Irakin vastarinta koostuu monista eri ryhmistä, jotka taistelevat Yhdysvaltain johtaman liittouman miehitystä vastaan. Vastarintataistelijoita kutsutaan myös usein kapinallisiksi, varsinkin englanninkielisessä mediassa (). Vastarintataistelijat eivät ole järjestäytyneet yhtenäiseksi armeijaksi, vaan he toimivat pienissä ryhmissä, joiden toimintatavat ja tavoitteet ovat osittain tai kokonaan toisistaan poikkeavia. Näistä ryhmistä osa taistelee paitsi miehittäjiä, myös toisiaan vastaan, ja osa Irakin hallitusta vastaan.
Vastarinta muodostuu Sodan aikana irakilaisten muodostama vastarinta oli varsin hajanaista, koska merkittävä osa irakilaisista sotilaista ei taistellut, kun hyökkääjän ylivoima ja eteneminen näytti vääjäämättömältä. Yhdysvaltain presidentti George W. Bush julisti suuret taistelut päättyneiksi ja miehitysvallan alkaneeksi, kun Saddam Husseinin hallinto oli kaadettu. Pian tämän jälkeen varsinainen vastarintaliike alkoi muotoutua ja saada suosiota irakilaisten keskuudessa.
Vastarinnan kasvaminen ja laajeneminen oli luonnollista seurausta Irakin sodasta ja siitä seuranneesta miehityksestä, mutta vastarinta on saanut lisää voimaa myös erinäisistä tapahtumista. Joissain paikkakunnilla se alkoi, kun ihmiset menettivät kärsivällisyytensä jälleenrakentamisen suhteen. Toisissa se oli suora vastaus Yhdysvaltojen hyökkäyksiin, surmiin, pidätyksiin ja nöyryytyksiin. Irakilaisten loukkaaminen, heidän uskonnollisten arvojensa hyljeksiminen ja herjaaminen, pahoinpitelyt ja kidutus eivät olleet omiaan tukemaan Yhdysvaltain onnistumista. Fallujassa ja Samarrassa, jotka kuuluvat ns. sunnikolmioon, vastarinta alkoi, kun amerikkalaisjoukot avasivat tulen mielenosoittajia vastaan miehityksen alkuvaiheessa. Mosulissa yhdysvaltalaiset lähettivät suurimman osan joukoistaan turvaamaan Kirkukin öljykenttiä, eikä ketään estämään mellakoita ja ryöstelyä kaupungissa. Samoin kävi myös Irakin pääkaupungissa Bagdadissa. Liittouman joukot ovat miehityksen aikana surmanneet muun muassa irakilaisia poliiseja, journalisteja, diplomaatteja ja hääseurueita. Tällaiset tapaukset vain vahvistivat vastarintaliikkeen asemaa entisestään ja yllyttivät kostoiskuihin. Lisäksi miehityshallinto ja eräät yhdysvaltalaiset virkamiehet ovat myöhemmin tunnustaneet, että Saddam Husseinin hallinnon hajottaminen oli virhe. Kun sadattuhannet upseerit ja miehistön jäsenet jäivät työttömiksi, ei heille jäänyt paljon vaihtoehtoja.
Irakin vastarinta on muodostunut kovemmaksi kuin odotettiin, eivätkä taistelut ole vielä osoittaneet laantumisen merkkejä. Vapunpäivänä 2003 Yhdysvaltain presidentti George W. Bush piti näyttävät voitonjuhlat lentotukialus Abraham Lincolnin kannella, jossa hän kertoi, että suuret sotatoimet Irakissa ovat päättyneet ja Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat voittaneet taistelun Irakista. Taistelut ovat kuitenkin tästä huolimatta jatkuneet ja Yhdysvallat on kertonut, että se on luopumassa joistakin sodanjälkeistä Irakia koskevista suunnitelmistaan. Yhdysvaltalaisen prikaatikenraali Mark Kimmittin mukaan taistelut saattavat kestää jopa vuosikymmeniä. Pitkittynyt miehitys on houkuttelee Irakiin taistelemaan yhä enemmän ulkomaisia taistelijoita.
Vastarinnan tavoitteet
Vastarinnan tavoitteena on ajaa ulkomaiset miehitysjoukot pois Irakista. Monet irakilaistaistelijat ovat kansallisesti motivoituneita ja asettavat prioriteetin Irakille, kun taas useat Irakiin saapuneet ulkomaiset vapaaehtoiset näkevät sodan osana laajempaa taistelua länsimaailman välillä. Koska osa irakilaisista pitää Irakin hallintoa Yhdysvaltain asettamina nukkehallitsijoina, haluaa he vähentää Irakin hallituksen valtaa ja taistelevat siksi hallituksen joukkoja vastaan.
Irakin al-Qaidan strategia on erilainen ja järjestön tavoitteet poikkeavat selvästi muiden vastarintaryhmien tavoitteista. Se on nimennyt joukon kohteita, joita vastaan se käy taistelua, ja on valikoinut kohteikseen maassa olevien liittouman sotilaiden lisäksi liittouman kanssa yhteistyössä tekeviä henkilöitä ja yrityksiä sekä Irakin šiiamuslimeja ja sellaisia vastarintaryhmiä, jotka eivät tee yhteistyötä sen kanssa. Tässä nousee esille voimakas kontrasti kansallismielisen Irakin vastarinnan valitsemiin kohteisiin, joita ovat maassa olevat liittouman sotilaat ja laajempi taloudellinen infrastruktuuri, joita vastaan suunnatuilla taistelutoimilla pyritään osoittamaan miehityksen epäonnistuvan Irakissa.
Näiden taktisten erojen taustalla on täysin erilaiset strategiset tavoitteet: Irakin kansallismielisellä vastarinnalla on toteutettavissa oleva poliittinen tavoite. He haluavat lopettaa miehityksen ja hallita sen jälkeen maata. Irakin al-Qaida taas näkee Irakin vain väliaikaisena, mutta tällä hetkellä tärkeimpänä rintamana paljon suuremmassa maailmanlaajuisessa kamppailussa salafilaisten ja Yhdysvaltojen välillä.
Osa vastarintaryhmistä on valmis lopettamaan taistelutoimet, mikäli Yhdysvallat vetää joukkonsa pois Irakista. Sunnikapinallisia edustava Association of Muslim Scholars on useaan otteeseen sanonut olevansa valmis neuvottelemaan kaikkien irakilaisten osapuolten kanssa, jos vain miehitysjoukot lähtevät maasta.
Vastarinnan laajuus pienoiskuva|Irakin kartta. Merkittävä osa vastarinnasta sijoittuu Keski-Irakin alueille. Alueella sijaitsevat al-Qaim, Ramadin, Fallujan, Bagdadin ja Tikritin kaupungit, joiden hallinnasta on usein käyty rajuja taisteluja. Mosulin ja Tal Afarin kaupungeissa esiintyvä vastarinta on ollut myös melko voimakasta. Eniten vastarintaliikkeen toimintaa on kuitenkin Irakin keski-osissa sunnimuslimien asuttamilla alueilla. Pohjoisen kurdialueet ovat olleet pitkään melko rauhallisia, mutta vuonna 2007 ja sen jälkeen kurdit ja sunnit ovat alkaneet taistella alueiden hallinnasta ja luonnonvaroista. Šiiaenemmistöisissä Kutin, Nasirijan, Hillan ja Samawan kaupungeissa on myös aika ajoin käyty taisteluja.
Miehitystä vastustavien taistelijoiden määrää on vaikea arvioida, sillä taistelutoimiin osallistuvien irakilaisten lukumäärä riippuu monista eri tekijöistä, kuten esimerkiksi Yhdysvaltain suorittamista erikoisoperaatioista jonkin alueen valtaamiseksi vastapuolelta. Tästä syystä taistelut voivat joko laajeta tai laantua hyvinkin nopeasti. Vastarintataistelijoiden ja liittouman välillä on myös solmittu tulitaukoja. Osa taistelijoista on liittoutunut Yhdysvaltain kanssa. Useiden arvioiden ja asiantuntijoiden mukaan vastarintaa ei pystytä täysin kukistamaan sotilaallisesti.
New York Times paljasti lokakuussa 2007 Yhdysvaltain hallituksen tekemän selvityksen, josta käy ilmi, että vastarinnan tekemistä iskuista 74 % on kohdistettu liittouman sotilaita vastaan ja vain 10 % irakilaisiin siviilikohteisiin. Journalistit Steve Connors ja Molly Bingham kommentoivat uutista ja sanoivat Yhdysvaltain armeijan vääristelevän tahallaan Irakin vastarintaa koskevia tietoja. Heidän mukaansa vastarinta koostuu suurelta osin tavallisista irakilaisista, jotka vastustavat miehitystä, eivätkä liiemmin Saddam Husseinin kannattajista tai al-Qaidan jäsenistä, kuten yleisesti on esitetty. Myöhemmin on selvinnyt, että Yhdysvaltain mediastrategiaan kuului tietoinen vastarinnan rinnastaminen ja mustamaalaaminen terroristiseksi toiminnaksi. Barack Obaman presidentiksi tulemisen jälkeen Yhdysvallat on kuitenkin luopunut tällaisen retoriikan käytöstä.
Vastarintaryhmät
Vastarintaliike koostuu useista eri suuntauksista ja ryhmistä, joiden tavoitteet ja toimintatavat ovat osittain tai kokonaan toisistaan poikkeavia. Seuraavia ryhmiä voidaan erottaa:
šiiamilitiat, kuten Iranin-mielinen Badr-organisaatio, joka on hallituspuolue SCIRI:n aseistettu siipi ja Muqtada al-Sadrin johtama Mahdin armeija. baathistit, entisen Saddam Husseinin hallinnon tukijoita ja sunneja. nationalistit, enimmäkseen sunneja, jotka taistelevat Irakin itsehallinnon puolesta ja miehittäjiä vastaan, kuten Irakin Islamilainen Armeija (Al-Jaish Al-Islami fil-Iraq), vuoden 1920 vallankumousprikaatit ja Jaish al-Rashedeen šiiojen valtaa vastustavat sunnit sunni-islamistit, salafilaiset ja kurdien Ansar al-Islam ulkomaiset vapaaehtoiset, al-Qaida. Enimmäkseen wahabi-sunneja. vasemmistolaiset vallankumoukselliset rikollisjoukkiot, jotka taistelevat rahan vuoksi aseetonta vastarintaa käyvät ryhmät, joiden tavoitteena on vastustaa rauhanomaisesti miehitystä ja saada Yhdysvallat ja sen johtama liittouma vetämään sotilaansa pois maasta.
Baathistit Baathistit ovat ennen sotaa maata hallinneen entisen Baath-hallinnon jäseniä ja Saddam Husseinin tukijoita. Saddamin varapresidentin Izzat Ibrahim al-Durin on väitetty johtavan vastarintaliikettä. Hänen toimistaan ja olinpaikastaan on kuitenkin vain vähän luotettavaa tietoa huhtikuun 2003 jälkeen. Baathistien on arveltu olevan vastarintaliikkeen parhaiten organisoitu ja aseistettu osa. Heidän joukossaan on myös entisen Irakin armeijan sotilaita ja upseereja.
Kansallismieliset sunnit Kansallismieliset sunnit taistelevat Irakin itsehallinnon puolesta ja miehittäjiä vastaan. Vuoden 2006 loppupuolella kansallismielinen vastarinta alkoi vastustaa entistä äänekkäämmin Irakin al-Qaidaa ja sen käyttämiä taktiikoita. Kahtiajaon seurauksena osa kansallismielisistä sunnitaistelijoista liittoutui Yhdysvaltain armeijan kanssa. Yhdysvaltain armeijan mukaan sen kanssa liittoutuneita taistelijoita on jo yli 90 000.
Šiiavastarinta Osa šioista on vastustanut Yhdysvaltain läsnäoloa Irakissa, vaikka liittouma syrjäyttikin sunnivähemmistöä suosineen Saddam Husseinin hallinnon. Šiiojen vastarintaryhmistä suurin on Muqtada al-Sadrin Mahdin armeija. Mahdin armeija kävi raskaita taisteluja Yhdysvaltain joukkojen kanssa huhti–toukokuussa 2004. Taistelut miehittäjien ja Mahdin armeijan välillä päättyivät elokuussa 2004, kun vaikutusvaltainen šiiajohtaja, suurajatolla Ali al-Sistani sai neuvoteltua tulitauon kapinallisten johtajan Moqtada al-Sadrin kanssa. Lokakuussa 2006 se valloitti Amarahin kaupungin etelä-Irakissa.
Elokuussa 2007 Muqtada al-Sadrin avustajat kertoivat, että al-Sadr on päättänyt keskeyttää johtamansa Mahdi-armeijan toiminnan Irakissa puolen vuoden ajaksi. Määräyksen mukaan kaikkien armeijan jäsenten tulee välittömästi lopettaa kaikenlainen aseellinen toiminta. Jäädytys koskee myös iskuja Yhdysvaltain joukkoja vastaan. Al-Sadrin mukaan tauon tarkoituksena on järjestää eri siipiin hajautunut armeija uudelleen. Yhdysvaltain armeija kiitteli al-Sadrin julistamaa taistelutaukoa. Tulitauon loputtua helmikuussa 2008, Muqtada al-Sadr käski seuraajiaan jatkamaan tulitaukoa puolella vuodella. Yhdysvaltain armeijan johtajat kiittivät entisen vihamiehensä päätöstä jatkaa tulitaukoa ja he kertoivat myös olevansa valmiita avaamaan keskusteluyhteyden al-Sadrin kanssa. Tulitaukoa on jatkettu edelleen.
Ulkomaiset vapaaehtoiset Irakin sodan alkaessa useista eri maista lähti vapaaehtoisia taistelemaan Irakiin. Suurin osa ulkomaisista taistelijoista tuli luonnollisesti Irakia ympäröivistä maista, koska näistä maista oli helppo matkustaa Irakiin ja ihmisillä oli jo entuudestaan sinne yhteyksiä ja kontakteja. Vapaaehtoisia alkoi saapua Irakiin ensiksi Jordaniasta, myöhemmin Saudi-Arabiasta ja Kuwaitista. Lisäksi jordanialaisia lähti runsaasti Irakiin ja sieltä järjestettiin jopa linja-autokuljetuksia taistelemaan lähteville. Vapaaehtoisia saapui myös Pohjois-Afrikan maista, erityisesti Egyptistä, Marokosta, Algeriasta ja jonkin verran Libyasta. Vietnamin ja Romanian kommunistit ilmoittivat lähettävänsä kannattajiaan Irakiin. Vapaaehtoisia ilmoitti lähtevänsä Indonesiasta ja Malesiasta.