thumb|right|Oskar Kokoschka vuonna 1963. thumb|Kokoschkan synnyintalo Pöchlarnissa. Oskar Kokoschka [kokoška] (1. maaliskuuta 1886 Pöchlarn, Itävalta-Unkari – 22. helmikuuta 1980 Montreux, Sveitsi) oli itävaltalaissyntyinen taidemaalari, graafikko sekä kirjailija, joka tuli tunnetuksi ekspressionistisilla muotokuvillaan ajan merkkihenkilöistä.
Kokoschka haavoittui ensimmäisessä maailmansodassa. Kansallissosialistisen Saksan johto piti hänen tuotantoaan rappiotaiteena, ja hän pakeni vuonna 1934 Prahaan. Hänestä tuli vuonna 1946 Britannian kansalainen ja Itävallan kansalainen jälleen vasta vuonna 1978. Hän kävi Yhdysvalloissa vuonna 1947 ennen asettumistaan Sveitsiin, jossa asui huomattavan osan elämästään.
Kokoschkalla oli intohimoinen ja ajoittain myrskyisä suhde Alma Mahleriin. Hänen myöhemmässä tuotannossaan on impressionismin piirteitä. Hän oli myös tunnustettu kirjailija ja julkaisi muun muassa muistelmansa. Kokoschkalle myönnettiin Erasmus-palkinto vuonna 1960. Hän kuoli Sveitsissä 93-vuotiaana vuonna 1980.
pienoiskuva|Oskar Kokoschka vuonna 1916. pienoiskuva|Oskar Kokoschka, öljyväripigmentti valokuva, Hugo Erfurth 1919.
Suku, nuoruus ja koulutus Oskarin ollessa kolmivuotias, hänen isänsä kultaseppä Gustav Josef Kokoschka (1840–1923) ajautui konkurssiin talousromahduksen seurauksena. Isän puoleinen suku oli prahalaisia kultaseppiä. Perhe joutui muuttamaan Wieniin vuonna 1887, jossa isä työskenteli siellä kauppamatkustajana, ja äiti Maria Romana Loidl (1861–1934) huolehti lapsista tiukalla talousbudjetilla. Taiteilijan elämää varjosti varhain tragedia, kun hänen vanhin veljensä Gustav kuoli samana vuonna. Hänen nuorin veljensä Bohuslav (1892–1976) oli myös taidemaalari.Kokoschka kävi koulunsa Wienissä, ja hän sai ensikosketuksensa taiteeseen piaristien kirkon lasimaalausten ja barokkifreskojen äärellä; hän lauloi kyseisen kirkon kuorossa.
Kahdeksantoistavuotiaana Kokoschka sai stipendin Wienin taideteollisuuskouluun, jota hän kävi vastoin isänsä tahtoa vuosina 1905–1909. Pian hänestä tuli koulun apulaisopettaja: hän opetti iltaisin ja opiskeli itse päivisin. Vuoteen 1907 mennessä hän oli liittynyt jäseneksi myös Wiener Werkstätteen, joka välitti hänelle toimeksiantoja vuoteen 1909 saakka. Taideteollisuuskoulussa hän opetteli piirtämistä, litografiaa, kirjansidontaa ja muita käsityötaitoja. Kokoschka oli kuitenkin syvästi tyytymätön kouluun, sillä se keskittyi yksinomaan taidekäsityöhön eikä sisällyttänyt opetussuunnitelmaansa lainkaan ihmishahmon tutkimista. Myös Wiener Werkstätte tuki ainoastaan taidekäsityön alaan kuuluvaa työskentelyä. pienoiskuva|Lotte Franzosin muotokuva, 1909.
Taiteilija-ura Kokoschkan taiteellisen toiminnan keskiössä oli alusta pitäen ihmisyys – aihe, joka oli hänelle jopa taidetta itseään tärkeämpi. Hän pyrki löytämään käytännön keinoja tämän kiinnostuksen toteuttamiseen. Iltakursseillaan hän käytti malleina akrobaattien hoikkia ja lihaksikkaita lapsia ja opetti oppilaitaan tekemään nopeita luonnoksia. Hän hyödynsi ihmishahmoa koristeaiheena suunnittelemissaan postikorteissa, kirjansidoksissa ja ex libris -merkeissä, joita hän teki Wiener Werkstätten toimeksiannosta. Hänen todellisena haaveenaan oli kuitenkin luoda monumentaalisia maalauksia. Kokoschka opetteli itse öljyvärimaalausta ja toteutti muutamia teoksia, mutta taloudellinen pakko velvoitti hänet käyttämään suurimman osan ajastaan koristetaiteeseen, eikä hänen ympärillään vallinnut taideilmapiiri juuri tukenut hänen luovia pyrkimyksiään.
Vuonna 1908 hän tapasi merkittävän wieniläisen arkkitehdin Adolf Loosin. Loos oli vaikuttunut yhdestä Kokoschkan varhaisista maalauksista ja alkoi seurata nuoren taiteilijan uraa aktiivisesti. Kuten Kokoschkakin, Loos hylkäsi vallitsevan koristeellisuutta korostavan ihanteen; hän edisti innokkaasti Kokoschkan taiteellista uraa esittelemällä tämän samanhenkisille taiteilijoille, hankkimalla hänelle maalaustilauksia sekä tarjoamalla kipeästi kaivattua henkistä innoitusta ja tukea.
Varhaiskaudellaan Kokoschka maalasi pääasiassa maisemia ja kehitti tekniikan, jolle olivat ominaisia eloisat, soljuvat viivat ja ilmeikkäät värit. Ensisilmäyksellä Kokoschkan maisemamaalaukset näyttävät noudattavan impressionismin periaatteita kirkkaiden väriensä, muotojen häilyvien ääriviivojen ja valon korostamisen vuoksi. Hänen näkemyksensä poikkesi kuitenkin impressionistien lähestymistavasta; siinä missä impressionistit pyrkivät kuvaamaan vain sitä, mikä osuu silmään, Kokoschka pyrki ilmaisemaan värien avulla näkymään liittyviä tunteita. Tästä tavoitteesta on esimerkkinä yksi hänen varhaisimmista maalauksistaan, Dents du Midi (1909) on lämpimin sävyin toteutettu lumimaisema, kun taas impressionisti olisi saattanut käyttää viileitä värejä kuvatakseen lumesta heijastuvaa todellista valoa.
Samoihin aikoihin Kokoschka aloitti uransa kirjailijana ja sepitti useita näytelmiä, jotka julistivat uutta ekspressionistista teatteria ja ilmensivät hänen myötätuntoisen humanistista filosofiaansa. Näistä tärkein oli Mörder, Hoffnung der Frauen (1907; ”Murhaaja, naisten toivo”), näytelmä, joka ilmaisi Kokoschkan herkkyyden modernin elämän moraalisille kriiseille ja tuomitsi sen aikaisen Euroopan yhteiskunnan poliittiset epäoikeudenmukaisuudet. Hän sanoi vuonna 1933, että tässä näytelmässä: "asetin vastakkain miesvaltaisen yhteiskuntamme tunteettomuuden ja oman peruskäsitykseni, jonka mukaan mies on kuolevainen ja nainen kuolematon; nykymaailmassa vain murhaaja haluaa muuttaa tämän asiaintilan." pienoiskuva|Sinipukuinen nainen, 1919. Tämä oli ensimmäinen Kokoschkan maalaus nukesta, jonka hän oli tilannut edustamaan Alma Mahleria. Noin vuonna 1908, hieman ennen paluutaan Wieniin Kokoschka alkoi maalata muotokuvia, joissa ilmeni äärimmäisen herkkä paneutuminen kuvattavien luonteeseen sekä kasvava pyrkimys ilmaista tätä luonnetta värin keinoin. Kokoschka liioitteli malliensa tiettyjä piirteitä ja eleitä tuodakseen esiin heidän psyykkistä tilaansa. Muotokuviin, jotka vakiinnuttivat Kokoschkan varhaisen maineen, kuuluvat muun muassa Hans Tietzen ja Erica Tietze-Conratin (1909), Peter Altenbergin (1909) sekä psykiatri Auguste Forelin (1910) muotokuvat.
Vietettyään vuoden Berliinissä, jossa järjestettiin hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä, Kokoschka palasi Wieniin vuonna 1911 ja jatkoi työtään opettajana taideteollisuuskoulussa. Hän asetti maalauksiaan ja piirustuksiaan näytteille Der Sturm -galleriaan, jossa ne olivat esillä venäläisen Wassily Kandinskyn, sveitsiläisen Paul Kleen ja saksalaisen Franz Marcin teosten rinnalla. Pian yleisön reaktiot Kokoschkan näytelmiin aiheuttivat niin suuren skandaalin, että hänet erotettiin opetustehtävästään.
Vuonna 1911 Kokoschka tapasi Alma Mahlerin, joka oli seitsemän vuotta häntä vanhempi ja itävaltalaisen säveltäjä Gustav Mahlerin leski. Hän rakastui naiseen, ja he elivät kolmen vuoden ajan myrskyisässä suhteessa, jota Kokoschka kuvaili paljon myöhemmin ”elämänsä levottomimmaksi ajaksi”. Heidän suhteensa päättyi ensimmäisen maailmansodan syttymiseen ja Kokoschkan liittymiseen Itävallan armeijaan. pienoiskuva|Oskar Kokoschka vapaaehtoisena sotilaana keisarillisessa ja kuninkaallisessa rakuunarykmentissä nro 15, vuonna 1915. Kokoschka palveli rintamajoukoissa vain lyhyen aikaa ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän haavoittui vakavasti vuonna 1915, ja hänet vietiin ensin sotilassairaalaan Wieniin ja myöhemmin toiseen sairaalaan Dresdeniin. Dresdenissä toipuessaan hän kirjoitti, tuotti ja lavasti kolme näytelmää. Näytelmässä Orpheus und Eurydike (1918) hän kuvasi haavoittumisensa jälkeen kokemaansa kauhua; saksalainen säveltäjä Ernst Křenek sovitti teoksen myöhemmin oopperaksi vuonna 1926. Sota ja bolševikkien valtaannousu Venäjän vallankumouksen myötä tuottivat Kokoschkalle pettymyksen, samoin kuin monille muillekin älyköille, jotka olivat yhdistäneet vallankumouksen humanitaarisiin arvoihin. Hän alkoi pitää vallankumousta puhtaasti tuhoavana voimana ja laati vuonna 1920 niin kutsutun Dresdenin manifestin, jossa hän tuomitsi politiikan militarismin ihmisyyden huomioimattomuuden vuoksi. Poliittiset ja humanitaariset teemat katosivat hänen kirjoituksistaan ja taiteestaan useiksi vuosiksi.
1920-luvulla Kokoschka toimi opettajana, etenkin kuvataiteen professorina Dresdenin taideakatemiassa vuosina 1919–1923 ja matkusteli Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Näillä matkoilla hän maalasi sarjan maisemamaalauksia, jotka edustavat hänen uransa toista huippukautta.
Vuonna 1931 Kokoschka palasi Wieniin, jossa hän toteutti ensimmäisen sodan jälkeisen poliittisen tilaustyönsä: iloisen maalauksen lapsista leikkimässä sosialistisen kaupunginvaltuuston perustamassa lastenkodissa. Maalaus oli tarkoitettu vastalauseeksi Itävallan silloisen liittokanslerin taantumukselliselle politiikalle. Vuonna 1934 Kokoschka muutti Prahaan, missä hän tapasi tulevan vaimonsa Olda Palkovskán (1915–2009). Prahassa hän sai tehtäväkseen maalata muotokuvan Tšekkoslovakian presidentistä, filosofi Tomáš Masarykista. Istuntojen aikana hän keskusteli ikääntyneen valtiomiehen kanssa 1600-luvulla eläneen määriläisen teologin Johan Amos Comeniuksen filosofiasta. Kokoschka oli ihaillut Comeniuksen humanistisia näkemyksiä jo nuoruudestaan saakka. Kokoschka sijoitti Comeniuksen Masarykin muotokuvan taustalle luoden näin allegorian humanistisesta hengestä menneisyydestä nykypäivään. Comeniuksesta tuli myös aihe toiseen näytelmään (Comenius), jonka kirjoittamisen Kokoschka aloitti vuonna 1935).
Maanpako Vuonna 1937 natsit poistivat kaikki Kokoschkan teokset saksalaisista museoista ja kokoelmista ja leimasivat ne ”rappiotaiteeksi”. Tämä teko herätti Kokoschkassa närkästystä vähemmän hänen itsensä vuoksi kuin siksi, että se enteili pahaa kulttuurin ja ihmisyyden tulevaisuudelle. Vaikka Wienissä järjestettiin tuona vuonna laaja Kokoschkan teosten näyttely, se ei hälventänyt hänen pelkojaan. Pääministeri Neville Chamberlainin ja Hitlerin vuonna 1938 solmiman Münchenin sopimuksen jälkeen Kokoschka pakeni Lontooseen vaimonsa Olda Palkovskan kanssa.
Kokoschkan taloudellinen tilanne Lontoossa oli niin tukala, että hän joutui maalaamaan pääasiassa vesiväreillä, jotka olivat öljyvärejä edullisempia. Hän sai kuitenkin valmiiksi useita suuria, sotaa vastustavia teoksia kuten Punainen muna (1940–1941), Anschluss – Liisa ihmemaassa (1942), Loreley (1942), Marianne-Maquis (1943) ja Minkä puolesta taistelemme (1943). Vuonna 1942 Kokoschka maalasi myös muotokuvan Neuvostoliiton Lontoon suurlähettiläs Ivan Maiskista ja lahjoitti maalauksesta saamansa palkkion Punaiselle Ristille Stalingradin taistelussa haavoittuneiden saksalaisten ja venäläisten sotilaiden hoitoon. Hän sai Britannian kansalaisuuden vuonna 1947.
Toisen maailmansodan jälkeen pienoiskuva|Thermopylae trilogia 1945, luentosali D, Philturm, Hampurin yliopisto. Sodan jälkeen, alkaen suuresta näyttelystä Wienissä vuonna 1947, Kokoschkan taidetta esiteltiin lukuisissa näyttelyissä Zürichissä, Lontoossa, Venetsiassa sekä muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ja hän saavutti vihdoin taloudellisen vakauden. Hän jatkoi muotokuvien ja maisemamaalausten tekemistä; hänen myöhäistuotantoonsa kuuluu maisemamaalauksia, joissa säilyy hänen varhaisempien töidensä energia. Vuonna 1950 hän loi ensimmäiset merkittävät mytologiset sommitelmansa: kolmiosaisen Prometheus-sarjan. pienoiskuva|Oskar Kokoschka vuonna 1963, Erling Mandelmann.