thumb|360px|Malmedyn verilöylyssä teloitetun tykkipatteri B:n miehistön ruumiita. Malmedyn verilöyly on sotarikos, johon saksalainen sotilasyksikkö Kampfgruppe Peiper syyllistyi 17. joulukuuta 1944 Belgiassa Ardennien taistelun aikana toisessa maailmansodassa. Tätä sotarikosta kutsutaan Malmedyn verilöylyksi joukkomurhan tapahtumapaikan lähellä sijainneen Malmedyn kaupungin mukaan. Välikohtauksessa murhattiin amerikkalaisia sotavankeja. Verilöyly ei ollut suurin eikä raain Waffen-SS:n sotarikoksista, mutta se on yksi eniten julkisuutta saaneista.Stein: Waffen-SS s. 304–311
Saksan ja länsiliittoutuneiden välinen sodankäynti oli ollut suhteellisen siistiä verrattuna itärintamalla käytyyn hävityssotaan. Neuvostoliitossa saksalaiset olivat kohdelleet julmasti maan siviiliväestöä ja sotavankeja koko sodan ajan.Burleigh, s. 523–542 Loppua kohden sodan luonne muuttui raaemmaksi myös lännessä, ja Malmedyn verilöyly muistutti piirteiltään lukemattomia itärintaman verilöylyjä.
Kampfgruppe Peiper syyllistyi myös muihin sotavankien ja siviilien teloituksiin Belgiassa, ja niitä käsiteltiin Malmedyn verilöylystä käydyssä sotarikosoikeudenkäynnissä sodan jälkeen. Osa Waffen SS -miehistä tuomittiin entisessä Dachaun keskitysleirissä, jossa oikeudenkäynti järjestettiin. Oikeudenkäynnin piirteistä ja tuomioiden oikeutuksesta on käyty keskustelua aina tähän päivään saakka. Yhdysvaltain senaatin alakomitean raporttiin perustuvan arvion mukaan taisteluosasto Peiperiin kuuluneet SS-miehet teloittivat etenemisensä aikana 362 sotavankia, joista murhattiin Malmedyssa 86, sekä ainakin 111 belgialaista siviiliä. Uhreja oli todennäköisesti enemmän, sillä saksalaiset teloittivat yksistään Stavelotissa 130 siviiliä, joukossa lapsia, naisia ja vanhuksia.
Reinin vartio thumb|360px|Kartta, johon on merkitty Peiperin taisteluosaston reitti. Baugnez’n risteyksen alue, jossa suuri osa Malmedyn uhreista teloitettiin, on ympyröity.
Yhdysvaltalaisen aikakauslehti Timen toukokuussa 1936 julkaisemassa artikkelissa Catechism for Hitler pohdittiin, mitä Adolf Hitler oli valmis tekemään saadakseen muilta valtioilta vaatimansa alueet. Pieni kaupunki nimeltä Malmedy kuului siihen osaan Belgiaa, jonka Hitlerin uskottiin haluavan.Time: Catechism for Hitler Muutaman vuoden kuluttua kaikki tiesivät, mihin Saksan johtaja oli ollut valmis. Asetelmat olivat kuitenkin muuttuneet sen jälkeen monella tapaa. Kesällä 1940 Wehrmacht oli käyttänyt Ardennien aluetta oikopolkuna ohittaakseen Ranskan massiivisen Maginotin puolustuslinjan. Neljä vuotta myöhemmin alue kuului jälleen liittoutuneille, jotka olivat edenneet kesän aikana Normandiasta ja pysähtyneet nyt kovenevan saksalaisvastarinnan ja varustepulan vuoksi Saksan rajoille. Hitler toivoi kääntävänsä vielä sodan kulun yllätysiskulla kohti Antwerpenin satamakaupunkia. Tällä liikkeellä saataisiin brittiläiset ja yhdysvaltalaiset joukot erotettua toisistaan, ja parhaimmassa tapauksessa mahdollisuus erillisrauhan solmimiseen lännessä.
Operaatio Wacht am Rhein alkoi saksalaisten massiivisella hyökkäyksellä Yhdysvaltain joukkojen asemiin 16. joulukuuta 1944. Länsiliittoutuneiden käsityksen mukaan Saksa oli kuluttanut voimansa yli neljän sotavuoden aikana eikä kykenisi enää suuriin operaatioihin. Wehrmacht oli menettänyt yli miljoona miestä pelkästään kuluneen kesän aikana. Onnistuneesti salattujen valmistelujen vuoksi hyökkäys tuli länsiliittoutuneille täytenä yllätyksenä. Koska Luftwaffe oli liian heikko saavuttaakseen ilmaherruutta, hyökkäyksessä pyrittiin käyttämään hyödyksi vallitsevaa sumuista ja pilvistä säätä, joka esti liittoutuneiden ilmasotatoimet alueella.Stevenot:...the Weather
Saksalla ei ollut enää riittävästi polttoainetta Romanian öljykenttien jouduttua Neuvostoliiton käsiin elokuussa. Moottoroidut yksiköt joutuivat taistelemaan jatkuvan polttoainepulasta johtuvan huolen alaisina. Osa hyökkäyksen kohteista ja etenemisreitin etapeista oli valittu juuri siksi, että niissä tiedettiin olevan yhdysvaltalaisten huoltovarikkoja. Operaation onnistumisen kannalta tärkeintä oli nopeus, ja tämä asetti kaikentasoisille johtajille kovat suorituspaineet etenemisen ylläpitämisestä. Pienetkin pysähdykset saattoivat tarkoittaa hyökkäyksen epäonnistumista. Yllätyksen suoma etu ei kestäisi kauan, eikä sääonni tulisi suosimaan hyökkääjiä loputtomiin.Burleigh, s. 773–774
Taisteluosasto Peiper thumb|left|180px|Joachim Peiper SS-Oberstgruppenführer Sepp Dietrichin johtaman 6. SS-Panssariarmeijan tehtävä oli murtautua vihollislinjojen läpi Monschaussa ja Losheimergrabenissa, ylittää Maas-joki ja vallata viimein Antwerpen. Johtajansa mukaan nimetty taisteluosasto Kampfgruppe Peiper hyökkäsi 6. SS-Panssariarmeijan vasemmalla sivustalla tarkoituksena edetä Ligneuvillen, Stavelotin, Trois-Pontsin and Werbomontin kautta ja vallata Maas-joen ylittävät sillat Huyn ympäristössä. Hitler oli valinnut reitin henkilökohtaisesti.Malmedy Massacre Trial, s. 2
Koko operaation menestys riippui nopeasta pääsystä Maas-joen silloille. Suunnittelijoiden toiveissa oli, että joki tavoitettaisiin jo ensimmäisen yön lopulla. Kohteen saavuttamiseksi Peiperin oli edettävä mahdollisimman nopeasti yhdysvaltalaisten asemien läpi ja sivuutettava paikat, joissa yhdysvaltalaisia vastaan taisteleminen veisi liikaa aikaa. 1. SS-panssaridivisioona Leibstandarte SS Adolf Hitlerin panssari- ja moottoroiduista osastoista koottu taisteluosasto joutui kuitenkin käyttämään raskaalle kalustolle huonosti soveltuvia teitä, mikä hermostutti osaston komentajaa.
SS-Obersturmbannführer Joachim ”Jochen” Peiper oli kyvykkääksi tiedetty ja arvostettu sotilas, joka oli edennyt Waffen-SS:n riveissä pitkälle nuoruudestaan huolimatta. Sodan alussa hän oli toiminut SS:n päällikön Heinrich Himmlerin adjutanttina, jona hän muun muassa tarkkaili ensimmäisiä koeteloituksia, joissa juutalaisia surmattiin kaasulla Posenissa. Taisteluihin hän oli osallistunut ensimmäistä kertaa Ranskassa 1940. Vuoden 1941 lopusta lähtien Peiper palveli itärintamalla, jossa hän kunnostautui Harkovan ja Kurskin taisteluissa. Hänen yksikköään kutsuttiin nimellä ”puhalluslamppupataljoona” sen tuhoamien kylien vuoksi. Peiperin entiset alaiset kuvailivat toimintaa itärintaman peräytymisvaiheissa tavallista julmemmaksi poltetun maan taktiikaksi, jossa materian tuhoamisen lisäksi siviilejä ammuttiin sumeilematta. Sodan jälkeen Peiper yritti puhdistaa mainettaan selittämällä, että hänen yksikkönsä käytti puhalluslamppuja monipuolisesti muun muassa ruoka-annosten lämmittämiseen tai telaketjujen sulattamiseen, mutta monet hänen alaisistaan todistivat, että Peiperin yksikkö tuhosi lukuisia siviilikohteita puhalluslampuilla, joita oli muokattu toimimaan lyhyen kantaman liekinheittiminä. Peiper itse kuvaili tuhoamissodankäyntiä kirjoituksessaan 1943: "Maineemme kiirii edellämme kuin kauhun aalto, mikä on yksi tehokkaimmista aseistamme. Jopa vanha Tšingis-kaani olisi mielellään palkannut meidät apulaisikseen."
Adolf Hitlerin päämajassaan AdlerhorstissaNyk. Kransbergin alueella Hessenin osavaltiossa ollut bunkkerirakennelma, eri kuin Berchtesgadenissa sijainnut Kotkanpesä. pitämän kokouksen aikana antaman käskyn mukaan operaatio tuli suorittaa julmuuksia kaihtamatta. Saksalaisten tuli taistella ankarasti ja säälimättömästi. Tämä toimisi pelotteena vihollisille. Hugh M. Cole Adlerhorstin kokouksessa ollut SS-prikaatinkenraali Wilhelm Mohnke välitti käskyn Peiperille, joka myöhemmin kuvaili käskyn sisältäneen ohjeen, että operaatio tuli toteuttaa erityisellä julmuudella, ”terrorin ja pelon aallon lailla ilman inhimillisiä rajoituksia”. Peiperin alaisilleen antamaan ohjeistukseen ei kuulunut suoraa käskyä julmuuksista tai teloituksista, vaikka hänen kerrotaan niin vihjanneen. SS-Untersturmführer Hans Hennecken mukaan Peiper vaati, että sotilaiden tulee taistella lujasti, ilman armoa ja säännöistä piittaamatta, sillä tämä olisi viimeinen mahdollisuus sodan voittamiseen. SS-luutnantti Franz Sievers kertoi, että hänellä luetettiin kahdesti erillinen salainen käsky, jonka mukaan sotavangit olisi ammuttava mikäli tilanne vaatisi. Yhden komppanianpäällikön kerrotaan sanoneen: ”Tiedätte mitä tehdä vangeille, ilman että minun täytyy sitä sanoa.”Kampgruppe Peiper and the Rule of Land Warfare 2. panssarikomppanian komentajan SS-yliluutnantti Friedrich Christin kerrotaan ohjanneen alaisiaan: "Emme tule antamaan mitään arvoa sotavangeille".
Käskyissä myös kehotettiin pitämään mielessä pommituksissa kuolleet omaiset ja maanmiehet. Kuukautta aiemmin SS-divisioona Leibstandarte oli raivannut saksalaista teollisuuskaupunkia Dürenia pommituksen jäljiltä. Liittoutuneet pommittivat Dürenia, koska kaupungista huollettiin Hürtgenin metsän taisteluun osallistuneita saksalaisyksiköitä. Operaatiosta ei ollut suurta hyötyä liittoutuneille, mutta pommituksissa kuoli useita siviilejä.
Teloitukset alkavat pienoiskuva|Kampfgruppe Peiperin SS-miehiä etenemässä Malmedyyn. Taisteluosasto Peiper törmäsi vaikeuksiin alusta asti. Yhdysvaltalaisten vastarinta hidasti saksalaisten Volksgrenadier-divisioonien etenemistä pohjoisella läpimurtoalueella, ja aiheutti liikennetukoksen saksalaisten rintaman takana. Peiper liitti ryhmänsä mukaan taisteluun, jonka ansiosta hän pääsi etenemään, tosin vasta kuuden aikaan aamulla vuorokauden kuluttua operaation alkamisesta. Läpimurtokohdan Honsfeldin alueella SS-miehet ampuivat ainakin 15 yhdysvaltalaista sotavankia, joidenkin lähteiden mukaan 19. Lisäksi he ampuivat kolme siviiliä, joista yksi oli 16-vuotias tyttö. BG Leonard C. Ward: 107th Engineers Reorganize to Fight as Infantry The Nine Hours That Limited the Battle of the Bulge. Internet archive, aik. julkaistu sivustolla 107thengineers.org. Viitattu 12.11.2021
Saksalainen tykistö oli pommittanut Malmedyn naapurikuntaa Schönbergiä rajusti edellisen päivän aamuna, ja aamulla 17. joulukuuta saksalaiset valtasivat sen. Yhdysvaltalaisen 333. kenttätykistörykmentin mustista sotilaista muodostettu huoltopatteri oli pysynyt Schönbergissä niin pitkään kuin mahdollista, mutta saksalaisten edetessä se lähti vetäytymään pyrkien käyttämään Schönbergin ja Sankt Vithin välisellä tiellä olevaa siltaa. Silta oli kuitenkin jo vallattu, ja huoltopatteri joutui saksalaisten hyökkäyksen kohteeksi. Patteri antautui, mutta 11 sen sotilaista onnistui pakenemaan yhdysvaltalaisen hävittäjän ilmaiskun aikana. He saivat väliaikaisesti suojapaikan Werethin kylässä asuneelta belgialaisperheeltä, mutta heidät vangittiin uudelleen samassa kylässä asuneen saksalaisen sotilaan vaimon ilmiannosta. 1. SS-divisioonaan kuuluneet miehet veivät vangit läheiselle pellolle, jossa heidät teloitettiin. Heitä ei tapettu heti, vaan heitä oli ensin kidutettu esimerkiksi murtamalla jalkoja ja leikkaamalla sormia irti.
Polttoainepulasta kärsivän Peiperin lähettämä panssaroitu osasto siirtyi Büllingeniin valtaamaan bensiinivarastoa. Kohdattuaan vastarintaa peräytyvä osasto vangitsi 254. Pioneeripataljoonan C-komppaniaan kuuluneita amerikkalaisia sotilaita läheisessä Wirzfeldin kylässä. Saksalaiset veivät noin 50 sotavangilta kellot ja muut arvoesineet ja kuljettivat heidät takaisin Büllingeniin, missä heidät teloitettiin.
Mikäli Peiper olisi päättänyt jatkaa pohjoiseen, hän olisi uhannut kahden yhdysvaltalaisdivisioonan suojaamatonta sivustaa. Tätä hän ei kuitenkaan voinut tietää, ja KG Peiper jatkoi ennalta määrättyä reittiä. Pienessä maalaiskylässä Thirimontissa Peiper laati jatkosuunnitelman nopeasta etenemisestä kohti Baugnez’n risteystä, josta hän jatkaisi Ligneuvilleen, Stavelotiin, Trois-Pontsiin ja edelleen Werbomontiin kunnes hän lopulta tavoittaisi Maas-joen ehkä 17. päivän iltaan mennessä. Hän vannoi, ettei mikään tulisi hidastamaan häntä.
Baugnez’n risteys thumb|360px|Kartta Baugnez’n risteyksestä.