The Kinks oli brittiläinen rockyhtye, joka perustettiin Lontoossa 1960-luvun alussa. The Kinksin musiikillisena keulahahmona toimi Ray Davies, joka teki valtaosan yhtyeen kappaleista. Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat ”You Really Got Me”, ”All Day and All of the Night”, ”Sunny Afternoon”, ”Waterloo Sunset” ja ”Lola”. Vuonna 1996 toimintansa lopettaneen Kinks-yhtyeen vaikutus rockin kehitykseen on huomattava.
The Kinksiä pidetään eräänä rock-historian merkittävimmistä ja vaikutusvaltaisimmista brittiyhtyeistä. Pitkän uransa aikana se sai kotimaassaan top 100 -listalle yhteensä 24 singleä, joista kolme listaykkösiä. Yhdysvaltain Billboard-listalla se sai 23 singleä top 100 -listalle sekä 33 albumia top 200 -listalle. Rock and Roll Hall of Fameen The Kinks hyväksyttiin vuonna 1990.
Yhtye esitti monenlaista musiikkia. Se aloitti uransa rhythm and blues- ja blues-yhtyeenä, kunnes siirtyi 1960-luvun puolivälissä monimuotoisempaan ilmaisuun. 1970- ja 80-lukujen vaihteessa The Kinks saavutti Yhdysvalloissa suosiota hard rock- ja stadionrock-tyylien edustajana. Ray Davies käsitteli sanoituksissaan usein brittiläistä yhteiskuntaa.
Historia
Ennen Kinksiä vasen|pienoiskuva|Ray ja Dave Daviesin lapsuuden- ja nuoruudenkoti Lontoon Muswell Hillissä. Veljekset Raymond Douglas ”Ray” Davies (s. 1944) ja David Russell Gordon ”Dave” Davies (s. 1947) syntyivät ja elivät nuoruutensa Lontoon Muswell Hillin kaupunginosassa. Elämä työväenluokkaisessa, kahdeksanlapsisessa perheessä oli niukkaa, mutta musiikilla oli tärkeä osa. Perheen isä soitti pianoa, jonka soiton alkeita Ray opetteli siskonsa avustamana, kunnes Rayn lanko tutustutti hänet perusteellisemmin kitaraan.Doggett: s. 4. Ensimmäiset kitaransa pojat saivat vuonna 1959, jolloin Ray oli 15- ja Dave 12-vuotias. Vuotta myöhemmin he esiintyivät yhdessä paikallisessa pubissa nimellä The Kelly Brothers.Doggett: s. 5.
Yhtye laajeni 1961 nelihenkiseksi, kun veljesten kanssa samaa koulua käynyt basisti Pete Quaife ja tämän ystävä, rumpali John Start liittyivät joukkoon. Vuoden lopulla The Ray Davies Quartet -nimiseksi ristitty ryhmä esiintyi koulussa ja soitti instrumentaaleja ja laulettua rock and rollia. Syyskuussa 1962 sekä Ray Davies että Quaife alkoivat käydä taidelukiota, josta Quaife tosin pian erosi ja pääsi töihin muotilehteen. Muutamaa kuukautta aiemmin myös Dave Davies oli lopettanut koulunkäynnin. Ray Davies innostui amerikkalaisesta rhythm and blues -musiikista, jonka suuntaan hän alkoi yhtyeen musiikkia viedä. Eräänä tyylillisenä esikuvana toimi aloitteleva r&b-yhtye The Rolling Stones, joka soitteli lontoolaisilla klubeilla. The Ray Davies Quartetin nimi haluttiin muuttaa persoonallisemmaksi, joten nimeksi vaihdettiin The Ramrods. John Start jätti pian yhtyeen, ja hänen tilallaan soitti useampikin muusikko. Pian Ray Davies päätti keskittää kaiken tarmonsa ja lahjakkuutensa omaan yhtyeeseensä, vaikka opiskelikin samalla Croydonin taidekoulussa.Doggett: s. 6.
Sillä välin kun yhtye vahvisti asemaansa rajuna rhythm and blues -ryhmänä, Britannian musiikillinen ilmapiiri muuttui täysin. Liverpoolilainen The Beatles nousi hysteeriseen suosioon melodisella pop-musiikillaan, ja syksyyn 1963 mennessä Beatles oli musiikkipiirien ehdoton valtias, jonka menestys pyyhkäisi aiemmat tähdet unohduksiin. Vaikka Ray Davies pitikin enemmän r&b-musiikista kuin beatmusiikista, Beatles vaikutti merkittävästi hänen yhtyeensä musiikkiin. Beatlesin esimerkin mukaan yhtyeet ryhtyivät kirjoittamaan itse oman materiaalinsa, eikä aiemmin pelkkiä lainakappaleita esittänyt The Ramrods ollut poikkeus. Ilman mitään opiskelua tai neuvoja Ray Davies päätti suunnata luovuutensa laulujen sanoituksiin.Doggett: s. 7. Vuosi 1963 luetaan yhtyeen perustamisvuodeksi.
Syyskuussa yhtyeen nimeksi vaihdettiin The Boll-Weevils. Saman kuukauden 19. päivänä yhtye pääsi tekemään demolevytyksen Lontoon Denmark Streetillä sijaitsevassa Regent Sound -studiossa. Levytetyt kappaleet olivat cover-versio yhdysvaltalaisen The Coasters -yhtyeen kappaleesta ”I’m a Hog for You Baby” ja Ray Daviesin kirjoittama ”I Believed You”. Yhtyeen löytäneet Robert Wace ja Grenville Collins kiertelivät levy-yhtiöissä, mutta eivät löytäneet Boll-Weevilsistä kiinnostuneita.Doggett: s. 8. Marraskuussa yhtyeen nimi vaihtui muotoon The Ravens (). Wace ja Collins ryhtyivät pian tekemään yhteistyötä kokeneen Larry Pagen kanssa ja myivät yhtyeen tammikuun 1964 lopulla Shel Talmylle ja hänen perustamalleen Pye Records -yhtiölle. Samalla nimi vaihtui viimeisen kerran, ja yhtyeestä tuli The Kinks.Doggett: s. 9. Ray Daviesin mukaan ideana oli se, että lyhyt viisikirjaiminen nimi näyttäisi isolta esiintymislistassa, vaikka se olisi asetettu alimmaiseksi. Dave Davies on kertonut nimen valitsemisesta oman versionsa. Hänen mukaansa sen keksi yhtyeen ensimmäinen varsinainen promoottori, Arthur Howes, jonka mielestä nimeksi tulisi vaihtaa The Kinks, koska yhtye pukeutui nahkatakkeihin ja -viittoihin, joita tämä kuvasi englanninkielisellä adjektiivilla kinky. Hän myös piti nimeä provokatiivisena, sillä epätavalliseen seksiin viittaava termi kinky sex oli alkanut saada palstatilaa lehdissä.Davies: s. 32.
Yhtye löysi itselleen vakituisen rumpalin, kun Mick Avory liittyi ryhmään samoihin aikoihin kun Pyen kanssa allekirjoitettiin levytyssopimus. Dave Daviesin mielestä Avory oli paras rumpali, jonka hän oli koskaan nähnyt.Doggett: s. 10. Shel Talmyn vaatimuksesta Avoryn ei kuitenkaan annettu soittaa ensimmäisillä Kinks-singleillä.Doggett: s. 12.
Levyttämään (1964) Pye Recordsin johtaja Shel Talmy valitsi The Kinksin ensimmäiseksi singleksi cover-version Little Richardin vuoden 1956 hitistä ”Long Tall Sally”. Ray Daviesin mukaan syynä oli yksinkertaisesti se, että The Beatles esitti sitä keikoillaan. ”Long Tall Sally” julkaistiin 7. helmikuuta 1964 ja käväisi Melody Maker -lehden listan 42. sijalla, mutta suurempaa hittiä siitä ei tullut. The Kinks pääsi kuitenkin esiintymään suosittuun Ready Steady Go! -tv-ohjelmaan, ja maaliskuussa se aloitti seitsenviikkoisen Britannian-kiertueen kahden suositun englantilaisyhtyeen, The Dave Clark Fiven ja The Holliesin, kanssa. New Musical Express -lehti arvioi The Kinksin ensimmäisen illan esityksen ”ala-arvoiseksi”.Doggett: s. 11.
”Long Tall Sally” -singlen vaatimatonkin menestys rohkaisi Pye Recordsia yrittämään uudestaan, ja huhtikuussa ilmestyi uusi single, ”You Still Want Me”, joka oli Ray Daviesin kirjoittama ja jäänyt käyttämättä aikaisemmasta äänityssessiosta. Pye teki julkaisun omin päin, kysymättä yhtyeeltä mahdollisista muista omista kappaleista. Tosin kiertueen vuoksi aikaa uusien kappaleiden äänittämiseen ei olisi ollutkaan. ”You Still Want Me” ei menestynyt, mihin vaikutti osittain sen huono markkinointi, ja The Kinksin levytysura uhkasi päättyä siihen.
Nousu suosioon voimasointujen avittamana (1964–1965)
The Kinksin uran pelasti läpimurtohitti ”You Really Got Me”, jota on pidetty niin heavy metal- kuin punk-musiikin ensiaskeleena. Kappaleeseen oli vaikea löytää oikeanlaista soundia, kunnes Dave Davies keksi viiltää reiän kitaravahvistimensa kaiuttimen kalvoon. Seurauksena oli voimakkaasti vääristynyt ääni, josta muodostui kitarariffin ohella kappaleen koukku. Tuottaja Shel Talmy kuitenkin vieroksui rajua, voimasointuihin perustuvaa kappaletta ja olisi halunnut yhtyeen tekevän ihailemaansa merseybeat-tyylistä musiikkia. Levy-yhtiö ei aluksi edes suostunut äänittämään kappaletta, mutta lopulta se levytettiin heinäkuussa 1964. Singlenä ”You Really Got Me” ilmestyi elokuussa, jolloin kappale nousi brittilistan kärkeen ja pääsi myös Yhdysvalloissa top 10:een.Doggett: s. 11–12.
Lokakuun alussa 1964 ilmestyi esikoisalbumi Kinks, joka saavutti Britanniassa listan kolmannen sijan. Levyn kappaleet ovat enimmäkseen rhythm and bluesia ja rock and rollia, ja mukana on myös ”You Really Got Me”. Saman kuukauden 23. päivänä julkaistiin uusi single ”All Day and All of the Night”, joka on tyyliltään hyvin samantyyppinen kuin ”You Really Got Me” ja jossa on aggressiivinen kitarasoolo.Doggett: s. 14. Kappale nousi Britanniassa listan toiseksi. Yhdysvalloissa single ylsi Billboard-listalla sijalle 7. Lokakuu 1964 oli The Kinksille kiireinen julkaisujen kannalta, sillä kuun lopulla ilmestyi vielä esikois-EP Kinksize Session, joka nousi Britannian EP-listan kärkeen.
Marraskuussa 1964 alkoi jälleen pitkä kiertue Gerry & The Pacemakersin ja Marianne Faithfullin kanssa.Doggett: s. 14. Samassa kuussa New Musical Expressin lukijat valitsivat Vuoden tulokasyhtye -äänestyksessä The Kinksin toiseksi The Rolling Stonesin jälkeen. Tulos suututti Ray Daviesin, sillä Rolling Stones voitti äänestyksen jo toisen kerran peräkkäin.Doggett: s. 13.
Daviesin mielestä yhtyeen tyylin tuli muuttua, ja seuraava single ”Tired of Waiting for You” onkin kahteen edeltäjäänsä verrattuna hyvin rauhallinen. Siitä tuli vuoden 1965 alussa The Kinksin toinen ykköshitti Britanniassa, ja myös Yhdysvalloissa se pääsi jälleen kymmenen myydyimmän singlen joukkoon. Pian alkoivat myös uuden studioalbumin äänitykset. Yhtye oli ollut Australian-kiertueella ja esiintynyt myös Hongkongissa ja Singaporessa, minkä jälkeen se jatkoi promootiovierailulle Yhdysvaltoihin. Aikaeron rasittama yhtye passitettiin kuitenkin Lontoossa luvattujen lepopäivien sijaan tekemään uutta albumia kolmeksi vuorokaudeksi. Tahti oli kova, sillä Pye Records julkaisi uuden Kinda Kinks -levyn vain kaksi viikkoa sen valmistumisen jälkeen, 5. maaliskuuta.Doggett: s. 15. Albumi sijoittui Britanniassa esikoislevyn tavoin sijalle 3. Mukana oli tuore hittisingle ”Tired of Waiting for You”.
pienoiskuva|right|The Kinks Tukholmassa tuntemattoman miehen kanssa syyskuussa 1965. Seuraava single ilmestyi 19. maaliskuuta 1965. Ray Davies kirjoitti kappaleen ”Ev’rybody’s Gonna Be Happy” ennemminkin kokeilumielessä kuin tavoitellakseen hittiä, ja se muodostui pieneksi pettymykseksi jäätyään Britanniassa sijalle 17. Ensimmäistä kertaa Kinks-singlellä soittaneelle rumpali Mick Avorylle kappale oli tulikaste, sillä sen rytmi on tavallista monimutkaisempi. Kappaleen heikohko menestys Britanniassa sai yhtyeen Yhdysvaltain-jakelijan Reprise Recordsin julkaisemaan singlen A-puolelle kappaleen ”Who’ll Be the Next in Line”. Se nousi Yhdysvalloissa sijalle 34.
Huhtikuussa yhtye esiintyi Skandinaviassa. Kööpenhaminan-konsertti keskeytettiin mellakan vuoksi, ja myöhemmin hotellissa tuli lisää ongelmia. Humalassa hotellin baarin peilin rikkonut ja vahtimestarin päälle käynyt Dave Davies vietti kaksi päivää paikallisessa putkassa. Yhtye lensi suoraan Lontooseen, missä se esiintyi New Musical Expressin äänestysten voittajille järjestetyssä tilaisuudessa The Beatlesin jälkeen. Ray Davies oli edelleen närkästynyt NME:lle ja poistui lavalta ennen kuin yhtyeelle ojennettiin joulukuun 1964 tulokasäänestyksessä toiseksi sijoittuneen palkinto. Välittömästi tilaisuuden jälkeen alkoi ”Set Me Free” -singlen teko. Kappale oli popmaisempi ja melodisempi kuin mitä The Kinksiltä odotettiin, mitä Dave Davies on kuitenkin pitänyt vain luonnollisena siirtymänä, sillä hänellä ja Ray Daviesillä oli nuoruudessaan tapana kuunnella niin Elvis Presleytä kuin Perry Comoakin.Doggett: s. 17. ”Set Me Free” ilmestyi 21. toukokuuta 1965 ja nousi Britanniassa sijalle 5.Doggett: s. 16.