Hippiliike

pienois|Hippityyliin pukeutunut mies. Kuva Venäjän Nezhitinossa vuonna 2005 järjestetystä Rainbow Gathering -tapahtumasta. Hippiliike (englannin sanasta hippie) on 1960-luvulla voimakkaasti vaikuttanut nuorisokulttuuri ja protestiliike, joka vastusti sotaa ja kapinoi keskiluokkaisia ja konservatiivisia arvoja vastaan.

Hippiliikkeen ihanteita olivat rauhanaate, suvaitsevaisuus, ”tajunnanlaajentaminen” huumeilla ja ”vapaa rakkaus” eli kapinointi vallinnutta tiukkaa seksuaalinormistoa vastaan. Liikkeen jäsenten keskeisiä ulkoisia tunnusmerkkejä olivat värikkäät vaatteet ja miehillä tuolloin epätavalliset pitkät hiukset.

Hippiliike oli osa laajempaa 1960-luvun kulttuurista ja poliittista kuohuntaa. 1970-luvun aikana alkuperäinen hippiliike hiipui, mutta sen perintö on jäänyt vaikuttamaan eräissä myöhemmissä nuorisokulttuureissa ja protestiliikkeissä.

Etymologia

Sana hippi (engl. hippie) tulee afroamerikkalaisissa jazzklubeissa 1940- tai 1950-luvulta alkaen käytetystä adjektiivista hip, jolla tarkoitettiin tietoisuutta uusimmista trendeistä. Trenditietoinen henkilö oli hipster, josta hippie oli diminutiivimuoto. Jotkut toimittajat alkoivat 1960-luvulla käyttää sanaa San Franciscoon syntyneestä vastakulttuurista, minkä jälkeen se levisi yleiseen käyttöön ja yhdistyi yksinomaan kyseiseen vastakulttuuriin. Hipit harvoin kuitenkaan itse käyttivät tätä nimitystä itsestään.Issitt 2009, s. 57–58.

Historia

Tausta

pienois|”Flower Power” -pakettiautot rauhanmerkkeineen olivat hippiliikkeen ulkoisia tunnuksia. Hippiliikkeen esimuotoja on tunnistettu eräissä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kulttuuriliikkeissä, kuten saksalaisessa Lebensreformissa. Varsinainen hippiliike syntyi Yhdysvalloissa 1960-luvun alussa beatnik-liikkeen ja folkmusiikkipiirien pohjalta. Eräs hippikulttuurin syntymän kannalta tärkeä tekijä oli Jack Kerouacin vuonna 1957 julkaistu kirja Matkalla, jossa tekijä kertoi omakohtaisista yhteiskunnan ulkopuolelta kerätyistä kokemuksistaan ja tämän elämän mukanaan tuomasta vapaudesta sekä päihdekokeiluista.Lachman 2009, s. 124. Kirja tarjosi nuorisolle houkuttelevan kuvauksen vaihtoehtoisesta maailmasta, ja siitä tuli suosittu.McFarlane s. 13.

Psykedeelisen kulttuurin keskeisimpiä henkilöitä Yhdysvalloissa oli Harvardin yliopiston psykologian luennoijana toiminut Timothy Leary. Hän kokeili persoonallisuuden muutosten tutkimuksissaan henkilökohtaisesti sekä LSD:n että psilosybiinin käyttöä. LSD:n tuoma kokemus lähenteli Learyn mielestä uudelleensyntymistä.Lachman 2009, s. 160–161.

Vuonna 1963 professori Leary erotettiin virastaan kielteisen julkisuuden takia. Hän perusti ”Sisäisen vapauden kansainvälisen liiton” ja vakuuttui yhä enemmän psykedeelien myönteisestä vaikutuksesta ihmisten henkisessä kehityksessä. Learyllä oli vahva kytkös seuraavien vuosien yhdysvaltalaisiin hippeihin.Lachman 2009, s. 124.

Hippiliikkeen synty ja kukoistus

Hippiliikkeen katsotaan kiteytyneen ja saaneen nimensä San Franciscossa sijaitsevassa Haight-Ashburyn kaupunginosassa noin vuosina 1965–66. Myös Kalifornian toiseen suurkaupunkiin, Los Angelesiin, muodostui hippiyhteisö. Haight-Ashburyn löysivät 1960-luvun alkupuolella beatnikit, jotka olivat paenneet pois läheiseltä North Beachilta vuokrien nousun ja lisääntyvän turismin jaloista. Paikka veti puoleensa myös yliopistokaupunki Berkeleyn radikaaleja, muusikoita ja eri alojen taiteilijoita, ja siitä kehittyi vapaamielinen ja monirotuisten ihmisten täyttämä vastakulttuurin keskus. Tämä yhteisö houkutteli joukkoonsa myös kotinsa monista eri syistä jättäneitä nuoria. 1800-luvulla rakennetut hatarat ja ränsistymään päässeet vuokratalot kelpasivat edullisuutensa takia asunnoiksi hipeille ja beatnikeille. Vuoden 1966 aikana hipeistä tuli Haight-Ashburyn suurin väestöryhmä.

Ensimmäinen San Franciscon hippiyhteisön suuri tapahtuma oli Human Be-In -niminen katujuhla tammikuussa 1967. Tilaisuutta mainostettiin suurin julistein ”Heimojen kokoontumisena”. Tarkoituksena oli yhdistää hipit, kansalaisoikeustaistelijat ja erilaiset radikaalit ryhmittymät toisiinsa. Näin yhdistyneellä vaihtoehtokulttuurilla uskottiin olevan paljon paremmat mahdollisuudet vaikuttaa tulevaisuuteen.Lachman 2009, s. 341. Golden Gate Parkin nurmikoille levittäytyneet 30 000 ihmistä seurasivat tapahtumaa kuunnellen paikallisten yhtyeiden happorockia ja nauttien tarjolla olevaa ilmaista marihuanaa. Tilaisuus ei yleisömenestyksestä huolimatta pystynyt yhdistämään vastakulttuurin eri ääripäitä toisiinsa.Lachman 2009, s. 343.

pienois|vasen|Hippikulttuuri synnytti myös aikakauslehtiä. Yksi niistä oli Oz-lehti, joka ilmestyi ensimmäisen kerran Lontoossa vuonna 1967. Kukkaistietoisuuden voimaa alettiin tietoisesti hyödyntää Human Be-inin saaman myönteisen vastaanoton jälkeen. Alun perin maanalaiset pienet lehdet kuten San Francisco Oracle ja Los Angelesista tuleva Free Press levisivät hippikulttuurin mukana maanlaajuisiksi. Ne antoivat täyden tukensa suunnitteilla olevalle Montereyn popfestivaaleille.Henderson 1984, s. 66. Monterey Pop suunniteltiin epäkaupalliseksi tapahtumaksi, jota varten perustettiin tilapäinen organisaatio hoitamaan asioita musiikkipromoottorien sijasta. Monterey Popin johtokunnassa istuivat muun muassa Paul McCartney, Brian Jones, Mick Jagger, Brian Wilson ja Donovan.Henderson 1984, s. 67. Yksi konsertin esiintyjistä oli kitaristi Jimi Hendrix, joka teki samalla läpimurtonsa Yhdysvalloissa. Tapahtuma järjestettiin 16.–18. kesäkuuta, ja se houkutteli yli 200 000 kuuntelijaa paikalle.

Kaupallistuminen

Samainen kesä nimettiin ”rakkauden kesäksi”, jonka myötä San Franciscon hipit nousivat kansainväliseen maineeseen ja julkisuuteen. Tuhansia nuoria kulkeutui kyseisen kesän aikana hippikommuunien keskuspaikaksi muotoutuneen Haight-Ashburyn liepeille tarkoituksenaan päästä nauttimaan vapaasta elämäntavasta. Heidän unelmansa jäivät vaille täyttymystä. Paikallinen yli 15 000 hipin muodostama ydinjoukko ei halunnut jakaa aluetta, ja ”nokkimisjärjestys” karkotti suurimman osan uusista tulokkaista kaduille. Väestön määrä paisui 75 000:een. Huumeiden välittäjät ja sutenöörit hyötyivät syntyneestä tilanteesta houkutellen asunnottomia nuoria mukaan omiin käyttötarkoituksiinsa.

Kaupallisuus tunkeutui saman kesän aikana Haight-Ashburyyn. Turistibussit ilmestyivät katukuvaan. Uteliaat matkailijat halusivat nähdä kirjaviin vaatteisiin pukeutuneita hippejä ja tehdä ympäristöön tutustumiskäyntejä. Voimakas kaupallistuminen iski kyntensä myös psykedeeliseen musiikkiin ja niiden esittäjiin. Alkuperäiseen ajatukseen kuulunut ”tähteyden vierastaminen” alkoi vaihtua yhä useamman muusikon kohdalla maineen, rahan ja suurten yleisömäärien tavoitteluksi. Markkinavoimat puristivat psykedeliasta yhä viihteellisempää kulutushyödykettä.Untenberger 1999, s. 424.

The Mamas & the Papas -yhtyeen johtohahmo John Phillips teki kukkaiskansan aatteen ja ulkoisen olemuksen innoittamana laulun, jonka nimeksi tuli ”San Francisco”. Laulun sai esitettäväkseen jokseenkin tuntematon Scott McKenzie. Hippiaatteen ja pasifismin tunnuslauluksi noussut ”San Francisco” kuljetti rauhansanomaa ympäri maailmaa, ja siitä tuli yksi vuoden 1967 suurimmista hiteistä. Sitä myytiin yli 7 miljoonaa kappaletta.Nyman 1995, s. 102. Samasta aiheesta ideansa ammentanut The Flowerpot Men sai maistaa hetkellistä menestystä laulullaan ”Let's Go to San Francisco”. Hippikesän huumaa hyödynsi myös Eric Burdon and The Animals kappaleella ”San Franciscan Nights”, joka oli omistettu Friscon öille ja siellä liikkuville poliiseille, Helvetin enkeleille ja kukkaislapsille.Burdon s. 97.

Vietnamin sotaa vastaan

pienois|Kukkaisvoimaa mielenosoituksen keskellä. Kuva Yhdysvalloista lokakuulta 1967. Vietnamin sodan vastustaminen oli hippiliikkeen keskeisimpiä yhteisiä poliittisia tavoitteita. Yhdysvaltain rahoittaessa vuoden 1967 sotatoimiaan 24 miljardin dollarin budjetilla laajeni myös sotaa vastustava rauhanliike. Nuoret miehet polttivat sotilaspassejaan eri puolilla Yhdysvaltoja, ja jotkut pakenivat kutsuntoja Kanadaan.Nyman 1995, s. 101.

Historiallisesti merkittävämmäksi sodanvastaiseksi protestiksi nousi lokakuussa 1967 Pentagonin ympärillä tapahtunut mielenosoitus, johon on uskottu osallistuneen arviolta 100 000 ihmistä. Eri puolilta Yhdysvaltoja tulleisiin suuriin hippijoukkoihin oli liittynyt sotaveteraaneja, mustia nationalisteja, opiskelijoita, radikaaliryhmiä, useita eri naisjärjestöjä sekä kansalaisia kaikista yhteiskuntaluokista. He vaativat Yhdysvaltoja vetämään joukkonsa pois Vietnamista. Mielenosoittajien määrä ja heidän pilkallinen iskulauseensa ”Hei LBJ, kuinka monta nuorukaista tapatat tänään!” murensi presidentti Lyndon B. Johnsonin arvovaltaa ja järkytti koko kansakuntaa.Nyman 1995, s. 101. Uutistoimistot ja lehdistö levittivät kuvia vastakulttuurin protestimarsseista ja mielenosoittajien ”Rakasta, älä sodi”(”Make love, not war”) -kilvistä, joista tuli hippikulttuurin tunnuslause. Mielenosoitukset muuttivat Yhdysvaltain politiikan suuntaa Vietnamissa.

Muualla maailmassa

Hippiliike levisi kesällä 1967 myös Eurooppaan. Eurooppalaisen hippikulttuurin keskuksia olivat muun muassa Lontoo ja muut Britannian kaupungit, joissa pitkiä hiuksia ja boheemeja tapoja suosinut rock- ja blueskulttuuri oli valmistellut hipeille tietä jo muutaman vuoden ajan. Sen lisäksi merkittäväksi hippikeskukseksi nousi Amsterdam. Jugoslavia sen sijaan julisti sodan hippejä vastaan, ja Kreikka kielsi epäsiististi pukeutuneilta turisteilta pääsyn maahan. Ranskassa kukkaiskulttuuri jäi yksittäisten boheemien ilmiöksi.Miles s. 36–37. Intia oli länsimaalaisten hippien yleinen matkakohde 1960-luvun puolivälin tienoilla. Hipit lähtivät Intiaan hakemaan oppia itämaisista uskonnoista ja opeista. Lisäksi he olivat tervetulleita ja edullinen hintataso oli monien mieleen, mikä johtikin erityisesti Goan alueella länsimaisten hippiyhteisöjen nousuun rannoille. Hippiturismin vähennyttyä jäi alueelle vielä hippejä, jotka olivat asettuneet sinne asumaan. Näiden hippiyhteisöjen harrastukset musiikki, jooga, päihteet ja sodanvastaisuus keräsivät paikalle myös israelilaisia, jotka joko välttelivät asevelvollisuutta tai olivat sen suorittaneet ja halusivat muuta ajateltavaa. Rannalla järjestetyistä juhlissa musiikki myös kehittyi 1970–1980-luvulla Goa trance -tyyliksi, joka on psykedeelistä elektronista musiikkia.

Liikkeen hiipuminen

Monet San Franciscon hippiyhteisön jäsenet katsoivat jo vuoden 1967 syksyllä liikkeensä alkuperäisen idean vesittyneen niin paljon, että he järjestivät hippiliikkeen vertauskuvalliset hautajaiset Haight-Ashburyssa saman vuoden lokakuussa.

Liike ei kuitenkaan kuollut, vaan saavutti suurimman laajuutensa emämaassaan vuonna 1968, jolloin tehdyn tutkimuksen mukaan 0,2 prosenttia amerikkalaisista ilmoitti olevansa hippejä. Saman vuoden alkupuolella osa hipeistä organisoitui heihin liittyneiden vasemmiston opiskelijaradikaalien, vapautusliikkeiden aktivistien ja taiteilijoiden kanssa perustaen kansainvälisen nuorisopuolueen YIP:n (Youth International Party), joka oli valmiimpi poliittiseen toimintaan. Heitä johdatti käsitys, että kunkin yksilön tajunnanlaajennus johtaisi lopulta yhteiskunnalliseen muutokseen. YIP:n protesti ei ollut kovin yhteiskunnallista, vaan sen on sanottu perustuneen lähinnä vandalismin ja erilaisten ruokottomuuksien varaan.Lachman 2009, s. 354.

Woodstockin (1969) ja Englannin Isle of Wightin (1970) valtavat rockfestivaalit edustivat suurimmalle osalle ihmisistä eräänlaista hippiliikkeen loppuhuipentumaa. Liike itsessään ei kuitenkaan kuollut, vaan jatkoi toimintaansa ympäri maailmaa pienemmässä mittakaavassa. 1971 perustettu Christianian vapaakaupunki Kööpenhaminan lähettyvillä on tullut tunnetuksi vaihtoehtoisen asumistyylin tarjoajana ja hippihenkisten nuorten kokoontumispaikkana.

Hippiliikkeen eri puolia

Vapaa rakkaus