Gustav Mahler (; 7. heinäkuuta 1860 Kaliště, Böömin kuningaskunta, Itävallan keisarikunta – 18. toukokuuta 1911 Wien, Itävalta-Unkari) oli itävaltalainen säveltäjä ja kapellimestari. Elinaikanaan häntä arvostettiin eniten orkesterinjohtamistaidoistaan. Hänen sävellyksensä nousivat kuuluisuuteen vasta myöhemmin, erityisesti 1900-luvun jälkipuoliskolla. Musiikissa hänen teoksensa merkitsivät siirtymävaihetta myöhäisromantiikasta 1900-luvun modernismiin. Kapellimestarina hän uudisti oopperan tuottamista, ja säveltäjänä hän kehitti sinfonian äärimittoihinsa.
Elämä
Nuoruus
pienois|pysty|vasen|Mahler lapsena (1865). Mahler syntyi böömiläisessä, nykyisessä Tšekin tasavallassa sijaitsevassa Kalištěn kylässä vaatimattomaan juutalaisperheeseen. Hänen isänsä, ammatiltaan majatalonpitäjä, oli ankara ja väkivaltainen; hän löi lapsiaan ja vaimoaan mielivaltaisesti. Pian Gustavin syntymän jälkeen perhe muutti läheiseen Jihlavan kaupunkiin, jossa toimi varsin elinvoimainen musiikkiyhteisö: W. A. Mozartin, Joseph Haydnin ja G. F. Händelin teoksia esitettiin säännöllisesti. Kaupungissa toimi lisäksi musiikillisen elämän henkisen isän Heinrich Fischerin johtama kaupunginorkesteri. Fischer asui lähellä Mahlereita, ja huomattuaan pojan lahjakkuuden hän alkoi pitää tälle harmonian ja kontrapunktin oppitunteja. Kymmenvuotiaana Mahler piti ensimmäisen julkisen konserttinsa, joka sai myönteisen vastaanoton paikallisessa lehdessä. Isä lähetti Gustavin Prahaan opiskelemaan, mutta olot siellä olivat niin huonot, että poika palasi jo viiden kuukauden kuluttua takaisin. Gustavin 13-vuotiaana pitämä konsertti, joka sai jo myrskyisät suosionosoitukset, kohensi hänen itsetuntoaan, mutta vuotta myöhemmin hänen veljensä Ernestin menehtyminen sydämen pettämiseen musersi hänet. Hänen äidillään oli perinnöllinen sydänvika, joka oli siirtynyt useaan perheen 14 lapsesta, myös Gustaviin. Hän menetti suurimman osan sisaruksistaan ennen 1900-luvun vaihdetta erinäisten sairauksien ja yhden itsemurhan johdosta, ja vain neljä oli tällöin enää elossa. Kuolemasta tuli erottamaton osa Mahlerin elämää – myös hänen musiikkiaan. Onneton lapsuus ja juureton alkuperä – omien sanojensa mukaan hän ”oli böömiläinen itävaltalaisten keskuudessa, itävaltalainen saksalaisten keskuudessa ja juutalainen koko maailman silmissä”Dimitrijevic, Aleksandar: The Polyphonic Nature of Human Psyche: From an Artistic Intuition to a Therapeutic Goal Viitattu 24.8.2007, (”thrice homeless, as a native of Bohemia in Austria...”) – aiheuttivat sen, että Mahler kärsi aikuisiällään neurooseista ja epävarmuudesta.
Vuosina 1875–1878 Mahler opiskeli Wienin konservatoriossa muun muassa säveltäjä Robert Fuchsin ja pianonopettaja Joseph Epsteinin opastuksessa. Siellä hän tutustui opiskelijatovereihinsa Hugo Wolfiin ja Hans Rottiin, mutta ystävyys jäi väliaikaiseksi Wolfin tasapainottoman luonteen sekä Rottin mielenterveyden romahtamisen ja sitä seuranneen kuoleman takia. Kuten monet toverinsa, Mahlerkin kärsi jatkuvasta rahapulasta, ja hän oli vähällä lopettaa opintonsa, kunnes hänet lähes perheenjäsenekseen ottanut Epstein antoi hänelle taloudellista tukea. Opiskeluaikoinaan Mahler sai vaikutteita Ludwig van Beethovenin intensiivisistä jousikvartetoista ja Richard Wagnerin oopperoista. Vuonna 1876 ilmestyivät hänen ensimmäiset sävellyksensä opinnäytteinä; niistä tosin vain pianokvarteton ensimmäinen osa ja rippeet scherzosta ovat säilyneet jälkipolville. Sen vaikutteet ovat suoraan Robert Schumannilta ja Johannes Brahmsilta. Viimeisenä vuonnaan konservatoriossa Mahler sai yhdeksi opettajakseen Anton Brucknerin, joka tuolloin oli vakiinnuttamassa asemaansa säveltäjänä. Myöhemmin he ystävystyivät, ja Brucknerin musiikki vaikutti suuresti nuoreen säveltäjään. Seuraavat kaksi vuotta Mahler vietti Wienin yliopistossa viimeistelemässä opintojaan. Hän myös opetti itse pianonsoittoa opintojensa rahoittamiseksi. Tältä ajalta ovat peräisin hänen omiin teksteihinsä perustuvat, aikanaan kadonneet oopperat Rübezahl ja Die Argonauten, kantaatti Das Klagende Lied sekä muutamat liedit (laulut).
Kapellimestariksi
pienois|pysty|oikea|Nuori Mahler. Vuonna 1880 Mahlerille tarjottiin yllättäen kapellimestarin paikkaa Bad Hallissa Itävallan pohjoisosassa. Epäröityään ensin hän otti kuitenkin paikan vastaan ajatellen, että Das klagende Liedin myötä hänet hyväksyttäisiin säveltäjänäkin. Myös kapellimestarin työ alkoi houkutella häntä, sillä hän huomasi siinäkin pystyvänsä käyttämään luomisvoimaansa. Vuonna 1881 Das klagende Lied ei saanut Beethoven-palkintoa, sillä sitä pidettiin liian poikkeavana ja persoonallisena teoksena. Samoihin aikoihin Mahler sai toisen osa-aikaisen kapellimestarin viran teatterista Laibachissa (nykyään Ljubljana). Vuonna 1882 Mahler palasi Wieniin, jossa hän asui useissa paikoissa ja sävelsi vapaa-aikoinaan. Vuoden kuluttua hän sai jälleen kutsun oopperakapellimestariksi Olmützin (nykyään Olomouc, Tšekki) kaupunginteatteriin Määriin. Mahler kehittyi autoritaariseksi ja äärimmäisen vaativaksi kapellimestariksi, joka pian sai ränsistyneenkin orkesterin tiukkaan järjestykseen. Erimielisyydet auktoriteettien ja soittajien kanssa olivat väistämättömiä, sillä hän ei halunnut lainkaan tinkiä taiteellisesta vapaudestaan. Seuraavina vuosina hän johti orkestereita myös Kasselissa, Wienissä, Leipzigissa ja Prahassa, jossa hänen johtamansa esitykset saivat suursuosion. Vuonna 1887 hän sai Carl Maria von Weberin pojalta Carlilta tehtäväkseen viimeistellä hänen isänsä keskeneräisen oopperan Die drei Pintos. Teoksen ensiesitys seuraavan vuoden alussa oli jälleen uusi menestys 28-vuotiaan kapellimestarin uralla ja sai kansainvälistäkin huomiota. Mahlerin rakastuttua toivottomasti Carl Weberin vaimoon Marioniin hänen pyörteilevät tunteensa pääsivät purkautumaan uuden sävellyksen kautta: 1. sinfonian ensimmäinen versio syntyi vapaa-ajalla johtamistyön ohessa.
Vuosina 1888–1891 Mahler toimi musiikillisena johtajana Budapestin kuninkaallisessa oopperassa. Mahlerin johtamat esitykset saivat kyllä suurta tunnustusta, mutta hänen itsepintaisuutensa ja vierasmaalainen taustansa sekä hänen ohjelmistovalintojensa saksalaispainotteisuus aiheuttivat tyytymättömyyttä. Erotessaan virasta Mahler oli jo varmistanut itselleen uuden paikan silloisessa Hampurin kaupunginteatterissa eli nykyisessä Hampurin valtionoopperassa, mikä ei ollut vaikeaa kysytylle taiteilijalle. Hampurista Mahler sai ensimmäisen pysyvän kapellimestarin paikan, jossa hän pysyi vuoteen 1897. Alusta asti hänen työtahtinsa oli hurja: kahden ensimmäisen kuukauden aikana esitettiin 35 teosta. Kesällä 1893 Mahler löysi Steinbach-am-Atterseesta kauniin järvinäköalatontin, jonne hän rakennutti pienen talon tarkoituksenaan säveltää siellä kesäisin, kun oopperassa ei järjestetty esityksiä. Samoihin aikoihin hän sävelsi inspiraation puuskassa 2. sinfoniaansa. Mahler julkaisi myös tarkistetun version ensimmäisestä sinfoniastaan ja antoi sille lisänimen Titan. Uuden version ensiesitys oli yleisömenestys, mutta kriitikot suhtautuivat sinfoniaan edelleen nuivasti. Vuonna 1895 valmistui massiivinen 3. sinfonia, ja loppuvuonna ensi kertaa esitetty 2. sinfonia (”Ylösnousemussinfonia”) sai niin hyvän vastaanoton sekä yleisöltä että kriitikoilta, että Mahleriin alettiin ensi kerran suhtautua vakavasti myös säveltäjänä. Hampurissa konservatiiviset tahot eivät edelleenkään pitäneet Mahlerin tavasta tuhlata aikaansa heidän silmissään varsin kyseenalaisiin sävellyksiin, ja niinpä hän painostuksen alla päätti erota virastaan.
Wien
Hampurista lähdettyään Mahler oli kääntynyt kristinuskoon ja hänet oli kastettu katolisen kirkon jäseneksi. Tämä edesauttoi hänen pääsyään Wienin hovioopperan kapellimestariksi, sillä antisemitistiset aatteet olivat nousussa Itävallassa. Mahler teki välittömän vaikutuksen johdettuaan heti tulonsa jälkeen viikon aikana Wagnerin vaativat oopperat Die Walküren (Valkyyriat) ja Siegfried sekä Mozartin Figaron häät ja Taikahuilun. Syyskuussa 1897 hänestä tuli koko oopperan johtaja edeltäjänsä sairastuttua.
Vuoden 1899 kesällä Mahler sävelsi Maierniggiin rakennuttamallaan huvilalla neljännen sinfoniansa. Hans Richterin erottua sekä Wienin filharmonikkojen että oopperan johdosta tarjoutui Mahlerille paikka kummankin orkesterin johdossa, ja hänestä tuli samalla Wienin tärkein kapellimestari. Häntä hajottivat säveltäminen ja orkesterin johtaminen, ja vain ajoittain hän kykeni tekemään kompromisseja näiden kahden välillä johtaessaan omia teoksiaan. Vuonna 1901 filharmonikkojen komitea päätti hankkia uuden kapellimestarin Mahlerin määräaikaisen työsuhteen loputtua, sillä orkesteri ei pitänyt Mahlerin vaativasta, äärimmäiseen tarkkuuteen ja tekniseen suoritukseen pyrkivästä otteesta. Kesällä hän sävelsi useita lauluja, kuten kolme ensimmäistä Kindertotenliediä ja neljä viidestä Rückert-Liedistä. Marraskuussa hän tapasi maalari Emil Jakob Schindlerin tyttären Alman, joka oli myös taitava pianisti ja lupaava säveltäjä, ja rakastui tähän heti. He avioituivat neljä kuukautta myöhemmin ja saivat tyttären. Vuoden 1901 lopussa 4. sinfonia sai ensiesityksensä Münchenissä, mutta vasta Berliinissä teos sai myönteisen vastaanoton. Myöhemmin siitä tuli kuitenkin yksi Mahlerin suosituimmista teoksista. Sen sijaan 3. sinfonian ensiesitys seuraavana vuonna oli menestys.
Vuosina 1902–1907 Mahlerin tinkimättömät vaatimukset taiteellisesta tasosta olivat jo pysyvästi uudistaneet oopperan esittämisen standardeja. Hän johti useita orkestereita eri puolilla Eurooppaa, kuten Amsterdamin kuuluisaa Concertgebouw-orkesteria 1903–1904 ja lyhyen aikaa vuonna 1906, mutta suurimman osan kaudesta hän oli edelleen Wienissä. Vuonna 1904 syntyi Mahlerin toinen tytär, ja säveltäjä sai valmiiksi 6. sinfoniansa Maierniggin huvilallaan. Hän hermoili ja tunsi suurta epävarmuutta teoksen harjoituksissa, ja neuroottisesti hän jopa vaihteli keskimmäisten osien paikkaa. Samana tuottoisana kesänä hän sävelsi kaksi osaa 7. sinfoniastaan. Seuraavana kesänä sinfonian kolmen muun osan ideoiminen tuotti Mahlerille epätoivoisia ongelmia, kunnes erään soutumatkan aikana hän sai inspiraation tulvan kuunnellessaan airojen rytmikästä liikettä, ja hän sai sinfonian nopeasti valmiiksi. Vuoden 1906 kesällä Mahler työskenteli vieläkin innoittuneemmin: kahdeksan viikon aikana hän sai täysin valmiiksi lähes puolitoista tuntia kestävän 8. sinfoniansa, ja lisäksi hän ennätti vielä johtaa Figaron häitä ja Don Giovannia Salzburgin Mozart-festivaaleilla. Kuudennen sinfonian ensiesitys tammikuussa 1907 herätti suurta kritiikkiä, joka tosin johtui enemmän Mahlerin konservatiivisten vastustajien henkilökohtaisista asenteista säveltäjää vastaan kuin itse teoksesta. Kyllästyneenä Wienin ilmapiiriin Mahler päätti erota vielä samana vuonna.
Loka- ja marraskuun vaihteessa 1907 Mahler johti kaksi konserttia Pietarissa ja pistäytyi niiden välillä Helsingissä. Täällä hän tapasi muiden muassa taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan, johon hän oli tutustunut Wienissä vuonna 1904, ja säveltäjä Jean Sibeliuksen. Gallen-Kallela vei Mahlerin myös arkkitehti Eliel Saarisen huvilaan Hvitträskiin Kirkkonummelle ja maalasi hänestä muotokuvan Hvitträskin salissa takkatulen loisteessa.Tawaststjerna, Erik: Sibelius (toimittanut Erik T. Tawaststjerna), s. 142–143. Helsinki: Otava, 1997. .
New York
pienois|pysty|Mahler vuonna 1909.