Kid A on englantilaisen rockyhtyeen Radioheadin neljäs studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 2000. Se oli maailmanlaajuisesti kaupallinen menestys, ja sitä myytiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa platinalevyyn oikeuttava määrä yhdessä viikossa. Se on myös Radioheadin ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa julkaisu, joka nousi suoraan Yhdysvaltojen albumilistoilla ensimmäiselle sijalle; tämä siitä huolimatta, että levyltä ei ollut julkaistu etukäteen hittisingleä tai musiikkivideota.
Kid A nauhoitettiin Pariisissa, Kööpenhaminassa, Gloucestershiressa ja Oxfordissa, ja sen tuotti Nigel Godrich. Tällä levyllä Radiohead muutti tyyliään vuonna 1997 julkaisemansa menestyslevyn OK Computerin hymnimäisistä lauluista elektronisen musiikin suuntaan. Levyllä on vaikutteita myös 1960- ja 1970-luvun saksalaisesta krautrockista, jazzista ja klassisesta musiikista . Radiohead käytti albumilla monia rock-yhtyeille epätavanomaisia soittimia, kuten Ondes Martenot'ta, pasuunaa ja trumpettia. Sanoitukset ovat minimalistisemmat ja abstraktimmat kuin yhtyeen aikaisimmilla albumeilla. Alkuperäisen kansitaiteen ovat tehneet Stanley Donwood ja Thom Yorke.
Kid A:ta on sanottu yhdeksi haastavimmista, mutta silti kaupallisesti menestyneistä albumeista. Se voitti parhaan alternative-albumin Grammy-palkinnon ja oli ehdolla myös vuoden albumiksi. Kid A:ta oli myyty yli 1,3 miljoonaa kappaletta vuoteen 2003 mennessä.
Tausta Yhtyeen jäsenet, erityisesti laulaja Thom Yorke olivat vuonna 1998 ahdistuneita OK Computerin saaman huomion takia. Radiohead oli vuodet 1997–1998 "Running From Demons" -nimisellä maailmankiertueella. Kiertueella yhtye teki muutamia kappaleita, kuten kappaleen "How to Disappear Completely and Never Be Found", mutta yhtyeellä oli vaikeuksia niiden äänittämisessä.
Vaikka Radioheadin musiikki oli saanut paljon kiitosta, Yorke muuttui vihamieliseksi mediaa kohtaan. Hänestä tuntui, että hänen tekemänsä musiikki oli imetty tyhjiin, ja hän kärsi masennuksesta. Siksi uuden musiikin tekeminen oli vaikeaa.
Äänittäminen ja tuotanto Kun Radiohead aloitti albumin tekemisen alkuvuodesta 1999, yhtyeen jäsenillä oli erilaisia ajatuksia tulevan albumin tyylistä. Ed O'Brien halusi pelkistää tyylin suoriin, kolmen minuutin kitarapop-kappaleisiin. Yorke taas ei ollut tyytyväinen yhtyeen edellisiin rock-tuotoksiin. Hän kertoi kyllästyneensä melodiaan ja haluavansa vain rytmin. Yorke oli ollut DJ ja techno-yhtye Exeter Universityn jäsen, ja alkoi nyt kuunnella lähes yksinomaan elektronista musiikkia. Hän piti ajatuksesta, että hänen lauluäntään käytettäisiin instrumenttina, niin että se ei olisi albumilla johtavassa asemassa.
Työt aloitettiin tuottaja Nigel Godrichin kanssa, joka oli tuottanut myös OK Computerin. Levy-yhtiö ei antanut albumin valmistumiselle mitään määräaikaa. Yorke, jolla oli suurin valta yhtyeessä, kärsi inspiraation puutteesta, eivätkä hänen uudet kappaleensa olleet valmiita. Muutamissa uusissa kappaleissa oli vain rumpukoneen rytmi ja sanoitusten katkelmia, jotka hän oli improvisoinut. Yhtye aloitti äänittämisen studiossa Pariisissa, mutta hylkäsi työnsä kuukauden jälkeen. Sen jälkeen yhtye muutti kahdeksi viikoksi Medley-studioille Kööpenhaminaan. Tuolloin (alkuvuonna 1999) tehdyistä kappaleista muutamat pääsivät albumin lopulliselle versiolle, useimmat tosin vasta runsaasti muokattuina. (Esimerkiksi "In Limbo" on tuolta ajalta; sen alkuperäinen nimi oli "Lost at Sea".) Yhtyeen jäsenien mukaan ajankohta oli kuitenkin hyvin hedelmätön.
thumb|left|Ed O'Brien esiintymässä Saturday Night Live -ohjelmassa Radioheadin kanssa vuonna 2000. O'Brienilla oli aluksi ongelmia yhtyeen tyylinvaihdoksen kanssa. O'Brien alkoi pitää studiopäiväkirjaa yhtyeen edistymisestä. Myöhemmin hän sanoi Radioheadin tyylinmuutoksesta: "Jos aikoo tehdä erilaiselta kuulostavan äänitteen, pitää vaihtaa tuotantomenetelmää. Ja se on pelottavaa - kaikki tuntevat itsensä epävarmoiksi. Olen kitaristi, ja yhtäkkiä sanotaankin, ettei tässä kappaleessa ole lainkaan kitaraa". Myös rumpali Phil Selwayn oli vaikeaa sopeutua nauhoituksiin.
Yhtye palasi Gloucestershireen huhtikuussa 1999 ja siirtyi syyskuussa Oxfordiin omistamalleen studiolle, joka oli juuri uusittu. Yhtyeen jäsenet kokeilivat erilaisia instrumentteja ja alkoivat oppia, "kuinka olla mukana kappaleessa, vaikka ei soittaisi yhtään nuottia". Muu yhtye alkoi samalla pitää Yorken synteettisestä musiikista. He käyttivät myös digitaalisia työkaluja, kuten Pro Tools ja Cubase. Vuoden loppuun mennessä kuusi kappaletta oli valmiina, myös nimikappale.
Jonny Greenwood, ainoa Radioheadin musiikin teoriaa opiskellut jäsen, teki jousisovituksen kappaleeseen "How to Disappear Completely" ja äänitti sen Dorchester Abbeyn kirkon orkesterin kanssa alkuvuodesta 2000. Hän soitti Ondes Martenotia tässä kappaleessa, kuten myös kappaleissa "Optimistic" ja "The National Anthem". Yorke soitti bassoa kappaleessa "The National Anthem" (joka tunnettiin levytyksen aikoihin nimellä "Everyone"). "The National Anthemia" oli yritetty nauhoittaa jo OK Computerin b-puolelle, mutta tällä kertaa Yorke tahtoi siihen Charles Mingus -tyylisen torvisektion. Hän ja Jonny saivat jazzmuusikot kuulostamaan "liikenneruuhkalta". Jonny ja hänen veljensä Colin Greenwood alkoivat myös kokeilla musiikkinsa samplaamista muiden artistien musiikin kanssa. Yksi sampleista oli kappaleen "Idioteque" pohjana, ja Yorke lauloi sen päälle. Colin kutsui Radioheadia yhä rockyhtyeeksi tyylinvaihdoksesta huolimatta.
Albumin nauhoitukset päättyivät kevään 2000 aikana, ja yhtye oli tehnyt melkein 30 uutta kappaletta. Yhtye ei halunnut tehdä tupla-albumia, joten se säästi monet kappaleet seuraavalle julkaisulleen, vuoden 2001 albumille Amnesiac. Yorkella oli vimmattu halu johtaa albumin viimeistelyä, ja yhtye riiteli kappalejärjestyksestä. Kiistely sai yhtyeen lähelle hajoamista. Lopulta päätettiin, että Kid A alkaisi kappaleella "Everything in Its Right Place". Yorkesta kappale oli levyn edustavin ja hän halusi, että se julkaistaisiin myös singlenä. Albumin miksasi Godrich, ja masteroinnin teki Chris Blair Abbey Roadin studiolla.
Markkinointi ja julkaisu thumb|200px|Kuvankaappaus "blipistä" nimeltä Screaming Bears. Videon taustalla soi kappale "The National Anthem". Levyn viimeistelyn jälkeen tehtiin markkinointisuunnitelma. Eräs EMI:n johtajista kehui musiikkia, mutta pelkäsi ettei albumi menestyisi markkinoilla, koska kuulijat eivät ymmärtäisi sitä. Joka tapauksessa media oli hyvin kiinnostunut albumista; Kid A:ta pidettiin odotetuimpana rock-albumina sitten Nirvanan In Uteron. Yhtye päätti, ettei julkaisisi virallisia singlejä albumilta. Kuitenkin joitakin kappaleita, kuten "Optimisticia", soitettiin radiossa.
Radiohead ja yhtyeen fanit viettivät paljon aikaa Internetissä, joten Parlophone (UK) ja Capitol Records (USA) markkinoivat albumia Internetin kautta. Lyhyitä filmejä, joita kutsuttiin nimellä "blip", levitettiin ilmaiseksi verkossa. Niitä näytettiin myös musiikkikanavilla ohjelmien välissä. Capitol kehitti "iBlipin", Java-peräisen ohjelman, joka lisättiin fanisivustoille ja antoi käyttäjilleen mahdollisuuden tilata albumia etukäteen ja kuunnella sitä ennen sen julkaisua.
Yhtye teki lyhyen kiertueen Välimeren maihin alkukesästä 2000 ja soitti silloin uusia kappaleitaan ensimmäistä kertaa. Albumin nimi paljastettiin kesällä 2000, ja konserttien bootlegit levisivät Napsterissa. Colin Greenwood kertoi yhtyeen Barcelonan-keikan olleen heti konsertin jälkeisenä päivänä Napsterissa. Kun yhtye soitti kolmen viikon kuluttua Israelissa, yleisö tiesi kaikkien uusien kappaleiden nimet, ja Greenwood piti siitä. Albumi päätyi kuukausi ennen julkaisua Napsteriin. On arvioitu, että levyä ladattiin ilmaiseksi miljoonia kertoja ennen sen julkaisua, ja jotkut odottivat heikompaa myyntiä.
Euroopan myynti hidastui 2. lokakuuta 2000, virallisena julkaisupäivänä, koska 150 000 virheellistä CD:tä palautettiin EMI:lle. Silti Kid A nousi suoraan ensimmäiseksi Britannian albumilistalla, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Irlannissa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa. Se oli ensimmäinen brittiläisen yhtyeen ykkössija Yhdysvalloissa kolmeen vuoteen ja Radioheadin ensimmäinen Yhdysvaltojen top 20:een päässyt albumi. Jotkut ovat arvioineet, että vertaisverkkolevitys saattoi edistää albumin myyntiä, koska se myös levitti tietoa uudesta albumista.
Yhtye teki kiertueen Euroopassa loppuvuodesta 2000 ja esiintyi erikoisvalmisteisessa teltassa, jossa ei ollut yritysten logoja. Yhtye esitti pääosin uusia kappaleita. Radiohead soitti myös kolme konserttia Pohjois-Amerikan teattereissa, ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen. Pienet konsertit myytiin loppuun nopeasti, ja ne houkuttelivat kuuluisuuksia ja faneja, jotka jonottivat lippuja pitkään. Lokakuussa yhtye vieraili ohjelmassa Saturday Night Live. Siinä esitetty materiaali tyrmistytti jotkin katselijat, jotka olivat odottaneet tavanomaisia rock-kappaleita.
Musiikkityyli Äänimaailma ja vaikuttajat
Kid A:han ovat vaikuttaneet 1990-luvun glitch ja elektroniset ambient (tai IDM) -artistit Autechre ja Aphex Twin sekä Warp Recordsin artistit. Vaikutteita ovat antaneet myös 1970-luvun Krautrock-yhtyeet kuten Can, Faust ja Neu!; ja Charles Mingusin jazz sekä Alice Coltrane ja Miles Davis. Albumin äänitysten aikana Radiohead haki inspiraatiota varhaisen vaikuttajansa Talking Headsin albumilta Remain in Light (1980), ja yhtyeen jäsenet kuuntelivat myös hip hoppia.
Kappaletta "How to Disappear Completely" inspiroi laulaja Scott Walker, joka oli vaikuttanut myös yhtyeen ensimmäiseen hittiin, "Creepiin". Kappaleen jousisovitukseen taas vaikutti puolalainen säveltäjä Krzysztof Penderecki. Jonny Greenwood soitti tässä ja muissakin Kid A:n kappaleissa ondes martenotia. Idean hän sai Olivier Messiaenilta, joka teki tämän elektronisen musiikin instrumentin tunnetuksi ja oli myös yksi Greenwoodin teini-iän idoleista. "Idioteque"-samplen ovat tehneet Paul Lansky ja Arthur Kreiger, jotka säveltävät tietokonevaikutteista taidemusiikkia.
Ennen "Creepiä" kirjoitettu "Motion Picture Soundtrack" oli yritys jäljitellä 1950-luvun Disney elokuvien äänimaailmaa. Yorke äänitti sen yksin harmonilla, ja muut yhtyeen jäsenet lisäsivät siihen samplatut harppu- ja kontrabassoäänet.
Albumin teon aikaan Radiohead ei ollut enää kiinnostunut progressiivisesta rockista, eikä Kid A:lla ole kuutta minuuttia pidempiä kappaleita. Joskus albumin musiikkityyliä on kuvailtu post-rockiksi sen minimalistisen tyylin takia. Jonny Greenwoodin kitarasoolot eivät ole niin hallitsevia Kid A:lla kuin Radioheadin aikaisemmilla albumeilla, mutta kitaroita on kuitenkin yhä käytetty kuitenkin useimmissa kappaleissa. Instrumentaalikappaleessa "Treefingers" Ed O'Brienin kitarasooloa on muokattu digitaalisesti, jotta siihen saataisiin ambient-soundi. Myös joitakin Yorken lauluosuuksia on muokattu albumilla vahvasti: esimerkiksi nimikappaleen laulua on muokattu ondes martenotilla, jotta se kuulostaisi puhesyntetisaattorilta. Yhtyeen tyylin muutosta on verrattu siihen, minkä U2 teki Zooropa-albumilla (1993) ja Passengers -sivuprojektissaan (1995) tai Talk Talk Laughing Stockilla (1991).
Sanoitukset Kid A oli esikoislevy Pablo Honeyn (1993) jälkeen Radioheadin ensimmäinen albumi, jonka sanoituksia ei lue levyn kansilehtisessä. Thom Yorke, joka kirjoitti kaikki sanoitukset, on perustellut ratkaisua sillä, että sanoja ei voi erottaa musiikista. Kun hänen ääntään muokattiin, hän sai etäisyyttä nimikkokappaleen "brutaaliin ja kamalaan" aiheeseen, josta hän ei olisi voinut laulaa muuten. Ainakin osan sanoituksista Yorke kokosi mielivaltaisesti irrallisista sanoista ja lauseista. Radioheadin virallisille kotisivuille lisättiinkin nauhoitusten aikana Tristan Tzaran samalla tekniikalla tekemä dada-runo.