Volgan tataarit, tai yksinkertaisesti tataarit, ovat islaminuskoinen turkkilainen kansa, kotoisin nykyisen Venäjän federaation Volga-Uralin alueelta. Tataarien äidinkieli on kiptšak-turkkilainen tataari, joka on sukua esimerkiksi kazakille. Tataarit ovat maan toiseksi suurin etninen ryhmä venäläisten jälkeen. Tataarien kulttuurikeskus on Tatarstanin tasavalta ja etenkin sen pääkaupunki, Kazan.
Volgan tataarien kaksi suurinta alueellista alaryhmää ovat Kazanin tataarit ja mišäärit, joista jälkimmäinen on samalla Suomen tataarien esivanhempien heimo. 1800-luvulla alkaneiden muuttoaaltojen seurauksesta myös esimerkiksi Kiinaan muodostui pääsääntöisesti Volgan tataareista koostuva tataariyhteisö. Tataari itsessään on monimutkaisen ja pitkän historian omaava yleistermi, joka alkujaan viittasi useimmiten turkkilais-mongolilaisiin heimoihin. Neuvostoaikana se vakiintui Volga-Uralin turkkilaiskielisten omaksi etnonyymiksi (tatarlar), ja täten toinen nykyaikainen tataariryhmä, Krimin tataarit, jaetaan siitä erilliseksi kansakseen muun muassa käyttämällä lisänimeä "krimiläiset" (qırımlılar).
Tataarien etnogeneesi on monivaiheinen, eikä siitä ei ole täyttä yksimielisyyttä. Heidän historiansa yhdistetään kuitenkin yleensä Kultaisen ordan (1242–1502) kiptšak-turkkilaisiin, mutta myös sen edeltäjän, Volgan Bulgarian väestöön, jonka islamin omaksumista tataarit juhlistavat vuosittain. Ordan hajoamisen jälkeen Volga-Uralin tataarien esi-isät muodostivat Kazanin kaanikunnan (1438–1552), kunnes se menetti itsenäisyytensä Venäjälle vuonna 1552. Tataarit perustivat vuonna 1920 oman neuvostotasavallan, josta muodostui nykyinen Tatarstanin tasavalta.
Tataarien katsotaan nykyään olevan laajalti integroituneita Venäjän yhteiskuntaan. Heillä on kuitenkin edelleen oma erottuva kulttuurinsa, jonka keskiössä on islamilainen usko ja turkkilainen äidinkieli. Neuvostoliiton teollistumisesta lähtien tataarin kieli on korvautunut jokapäiväisessä elämässä kasvavissa määrin venäjällä. Islam puolestaan on saanut vahvemman jalansijan Nevostoliiton uskonnonvastaisen aikakauden jälkeen.
Etymologia
Tataarit eivät yleensä Venäjän keisarikunnan aikaan (1721–1917) kutsuneet itseänsä "tataareiksi", vaan enimmäkseen tunnistautuivat uskontonsa mukaan, eli "muslimi" (مسلمان, möselman, мөселман). Samainen ilmiö oli muillakin turkkilaisilla kansoilla ja täten esimerkiksi silloiset osmanit tunnettiin asiakirjoissa useimmiten muslimeinaAlaranta, Toni: Turkin historia - Atatürkistä Erdoğaniin. Gaudeamus Oy, 2019. . (prologi, s. 31). Virallisesti nimitys tataari vakiintui kyseisille Volga-Uralin muslimeille kun vuonna 1920 perustettiin Neuvostoliittoon kuuluva Tatarstanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, eli nykyinen Venäjän Tatarstanin tasavalta.
Termi omaa erittäin pitkän ja monimutkaisen historian. Venäjällä siitä muodostui omanlainen haukkumanimitys, koska sillä heidät yhdistettiin venäläisten "vanhoihin vihollisiin", eli Tšingis-kaanin mongolitataareihin, joilta nimi on peräisin. Sitä alettiin täten välttämään, kunnes lopulta jotkut tataarien yhteiskunnalliset hahmot, kuten teologi Şihabeddin Märcani (1818–1889), alkoivat puhumaan sen puolesta ja pyrkivät uudelleenluomaan katkennutta tietoisuutta Volgan tataarikansan yhteydestä Kultaisen ordan turkkilaisiin kiptšak-tataareihin, joista he enimmäkseen polveutuvat.Leitzinger 1996, s. 29-30
Keisarikunnassa yleistermiksi muodostunut etnonyymi tataari ulottui lopulta myös muihin turkkilaisiin kansoihin, mutta nykypäivänä "tataarilla" viitataan lähinnä juuri Volgan tataareihin ja täten heidät tunnetaan yksinkertaisesti tataareina (татарлар, tatarlar, تاتارلار), siinä missä toinen pääsääntöinen tataariryhmä, Krimin tataarit, jaetaan omaksi erilliseksi kansakseen lisänimellä "krimiläiset" (qırımlılar, къырымлылар).
Tataareista on historiallisesti käytetty lisänimiä kuten turkkilais-tataarit ja Volgan turkkilaiset.Bedretdin, Kadriye (toim.): Tugan Tel – Kirjoituksia Suomen tataareista. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2011. . (s. 135, 176) Jotkut tataarinkieliset lähteet käyttävät edelleen nimitystä Törki-tatarlar (Төрки-татарлар) ja Turkin turkkilaiset puolestaan termiä kuten Tatar Türkleri. Tällä he "osoittavat kuuluvuutta suureen turkkilaiseen perheeseen, jotka Neuvostoaikana eri poliittisin keinoin vieraannutettiin toisistaan".
Historia vasen|pienoiskuva|359x359px|Kazanin kaanikunnan kolminkertainen hallitsija, Tšingis-kaanin jälkeläinen Muhammed Amin mainittuna Iivana Julman kuvakronikassa 1500-luvulla. Tataarien kulttuurikeskus on Venäjän federaatioon kuuluva Tatarstanin tasavalta. Sen edeltäjä oli vuonna 1920 perustettu Tatarstanin autonominen sosialistinen neuvostotasavalta.
Neuvostoliiton aikakauden jälkeen historioitsijat alkoivat taas kiinnostua ”kielletystä aiheesta”, eli tataarien etnogeneettisestä taustasta. Huomion keskiössä oli Kultainen orda ja sen jälkeen muodostuneet kaanikunnat, etenkin Kazan.Narody Rossii: entsiklopedija, s. 322. Moskva: Bolšaja Rossijskaja entsiklopedija, 1994. . D. M. Ishakovin vuoden 1998 julkaisu ”Keskiaikaisista tataareista nykyaikaisiin” (От средневековых татар к татарам Нового времени) on nimetty merkittäväksi suunnannäyttäjäksi.
Aiheeseen perehtyneet ovat sittemmin vahvistaneet näkemystä, että tataarit polveutuisivat juurikin Kultaisen ordan väestöstä. Tästä huolimatta kansan keskuudessa on ollut kaksijakoisuutta heidän identiteetin määrittelyssä. Vaikka enemmistö kokee olevansa Ordan kiptšak-turkkilaisten tataarien jälkeläisiä (eli niin sanotut "tataristit"; myös nimellä "tšingistit", çıñğızlıq), toiset, joskin pieni vähemmistö, korostavat sen edeltäjän, eli Volgan bulgarian osuutta. Tämä tunnetaan ”bulgarismin” nimellä. Venäjän keisarikunnan aikaan ja Neuvostoliiton alkuvuosiin saakka ”Volgan turkkilais-tataarit” tunnistautuivat yleensä muslimeina ja tataari-nimeä vieroksuttiin, koska sille oli muodostunut negatiivinen konnotaatio Venäjällä sen liittäen heidät 1200-luvun mongolitataareihin.Halikov, A. H.: Tataarit, keitä te olette?. Suomentanut Lauri Kotiniemi. Abdulla Tukain kulttuuriseura, 1991. . (s. 146-159) Sama ilmiö oli Suomen tataariyhteisön keskuudessa, joka pitkään myöskin piti termiä omanlaisena haukkumanimenä.Leitzinger 1996, s. 194–206.
Tataaritaustainen historioitsija G. R. Jenikejev uskoo, että nykyiset tataarit kuitenkin olisivat juuri ”muinaisen Tatarian” jälkeläisiä, joiden alkuperä on ”yhdestä tai toisesta mongolitataarien heimosta, eli Tšingis-kaanin alkuperäiskansoista.” Jenikejevin mukaan tataarit etääntyivät termistä, koska ”Romanovin länsimieliset hallitsijat, apunaan bulgaristi-mullahit” loivat negatiivisen ja vääristellyn kuvan muinaisista tataareista. Tämä oli hänen mukaansa osa kyseisen hallituksen ”hajota ja hallitse” -politiikkaa, joka pyrki asettamaan venäläiset ja muut alueen kansat toisiaan vastaan. ”Nykyiset tataarit ovat keskiaikaisten tataarien suoria jälkeläisiä”, hän toteaa. Suomalainen tutkija Antero Leitzinger on kritisoinut bolgaariteorian puoltajia: ”Aiheeseen liittyvä tutkimus on virheitä täynnä. He painottavat bolgaarien osuutta lähinnä venäläisten iskoistamasta alemmuuden tunteesta, joka liitetään Kultaisen ordan väestöön”.Leitzinger, Antero: Mishäärit – Suomen vanha islamilainen yhteisö. Helsinki: Kirja-Leitzinger, 1996. . (s. 29-30)
Tataaritaustainen kirjallisuustieteilijä Xatıyp Miñnegulov: "Sekä tsaarin- että neuvostovallan aikana virallinen suhtautuminen Kultaiseen ordaan oli jyrkästi kielteinen. Sitä esitettiin usein kaikkien venäläisten ja joidenkin muiden kansojen katastrofien lähteenä. Kansamme historiaa ja alkuperää vääristettiin, vain sen bolgarilaista komponenttia korostettiin. On välttämätöntä muistaa todellinen, objektiivinen, historiallinen totuus, että Ordan pääväestö koostui tataareista; käytössä oli turkkilais-tataarin puhuttu ja kirjoitettu kieli ja täten Kultaisen ordan pääperillisiä ovat nykyiset Volgan tataarit.”
Tunnettuihin bolgaristeihin puolestaan kuuluu historioitsija-arkeologi Alfred Halikov (1929–1994), sekä Gusman Halilov, "Bolgaarien kansalliskongressin" puheenjohtaja, joka vetosi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen tataarien nimeämisestä bolgaareiksi, mutta vuonna 2010 hävisi oikeudessa. Rašid Kadyrov on ajanut bolgaariteoriaa aina 1980-luvulta ja hänen mukaansa nykyinen Tatarstan yritettiin aikanaan nimetä vastaamaan näitä juuria.
Ordan kiptšak-tataarijuuret ovat nykypäivänä yleisesti hyväksytty heidän etniseksi alkuperäksi, mutta samalla Volgan Bolgaria omaksutaan osaksi heidän identiteettiä ja etenkin sen uskonnollista ulottuvuutta. Tataarit juhlistavat vuosittain Volgan Bolgarian islamiin kääntymistä Tatarstaniin kuuluvassa Bolgarin kaupungissa, missä on säilynyt jäänteitä sen ajoilta. Azade-Ayshe Rorlich kiteyttää: "Tataarien etnogeneettinen kysymys ei ole läheskään ratkaistu, mutta kuten monet tutkijat ovat todenneet, kiptšak- ja bolgaari -teorioiden suhde pitäisi olla symbioottinen eikä vastakkainen".
Kulttuuri
Kieli
Tataari on turkkilainen kieli ja kuuluu kiptšakkilaisten kielten alaryhmään. Myös muun muassa kazakki on saman ryhmän kieli. Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan tataarin puhujia oli Venäjällä 5,3 miljoonaa, ja vuonna 2010 4,3 miljoonaa.
Tataari jaetaan yleensä kahteen päämurteeseen:
Keskimurre (urta / qazan; puhutuin murre sekä kirjakieli) Länsimurre (könbatış / mişər)Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 67–68. Moskva: Nauka, 2005. . Tataarit Suomessa puhuvat tataarin kielen läntistä murretta eli mišääriä.Leitzinger 1996, s. 39.
Uskonto pienoiskuva|Qolşərif -moskeija Kazanissa. Tataarit ovat perinteisesti hanafi-sunnalaisia muslimeja. Pieni vähemmistö on ortodoksisia kristittyjä.
Tausta Volgan alueen islamilaiset juuret johtavat aina Volgan Bulgarian aikakaudelle (922). Islamilla on sittemmin myös pitkä historia Venäjällä. Tataareilla oli merkittävä rooli muslimien kansallisessa heräämisessä niin keisarikunnassa kuin Neuvostoliitossa.Azade-Ayse Rorlich: The Volga tatars-a Profile in National Resilience. 1896. (s. 11) Kazanin valloituksesta alkaen tataareja joutui pakkokasteen kohteeksi. Useasti he kuitenkin kääntyivät takaisin islamin uskoon heti tilanteen salliessa tai olivat kristittyjä vain ”ulkopuolisesti”, harjoittaen islamia salassa. Ensimmäinen virallisesti rekisteröity islamilainen järjestö oli valtionalainen ”Orenburgin muslimien henkinen kokoonpano”. Se perustettiin Katariina Suuren toimesta vuonna 1788.Anke von Kugelgen: Muslim culture in Russia and Central Asia from the 18th to the early 20th centuries, vol. 2: Inter-Regional and Inter-Ethnic Relations, Berlin: Klaus Schwarz Verlag, s. 355–384, Muftiksi nimitettiin tataari Muhammedžan Husainov, jota on kuvailtu ”Venäjän muslimien ensimmäiseksi johtajaksi”..
Islam on enemmistön uskonto Tatarstanissa. Vuonna 2010 viralliseksi vapaapäiväksi nimettiin Id al-Fitr (Uraza bəyrəme / ğəyete), sekä toukokuun 21, joka juhlistaa bulgaarien islamiin kääntymistä. Samoihin aikoihin neuvoteltiin islamilaisesta pankkijärjestelmästä ja avattiin ensimmäinen halal-ruoan tuotantolaitos ulkomaisten yritysten kanssa, jotka ilmaisivat kiinnostuksensa laajentaa hanketta Tatarstanissa.
Venäjällä on noin viisi tuhatta islamiyhteisöä, joista yli kolmasosa on ”Pohjois-Kaukasian muslimien koordinointikeskuksen” hallinnassa. Toisella sijalla vaikutusvallan suhteen on ”Tatarstanin muslimien henkinen hallinto”, joka hallitsee noin 25 prosenttia yhteisöistä. Venäjän islamilaiset johtajat ovat useasti yrittäneet suostutella krimintataarit yhteistyöhön Moskovan kanssa.
Tataarien islam pienoiskuva|Tatarstanin mufti Kamil Səmiğullin Ğəliev -moskeijassa vuonna 2023. pienoiskuva|Tataarinkielinen mainos koraanin lausuntakilpailusta (Qor'ən uqu bəygese) kaupungissa Yar Çallı vuonna 2024.