thumb|Machu Picchu, inkojen kaupunki Perussa. Inkavaltakunta (ketšuaksi Tawantinsuyu) oli eteläamerikkalaisten intiaanien Andien vuoristoon luoma suuri imperiumi. Inkavaltakunnan keskus oli nykyisen Perun alueella, ja se ulottui nykyisen Kolumbian eteläosista Chilen keskiosiin saakka. Sen perustivat Cuscon kaupunkivaltion inkat, ’ylhäiset herrat’. He alkoivat laajentaa valtiotaan 1200-luvulta alkaen aluksi koko ympäröivään laaksoon ja lopulta suureksi valtakunnaksi 1400- ja 1500-luvuilla. Inkat laajensivat valtakuntaansa etenkin tehokkaan armeijansa, hyvien huoltoyhteyksiensä sekä harkittujen väestönsiirtojen ja hallintotoimien avulla.
Inkat puhuivat ketšuan kieltä, mutta suuren valtakunnan alueella puhuttiin myös muita kieliä kuten aimaraa ja urua. Koko valtakunnan alueella asui enimmillään noin 6–14 miljoonaa ihmistä.
Inkavaltakunta oli hyvin valtiojohtoinen luokkayhteiskunta. Valtio määräsi monista asioista kansalaisten elämässä mutta myös huolehti heistä hyvin. Työkykyiset kansalaiset jaettiin työveroluokkiin niin että jokainen luokka joutui tekemään tietyn määrän työtä päivässä tai kuukaudessa. Inkavaltiota johti jumalkuningas, ja jokaisella neljällä liittovaltion osalla oli oma johtonsa.
Inkoilla oli edistynyt pengerviljelyjärjestelmä, joka teki mahdolliseksi korkeilla vuorenrinteillä viljelyn. Heidän tärkein kotieläimensä oli laama. Yleisesti ottaen inkojen yhteiskunta ei kuitenkaan ollut teknisesti kovinkaan edistynyt, eivätkä he tunteneet esimerkiksi pyörää, rautaa, kirjakieltä tai rahaa.
Inkavaltakunta tuhoutui vuonna 1533 espanjalaisvalloittajien saavuttua. Inkojen viimeinen johtaja Túpac Amaru kukistui 1572.
Historia
Inkojen nousu Inkat olivat alkujaan joukko pieniä ja erillisiä etnisiä ryhmiä. He valloittivat asuinalueekseen Curahuasin seudun, jota ketšuaintiaanit olivat asuttaneet, ja omaksuivat vähitellen ketšuan kielen. Vuoden 1200 tienoilla Apurímac- ja Urubambajoen välisten ylänköjen ryhmät olivat kasvaneet liian suuriksi silloisille alueilleen. Sen seurauksena ihmisryhmät alkoivat liikehtiä ja muodostui liittoutumia. Näistä voimakkaimmaksi nousi Cusco, jonka asukkaita alettiin kutsua inkoiksi, ’ylhäisiksi herroiksi’.Kämäräinen 2006, s. 475–476.
Joidenkin legendojen mukaan inkat olivat lähtöisin Titicacajärven Titicacasaarelta, missä ensimmäinen inka Manco Cápac astui esiin luolasta ja avioitui sisarensa Mama Occlon kanssa.Kari 2001, s. 124. Hän lähti veljineen ja siskoineen etsimään hedelmällistä paikkaa jonne asettua. Lopulta Manco Cápac saapui vaimonsa kanssa Rio Tullamayon ja Huantanayjoen risteyksen tienoolle, jonka maaperää hän kokeili survaisemalla siihen kultaisen sauvan. Havaittuaan maaperän otolliseksi pariskunta ajoi paikalliset asukkaat pois ja jäi paikalle asumaan. Kun he olivat perustaneet Cuscon kaupungin ja saaneet lapsia, Manco Cápac muuttui kiveksi, josta tuli inkojen pyhä huaca.Moseley 1992, s. 14.
Inkavaltakunnan synty ja laajeneminen thumb|Inkavaltion laajeneminen 1400-luvulla ja 1500-luvun alussa eri hallitsijoiden valtakausilla:* prinssinä ja sotapäällikkönäKämäräinen 2006, s. 481. Cuscosta tuli vähitellen ketšuankielisten heimojen johtava keskus, ja 1100-luvulla se alkoi laajentaa vaikutuspiiriään naapurikansojen alueille. Kaupunkivaltio alkoi 1200-luvulla laajentua entistä hyökkäävämmin ja alisti kaikki ympäröivän laakson kansat valtansa alle.
Ensimmäiset inkahallitsijat olivat myyttisiä hahmoja, joiden historiallisuudesta ei ole varmuutta. Valtakunnan suuruuden ajan kuninkaita olivat Pachacútec (hallitsi 1438–1471), Túpac Inca Yupanqui (1471–1493) ja Huayna Capac (1493–1525). Pachacútec laajensi valtakuntaa voimakkaasti länteen ja etelään, ensisijaisesti rauhanomaisin keinoin.
Inkavaltakuntaan kuului lukuisia heimoja, joita Andien vuoriketjut pitivät toisistaan erillään. Tällainen monimuotoisuus teki valloituksen helpoksi mutta valtakunnan lujittamisen vaikeaksi. Inkat yhdistelivät eri kansoja ja valtioita yli 80 provinssiksi, jotka olivat kielellisesti monimuotoisia. Inkavaltakunta ei kuitenkaan ollut vielä ehtinyt muodostua yhtenäiseksi espanjalaisten tuloon mennessä 1500-luvun alussa, vaan kapinat olivat yleisiä.Moseley 1992, s. 10.
Inkat turvautuivat sotilaalliseen valloitukseen vain viimeisenä keinona. Aluksi he tarjosivat yhdistymistä vastaan lahjoja, avioliittovaihtoa ja poliittisia liittoja. Inkat lupasivat valloitetun alueen ylimystölle etuoikeuksia, muun muassa luvan moniin vaimoihin. Sen epäonnistuessa he alkoivat uhkailla valloituksella ja tarvittaessa lopulta ryhtyivätkin siihen.Talvitie &ilmonen 2001, s 212Pärssinen 2004, s 80 Inkavaltion nopealla laajenemisella oli monta syytä. Inkoilla oli mahtava armeija, hyvät huoltoyhteydet ja tehokas sodanjohto. Lisäksi he suorittivat laajoja väestönsiirtoja ja hallinnollisia operaatioita (niin sanottu mitimae-järjestelmä), joiden avulla he levittivät kulttuuriaan ja vahvistivat valloittamiensa alueiden valvontaa. Inkat siirsivät ketšuankielisiä pääkaupunkiseudun virkamiehiä ja sotilaita valtakuntaan liitetyille alueille perustettuihin kaupunkeihin, joista käsin tuotantoa ja sen jakoa valvottiin ja inkakulttuuria levitettiin. Valloitettujen alueiden oma väestö asutettiin näiden kaupunkien ympäristöön ja sopeutettiin järjestelmään.Kämäräinen 2006, s. 476. Epäluotettava osa väestöstä siirrettiin pois ja korvattiin ketšuankielisellä väellä, joka toi inkakulttuurin alueelle. Paikallinen väki sai pitää tapansa, pukunsa ja kielensä, mutta virkamiesten täytyi opetella ketšuaa.
Pachacútec lopetti valtakunnassa vallinneen uskonnollisen hajaannuksen ja paransi tieverkostoa. Hän myös rakennutti pääkaupunki Cuscon uudelleen pohjakaavaltaan puuman muotoiseksi. Pachacútecin seuraaja, lainsäätäjäkuninkaana tunnettu Túpac Inca Yupanqui levitti valtakuntaa yli Pohjois-Chilen.Kämäräinen 2006, s. 480–482. Mapuche-heimo kuitenkin pysäytti inkojen etenemisen Maulejoelle Maulen taistelussa noin vuonna 1480.Muinaiset intiaanikulttuurit, s. 100.
Huayna Capacin valloitusten jäljiltä inkavaltakunta oli suurimmillaan: sen pohjoisraja oli nykyisessä Etelä-Kolumbiassa ja eteläraja 80 kilometriä Chilen Santiagosta etelään.
Sisällissota, espanjalaisvalloitus ja tuho Huayana Capacin kuoltua 1527 hänen poikansa Huáscar ja Atahualpa yrittivät aluksi johtaa valtakuntaa yhdessä. Se ei kuitenkaan onnistunut, ja heidän välilleen puhkesi vallanperimyssota. Huáscar hallitsi pääkaupunki Cuscoa ja Atahualpa pohjoisempaa Quitoa. Sisällissota ratkesi Atahualpan eduksi 1532 ja Huáscar otettiin vangiksi. pienoiskuva|Aikalaiskaiverrus Cajamarcan taistelusta, jossa kuningas Atahualpa on saarrettuna kantotuolissaan.
Espanjalainen konkistadori Francisco Pizarro saapui sisällissodan repimään inkavaltioon vuonna 1532 vain 180 miehen kanssa. Hän vangitsi kuningas Atahualpan Cajamarcan taistelussa houkuttelemalla hänet kohtaamaan espanjalaiset aseettomana ja myöhemmin surmautti hänet saamistaan lunnaista huolimattaMoseley 1992, s. 11.. Espanjalaiset onnistuivat valloittamaan koko inkavaltakunnan, mihin oli monta syytä. Espanjalaisten aseistus oli ylivoimaista inkoihin nähden. Atahualpa ei ollut ollut suosittu etenkään Cuscossa, mistä espanjalaiset saivatkin lisäjoukkoja. Myös provinssit olivat tyytymättömiä tyrannimaisiin inkoihin ja taistelivat espanjalaisten puolella. Valtakunnan laajeneminen oli myös heikentänyt sitä taloudellisesti, koska työveroja ei enää maksettu kunnolla. Paljon inkoja oli myös jo kuollut Euroopasta tulleisiin sairauksiin, joihin intiaaneilla ei ollut vastustuskykyä.Kämäräinen 2006, s. 485–488. Valtakunnan valloitus onnistuikin melko vaivatta, ja espanjalaisvallan varmistivat Kastiliasta myöhemmin saapuneet lisäjoukot.
Espanjalaiset ryöstivät Cuscon ja rakensivat uuden kaupungin sen paikalle. He asettivat inkojen nimelliseksi hallitsijaksi Manco II:n, joka kuitenkin johti inkat kapinaan 1536. Epäonnistuneen kapinan jälkeen inkat vetäytyivät vuoristoseuduille ja jatkoivat sissisotaa espanjalaisia vastaan. Inkojen viimeinen johtaja Túpac Amaru kukistui 1572, kun espanjalaiset valloittivat viimeisen itsenäisen inkakaupungin Vilcabamban. Espanjalaiset käyttivät intiaaniseutujen hallitsijoina paljolti samoja menetelmiä kuin inkatkin, mutta heidän kovat vaatimuksensa johtivat useisiin intiaanikapinoihin.
Vaikka inkavaltakunta tuhoutuikin, joitain inkojen kulttuuriperinteitä on säilynyt nykyaikaan asti, kuten ketšuan kieli, tekstiilitaide ja ruokakulttuuri. Inkojen asuinseudun Perun ylänköjen asukkaat ovat edelleen geneettisesti noin 95-prosenttisesti intiaaneja, ja eurooppalaisvaikutus heidän geeniperimäänsä on jäänyt hyvin vähäiseksi. Rannikolla sijaitsevassa pääkaupungissa Limassa intiaaniperimän osuus on enää 68 prosenttia.
Liittovaltion neljä aluetta thumb|Inkavaltakunta laajimmillaan ja sen neljä aluetta. Inkat itse käyttivät valtakunnastaan nimeä Tawantinsuyu (voidaan kirjoittaa myös Tahuantinsuyu), sananmukaisesti 'neljä aluetta'. Nämä liittovaltion neljä aluetta eli suyua olivat nimeltään Antisuyu, Cuntisuyu, Collasuyu ja Chinchaysuyu.
Eteläinen Collasuyun alue oli suurin. Sen tiheään asutetut aimarankieliset kuningaskunnat olivat Cuscosta lähteneiden inkojen ensimmäiset valloitukset. Collasuyuun kuului Atacaman autiomaa Tyynenmeren rannalla, vuoristoa ja itäistä trooppista sademetsää. Suuri osa aluetta on ylätasankoa. Titicacajärven tienoilla sataa yli 50 senttimetriä vuodessa ja ilmasto on viileä mutta siedettävä. Järvi säilöö lämpöä ja pitää siten hallan loitolla. Sitä ympäröivästä tasaisesta alueesta tulikin inkavaltakunnan vilja-aitta, vaikka korkealla viihtyvätkin vain hyvin sopeutuneet viljelykasvilajit. Rannikon kalavedet ovat maailman rikkaimmat.Moseley 1992, s. 31–32.
Antisuyu oli Cuscosta itään. Siihen kuuluu vuoristometsiä, itäisten Andien jyrkkiä rinteitä ja ruohoylänköä, ja alueella onkin hyvin monenlaisia luonnonolosuhteita ja ilmastoja. Ylängöillä voitiin viljellä perunaa ja kvinoaa ja alangoilla maniokkia ja trooppisia hedelmiä. Antisuyussa asui melko vähän ihmisiä, eivätkä inkat laajentaneet valtakuntaansa enää alle 1500 metrin korkeudella sijainneeseen sademetsään. Antisuyu tarjosi inkoille pakopaikan espanjalaisilta ja sissisodan keskuksen.Moseley 1992, s. 32.
Cuntisuyu oli pieni ja harvaan asuttu alue Cuscon ja Tyynenmeren välissä. Sitä hallitsevat kuivat Andien länsirinteet ja rannikon rutikuiva autiomaa. Alueen läpi virtaa 15 lyhyttä jokea, joiden rannoilla voitiin viljellä maata. Talvisin ja El Niñon aikaan alue saa kosteutta merisumusta ja viljely oli tavallista tuottoisampaa.Moseley 1992, s. 32, 41.
Chinchaysuyu muodosti valtakunnan pohjoisosan. Vuoriston lisäksi alueella on kuivaa ruohikkomaata, joka muuttuu pohjoiseen mentäessä kosteammaksi. Joet virtaavat syvissä kanjoneissa, eikä viljelymaata ollut kovin paljon. Pohjoisosissa on trooppista kasvillisuutta ja kostealla rannikolla mangrovesuota, mutta myös kuivaa autiomaata. Rannikon autiomaan läpi virtaa 40 jokea, joiden ympärille inkat rakensivat kanavaverkoston.Moseley 1992, s. 41.
Väestö Väkiluku