thumb|Pursilipun nykyinen malli. Tangon puoleiseen yläkulmaan sijoitetaan seuran erikoismerkki. Pursilippu on suomalaisten pursiseurojen jäsenten huvialuksissa käytettävä Suomen kansallislipusta johdettu erikoislippu.<ref name="huvialuslippuasetus">Asetus huvialusten lipuista, 292/1983</ref>
Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa lipun ja voi myöntää sen käyttöoikeuden yhdistysrekisteriin merkitylle veneily-yhdistykselle. thumb|Veneilyliittojen Lipputoimikunnan järjestämä juhlaripustus VENE 2009 -näyttelyssä
Ulkoasu ja suunnittelijat pienoiskuva|Nyländska Jaktklubbenin vuosina 1861–1900 käyttämä lippu, joka oli ensimmäinen Suomeen vahvistettu pursilippu. Pursilipussa on sinisen ristin päällä on ohut valkoinen risti ja tangonpuoleisessa yläkulmassa veneily-yhdistyksen erikoismerkki. Valkoisen ristin leveys on viidesosa sinisen ristin leveydestä. Tämän lipun piirsivät vuonna 1920 tunnettu venesuunnittelija, NJK:n silloinen rahastonhoitaja Gunnar L. Stenbäck ja NJK:n paviljongin intendentti, taiteilija Karl Slotte.Vuori 1998: s. 18
Historiaa Venäjän vallan aika Ensimmäinen pursilippu tuli käyttöön pursiseura Nyländska Jaktklubbenin (NJK) seuralipun muodossa 1861 alkaen. Esikuvana oli Pietarin Keisarillisen pursiseuran samanlainen lippumalli. Lippu oli siniristilippu, viralliselta nimeltään Pyhän Yrjön lippu, varustettuna Uudenmaan läänin vaakunalla yläkulmassaan. Valkoiset laikat olivat samankokoisia, sininen tummempaa ja ristin leveys noin kolmasosa nykyisestä Suomen lipusta.
Vaikka NJK sai virallisen lipun ensimmäisenä, se on ikäjärjestyksessä vasta kolmas: porilainen Segelföreningen i Björneborg, BSF, perustettiin useita vuosia aiemmin eli 1856 ja turkulainen Airisto Segelsällskap i Åbo kaksi vuotta myöhemmin – kumpikin oli ehtinyt jättää anomuksensa omasta lipustaan ennen kuin NJK, mutta anomuksien käsittely kesti vuosia, koska kummallakaan seuralla ei, toisin kuin NJK:lla, ollut tukenaan keisarillisen perheen jäsentä.
Vuonna 1890 senaatti virallisti kyseisen pursiseurojen lippumallin varustettuna seuran kotiläänin tai -kaupungin vaakunalla, kun ruotsinkielinen Östra Nylands Segelförening oli aikonut ottaa seuralipukseen Ruotsin lipun. Vuonna 1913 alkoi käytäntö, jota sittemmin kutsuttiin epiteetillä "kansallisromanttinen epäheraldiikka".Vuori 1998: s. 104 Läänin- ja kaupunginvaakunoita alettiin joko korvata omilla liikemerkkimäisillä kirjainlogoilla tai liittää vaakunaan kirjaintunnuksia. Tämä käytäntö loppui vasta uuden lippulain ja uusien heraldisten määräyksien astuttua voimaan vuonna 1983.Vuori 1998:s . 48
Pursilipulla on ollut Suomen itsenäistymisen alusta asti virallisen kansallislipun asema, sen edeltäjällä oli sortokausien aikana epävirallisen Suomen lipun asema. Venäläistämistoimien myötä lippua yritettiin muuttaa, liittämällä lipun tangonpuoleiseen yläkulmaan Venäjän pienoislippu ja erikoismerkki siirrettiin alakulmaan. Suomalaiset eivät käyttäneet tätä "orjalipuksi" tai "orjan merkiksi" kutsumaansa lippua muulloin kuin pakon edessä. Tilalle tehtiin lipun kokoinen, mutta alkuperäisen lipun näköinen viiri, niin sanottu "uhmaviiri", jota siihen aikaan pidettiin purjeveneen maston huipussa. Tällä tavoin pursilipusta tuli osa sortokausien passiivista vastarintaa.
Suomen itsenäistymisen aikakausi ja sen vaikutteet thumb|Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 käytöstä poistettu Meriseurojen keskusliiton Helsingin osasto GMS:n lippuHelmikuun vallankumouksen kaadettua entisen hallinnon Suomen Purjehtijaliitto poisti venäläistämistunnukset lipuista ja lakkautti Meriseurojen keskusliiton Helsingin osaston. Vallankumoukselliset venäläiset eivät vastustaneet tätä. Amiraali Maximoff vastasi "Herrat ovat vain hyviä", kun Purjehtijaliiton lähetystö kävi kysymässä muodollisesti lupaa tähän muutokseen.Veneilijän lippukirja 2019, s. 9 Kesän 1917 ajan vaakunoita nähtiin sekä lipun ala- että yläneljänneksessä. Vaakunat siirtyivät ylös sitä mukaa kuin ompelijat kerkisivät tehdä uusia lippuja.
Seuraavana kesänä erikoismerkit olivatkin lähes kaikki jo alkuperäisellä paikallaan ja näin jatkettiin pari vuotta.Veneilijän lippukirja 2019, s. 10
Kun uudet virkaliput tulivat käyttöön vuonna 1920, myös pursilippu uusittiin nykyiselleen.
Vuonna 1925 pursilipun alun perin tummempi sininen muutettiin vastaamaan muiden Suomen lippujen sinistä. Uuden pursilipun myötä myös "uhmaviirit" poistettiin käytöstä. Niitä on säilynyt useita kappaleita vanhimpien kerhojen museoimina.Vuori 1998: s. 104
Ehdotus pursilipusta luopumiseksi Kun Suomen lippua koskevaa lainsäädäntöä vuonna 1978 uudistettiin, muiden erikoislippujen lisäksi myös pursilippu aiottiin poistaa käytöstä "ajastaan jääneenä, tarpeettomana, elitistisenä ja epädemokraattisena".
Merenkulkulaitoksen ylijohtaja varatuomari Tauno Niklander käynnisti pursilipun pelastamiskampanjan. Kampanjan tuloksena pursilippu sai pitää virallisen kansallislipun asemansa. Kompromissina lippulain uudistajat olisivat halunneet muuntaa pursilipun järjestölipuksi, mutta lopulta eduskunta päätti, että pursilippu säilytti virallisen kansallislipun asemansa.Veneilijän lippukirja 2019, s. 12
Lipun käyttöehtoja tiukennettiin huomattavasti. Käyttöoikeus oli anottava Merenkulkulaitokselta (nykyisin liikenteen turvallisuusvirastolta), anojan tulee olla rekisteröity yhdistys ja rekisteröintipäätöksen pitää olla hyväksytty. Siihen asti pursiliput olivat olleet Kauppa- ja teollisuusministeriön vastuulla.
Lippukomitea perustetaan Merenkulkulaitoksen uudet käytännöt ja tiukentunut heraldinen tulkinta johtivat siihen, että noin vuonna 1913 alkanut "kansallisromanttisen epäheraldiikan" aikakausi eli tapa tehdä lippujen erikoismerkeistä kirjaintunnuksin varustettuja, murretuin värein toteutettuja liikemerkkimäisiä loppui ja alkoi uusi oikeaoppisen nykyheraldiikan aikakausi. Lähinnä tämä näkyy siinä, että värit ovat heraldisten ohjeiden mukaan viittä keskisävyistä pääväriä, väri ei saa olla värin eikä metalli metallin vieressä eikä kirjain- tai numerotunnuksia käytetä. Viimemainituista poikkeuksen muodostavat ne kirjain- ja numeromerkit, jotka voidaan kuvailla heraldisilla määreillä, esimerkiksi V-kirjain on yhtä kuin kaateinen polviorsi, T-kirjain lakiopaalu ja Y-kirjain haaruristi.Yrjö Karilas: PIKKU JÄTTILÄINEN, 1958, luku Vaakunat ja sinetit, s. 1344
Vasta 1990-luvun alusta eli liittojen Lippukomitean perustamisestaVuori 1998: s. 38 lähtien saatiin ohjeet niin yksiselitteisiksi, että heraldiikan säännöistä pystyttiin pitämään kiinni. Vanhat epäheraldiset merkit jäivät kuitenkin käyttöön. Katsottiin, että jos joku oli aikoinaan saanut tällaisen tunnuksen hyväksytyksi, hän sai sen pitää, mutta uusia vastaavia ei enää hyväksyttäisi. Kysymys on siis historiallisista syistä sallituista erivapauksista. Tällaisen merkin omaavia seuroja kyllä suositeltiin uusimaan merkkinsä heraldisiksi, mutta merkin vaihtoi lopulta vain yksi eli helsinkiläinen Humallahden Venekerho.Veneilijän vuosikirja, 1990,2014, Suomen Purjehtijain liitto/Suomen Purjehdus ja veneily ry
Lippukomitean perustamisen jälkeen hyväksymättömällä merkillä varustetun lipun teettäminen ei ole ollut mahdollista, sillä lippujen valmistajat vaativat ennen ensitilausta nähdäkseen valvovan viranomaisen virallisen päätöksen erikoismerkin hyväksymisestä. Päätökseen sisältyvät kuvat erikoismerkistä ja lipusta sillä varustettuna ja päätöskirjelmän kaikkien sivujen on oltava sidottu yhteen alun perin Merenkulkulaitoksen, nykyisin liikenteen turvallisuusviraston, sinetillä kiinnitetyllä langalla.Merenkulkulaitos, tiedotus 1994
Uuden pursilipun hakumenettely ja käyttöönotto Pursilipun hyväksymismenettelyssä on nykyään seuraavat vaiheet.Vuori 1998: s. 40–43 Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n Lippukomitea vertaa hakemuksen merkkiä lippumerkkiarkistonsa muihin merkkeihin varmistaakseen, että se eroaa niistä selvästi ja tarkistaa myös merkin heraldisuuden yleensä yhteistyössä seuran kanssa sekä laatii merkille heraldisen selityksen, jollei sitä ole jo olemassa.Veneilijän lippukirja, 1998, s. 8 - 9 Seuraavaksi merkki lähetetään Kansallisarkiston Heraldiselle lautakunnalle heraldisuuden lopulliseksi varmistamiseksi. Liikenteen turvallisuusvirasto tekee sitten päätöksensä molempien instanssien lausuntojen perusteella. Kun prosessi on valmis, Liikenteen turvallisuusvirasto laatii asiasta edellä mainitun lankasinetöidyn päätöksen joka lähetetään anojalle.Merenkulkulaitoksen ohjeet lippumerkkien vahvistamisesta, 1996 PURJEHTIJA 1/2001, s. 7
Tämä päätös on esitettävä aina ennen lippujen tilaamista lipun valmistajille. Koska valmistajia on rajallinen määrä, yleinen käytäntö on että ensitilauksen yhteydessä valmistaja ottaa päätöksestä kopion omiin arkistoihinsa.Flagmore Oy, tietoja ja ohjeita lipun tilaajalle Pursilipun käyttöönotossa voi joko vain aloittaa käytön tai järjestää erityisen seremonian, joka voi vaihdella yksinkertaisesta lipunnostosta aina juhlalliseen naulaus- ja vihkimisseremoniaan. Lipun vihkimisestä on julkaistu monia ohjeita.Vuori 1998: s. 45-47
Lipun käyttö huviveneessä Pursilippua saa käyttää vain rekisteröidyn veneily-yhdistyksen katsastetussa veneessä tiukoilla ehdoilla;Hillo, Hannu & Jokinen, Heikki O. : Liputusohje 2009 omistajan jäsenyys ei ratkaise, vain se minkä yhdistyksen rekisteriin vene on merkitty. Lisäksi lippua saa käyttää veneessä vain silloin, kun mukana on veneen rekisteriin merkitty omistaja, tämän perheenjäsen tai toinen saman kerhon jäsen. Jos vene on lainattu kerhon ulkopuoliselle, seuralipun tilalle on vaihdettava tavallinen Suomen lippu.
Myös veneen koko ratkaisee: yleisenä sääntönä pidetään, että pursilippua käytetään vain katetuissa veneissä, avoveneissä ei perälippua yleensä käytetä vaan niille riittää viiri. Poikkeuksen muodostavat suuret monisoutuiset kirkko- ja valasveneet: niissä pursilippu tai Suomen lippu perälippuna on hyvinkin paikallaan.Suomen Purjehdus ja veneily: Lippumääräykset
Erikoisliput ja -viirit thumb|Helsingin Moottorivenekerhon (HMVK) veneenomistajan viiri.
Kaikilla katsastustoimintaa harjoittavilla seuroilla on oma seuraviiri sekä ainakin nimellisesti pursilipusta mukailtu veneenomistajan viiri. Kaikki seurat eivät tosin ole hankkineet viimeksi mainittua, koska seuraviiri täyttää sen paikan riittävän hyvin.
Tämän viirin käyttöoikeus seuraa automaattisesti lipun käyttöoikeuden myöntämistä, kuten komentoviirien ja erikoisviirienkin. Veneenomistajan viirin hankinta on kunkin seuran päätettävissä; sen saattavat hankkia ne seurat, joiden jäsenien veneitä on katsastettu muiden seurojen rekistereihin. Tällöin veneenomistajan viiri antaa oikeuden käyttää myös tämän toisen seuran saaritukikohtia.
Hyvä esimerkki tällaisesta on Helsingin Navigaatioseura, jolla on oma pursilippu ja venerekisteri. Seuran jäseniä kuuluu myös muihin seuroihin, ja veneitä on tämän mukaisesti näiden lipun alla; HNS:n veneenomistajan viiri antaa oikeuden käyttää seuran tukikohtaa Kotiluotoa. thumb|Haukilahden Venekerhon kunniajäsenen viiri; erikoismerkki oikeaoppista nykyheraldiikkaa
Syksyllä 2011 veneenomistajan viirin merkitys korostui, koska uusi keskusliitto suositteli ohjekirjeessään 3/2011 käyttämään tätä viiriä entisen seuraviirin sijasta liittojen yhdistymisen siirtymäaikana. SPV, kiertokirje 3/2011
Erikoisviirejä on vain kaksi: kilpailulautakunnan ja kunniajäsenen viirit. Kilpailulautakunnan viiri on pienoislippu, jossa on punainen alapaarre. Sillä liputetaan maissa kilpailujen aikana, yleensä vain paikassa, jossa kilpailulautakunta kokoontuu, vesillä viiri on kilpailujen tuomariveneissä. Kunniajäsenen viiri on samanlainen, mutta sinisellä alapaarteella. Molempia pidetään saalingissa.Vuori 1998: s. 33
Historialliset erivapaudet