Alfonso III Vapaamielinen (esp. Alfonso III de Aragón el Liberal, el Franco); (n. 4. marraskuuta 1265 Valencia – 18. kesäkuuta 1291 Barcelona) oli Aragonian kuningas vuosina 1285–1291.O´Callaghan, s. 682
Alfonso III joutui kohtaamaan veljensä Jaakko II:n, paavin sekä Ranskan kuninkaan vihamielisyyttä, mutta vaaran hetkellä Englannin kuningas Edvard I:n onnistui saada rauha aikaiseksi.O´Callaghan, s. 395
Suku Hän oli Aragonian kuningas Pietari III:n ja Sisilian kuningatar Konstantia Sisilialaisen (Constanza II) vanhin poika. Hänen äidinisänsä oli Sisilian kuningas Manfred. Hänen nuorempi veljensä Jaakko II (Jaime II) oli Sisilian kuningas vuosina 1285–1302. Hän oli saanut jonkin verran kokemusta vallasta isänsä lähdettyä valloittamaan Sisiliaa vuonna 1282.
Kuningas Hallitsijana ja konfliktissa setänsä, Mallorcan Jaime II:n, Ranskan kuningas Filip III:n liittolaisen kanssa hän valloitti Mallorcan ja Ibizan vuosina 1285–1286 ja myös tuolloin muslimien vallassa vuonna 1287 olleen Menorcan eli Manûrqan.O´Callaghan, s. 94
Vuonna 1286 hänet kruunattiin Zaragozan kaupungissa. Heikkona kuninkaana hän kävi epäonnistunutta perustuslaillista taistelua Aragonian aatelisten kanssa. Vuonna 1287 hänen oli pakko myöntää niin kutsuttu "Privilegio de la Unión", joka luovutti useita tärkeitä kuninkaallisia etuoikeuksia aateliston hallintaan.
Konfliktit Ranskan monarkian ja paavin kanssa vähensivät hänen valtaansa, minkä seurauksena hän alistui Aragonian aateliston "unionin etuoikeuteen". Yleinen privilegio (peruskirjojen, käyttötapojen ja tapojen vahvistaminen ja laajentaminen) kuitenkin ratifioitiin vuoden 1289 Cortesissa eli parlamentissa, kun taas vuoden 1287 unionin privilegio purettiin (Aragonian aatelis-instituutioiden vahvistaminen, monarkin erottaminen, kuudentoista linnan luovuttaminen aatelisille), mikä vahvisti sen vallan aatelisia vastaan, jotka olivat enimmäkseen taipuvaisia puolustamaan sitä ulkoisilta paineilta kuten Ranskan ja Rooman vallan jyrkkyys, prinssi Kaarle Valoisin (Charles de Valois) perimysehdokkuus Aragonian valtaistuimelle, Ranskan hyökkäyksen vaara, ja sota Kastilian kanssa. pienoiskuva|Alfonso III, kuva käsikirjoituksessa Usatici et Constitutiones Cataloniae, n. 1315-1325. (rajattu) pienoiskuva|Alfonso III Vapaamielinen eli "El Liberal", Jaume Mateu 1427. Kastilian suhteen hän asettui de la Cerdan prinssien puolelle Sancho IV:tä vastaan ja julisti Alfonso de la Cerdan Kastilian kuninkaaksi Jacassa, vaikkakin myöhemmin luopui kannastaan. Vapautettuaan Ranskan kruununperillisen, Kaarle Anjoun (Charles d'Anjou) Oloronin ja Canfrancin sopimuksilla vuonna 1287, hän hyväksyi aragonialaisten ritarien joukkojen vetäytymisen Sisiliasta Tarasconin sopimuksella vuonna 1291 antaakseen paaviudelle ja Ranskan monarkialle mahdollisuuden toimia vapaasti. pienoiskuva|Alfonso III:n patsas Mahónin kaupungissa Menorcan saarella. pienoiskuva|Alfonso III:n hautasarkofagi Barcelonan katedraalissa.
Kihlaus, avioliittoa ja perintö Alfonso III ei koskaan ehtinyt tavata vihittyä puolisoaan Englannin prinsessa Eleonooraa (1269–1298), joka oli Englannin kuningas Edvard I:n ja prinsessa Eleonoora Kastilialaisen vanhin elossa ollut tytär. Alfonsin vanhemmat olivat paavi Martinus IV:n poliittisin perustein asettamassa kirkonkirouksessa, koska nämä vaativat itselleen Sisilian valtaistuinta, mikä oli ristiriidassa paavin Anjoun kreivi Kaarle I:lle antaman Sisilian valtaistuimen lahjoittamisen kanssa. Toistuvista pyynnöistä huolimatta Edvard kieltäytyi lähettämästä tytärtään Eleonooraa Aragoniaan niin kauan kuin kirkonkirous oli voimassa. Vuonna 1282 Alfonso ja Eleonoora kihlattiin, mutta Edvard I kieltäytyi yhdestä tällaisesta pyynnöstä sanomalla, että hänen vaimonsa ja tytön äidin mielestä juuri 13-vuotta täyttänyt Eleonoora oli liian nuori menemään naimisiin ja että he halusivat odottaa vielä kaksi vuotta ennen kuin lähettäisivät hänet Aragoniin.
Hän avioitui välittäjän (per procutionem) avulla 15. elokuuta 1290 Westminster Abbeyssa Englannin prinsessa Eleonooran kanssa, mutta avioliittoa ei koskaan pantu täytäntöön. Barcelonassa valmisteltiin prinsessan vastaanottamista ja ennen kuin tämä oli edes ehtinyt lähteä Englannista, Alfonso sai kesäkuussa 1291 aivohalvauksen, johon hän kuoli vain kolme päivää myöhemmin.
Alfonso III:n kuoltua 27-vuotiaana aivoinfarktiin Barcelonassa 18. kesäkuuta 1291 ilman miespuolisia perillisiä, Aragonian kruunu siirtyi hänen veljelleen Jaakko II:lle, joka oli ollut Sisilian kuningas Jaakko I (Jaime I) vuodesta 1285 lähtien. Alfonso III on haudattu Barcelonan katedraaliin. O´Callaghan, s. 396
Lähteet
Viitteet
Luokka:Aragonian hallitsijat Luokka:Vuonna 1265 syntyneet Luokka:Vuonna 1291 kuolleet