Trokari on laittomasti tai ainakin paheksuttavasti toimiva epävirallinen kauppias, joka myy tai välittää vaikeasti saatavia tai kiellettyjä tuotteita tai myy tuotteita asiakkaille, joilta ne on kielletty.Paunonen & Paunonen 2000, 1198-1199, sana-artikkelit: trokari, trokaa Keskeisen myyntiartikkelin mukaan voidaan puhua esimerkiksi pääsylippuja myyvistä lipputrokareista. 1900-luvun alun kieltolain aikaan puheena olivat erityisesti viina- tai pirtutrokarit.
Trokari on Helsingin vanhaa slangia ja sanan juuret ovat kaupungin ruotsinkielisten koululaisten 1800-luvun slangissa, missä trokaa tarkoitti ”myydä salaa”.Paunonen & Jeongdo 2021, 235Paunonen & Paunonen 2000, 29Stadin slangin verbien perusmuodoissa ei esiinny ainesta -ta tai -tä (*trokata), vaan sen tilalla on pitkä vokaali, kuten sanassa "duunaa", tehdä, ks. Paunonen & Paunonen 2000, 23.
Salaa myymistä ja ostamista eli salakauppaa sekä salakuljetusta esiintyy, kun tavaroiden tuontia, vientiä tai läpikulkua rajoitetaan eivätkä kysyntä ja tarjonta ole tasapainossa. Salakuljetustavaralle on ominaista, että se on suhteellisen kevyttä ja hinta korkea eli arvo on tiiviissä muodossa. Tyypillisiä trokarien käsittelemiä salakuljetustavaroita ovat esimerkiksi kahvi, tee, tupakka, hajuvedet, alkoholi, huumeet ja lääkkeet sekä raha, arvometallit ja -esineet.Pullat & Pullat 2000, 25
Varhaista vaihto- ja salakauppaa Ruotsi-Suomessa vallitsi 1500-luvulta 1800-luvulle merkantilistinen kauppa- ja teollisuuspolitiikka, jossa korostuivat ylijäämäisen kauppataseen tavoittelu, siitä johtuvat rajoitukset ja niitä kiertämään syntynyt salakauppa. Erityisesti maaseudulla käytävää kauppaa sekä ylellisyystavaroiden tuontia rajoitettiin.Suomen historia 3: Suomi suurvalta-aikana, suurvallan loppu, kansanusko 1985, 160 Ulkomaankauppaa saivat tehdä vain tapulikaupunkien porvarit.
Suomen alueelle tärkeän vientituotteen tervan, välttämättömän tuontitavaran suolan sekä nautintoaine tupakan virallinen kauppa keskittyi merkantilistisen ajan alussa Tukholman porvareille.Suomen historia 3: Suomi suurvalta-aikana, suurvallan loppu, kansanusko 1985, 161 Muun muassa Viipurin kauppiaat kävivät salakauppaa tupakalla. Tupakkakaupan monopolia 1600-luvulla hallinnut Eteläkomppania pyrki kitkemään salakauppaa määräämällä yksityisten kauppiaiden tupakkavarastot lunastettavaksi ja värväämällä urkkijoita seuraamaan salakaupan toimintaa.
Suomalaisten ja virolaisten kesken käytiin vaihtokauppaa ja niin sanottua seprakauppaa 1200–1300-luvuilta lähtien. Seprakaupassa suomalaisten vaihtoartikkelina oli suolasilakka ja virolaisilla ruis, myöhemmin peruna.Päiviö 2009, 70, 33 Balttilainen lainasana sepra viittaa yhteisöllisyyteen, ”seuraan” tai ammattikuntaan ja sen yhteiseen työhön.Päiviö 2009, 33 Seprakauppaan liittyi alusta lähtien muutakin talonpoikaispurjehdusta, jossa rahtina kulki muun muassa kalaa, suolaa ja viljaa, matkojen suuntautuessa sekä laillisiin että laittomiin rantautumispaikkoihin.Päiviö 2009, 75 Sepraperinne jatkui ajoittaisista rajoittamispyrkimyksistä huolimatta toiseen maailmansotaan asti.Päiviö 2009, 51 Seprakauppaan liittynyt merenkulku ja kauppasuhteet limittyvät siis ajallisesti vielä kieltolakiajan pirtuliikenteen kanssa.
Kieltolakiajan pirtutrokarit
Suomessa oli vuosina 1919–1932 voimassa kieltolaki, jonka ulkopuolelle tai erikseen säädellyiksi jäivät alkoholipitoisten aineiden myynti apteekeille, sairaaloille, tutkimus- ja opetuslaitoksille, teknisille laitoksille sekä valtioneuvoston luvalla yksityisille tieteenharjoittajille. Lääkärien kirjoittamat spriireseptit kuuluivat myös lain piiriin. Ehtoollisviinistä säädettiin erikseen valtioneuvoston määräyksillä.Ahtokari 1972, 25-26Suomen asetuskokoelma L 158/1922, 31 §
Kieltolakiajan yhteydessä trokareiksi on kutsuttu 1) henkilöitä, jotka itse salakuljettivat pirtua tai muuta lain tarkoittamaa alkoholia Suomeen ulkomailta, erityisesti Virosta; 2) henkilöitä, jotka toivat pirtua Suomen puolella maihin aluevesirajan ulkopuolelle ankkuroituneista varastoaluksista, pirtulaivoista; 3) henkilöitä, jotka toimivat eri kohdissa toimitusketjua, jonka loppupäässä oli vähittäisostajaTilastollinen päätoimisto 1925, 29; sekä 4) toimintaa rahoittaneita ja valvoneita niin sanottuja pirtuisäntiä, jotka eivät itse osallistuneet konkreettiseen salakuljetukseen tai myyntiin. Merkittävimpiä isäntiä kutsuttiin pirtukuninkaiksi tai -keisareiksi.nimityksistä pirtukuningas ja pirtukeisari, ks. esim. Pullat & Pullat 2010, 256-260 Muun muassa Algoth Niskaa kutsuttiin pirtukuninkaaksi.Pullat & Pullat 2010, 289 Trokari-nimitys kuvasi erityisesti ammattirikollisia.Tilastollinen päätoimisto 1925, 32 Toinen ammattimaista salakuljettajaa kuvaava nimitys on jobbariMeinander 2012, 115 (< ruots. 'jobba', tehdä työtä, myös: keinotella).
Sota-ajan trokarit
Suomen 1900-luvulla käymien sotien (Suomen sisällissota, talvisota, jatkosota, Lapin sota) aikana eri tavararyhmiä säännösteltiin, mihin liittyneiden määräysten rikkominen johti säännöstelyrikoksiin ja osaltaan synnytti laittoman kaupan järjestelmän eli mustan pörssin. Esimerkiksi jatkosodan aikana toimineet viranomaiset pitivät säännöstelyrikollisuutta kieltolakiajan väkijuomien salakauppaan verrattavana ilmiönä.Jatkosodan pikkujättiläinen 2005, 533
Säännöstelyn ja osittain säännöstelyrikosten valvonnasta vastanneen Kansanhuollon tiedotus- eli propagandapäällikkönä toiminut Untamo Utrio on kuvannut kokemaansa ristiriitaa, kun vaikkapa elintarvikkeita omaan käyttöön maalta hankkivien kaupunkilaisten säännöstelyrikosten käsittely (esim. vuonna 1942 yli 10 000 säännöstelyrikoksista rangaistua) vei oikeuslaitoksen resursseja ammattimaisten trokarien toimiin puuttumiselta.Utrio & Utrio 1994, 136-137
Ammattirikollinen Urho ”Uki” Kukkamaa kuvasi osuuttaan ja toimintatapojaan makeutusaine sakariinin salakaupassa: ”Helmikuussa neljäneljä juoksin hakemassa sakariinia ympäri Rööperiä äidin toimeksiannosta. Sakariini oli silloin pimeässä kaupassa. Äiti oli siis sakariinidiileri ja täti maahantuojaporrasta. Serkkutyttö taas oli lähtenyt sotalapsena Ruotsiin ja sitä kautta järjestyi sakariinin tuonti Suomeen. En tiedä, mitä kautta sitä salakuljetettiin, mutta tätini piti varastoa hallussaan, eli hän oli jonkinlainen tukkumyyjä. - - - Siihen aikaan oli kaikenlaista trokausta.”Nykänen & Sjöberg 2017, 34
Kukkamaan mukaan vuonna 1945 Pellon Orankin kylässä tehtiin 81 kilon sakariinitakavarikko. Takavarikoidun erän arvo oli 100 758 markkaa.Peura & Peura 2001, 162
Lestinheittäjät ja viinatrokarit sotien jälkeen Lestinheittäjäksi kutsutaan alkoholin laitonta myyntiä katutasolla harjoittavaa henkilöä, joka yleensä toimii trokarin laskuun tämän ”renkinä”.Paunonen & Paunonen 2000, 563, sana-artikkelit: 1. lesti, lestinheitto
Lestinheittäjien ja viinatrokarien toiminta perustuu alkoholin kysynnän tyydyttämiseen epätavallisina aikoina tai asiakkaille, joiden on eri syistä vaikeaa tai mahdotonta asioida Alkon myymälöissä tai anniskeluravintoloissa.Nykänen & Sjöberg 2017, 60
Lestinheittäjät tai heidän trokarinsa hankkivat myytävän alkoholin Alkon myymälöistä tai ulkomaalaisista laivoista. Koska Alkossa ostosmäärää oli rajoitettu juomalajeittain, hakijat kävivät useissa myymälöissä. Alko rajoitti vuosina 1944–1970 myyntiä henkilökohtaisen viinakortin avulla. ”Maalaiskortti” mahdollisti ostamisen useista myymälöistä, mitä trokarit hyödynsivät kierrättämällä renkejään ostoksilla eri paikoissa. Tom Sjöbergin mukaan ennen vuoden 1963 rahauudistusta ”Vaakuna-viina maksoi kuusisataa vanhaa markkaa ja siitä sai kadulla tuhatkaksisataa.” Erään toisen muistelijan mukaan rahauudistuksen jälkeen ”Siinä oli semmoinen suhde, että jos Koskenkorva tai Pöytäviina oli seitsemän markkaa, niin siitä sai pimeessä 20 markkaa.”Kivekäs 2018, 146
Katumyynnissä myyntiartikkelina saattoi olla laivoilta ostetusta votkasta tai pirtusta laimennettu sekoitus:”Jos saatiin satamasta 75-prosenttista Troikka-votkaa, niin siitä pystyi tekemään kuusi pulloa kaupan viinaa.” Laimentamisen nimitys Helsingin slangissa oli päähän lyöminen.Paunonen & Paunonen 2000, 598, sana-artikkeli: 2. lyödä päähän
Muualla Neuvostoliitossa toimi 1950-luvulta lähtien fartsovštšiki-nimellä kutsuttuja välittäjiä, jotka ostivat tai vaihtoivat länsituristeilta tavaroita, joita oli vaikea tai mahdoton hankkia Neuvostoliiton omilta markkinoilta. Juri Shikalovin mukaan nimitys tarkoittaa samaa kuin suomen trokari tai jobbari.
Pääsylippujen jälleenmyyntiä tapahtumajärjestäjien omien lippukauppojen ulkopuolella kutsutaan toisinaan trokaukseksi ja myyjiä trokareiksi.
Lähteet
Suomen historia 3: Suomi suurvalta-aikana, suurvallan loppu, kansanusko. Espoo: Weilin + Göös 1987.
Viitteet
Luokka:Salakauppa Luokka:Salakuljetus