pienoiskuva|Transilvanian kartta, jossa keltaisella saksien asuinalueet. Harmaalla viivalla on merkitty Romanian valtionraja vuodesta 1918. Sinisellä merkityillä alueilla on 1700-luvulta lähtien asunut saksankielisiä ns. tonavanšvaabeja.
Transilvanian saksit (, , unk. erdélyi szászok) ovat yksi Romanian saksalaisiin kuuluvista etnisistä ryhmistä. He ovat etnisiä saksalaisia, jotka ovat asuneet nykyisin Romaniaan kuuluvassa Transilvaniassa 1100-luvulta lähtien. Transilvanian saksien lukumäärä on vähentynyt huomattavasti toisen maailmansodan jälkeen erityisesti Saksan liittotasavaltaan kohdistuneen muuttoliikkeen seurauksena.
Perinteinen asuinalue vasen|pienoiskuva|Transilvanian saksien vaakuna Transilvanian saksankielisen nimen Siebenbürgen on usein tulkittu viittaavan seuraaviin seitsemään saksien asuttamaan linnoitettuun kaupunkiin:
Bistritz (, ) Hermannstadt (Sibiu, Nagyszeben) Klausenburg (Cluj-Napoca, Kolozsvár) Kronstadt (Brașov, Brassó) Mediasch (Mediaș, Medgyes) Mühlbach (Sebeș, Szászsebes) Schässburg (Sighișoara, Segesvár)
Historia
Saksilaisasutuksen synty Ensimmäinen maininta saksalaisista uudisasukkaista Transilvanian alueella, joka kuului historialliseen Unkarin kuningaskuntaan, on kuningas Béla III:n vuonna 1186 antamassa asiakirjassa. Nämä saksalaiset saapuivat luultavasti maahan kuningas Géza II:n kutsusta, ja he olivat alkuaan kotoisin eri puolilta Saksaa. Varhaisimmat saksalaiskylät syntyivät Weißenburg/Karlsburgin (rom. Alba Iulia, unk. Gyulafehérvár) ympäristöön, ja niiden asukkaita nimitetään asiakirjoissa ”flanderilaisiksi” (Flandrenses). Niiden asukkaat saapuivat ilmeisesti nykyisen Saksan länsiosien ja Luxemburgin suunnalta, eivät Saksista, ja nimitys ”saksi” saattaa perustua väärinkäsitykseen.
Transilvanian saksalainen nimitys Siebenbürgen ’seitsemän linnaa’ viittasi alkuaan vain Hermannstadtin (rom. Sibiu, unk. Nagyszeben) alueeseen, joka oli jaettu seitsemään ”istuimeen” (saks. Stuhl) eli hallintoyksikköön. Näihin kuuluivat Schäßburg (rom. Sighișoara, unk. Segesvár), Mühlbach (rom. Sebeș, unk. Sebes), Großschenk (rom. Cincu, unk. Nagysink), Reußmarkt (rum. Miercurea, unk. Szerdahely), Reps (rom. Rupea, unk. Kőhalom), Leschkirch (rom. Nocrih, unk. Újegyház) ja Bross (rom. Orăștie, unk. Szászváros). Géza II myönsi sakseille useita etuoikeuksia, jotka koskivat vain kuninkaan maalla asuvia saksalaisia uudisasukkaita, ennen kaikkea verohelpotuksia, oikeuden valita omat tuomarinsa sekä yksinoikeuden asuttaa omaa asuinaluettaan (lat. unus sit populus ’olkoon yksi kansa’).
1100- ja 1200-luvun kuluessa saksilaisasutus laajeni pohjoiseen ja itään. Vuonna 1211 kuningas Andreas II kutsui maahan Saksalaisen ritarikunnan ja antoi sen asuinpaikaksi Transilvanian kaakkoisosan (Burzenland, rom. Țara Bârsei, unk. Barcaság). Ritarit rakensivat alueelle linnoja ja kutsuivat lisää saksalaisia uudisasukkaita. Vuonna 1225 ritarikunta karkotettiin Transilvaniasta, mutta saksalaiskylät jäivät.
Vuonna 1224 Andreas II vahvisti saksalaisten asukkaiden oikeudet antamallaan peruskirjalla (Andreanum, saks. Andreanischer Freibrief). Myöhemmin oikeudet laajennettiin koskemaan myös muita Transilvanian saksalaisalueita. Kuningas Ludvig Suuri myönsi vastaavat oikeudet 1366 pohjoisen Transilvanian ns. Nösnerlandissa Bistritzin (rom. Bistrița, unk. Beszterce) seuduilla asuville saksalaisille, kuningas Sigismund vuonna 1422 Burzenlandin saksalaisille.
Keskiajalta uudelle ajalle Transilvaniassa ”kansakunniksi” (lat. natio) tunnustettiin keskiajalta lähtien kolme kansanryhmää: unkarilaiset, székelyt ja saksit. Nämä kolme kansakuntaa solmivat vuonna 1437 liiton, josta kehittyivät myöhemmin osmanivallan aikaan Transilvanian maapäivät. Maapäivillä kullakin kolmella kansakunnalla oli edustajansa ja äänioikeus ruhtinaanvaalissa. Transilvanian saksien ”kansakuntaa” (natio saxonica) edusti korkeimpana elimenä Saksien kansanyhteisö (Universitas Saxonum), poliittinen ja hallinnollinen instituutio, jota vuodesta 1477 johti tähän tehtävään valittu ”saksikreivi” (Sachsengraf, lat. Comes Saxonum). Vuonna 1486 kuningas Matias Corvinus laajensi saksalaisasutuksille myönnetyt etuoikeudet koskemaan kaikkia Transilvanian saksien kyliä ja kaupunkeja. Tämä yhtenäinen oikeusasema vaikutti merkittävästi yhtenäisen transilvaniansaksilaisen identiteetin kehittymiseen.Wassertheurer 2008: 5–6.
Luterilainen reformaatio saapui Transilvaniaan saksalaisten kauppiaiden ja ylioppilaiden mukana, ja vuonna 1544 Transilvanian saksit Kronstadtissa (rom. Brașov, unk. Brassó) syntyneen Johannes Honterin johdolla siirtyivät yhteisesti Augsburgin tunnustuksen mukaiseen evankelis-luterilaiseen uskoon. Honter uudisti myös saksilaisten koulujärjestelmän, ja Kronstadtiin perustettiin Kaakkois-Euroopan ensimmäinen humanismin perinteitä noudattava kymnaasi (oppikoulu). Kirkosta ja koulusta tuli Transilvanian saksien identiteetin tärkeitä tukipylväitä. Luterilaisen uskon rinnalla alueella vaikutti myös kalvinistinen protestantismi, johon kääntyi osa unkarilaisväestöä, ja Klausenburgin (rom. Cluj, unk. Kolozsvár) seuduilla kehittyi unitarismi, jonka seuraajat olivat etupäässä székelytä ja romanialaisia. Myös katolinen kirkko säilytti oikeutensa protestanttikirkkojen rinnalla. Vuonna 1557 Thorenburgin (rom. Turda, unk. Torda) valtiopäivien päätöksellä ja vuonna 1568 säädetyn lain pohjalta Transilvaniassa vallitsi uskonnonvapaus.Wassertheurer 2008: 6–7.
Unkarin kuningaskunnan kukistuttua Mohácsin taistelussa 1526 suuri osa Unkaria joutui Osmanien valtakunnan hallintaan. Transilvaniasta tuli irrallinen ruhtinaskunta, joka maksoi veroa sulttaanille mutta harjoitti välillä hyvinkin itsenäistä politiikkaa. Osmanivallan päätyttyä Transilvania joutui osaksi Habsburgien imperiumia. Keisari Leopold I otti 1690 Transilvanian ruhtinaan arvonimen ja vahvisti vuonna 1691 ns. Leopoldin diplomilla Transilvanian uskonnonvapauden sekä kolmen kansakunnan perinteiset oikeudet. Tästä huolimatta Transilvaniaa hallittiin Wienistä käsin, kuvernöörin välityksellä, jonka johtama Transilvanian hovikanslia toimi vuosina 1703–1790 Hermannstadtissa, sen jälkeen Klausenburgissa.Wassertheurer 2008: 17. pienoiskuva|Brukenthal-palatsi Hermannstadtissa (Sibiu) Uskonnonvapaudesta huolimatta Habsburg-hallitsijat pyrkivät vahvistamaan katolisen kirkon asemaa Transilvaniassa, mikä nostatti vastustusta luterilaisten saksien parissa. Toisaalta keisarillinen armeija ja saksankielinen hallintokoneisto tarjosivat Transilvanian sakseille etenemismahdollisuuksia. Menestyneimpiä heistä oli Samuel Brukenthal (1721–1803), joka yleni Transilvanian kuvernööriksi ja keisarinna Maria Teresian henkilökohtaiseksi talousneuvonantajaksi. Brukenthal oli merkittävä taiteen, kulttuurin ja Transilvanian historian tutkimuksen tukija.Wassertheurer 2008: 17.
1700-luvun loppupuolella Transilvanian saksilaisalueelle pakkosiirrettiin Itävallasta protestantteja, ns. Landlereita, jotka osaksi sulautuivat sakseihin mutta osaksi säilyttivät identiteettinsä ja perinteensä 1900-luvulle asti.Wassertheurer 2008: 18–19.
Maria Teresian poika ja seuraaja Joosef II pyrki kehittämään modernin, keskitetysti hallinnoidun virkamiesvaltion ja raivaamaan pois keskiaikaiset järjestelyt eri ryhmien erikoisoikeuksineen. Heinäkuussa 1781 antamallaan asetuksella (Konzivilitätsreskript) hän kumosi Transilvanian saksien perinteisen yksinoikeuden omistaa maata kuninkaallisella maaperällä, mikä mahdollisti myös romanialaisten ja unkarilaisten asettumisen perinteisille saksilaisalueille.Wassertheurer 2008: 20.
1800-luku ja kansalliset jännitteet 1800-luvun alkupuolella Unkarissa elettiin ns. reformikautta, johon liittyi unkarilaisen kansallistunteen voimistuminen. Transilvania oli tuohon aikaan suoraan Wienin keisarihovin hallitsema erillinen ruhtinaskunta, mutta Unkarin kansallismieliset piirit sekä Transilvanian unkarilainen aateli vaativat Transilvanian palauttamista historialliseen yhteyteen Unkarin kuningaskunnan kanssa. Tämä jakoi Transilvanian saksit kahteen leiriin: ns. unionistit toivoivat Transilvanian ja Unkarin yhdistymisen vahvistavan myös saksien kansalaisoikeuksia, vastustajat taas pelkäsivät saksien oman kielen ja identiteetin puolesta. Vuonna 1842 Klausenburgin valtiopäivillä saksit vastustivat painokkaasti unkarilaisen aatelin pyrkimystä nostaa unkari viralliseksi kieleksi Transilvaniassa, niin kuin Unkarissa samoihin aikoihin tehtiin. Samana vuonna saksit perustivat oman kansallista kulttuuriaan ja identiteettiään vaalivan yhdistyksensä (Verein für siebenbürgische Landeskunde), ja samoihin aikoihin syntyi useita saksilaisia musiikki-, kulttuuri- ja kansalaisseuroja. Myös luterilaisella kirkolla oli saksilaisten kansalaisaktivismissa tärkeä osansa.Wassertheurer 2008: 22.
Unkarin vallankumoukseen 1848 – jonka yhtenä vaatimuksena oli ”unioni” eli jälleenyhdistyminen Transilvanian kanssa – suhtauduttiin saksalaisvähemmistöjen parissa kahtalaisesti. Kaupunkien liberaali porvaristo tuki unkarilaisten vapauspyrkimyksiä, mutta maaseutuväestö oli perinteisesti uskollista keisarille. Huhtikuussa 1848 Transilvanian saksit lähettivät valtuuskunnan Wieniin ilmoittamaan keisarille, että he vastustivat unionia Unkarin kanssa, mutta 29. toukokuuta 1848 maapäivillä enemmistö sakseista asettui kuitenkin unionin kannalle.Wassertheurer 2008: 23. pienoiskuva|Saksilainen kihlapari Wallendorfin (unk. Aldorf, rom. Unirea) kylässä Pohjois-Transilvaniassa 1874 Vuoden 1867 kompromissilla syntyneessä Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiassa Transilvania kuului jälleen Unkarin kuningaskuntaan. Vuonna 1868 säädetty laki takasi kaikille Unkarin kansanryhmille oikeuden käyttää omaa kieltään kirkossa, kouluissa ja viranomaisissa, mutta käytännössä saksankielisten väestöryhmien maantieteellinen, historiallinen ja kulttuurinen hajaannus haittasi tehokasta poliittista yhteistoimintaa, ja Unkarin saksankielisiin kohdistui yhä pontevampi unkarilaistamispolitiikka. Vuosien 1879 ja 1883 koululaeilla unkarista tuli pakollinen opetuskieli myös saksalaisissa kouluissa, ja saksalaisten opettajien oli suoritettava unkarin kielitutkinto. Myös siviilivihkimisen määrääminen pakolliseksi koettiin loukkauksena saksilaisten perinteiselle omalle kirkko-oikeudelle.Wassertheurer 2008: 24–26.
Saksalaisten unkarilaistaminen sai Itävallassa, Saksassa ja muuallakin Euroopassa ikävää julkisuutta, ja Transilvanian saksilaiset joutuivat hankalassa poliittisessa tilanteessa etsimään kompromisseja puolustaakseen kieltään ja identiteettiään niin, että Unkarin kuningaskunnan hallinto ei epäilisi heidän lojaaliuttaan. Unkarin valtapuolueen johtajan Kálmán Tiszan avulla he saivat omia edustajiaan Unkarin parlamenttiin. Unkarilaistamispolitiikan voimistuessa radikaalimmat ns. nuorsaksilaiset eivät tyytyneet tähänastiseen vaikuttamiseen vaan perustivat vuonna 1894 oman puolueen (Burzenländer sächsische Bürger- und Bauernpartei).
Maailmansodasta toiseen Itävalta-Unkarin hajottua ensimmäisen maailmansodan jälkeen Transilvania liitettiin Romaniaan. Transilvanian saksit, saatuaan Romanian hallitukselta vakuutukset oikeuksiensa turvaamisesta, asettuivat 8. tammikuuta 1919 antamallaan Mediaschin julistuksella Romaniaan kuulumisen kannalle. Romanian saksalaisia edustava ”Saksalais-saksilainen Transilvanian kansanneuvosto” (Deutsch-sächsischer Volksrat für Siebenbürgen) perustettiin Schäßburgissa (Sigișoara) 6. marraskuuta 1919, ja 20. marraskuuta perustettiin saksilaisten oma puolue edustamaan heitä parlamentissa. Turvatakseen edustuksensa puolue joutui toimimaan yhteistyössä romanialaisten puolueiden kanssa, mikä loi jatkuvia jännitteitä. Tilannetta pahensi entisestään suurromanialaisen kansallismielisyyden nousu 1920-luvun alussa.Wassertheurer 2008: 35–38. pienoiskuva|Transilvaniansaksilainen talonpoikaisperhe. Kuva vuosien 1920–1950 väliseltä ajalta.