Filon Aleksandrialainen

right|thumb|200px|Filon Aleksandrialainen Filon Aleksandrialainen (Filon Juutalainen; , ; n. 20 eaa. – 40 jaa.) oli hellenistinen juutalainen filosofi. Hän pyrki ajattelussaan yhdistelemään juutalaista uskoa ja hellenististä viisautta käyttämällä allegorioita, vertauskuvallisia tulkintoja, jotka perustuivat niin juutalaiseen eksegetiikkaan kuin platonismiin ja stoalaisuuteenkin.

Filonin ajattelulla ei ole juurikaan vaikutushistoriaa varhaisessa juutalaisuudessa. Kristityt kirkkoisät ottivat kuitenkin Filonin työt innolla vastaan. Jotkut jopa näkivät hänessä kristityn. Eusebius spekuloi, että ns. terapeutit, Egyptin autiomaassa elänyt askeettinen juutalainen yhteisö, jonka Filon kuvasi teoksessaan De vita contemplativa, olisi ollut itse asiassa kristillinen yhteisö.

Elämä

Filon syntyi Aleksandriassa, Egyptissä. Ainoa yksityiskohta hänen elämässään, josta tiedetään enemmän ja joka voidaan ajoittaa, on hänen toimintansa Aleksandrian juutalaisten edustajana keisari Caligulan luona vuonna 40.

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Josephus kertoo tapahtumasta lyhyesti teoksessaan Juutalaisten muinaisajat.Josephus: Juutalaisten muinaisajat XVIII.8, § 1; vrt. ib. XIX.5, § 1; XX.5, § 2. Hän kertoo, että Aleksandrian juutalaisyhteisö valitsi Filonin edustajakseen Rooman keisarin Caligulan eteen. Hänen tehtävänään oli edustaa juutalaisia koskien riitoja, joita juutalaisilla oli Aleksandrian kreikkalaisten kanssa. Josephus kertoo myös, että Filon oli taitava filosofiassa, ja että hänellä oli veli nimeltä Aleksanteri, joka oli myös juutalaisyhteisön edustaja, alabarkh. Josephuksen mukaan Filon ja muut juutalaiset kieltäytyivät palvomasta keisaria jumalana ja pystyttämästä keisarin kunniaksi patsaita, alttareita ja temppeleitä. Filon uskoi, että Jumala tuki tätä kieltäytymistä.

Muut tiedot tapahtumasta tulevat hänen omista kirjoituksistaan, pääosin teoksesta Legatio ad Caium ("Lähettiläänä Gaiuksen luona"). Ne vastaavat Josephuksen antamaa kuvaa. Filon kertoo itse olleensa juutalaisten lähettiläänä Roomassa. Hänellä oli mukanaan anomus, jossa kerrottiin juutalaisten kärsimyksistä kreikkalaisten hyökkäysten vuoksi, ja pyydettiin juutalaisten oikeuksien turvaamista. Filon kertoo, että hänen kansansa katsoi hänellä olevan ikänsä vuoksi poikkeuksellinen harkitsevaisuus, koulutus ja tiedot. Tästä voidaan päätellä, että Filon oli tämän kirjoittaessaan jo vanhempi mies (40 jaa.). Filon katsoi keisarin suunnitelman pystyttää itselleen patsas Jerusalemin temppeliin olevan provokaatio, sillä hän uskoi keisarin hyvin tietäneen, etteivät juutalaiset voisi hyväksyä sellaista. Siksi hän tuki muita juutalaisia kapinoinnissa keisaria vastaan.

Filon kertoo teoksessaan Flaccus, kuinka juutalaisten tilanne Aleksandriassa muuttui Caligulan tultua keisariksi. Hän sanoi, että kansa oli jakautunut kahteen luokkaan, hänen kansaansa ja Egyptin maan omaan kansaan, ja että koko Egypti oli asutettu samalla tavalla — juutalaiset, jotka asuivat Aleksandriassa muualla maassa Katabathmoksesta Libyan puolelta Etiopian rajalle, muodostivat miljoonapäisen kansan. Aleksandrian viidestä kaupunginosasta kahta kutsuttiin juutalaiskortteleiksi, sillä suurin osa juutalaisista asui niissä. Flaccus, Aleksandrian roomalainen kuvernööri, antoi kreikkalaisille luvan pystyttää keisarin patsaita juutalaisten synagoogiin. Juutalaiset vastustivat tätä väkivalloin, ja seurauksena synagoogat tuhottiin. Flaccus nimesi juutalaiset muukalaisiksi ja antoi luvan vainota heitä. Seurauksena juutalaiset ajettiin kokonaan pois neljästä kaupunginosasta, ja heidät pakotettiin asumaan pieneen osaan yhdestä kaupunginosasta. Juutalaisia myös pahoinpideltiin kivittämällä ja hakkaamalla, ja joitakin jopa ristiinnaulittiin tai poltettiin elävältä. Lopulta Flaccus pantiin viralta ja karkotettiin maanpakoon, kärsien lopulta kuolemantuomion.Filon: Flaccus, luvut 6–9 (43, 53–56, 62, 66, 68, 71–72).

Hellenismin vaikutus

Filon lainasi eeppistä runoutta tai viittasi runojen sisältöön usein. Hän oli myös hyvin perehtynyt kreikkalaiseen filosofiaan. Hän katsoi, että totuus voidaan ymmärtää vain opiskelemalla ensyklopedisia tieteitä. Jumalan ja maailman, ikuisen ja rajallisen, välillä vallitseva dualistinen kontrasti esiintyy sekä platonismissa että uuspythagoralaisuudessa. Stoalaisuuden vaikutus näkyy ilmiselvästi opissa Jumalasta aikaansaavana syynä ja ajatuksessa jumalallisesta järjestä, joka on läsnä maailmassa ja josta jumalan voimat leviävät koko maailmaan. Nämä monet kreikkalaisen filosofian opit yhdistyvät opissa Logoksesta.

Kuten Heinze osoittaa,Heinze: Die Lehre vom Logos in der Griechischen Philosophie 1872, s. 204ff. tämä oppi liittyy sekä platonilaiseen ajatukseen ideaopista, stoalaiseen ajatukseen γενικώτατόν τι, pythagoralaiseen ajatukseen luomisessa avustaneesta voimasta, että Herakleitoksen ajatukseen riidasta liikuttavana prinsiippinä. Filonin oppi kuolleesta, liikkumattomasta ja olemattomasta materiasta on tärkeimmiltä osiltaan harmoniassa platonisen ja stoalaisen ajattelun kanssa.

Filonin selonteolla luomisesta on paljon yhtymäkohtia Platonin kuvauksen kanssa. Filon seuraa Platonin Timaiosta läheisesti opettaessaan, ettei maailmalla ole alkua eikä loppua ajassa, vaikka se olikin sekä luotu että tuhoutuva. Kuten Platon, hän sijoitti luomisen teon ja kaiken luovan toiminnan ajan ulkopuolelle, perustuen Platonin ajatukseen siitä, että aika alkaa vasta maailman mukana. Pythagoralaisuuden vaikutus näkyi numerosymbolismissa, johon Filon viittasi usein. Aristoteelinen konstrasti δύναμις vastaan ἐντελέχειαAristoteles: Metafysiikka III.73. löytyy myös FiloniltaFilon: De Allegoriis Legum I.64..

Psykologiassaan hän käytti niin stoalaista jaottelua sielun kahdeksasta osasta kuin Platonin trikotomiaakin (järki, rohkeus, halu); satunnaisesti myös aristoteelista triada (kasvi-, eläin- ja järkisielu). Usein hän puhuu yksinkertaisesti sielun rationaalisesta ja irrationaalisesta osasta. Edellisen eli mielen (νοῦς) alkuperää hän pitin jumalallisena, alempien sielun osien luomiseen sen sijaan olivat osallistuneet myös Jumalan "avustajat" – siksi monikkomuoto jakeessa Gen. 1:26 ("tehkäämme"). Paratiisikertomuksen allegorinen tulkinta kristallisoi hyvin Filonin antropologian: mieli (Adam) lankeaa, kun irrationaalisen sielunosan tärkein komponentti eli aistit (Eeva) houkuttaa sen syntiin päästyään petollisten aistinautintojen (käärmeen tarjoama hedelmä) makuun. Keho ei sinänsä ole Filonille paha, vaan se vastaa lähinnä fyysistä maailmaa laajemmin; ne ovat sielun eettisen kamppailun tapahtumapaikkoja. Ainoastaan unohtaessa sielun sisäisen rakenteen ja operoidessaan karkealla sielu–keho-kahtiajaolla Filon kutsuu kehoa pahaksi ja sielua vastaavasti hyväksi.

Stoalaisella etiikalla ja allegorioilla lienee ollut vaikutusta Filonin etiikkaan ja allegorioihin. Kuten stoalaiset allegoristit etsivät Homerokselta perusteita filosofiselle opilleen, samoin juutalaiset allegoristit ja Filon etunenässä kääntyivät Vanhan testamentin puoleen. Filon ei kuitenkaan keksinyt VT:n vertauskuvallista tulkintaa, vaan sitä esiintyy jo varhemmin mm. Aristeaan kirjeessä.

Filonille hänen filosofiansa oli tapa puolustaa ja oikeuttaa juutalaisia uskonnollisia totuuksia. Näitä totuuksia hän piti muuttumattomina ja lopullisina. Filosofia oli apu totuudelle ja tapa siihen pääsemiseen. Tähän nojaten hän valikoi kreikkalaisesta filosofiasta sopivat osat ja hylkäsi ne osat, jotka eivät sopineet yhteen juutalaisen uskon kanssa.

Eksegetiikka

Filonin kirjoitukset muistuttavat Platonin, Aristoteleen, attikalaisten puhujien ja historioitsijoiden kirjoituksia, ja niissä on paljon runollisia fraaseja ja viittauksia runoilijoihin. Filonin teokset toimivatkin eräänlaisena antologiana kreikkalaiseen fraseologiaan eri aikakausilta.

Filon perusti oppinsa heprealaisen Vanhan Testamentin kreikkalaiseen käännökseen eli Septuagintaan. Nimenomaan viittä Mooseksen kirjaa eli Pentateukkia hän piti ei ainoastaan uskonnollisen totuuden lähteenä ja mittana, vaan myös kaiken muun totuuden perustana, mukaan lukien filosofinen totuus — hänen mukaansa kreikkalaiset filosofit olivat myös lainanneet Raamatusta. Näihin kuuluivat muun muassa HerakleitosQuis Rerum Divinarum Heres Sit § 43 [I.503] ja Zenon ElealainenQuod Omnis Probus Liber § 8 [II.454]..

Pentateukin lauselmat olivat Filonille jumalallisia lauselmia. Ne olivat sanoja, jotka olivat peräisin ἱερὸς λόγος ϑειος ὀρϑὸς λόγος λόγοςDe Agricultura § 12 [I.308]; De Somniis I.681, II.25, jotka tämä oli lausunut joskus suoraan ja joskus profeettojen, erityisesti Mooseksen, kautta. Moosesta Filon piti ilmestyksen todellisena välittäjänä, ja muita Vanhan testamentin kirjoittajia Mooseksen ystävinä tai oppilaina.

Vaikka Filon tekikin eron Jumalan suorien sanojen, kuten kymmenen käskyn, ja Mooseksen opetusten, kuten erityisten lakienDe Specialibus Legibus §§ 2 et seq. [II.300 et seq.]; De Præmiis et Pœnis § 1 [II.408]), välille, hän ei pitänyt eroa merkittävänä, sillä hänelle kaikki Pentateukissa oli jumalallista alkuperää, jopa yksittäiset kirjaimet ja aksentitDe Mutatione Nominum § 8 [I.587]. Toisaalta tämä vakaumus ei estänyt Filonia tarvittaessa korjaamaan tekstiä Quod deterius § 47.

Heprealaisen raamatun kirjoen kaanon ei ollut vakiintunut vielä Filonin aikoihin, eikä voida tarkasti määritellä, missä laajuudessa hän tunsi nykyisen Vanhan testamentin kirjoja. Hän ei lainannut Hesekielin, Danielin, Ruutin, Saarnaajan tai Esterin kirjoja, eikä Laulujen laulua tai Valitusvirsiä.

Filon luki Pentateukkia kreikankielisenä käännöksenä, Septuagintana. Tutkijat ovat väitelleet paljon hänen hepreankielen taidoistaan. Suurin osa tutkijoista on sitä mieltä, ettei hän kyennyt lukemaan hepreaa. Yksi todiste tämän puolesta ovat Filonin luovat (usein mielikuvitukselliset) etymologiset selitykset, jotka hänen yleisesti katsotaan ottaneen jostain valmiista lähteestä.

Raamatun tekstien vertauskuvallinen tulkinta

Filon perusti hermeneutiikkansa eli tekstin tulkintansa Raamatun tekstien kaksitasoiseen merkitykseen. Hän erotti teksteissä ῥητὴ καὶ φανερὰ ἀπόδοσιςDe Abrahamo § 36 [II.29 et seq.], "ad litteram" (kirjaimellisen) merkityksen ja sen vastakohtana "allegorice" (vertauskuvallisen) merkityksenQuæstiones in Genesin II.21.

Kaksi tulkintaa eivät ole kuitenkaan yhtä tärkeitä. Kirjaimellinen merkitys soveltuu lähinnä inhimillisiin tarpeisiin. Vertauskuvallinen merkitys on todellinen merkitys, jonka ainoastaan niihin perehtyneet voivat ymmärtää. Siksi Filon kääntyy yleisössään tämän joukon, μύσται ("vihityt"), puoleen, uskoen heidän omaavan todellisen ymmärryksenDe Cherubim § 14 [I.47]; De Somniis I.33 [I.649].

Kirjoitusten todellisen merkityksen selvittäminen vaatii erityisen metodin käyttämistä"Allegorioiden kaanonit", De Victimas Offerentibus § 5 [II.255]); "Allegorioiden lait", De Abrahamo § 15 [II.11]. Metodin oikea käyttö tuottaa oikeat vertauskuvat, ja siksi metodia kutsutaan "viisaaksi arkkitehdiksi".De Somniis II.2 [I.660].

Metodin käytön seurauksena Raamatun joidenkin kohtien kirjaimellinen merkitys tulee hylätä täydellisesti.De confusione linguarum § 134, QG 4.103 ym. Tällaisia ovat muun muassa kohdat, joissa Jumalasta sanotaan jotakin kelvotonta; jossa sanotaan jotain sellaista, joka on kelvotonta Raamatun arvolle, tai mieletöntä, ristiriitaista tai mahdotonta sallittavaksi; tai jossa allegorisia ilmaisuja käytetään suoraan osoittamaan, että kirjaimellinen merkitys tulee unohtaa.

Filon-tutkimuksessa on rekonstruoitu erityisiä sääntöjä siitä, milloin jokin Raamatun kohta vaati Filonin mielestä vertauskuvallista tulkintaa, ja jotka auttoivat perehtynyttä löytämään oikean ja tarkoitetun merkityksen. Filonin itsensä ei ole mielekästä olettaa käyttäneen mitään sääntöjä; hänen lähtökohtansa on toinen. Hänellä on vankka kokonaisnäkemys, jolle hän hakee tukea jopa yksittäisisten, asiayhteyksistä irrotettujen raamattusitaattien tulkitsemisella.