Pedro II eli Dom Pedro de Alcântara (port. O Magnânimo); (2. joulukuuta 1825 Rio de Janeiro, Brasilian keisarikunta − 5. joulukuuta 1891 Pariisi, Ranskan kolmas tasavalta) oli Brasilian toinen ja viimeinen keisari. Hän hallitsi maata 58 vuotta.
Hänen koko nimensä oli Pedro de Alcântara João Carlos Leopoldo Salvador Bibiano Francisco Xavier de Paula Leocádio Miguel Gabriel Rafael Gonzaga. Hän oli Brasilian keisarin Pedro I:n ja Itävallan arkkiherttuatar Maria Leopoldinan seitsemäs poika ja nuorin lapsi. Hän oli ainoa eloon jäänyt miespuolinen jälkeläinen.
Suku ja lapsuus vasen|pienoiskuva|267x267px|Keisari Pedro II 26-vuotiaana, Louis Buvelot 1851Pedron lapsuutta on kuvattu ankeaksi, sillä siitä puuttuivat samanikäiset leikkitoverit ja kontaktit sisaruksiin olivat rajoitetut. Yksinäinen ja nopeasti asioita oppiva Pedro luki kirjoja paetakseen elämänsä paineita. Hän oli yhdeksänlapsisen sisarusparven nuorin ja äiti Maria Leopoldina kuoli 29-vuotiaana synnytykseen, kun poika oli juuri täyttänyt 1 vuoden. Hänen vanhin sisarensa oli Portugalin kuningatar Maria II. Hänen vanhempi sisarensa prinsessa Januária (1822–1901) avioitui 1844 prinssi Luigin, Aquilan kreivin (1824–1897), Molempain Sisiliain kuninkaan Frans I:n ja Espanja infanta, Maria Isabella de Bourbonin pojan kanssa. Vanhempi sisar prinsessa Francisca (1824–1898) avioitui 1843 François'n Joinvillen prinssin, Ludvig Filip I:n ja Napolin ja Sisilian prinsessa Maria Amalia pojan kanssa.
Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin isä avioitui Leuchtenbergin prinsessa Amélien (1812–1873) kanssa, joka oli Joséphine de Beauharnais’n pojan Eugène de Beauharnais’n ja Baijerin prinsessa Amelia Augustan tytär. Prinssi Pedro kiintyi häneen ja alkoi pitää Amélieta äitinään. Keisarinna Amélie varmisti, että aviomiehen lapsilla oli hyvä perheympäristö ja he saivat hyvän koulutuksen. Kolmivuotias prinssi Pedro de Alcântara alkoi pian kutsua häntä ”mamãe” (”äiti”). Amélie osoitti kiintymystä Pedroa kohtaan ja oli tämän kanssa kirjeenvaihtoa elämänsä loppuun asti yrittäen neuvoa ja tukea tätä. Heidän kirjeenvaihtonsa on säilynyt lähes kuuden vuosikymmenen ajalta. Pedro II vastasi hänen ystävällisyytensä ja pyysi Amélielta apua avioliittojen järjestämisessä omille tyttärilleen ja vieraili tämän luona Lissabonissa Euroopan matkallaan vuonna 1871.
Pedro I:n halu palauttaa vanhin tyttärensä Maria II Portugalin valtaistuimelleen, jonka hänen veljensä Miguel I oli kaapannut, sekä heikentynyt poliittinen asema kotimaassa johtivat hänen äkilliseen kruunusta luopumiseensa 7. huhtikuuta 1831. Hän ja keisarinna Amélie lähtivät Eurooppaan jättäen jälkeensä viisivuotiaan keisarillisen prinssi Pedron. Hänelle määrättiin kolme holhoojaa, joista yksi oli hänen lastenhoitajansa. Hän vietti suurimman osan päivästään opiskelemalla, vain kaksi tuntia oli varattu vapaa-ajan harrastuksille.
Yhdeksän sekasortoisen vuoden jälkeen Pedro julistettiin ennenaikaisesti täysi-ikäiseksi 14-vuotiaana vuonna 1840 maan rauhoittamiseksi. Kruunajaiset järjestettiin 18. heinäkuuta 1841.
Avioliitto ja lapset Pedrolle järjestettiin vuonna 1843 avioliitto Molempain Sisiliain kuningaskunnan prinsessa Teresa Cristinan (1822–1889), kuningas Frans I:n ja Espanja infanta, Maria Isabella de Bourbonin toiseksi vanhimman tyttären kanssa. Pedro suostui avioliittoon nähtyään ilmeisesti imartelevasti maalatun kuvan 20-vuotiaasta Teresasta, sillä prinsessan tavattuaan 17-vuotiaan Pedron kerrotaan olleen silminnähden pettynyt ja poistuneen pikaisesti paikalta. Lopulta Pedro kuitenkin kiintyi vaimoonsa vilpittömästi eikä ottanut avioliiton alkuaikoina rakastajattaria. Parille syntyi neljä lasta:
Afonso Pedro (1845–1847), kuoli 2-vuotiaana epilepsiaan Isabel do Brasil (1846–1921), avioitui lokakuussa 1864 Gaston d’Orléansin, kreivi d’Eun kanssa (1842–1922) ja heille syntyi neljä lasta Leopoldina do Brasil (1847–1871), avioitui joulukuussa 1864 prinssi Ludvig August von Saksi-Coburg-Gothan (1845–1907) kanssa ja heille syntyi neljä poikaa. Kuoli Wienissä 24-vuotiaana lavantautiin. Pedro Afonso (1848–1850), kuoli kuumekouristuksiin 1,5-vuotiaana Tyttärille etsittiin puolisot Pedron sisaren prinsessa Franciscan avulla Euroopasta. Pedro II toivoi liittoa liberaalismieliseen Ranskan Orléans-sukuun tai Belgian kuningashuoneeseen. Ensimmäiset sulhasvalinnat olivat kuningas Leopold I:n ja kuningatar Louise d’Orléansin nuorin poika Flanderin herttua, Belgian prinssi Philippe (1837–1905) ja Franciscan oma poika Penthièvren herttua Pierre Philippe Jean Marie d’Orléans (1845–1919), jotka molemmat kieltäytyivät. Pierren isä Joinvillen prinssi François d'Orléans ehdotti tämän jälkeen omia veljenpoikiaan.
Ennen kuin Isabellalle ja Leopoldinalle oli kerrottu mitään, sulhaskandidaatit Gaston d’Orléans, kreivi d’Eu ja prinssi Ludvig August von Saksi-Coburg-Gotha olivat tulossa laivalla jo puolivälissä Atlanttia. He saapuivat Brasiliaan syyskuun alussa 1864 ja kihlautuivat rumina pitämiensä prinsessojen kanssa syyskuun aikana. Leopoldinan avioliittosopimuksen laadinnassa, jossa määriteltiin muun muassa, että kaikkien tulevien lasten tuli syntyä mahdollisen kruununperimyksen vuoksi Brasilian maaperällä, meni enemmän aikaa, joten häät saatiin aikaiseksi vasta joulukuussa.
Tieteiden ja taiteiden harrastaja Pedro rakasti tieteitä ja taiteita. Huhujen mukaan hänen kerrotaan sanoneen, että jos ei olisi keisari, hän olisi halunnut olla opettaja.
”Olen syntynyt omistautumaan kulttuurille ja tieteille”, keisari kirjoitti yksityisessä päiväkirjassaan vuonna 1862. Hän oli aina ollut innokas oppimaan ja löytänyt kirjoista turvapaikan hallitsija-asemansa vaatimuksia vastaan. Pedro II:ta kiinnostavia aloja olivat antropologia, historia, maantiede, geologia, lääketiede, oikeustiede, uskontojen tutkimus, filosofia, maalaustaide, kuvanveisto, teatteri, musiikki, kemia, fysiikka, tähtitiede, runous ja tekniikka. Hänen hallituskautensa loppuun mennessä São Cristóvãon palatsissa oli kolme kirjastoa, joissa oli yli 60 000 kirjaa.
Intohimo kielitieteeseen sai hänet koko elämänsä ajan opiskelemaan uusia kieliä, ja hän pystyi puhumaan ja kirjoittamaan portugalin lisäksi myös latinaa, ranskaa, saksaa, englantia, italiaa, espanjaa, kreikkaa, arabiaa, hepreaa, sanskritia, kiinaa, oksitaania ja tupia. Hänestä tuli ensimmäinen brasilialainen valokuvaaja hankittuaan dagerrotyyppikameran maaliskuussa 1840. Hän perusti São Cristóvãoon laboratorion valokuvaukselle ja toisen kemialle ja fysiikalle. Hän rakennutti myös tähtitieteellisen observatorion.
Keisari Vaikka hallintokautta vaivanneet levottomuudet provinsseissa jatkuivat seuraavat viisi vuotta, nuoren keisarin älyllinen uteliaisuus ja syvä huoli alamaisistaan tulivat pian ilmi. Hän piti itseään Brasilian poliittisen elämän tuomarina ja käytti perustuslain hänelle antamaa valtaa säädelläkseen toisiaan vastustavia ryhmiä, jotka pyrkivät hallitsemaan maata. Häntä auttoi tässä toiminnassa suuresti maan hallitsevan sotilashahmon, Caxiasin herttua Luís Alves de Lima e Silvan tarjoama tuki.
Noustuaan valtaan ja turvattuaan asemansa Pedro aloitti merkittävät uudistukset, joiden johdosta Brasiliaan rakennettiin rautatiet ja sähkölennättimet. Brasilia oli yksi maailman ensimmäisiä maita, joihin saatiin viemäriverkosto, raitiovaunut, puhelinlinja sekä Atlantin ylittävä lennätinlinja.
Ensimmäinen Brasilian syntyperäinen hallitsija Pedro vartioi maansa suvereniteettia riita-asioissa Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen kanssa. Pedron valtakauden yksi synkimmistä hetkistä oli ns. kolmoisliiton sota vuosina 1864–1870, jossa Brasilia liittoutui Argentiinan ja Uruguayn kanssa Paraguayta vastaan. Paraguay hyökkäsi Mato Grossoon vuonna 1864, ja aluksi Pedro kieltäytyi neuvottelemasta Paraguayn kanssa kahdenvälistä rauhaa, mikä pitkitti sotaa kolme vuotta ja aiheutti lisäkuolemia molemmille osapuolille. Sodan päätyttyä Brasilian joukot miehittivät Paraguayta useamman vuoden ajan ja näin Brasilia sai uusia alueita sekä arvovaltaa.
Pedro II:n, rauhallisen, vakavan ja älykkään miehen, hallintoaika toi vakautta ja edistystä Brasilian vaikeuksissa olevaan talouteen. Hän edisti kahvin tuotantoa sokerin sijaan. Hänen johtajuutensa seurauksena hän sai lähes ehdotonta tukea 40 vuoden ajan.
Pedron 49-vuotisen hallituskauden aikana hän johti 36 eri kabinettia, joista suurin osa sai julkista kannatusta, sillä hänen palveluksessaan olivat yleensä erinomaisia valtuutettuja ja ministerieitä. Vuorottelemalla taitavasti liberaali- ja konservatiivipuolueita hän varmisti, että molemmilla olivat suunnilleen yhtä kauan vallassa, ja hän varmisti säännölliset, väkivallattomat siirtymät hallitusten välillä. Molemmat puolueet edustivat kuitenkin maanomistajien oligarkiaa, ja sen seurauksena Brasilian yhteiskunnan muihin sektoreihin vaikuttaneet ongelmat jätettiin usein oman onnensa nojaan.
Huolimatta siitä, että Pedro II nousi valtaistuimelle ollessaan vain 14-vuotias, hänen valtakauttaan on pidetty hyvänä, ja Pedroa itseään myötätuntoisena ja pätevänä hallitsijana, jonka valtakautena Brasilia kehittyi paikalliseksi suurvallaksi. Pedro oli luonteeltaan kärsivällinen eikä juurikaan näyttänyt omia tunteitaan töitä tehdessään.
Orjuuden vastustaminen Brasilian katsotaan yleisesti ottaen aloittaneen Atlantin ylittävän orjakaupan 1500-luvulla, kun portugalilaiset tarvitsivat halpaa työvoimaa valtavankokoiseen siirtomaahansa.
Pedro vastusti koko ikänsä orjuutta ja ihaili suuresti mm. Abraham Lincolnia. Hän oli vapauttanut omat orjansa vuonna 1840. Tästä huolimatta hän kuitenkin oli täysin tietoinen siitä, että orjat olivat Brasilian koko talouden selkäranka, joten orjuuden lakkauttaminen noin vain ei tulisi kuuloonkaan. Vuonna 1845 Brasiliassa asui noin 7–8 miljoonaa ihmistä, joista 5 miljoonaa oli orjia.
Sen sijaan hän alkoi kannustaa eurooppalaisia muuttamaan Brasiliaan. Aluksi Pedro kielsi orjakaupan vuonna 1850 ja myöhemmin vuonna 1871 antoi Rio Branco -lain, niin sanotun vapaan kohdun julistuksen, jonka nojalla orjille syntyneet lapset olisivat vapaita. Noin 700 000 ihmistä vapautui orjuudesta, kun Brasilian kokonaisväestön määrä oli noin 15 miljoonaa.
Yhdysvaltojen sisällissodan syttymisen jälkeen, Brasilian hallitus päätti tunnustaa Konfederaation itsenäisyyden, mikä ei miellyttänyt Pedroa. Keisari perusti rahaston, jonka varoilla ostettiin orjia vapaaksi. Hänen myös kerrotaan itse ostaneen kerran vapaaksi orjan kohdatessaan tämän kadulla. Kun orjuus lopulta kiellettiin kokonaan vuonna 1888 Lei Áurealla, tuolloin Milanossa olleen Pedron kerrotaan riemastuneen.
Ulkomaanmatka 1871–1872 pienoiskuva|200x200px|Pedro II Gizan pyramideilla Egyptissä 1871. Istumassa vas. Auguste Mariette, keisarinnan hovirouva Josefina da Fonseca Costa, Bom Retiron paroni ja varakreivi Luís Pedreira do Couto Ferraz, keisarinna Teresa Cristina, tuntematon mies ja keisari Pedro II paikallisten egyptiläisten ympäröimänä. |vasen
Toukokuussa 1871 keisari Pedro matkusti puolisonsa keisarinna Teresa Cristinan kanssa Portugaliin, jossa he vierailivat Lissabonissa Pedron äitipuolen, Bragançan herttuatar Amélien luona, jota hän ei ollut nähnyt neljäänkymmeneen vuoteen. Heidän nuorempi tyttärensä Saksi-Coburg-Gothan prinsessa Leopoldine oli kuollut helmikuussa Wienissä lavantautiin. He jatkoivat matkaansa Espanjan, Ison-Britannian, Belgian, Saksan, Itävallan, Italian, Egyptin, Kreikan ja Sveitsin kautta Ranskaan. He vierailivat tyttärensä haudalla Coburgissa. He palasivat Brasiliaan maaliskuussa 1872.
Ulkomaanmatka 1876–1877 ja vierailu Suomessa