Eskimot ovat eskimokieliä puhuvia kansoja, jotka asuvat pohjoisen pallonpuoliskon arktisella alueella Grönlannissa, Kanadan pohjoisosissa, Alaskassa ja Siperian itäkärjessä. Eskimokieliä lasketaan olevan yhdeksän. Perinteinen eskimoiden elämäntapa pitkälti katosi 1900-luvulla nykyaikaisemman elämäntavan tieltä.
Eskimot jaetaan inuitteihin ja jupikeihin, ja kumpikin kansa jakautuu useaan ryhmään. Inuitien asuinalue ulottuu Grönlannista Pohjois-Kanadan kautta Alaskaan. Jupikit puolestaan asuttavat Alaskan länsi- ja lounaisrannikkoa sekä Venäjän Tšukotkan itärannikkoa. Alaskan lounaispuolisella Aleuttien saariketjulla asuu lisäksi aleutteja, joita pidetään joistain yhtäläisyyksistä huolimatta yleensä eri kansana kuin eskimoita. Aleuttien kielet ovat etäistä sukua eskimoiden kielille, ja heidän aineellinen kulttuurinsa on joiltain osin samankaltainen kuin eskimoiden, mutta henkiset kulttuurit ovat erilaisia. Intiaaneihin eskimot eivät kuulu.Burch 2000, s. 9.
Eskimo-nimen alkuperä ja käyttö Sana eskimo ei ole eskimoiden omaa kieltä, vaan sen on selitetty johtuvan algonkini-intiaanien antamasta nimityksestä, joka on alun perin tarkoittanut ″vierasta kieltä puhuvaa”. Vaihtoehtoisten selitysten mukaan eskimo-sana juontuisi creenkielisestä sanasta askamiciw, joka tarkoittaa ″raa’an lihan syöjää”, tai askimew, joka tarkoittaa ″lumikenkien solmijaa”, mutta nämä saattavat olla väärinkäsityksiä. Nykyään eskimo-nimitys koetaan etenkin Kanadassa usein halventavaksi, mutta tämä ei välttämättä ole yhteydessä sen alkuperäiseen käyttöön tai merkitykseen.
Eskimoilla ei ole omakielistä sanaa, joka viittaisi kaikkiin maailman eskimokansoihin, sillä hajallaan asuneet ryhmät eivät ole tienneet kaltaisiaan asuvan eri puolilla kalottialuetta. Niinpä mikä tahansa yleisnimitys on keinotekoinen, ja eskimologi Ernest Burch suositteleekin vuosisatojen kuluessa vakiintunutta eskimo-sanaa. Myös osa eskimoista on sitä mieltä, että eskimo on sopiva nimitys, mutta asia on kiistanalainen. Tarvittaessa voidaan käyttää täsmällisempiä nimityksiä inuitti ja jupik.
Eskimo-sanasta on luovuttu monissa yhteyksissä. Tanskan kansallismuseo lopettaa sanan käytön.Tanskan kansallismuseo luopuu eskimo-termistä, Yle.fi, uutiset 30.7.2020, viitattu 30.7.2020 Monet jäätelövalmistajat ovat luopuneet Eskimo-nimestä, Suomessakin valmistaja päätti muuttaa nimen "Pingviiniksi".Kun jäätelöpuikko tai suklaa vaihtaa nimensä, se herättää tunteita, Yle.fi/uutiset 30.6.2020, viitattu 30.7.2020Eskimo-jäätelö on jatkossa Pingviini Puikko - muutos näkyy pakastealtaissa keväällä Iltalehti 19.11.2020, viitattu 19.11.2020
Asuinalueet pienoiskuva|500px|Eskimoiden asuinalueet. Eskimot ovat asuttaneet ilmastollisesti hyvin erilaisia alueita Pohjois-Amerikan pohjoisosissa, useimmat heistä kuitenkin pohjoisen napapiirin eteläpuolella ja neljännes Britteinsaarten leveysasteilla. Maat ovat enimmäkseen puuttomia, ja kasvistoa on vähän, etenkin itäeskimoiden karuilla asuinmailla.Burch 2000, s. 22–23.
Inuiteilla on Kanadassa neljä itsehallintoaluetta (yhteisnimeltään Inuit Nunangat): Inuvialuit, Nunatsiavut, Nunavik ja Nunavut. Eniten inuiteja asuu Nunavutissa, noin 25 000. Kanadan inuittien maaoikeuksien ja poliittisten oikeuksien takana on vuonna 1971 perustettu inuittijärjestö Inuit Tapiriit Kanatami (ITK).
Alaskassa asuu noin 55 000 inuitia ja noin 21 000 jupikia. Grönlannin 55 000 asukkaasta 80 prosenttia eli 44 000 on inuiteja.
Eskimokielet
Eskimokieliä puhutaan koko eskimoiden asuinalueella. Suurinta ja vakiintuneinta eskimokieltä grönlantia puhuu yli viisikymmentätuhatta syntyperäistä puhujaa.
Eskimokielet ovat polysynteettisiä kieliä, mikä tarkoittaa, että niiden sanat ovat usein hyvin pitkiä ja koostuvat pääsanana olevan verbin lisäksi useista päätteistä ja etuliitteistä.
inuittikielet grönlanti, itä-, länsi- ja pohjoinen napagrönlanti inuktitut inupiatun inuvialuktun jupikkikielet alaskanjupik alutiiq (aleuttienjuppik, tyynenmerenjuppik) naukaninjupik siperianjupik sirenikin kieli
Historia Jääkaudella Kanadaa peitti jäätikkö, joka erotti sen eteläpuolelle asettuneet nykyisten intiaanien esivanhemmat jäätikön pohjoispuolella asuneista eskimoiden esivanhemmista. Nykyisen Beringinsalmen paikalla oli Beringinsalmen maakannas, joka yhdisti Aasian ja Alaskan, ja eskimoiden esivanhemmat olivatkin kulttuurisesti ja etnisesti aasialaisia. Beringinsalmi täyttyi vedestä noin 13 000 vuotta sitten. Paleoeskimot levittäytyivät joskus vuosien 4000–2000 eaa. välillä Länsi-Alaskasta koko Amerikan mantereen pohjoisosiin ja Grönlantiin sekä etelään Aleuttien saariketjun päähän.Burch 2000, s. 15–16. Eskimokielet ja aleuttilaiset kielet erkanivat toisistaan noin 4 000 vuotta sitten, ja eskimoita ja aleutteja pidetäänkin eri kansoina.Burch 2000, s. 19.
Eskimoiden edeltäjäkulttuurista ei ole yksimielisyyttä: sellaisena on pidetty noin 4000 eaa. alkanutta eteläalaskalaista Ocean Bay -kulttuuria sekä 2500 eaa. alkanutta länsialaskalaista Denbighin kulttuuria. Eskimoiden ekspansion pohjalta syntyi Dorsetin kulttuuri noin vuonna 700 eaa. Sen syrjäytti vuosien 1000–1500 jaa. välillä Pohjois-Alaskasta Amerikan koko pohjoisrannikon ja Grönlannin alueelle levinnyt Thulen kulttuuri, joka synnytti inuit-murrealueena tunnetun yhtenäisen kielivyöhykkeen.Burch 2000, s. 8–9. (johdanto, Jarmo Kankaanpää)
Eskimokulttuurin kukoistuskautena on pidetty ajanlaskumme ensimmäistä vuosituhatta, jolta ajalta on peräisin näyttäviä käsitöitä ja käyttöesineitä. Sitä seurasi pitkä vakaantumisen jakso, jolloin eskimot kehittivät kauppa- ja sodankäyntitaitojaan.Burch 2000, s. 17. Pienen jääkauden seurauksena eskimoiden väkiluku taantui, ja heitä oli 1500-luvulla eurooppalaisten tullessa alueelle noin 75 000. Eurooppalaisten mukana tulleilla taudeilla oli eskimoihin tuhoisa vaikutus, ja eskimokulttuurit olivat monilta seuduilta kadonneet 1900-luvun alkuun mennessä.Burch 2000, s. 18. 1930-luvulla eskimot viettivät paljon aikaansa eurooppalaisten perustamien kauppa- ja lähetysasemien läheisyydessä. 1970-lukuun mennessä kaikki eskimokansat olivat omaksuneet nykyaikaisen elämäntavan ja asuivat paikoillaan. Nykyisin eskimot käyvät palkkatyössä osan ajastaan sekä käyvät koulua, ja metsästystä sekä kalastusta harjoitetaan melko pienimuotoisesti. Eskimot käyttävät sähköä sekä nykyaikaisia kulkuvälineitä, ja vanha elämäntapa on kokonaan kadonnut.
Kulttuuri Asuminen ja vuotuismuutto pienoiskuva|Eskimoperhe vuonna 1915 kesäasumuksensa edessä. Eskimot joutuivat asumisessaan ottamaan huomioon asuinseutujensa ankaran ilmaston: pohjoisen rannikkoseuduilla tuulee ankarasti ja Alaskassa ilmankosteus on korkea. Pohjoisimmilla seuduilla pakkaset ovat purevan kylmiä.Burch 2000, s. 50. Eskimoiden majapaikat olivat siksi hyvin eristettyjä. Rakentamista rajoitti rakennusmateriaalien saatavuus. Tavallisin esikimoasumus oli puoliksi maahan kaivettu turvemaja. Sen seinien kehikkona käytettiin puuta tai valaanluuta, joka katettiin paksulla turvekerroksella. Turvetalojen mallit vaihtelivat paljon, mutta yleensä niissä oli oleskelutila, sisääntulotunneli, pieni varastoalkovi, lyhyt savupiippu ja läpikuultavista hylkeensuolista tehty kattoikkuna. Napaeskimot, joiden asuinseuduilla ei kasvanut puuta, rakensivat turve- ja lumimajojensa seinät kivestä. Jotkut Alaskan eskimot pystyivät rakentamaan talonsa kokonaan hirsistä. Toinen talotyyppi oli qarmat, jota suosittiin paikoin kylmällä Keski-Arktiksella. Siinä oli pyöreä turpeesta, kivistä tai lumilohkareista tehty perustus ja nahkainen katto. Väliaikaisina asumuksina käytettiin usein telttoja, jos ilmasto sen mahdollisti. Keski-Arktiksen seuduilla eskimot rakensivat kupolinmuotoisia lumimajoja eli igluja.Burch 2000, s. 53–55. Lämpöä saatiin asuntoihin myös lampuissa poltettavasta hyljeöljystä.Burch 2000, s. 56. Kesäisin useimmat eskimoyhteisöt asuivat nahkateltoissa. Sääskiä torjuttiin polttamalla oviaukon vieressä vaivaispajun oksia.
Useimmat eskimoyhteisöt muuttivat vähintään kahdesti vuodessa riistan perässä, jotkin jopa kymmeniä kertoja. Muuttomatkat vaihtelivat parin kilometrin leirinvaihdoista satoihin kilometreihin. Ilmeisesti vain Koillis-Siperian ja jotkin Lounais-Alaskan ja Tyynenmeren eskimot asuivat pysyvillä paikoilla.Burch 2000, s. 85. Muuttomatkalla saattue pystytti peurannahoista tehtyjä telttoja yösijoikseen, joissa saatettiin viipyä huonolla säällä kuukausiakin.Burch 2000, s. 89. Muuttomatkat maitse tehtiin yleensä koiravaljakolla. Eskimoiden koiravaljakon reet olivat 3–4 metriä pitkiä, 80–90 senttimetriä leveitä ja 20–25 senttimetriä korkeita.Burch 2000, s. 87–88, 100–101. Vesillä matkaa tehtiin matkaveneillä eli umiakeilla.Burch 2000, s. 92–93. Kajakkeja käytettiin tavallisesti vain metsästykseen, mutta jos puu ei riittänyt ihmisten ja tavaroiden kuljettamisessa tarvittavien umiakkien rakentamiseen, eskimot sitoivat useita kajakkeja yhteen.Burch 2000, s. 100.
Ravinnonhankinta pienoiskuva|Grönlantilainen jääkarhunmetsästäjä kajakissaan. Kuva vuodelta 1904. Ravinnon hankkiminen oli eskimoiden asuinseuduilla vaikeaa. Pääravintona olivat nisäkkäät ja kala, joiden pyynti oli vaikeaa jäisessä, tuulisessa ja autiossa maastossa. Merinisäkkäistä eskimot käyttivät ravinnokseen etenkin hylkeitä, mutta myös muun muassa mursuja, merileijonia ja valaita. Merinisäkkäitä metsästettiin kajakista käsin harppuunalla, jossa oli irtoava pää. Sen avulla eläimeen kiinnitettiin nahkaköysi, jossa oli kelluke. Osuman saanut eläin sukelsi kelluketta vetäen, ja metsästäjä odotteli sen nousemista pinnalle hengittämään. Kellukkeen vetämisestä väsynyt hylje ei uskaltanut jäädä pinnalle hengittämään kauaksi aikaa, ja kun se oli lopulta läkähdyksissä, metsästäjä tappoi sen keihäällä. Seuduilla, joilla meri ei koskaan sulanut, metsästettiin hengitysavannoilta, joita koirat pystyivät paikantamaan. Metsästäjä saattoi joutua odottamaan hyljettä avannon äärellä harppuunansa kanssa jopa useita tunteja. Ryhmätyön avulla saatettiin valvoa alueen kaikkia hengitysavantoja. Kesäisin hylkeitä metsästettiin kevätjäiden päältä kierimällä niitä kohti hyljettä matkien. Suurimpia valaita metsästettiin isommalla porukalla. Tyynellämerellä valaanpyynnissä käytettiin myrkkykeihästä.Burch 2000, s. 61−67. Suurimmat eläimet kuten valaat ja mursut olivat vaarallisia metsästää.Burch 2000, s. 69.
Itäeskimot pyysivät kalaa padoista atraimilla. Lännessä kalaa pyydettiin verkoilla niiden noustessa jokiin.Burch 2000, s. 75.
Maalla eskimot metsästivät etenkin peuroja eli karibuja. Niitä metsästettiin väijymällä niiden vaellusreittien varrella. Usein eläimet johdateltiin aitaukseen, johon ne tapettiin. Muitakin metsästyskeinoja käytettiin tarpeen ja vuodenajan mukaan.Burch 2000, s. 69−74. Eskimot pyydystivät myös kaikkia muitakin alueen nisäkkäitä jääkarhusta ja myskihärästä maaoravaan. Keväällä ja kesällä pyydystettiin lintuja ja kerättiin niiden munia. Talvisin kiirunat olivat tärkeää ruokaa.Burch 2000, s. 77−78.
Eskimot säilöivät lihat pakastamisen lisäksi kuivaamalla tai säilömällä ne kivien alle tai maahan. Osa lihasta mädätettiin tarkoituksella.Burch 2000, s. 79−80. Saaliseläimistä käytettiin lihan lisäksi kaikki muutkin osat.Burch 2000, s. 81.
Ruokavalio