Saksan 6. panssaridivisioona () oli Saksan maavoimien panssariyhtymä, joka osallistui toiseen maailmansotaan. Sen edeltäjä mekanisoitu 1. kevyt prikaati perustettiin lokakuussa 1937 kopioitaessa Ranskan kevyen mekanisoidun divisioonan kokoonpano. Uusi yksikkötyyppi oli suunniteltu armeijatason tiedustelu- ja varmistustehtäviin, jotka aiemmin olivat olleet ratsuväen vastuulla. Vuonna 1938 prikaati laajennettiin 1. kevyeksi divisioonaksi, joka osallistui sotatoimiin Puolassa. Divisioonasta muodostettiin lokakuussa 1939 sotatoimien päätyttyä 6. panssaridivisioona, koska kevyttä divisioonaa ei pidetty tehtäviinsä sopivana organisaationa.
Divisioona osallistui vuonna 1940 länsirintaman sotatoimiin Ranskassa, mistä se siirrettiin vuoden lopulla itään. Se hyökkäsi kesäkuussa 1941 Neuvostoliittoon osana Pohjoista armeijaryhmää ja divisioona taisteli Leningradin porteille ennen siirtoaan Keskustan armeijaryhmään. Se osallistui Moskovan ja Rževin-Vjazman taisteluihin. Toukokuussa 1942 divisioona vedettiin lepoon ja täydennettäväksi Ranskaan, mistä se palasi itärintamalle Etelän armeijaryhmään. Divisioona osallistui Stalingradin piiritysrenkaan murtamisyritykseen ja sen jälkeen operaatio zitadelleen. Sotaonnen käännyttyä divisioona osallistui vetäytymistaisteluihin Ukrainassa, Unkarissa ja Itävallassa ennen antautumistaan toukokuussa 1945.
1. kevyt prikaati 1. kevyt prikaati () perustettiin Wuppertalissa 12. lokakuuta 1937 ensimmäisenä komentajanaan Erich Hoepner. Yksikön tehtäviin kuuluivat tiedustelu vihollislinjojen takana, vihollisen tiedusteluosastojen ja etujoukkojen tuhoaminen armeijan alaisuudessa, etulinjan ja sivustojen turvaaminen, ryhmittymisen turvaaminen, rintaman aukkojen sulkeminen, toimiminen liikkuvana reservinä ja vihollisen takaa-ajo. Prikaati oli Saksan maavoimien versio Ranskan asevoimien mekanisoidusta kevyestä divisioonasta (). Prikaatin rungon muodostivat esikunta ja nelipataljoonainen kiväärirykmentti 4, jonka esikunta oli Iserlohnissa ja pataljoonat Kölnissä, Wuppertalissa ja Iserlohnissa. Lisäksi prikaatiin kuuluivat tiedustelurykmentti 6 Münsterissä ja siihen kuuluneet tiedustelupataljoona 6 Krefeldissä ja tiedustelupataljoona 8 Münsterissä, Wuppertaliin sijoitettu kaksipataljoonainen motorisoitu tykistörykmentti 76, panssaripataljoona 65 Iserlohnissa, panssarintorjuntapataljoona 41, motorisoitu pioneeripataljoona 57 Höxterissä, viestipataljoona 82 Wuppertalissa ja prikaatinviestikeskus esikunnan yhteydessä. Sotaharjoituksissa huomattiin kuitenkin ongelmia, sillä prikaati oli suurikokoinen sen komentorakenteeseen nähden.Jentz, Thomas L., s. 27–29.
1. kevyt divisioona Maavoimien esikunta antoi 22. maaliskuuta 1938 määräykseen muuttaa prikaatin divisioonaksiJentz, Thomas L., s. 56. Prikaatista muodostettiin 10. marraskuuta 1938 1. kevyt divisioona (), jonka henkilöstö muodostui Westfalenin ja Reininmaan alueiden miehistä. Siihen kuuluivat aluksi nelipataljoonainen 4. mekanisoitu ratsuväkirykmentti, jonka pataljoonat oli sijoitettu Iserlohniin ja Wuppertaliin, ja Paderbornissa oli 11. panssarirykmentti. Divisioonaan kuulunut 6. tiedustelupataljoona oli Krefeldissä ja 76. motorisoidun kenttätykistörykmentin kasarmit olivat Wuppertalissa ja Sennen harjoitusalueella, 41. panssarintorjuntapataljoona oli Iserlohnissa ja 57. pioneeripataljoona Mülheimissa.Mitcham, Samuel W. Jr, s. 71.
Pian perustamisen jälkeen Erich Hoepner siirtyi XVI armeijakunnan komentajaksi, ja hänen tilalleen tuli kenraaliluutnantti Friedrich-Wilhelm von Loeper. Divisioona osallistui lokakuussa 1938 Sudeettialueen ja huhtikuussa 1939 Tšekkoslovakian miehitykseen, mitä varten sille luovutettiin täydennyksenä 65. panssaripataljoona. Mekanisoidun ratsuväkirykmentin IV pataljoonasta muodostettiin 1. huhtikuuta 1939 6. moottoripyöräpataljoona. Pian Škodan tehtaiden haltuunoton jälkeen divisioonan panssariyksiköt vastaanottivat noin 130 tšekkiläisvalmisteista panssarivaunua.Mitcham, Samuel W. Jr, s. 71–72
Divisioona osallistui Puolan offensiiviin syyskuussa 1939, jolloin divisioona osallistui taistelutoimiin Puolan eteläosissa. Sotatoimien päätyttyä toteutetussa uudelleen järjestelyssä divisioonasta muodostettiin 18. lokakuuta 6. panssaridivisioona. Sen viimeiseksi komentajaksi ennen muutosta tuli kenraali Werner Kempf.Mitcham, Samuel W. Jr, s. 15–16.
6. panssaridivisioona Divisioonan nimenmuutos vahvistettiin 18. lokakuuta, jolloin siihen kuuluivat vastaperustettu 4. ja 114. kiväärirykmentin sekä 6. moottoripyöräpataljoonan muodostama 6. kivääriprikaati, 11. panssarirykmentti, 65. panssaripataljoona, 76 kenttätykistörykmentti sekä divisioonajoukkoja. Vaikka divisioona oli vahvuudeltaan pienempi kuin aiemmin perustetut divisioonat ja se oli varustettu tšekkiläisvalmisteisilla 35 (t) -vaunuilla, divisioona täytti hyvin tehtävänsä länsirintamalla.Mitcham, Samuel W. Jr, s. 72.
Ranskan valtaus Divisioona osallistui Ranskan valtaamiseen kesällä 1940. Se taisteli tiensä läpi Belgian, vyöryi yli Maasin ja osallistui kilpajuoksuun Englannin kanaalille. Divisioona eteni yhdeksässä päivässä 350 kilometriä ja hajotti sekä vangitsi brittiläisen 145. jalkaväkiprikaatin Kasselissa. Divisioona osallistui Flanderin valtaukseen sekä sen jälkeiseen etenemiseen kohti etelää Aisnelta aina Sveitsin rajalle. Taisteluiden päätyttyä yhtymä palasi Saksaan, jossa se luovutti henkilöstöä perustettavaan 16. panssaridivisioonaan. Saman aikaisesti se vastaanotti 60. jalkaväkidivisioonan 243. kiväärirykmentin, jolla täydennettiin 114. kiväärirykmenttiä ja divisioonan kenttätykistörykmenttiin perustettiin kolmas patteristo. Täydennyksen jälkeen divisioonalla oli 239 panssarivaunua, joista ainoastaan 12 oli PzKw III -vaunuja.
Operaatio Barbarossa thumb|Divisioonan 35 (t) -vaunuja Syyskuussa 1940 divisioona lähetettiin Itä-Preussiin ja lopulta Puolaan. Divisioona ylitti operaatio Barbarossan alkaessa pohjoisen armeijaryhmän 4. panssariryhmän mukana Neuvostoliiton rajan 22. kesäkuuta 1941. Se mursi Stalin-linjan ja ylitti Väinäjoen. Divisioona taisteli Ostrovissa, jonka jälkeen se edettyään kolmessa viikossa 800 kilometriä ylitti Laukaanjoen. Maavoimien esikunta keskeytti divisioonan etenemisen, jotta huolto ja jalkaväki saavuttaisi kärjen. Divisioona sai luvan jatkaa etenemistään kohti Leningradia vasta elokuussa, jolloin Neuvostoliitto oli saanut joukkonsa järjestettyä puolustukseen.
Divisioona valtasi 9. syyskuuta Leningradin lounaispuolella Tuutarin mäet, ja se ilmoitti meren ja kaupungin olevan näköpiirissä. Divisioona siirrettiin lokakuussa keskustan armeijaryhmään, jonka mukana se osallistui yritykseen vallata Moskova. Divisioona osallistui Vjazman, Tverin, Klinin ja Moskovan taisteluihin. Kovassa pakkasessa divisioonan vaunuissa käytetyt pneumaattiset jouset, jarrut ja ohjausjärjestelmät rikkoutuivat.Mitcham, Samuel W. Jr, s. 72–73.
Talvihyökkäys 1941–1942 Neuvostoliiton talvihyökkäys alkoi 6. joulukuuta ja kovissa taisteluissa divisioona menetti kaikki vaununsa neljässä päivässä. Vuoden 1941 loppuun mennessä divisioona oli menettänyt käytännössä kaikki moottoriajoneuvonsa joko tuhoutuneina tai hylättyinä, joten panssarirykmentistä muodostettiin jalkaväkipataljoona. Divisioona pysyi etulinjassa ja turvasi tärkeän Ržev-Vjazma tien, joka oli 9. armeijan huoltotie. Tammikuun lopulla 1942 divisioonan taisteluvahvuus oli laskenut alle tuhanteen mieheen ja kolmeen tykkiin. Divisioona aloitti harhailijoilla ja lakkautetuista huoltoyksiköistä saaduilla miehillä täydennettynä hyökkäyksen, jonka aikana työnsi neuvostojoukot 20 kilometriä taaksepäin tiestä ja valtasi yli 80 kylää.Mitcham, Samuel W. Jr, s. 73.
Täydennettävänä ja uudelleen organisoitavana Ranskassa Neuvostoliiton joukkojen toiminta rauhoittui rintamalla maaliskuussa 1942 ja huhtikuussa divisioona siirrettiin Luoteis-Ranskaan. Sen kovia kokeneet miehet saivat loman ja divisioonaa täydennettiin tuhansilla miehillä, joten se käytännössä muodostettiin uudelleen. 11. panssarirykmentti supistettiin kaksipataljoonaiseksi, mutta sen kalustoksi vastaanotettiin 160 kappaletta PzKw III -vaunuja, joissa oli pitkä 50 millimetrin tykki. Saman aikaisesti 65. panssaripataljoona lakkautettiin ja miehistö siirtyi panssarirykmentin pataljooniin. Lisäksi 6. kivääriprikaatin esikunta hajotettiin. Divisioonaan siirrettiin 22. panssaridivisioonan jäänteet.
Divisioonaan kuului uudelleenjärjestelyjen päätyttyä kaksipataljoonaiset 4. ja 114. panssarikrenatöörirykmentit, kaksipataljoonainen 11. panssarirykmentti ja kolme patteriston 76. panssaritykistörykmentti. Lisäksi siihen liitettiin 298. armeijan ilmatorjuntapatteristo ja 41. panssarintorjuntapatteristo. 6. moottoripyöräpataljoona liitettiin 57. tiedustelupataljoonaan, josta muodostettiin tiedusteluajoneuvoin ja panssaroiduin puolitelavaunuin varustettu 6. panssaritiedustelupataljoona. 76. panssaritykistörykmentin kaksi pataljoona oli varustettu kumpikin kahdellatoista 105 millimetrin haupitsilla ja kolmas patteristo kahdellatoista 150 millimetrin haupitsilla. Kaikki tykit olivat kuorma-autovetoisia, koska rykmentille ei ollut mahdollisuutta luovuttaa telatykkejä ennen seuraavaa kevättä.Mitcham, Samuel W. Jr, s. 73–74.
Liittoutuneiden noustessa maihin Pohjois-Afrikassa divisioona siirrettiin Etelä-Ranskaan. Saman aikaisesti itärintaman eteläosien puolustus romahti ja 6. armeija joutui saarroksiin Stalingradissa.Mitcham, Samuel W. Jr, s. 74.
Itärintamalla Divisioonan joukkojen pettymykseksi Etelä-Ranskaan matkanneiden junien määränpääksi vaihdettiin itärintama, jossa divisioona sijoitettiin Stalingradin piiritysrenkaan murtamiseksi suunnitellun hyökkäyksen kärkeen. Kotelnikovon taistelussa divisioona tuhosi panssari- ja ratsuväkiyksiköistä kootun prikaatin, jossa oli mukana myös kamelein varustettu rykmentti. 11. panssariprikaati loi sillanpään Myžkovan taakse huolimatta neuvostojoukkojen sitkeästä vastarinnasta. Hyökkäys kohti Stalingradia kuitenkin pysähtyi 40 kilometriä kaupungin eteläpuolella Bolvassiljevkassa. Divisioonaa uhkasi saarrostus ja se joutui vetäytymään 23. joulukuuta. Se menetti hyökkäyksessä yli puolet panssarivaunuistaan.
Volgalta vetäydyttyään divisioona osallistui vetäytymiseen Donilta, taisteli Donetskissa ja Harkovan vastahyökkäyksessä, jossa se muodosti saartavan siiven II SS-panssariarmeijakunnan muodostaessa toisen siiven. Harkova saatiin saarrettua 14. maaliskuuta 1943. Kuukautta myöhemmin 11. panssarirykmentin I pataljoona lähetettiin Saksaan uudelleen varustettavaksi PzKw V Panther -vaunuilla, jolloin rykmenttiin jäi vain vajaa pääosin PzKw IV -vaunuin varustettu pataljoona. Saksaan lähetetty pataljoona palasi rykmenttiin vasta reilun puolentoista vuoden päästä.
Divisioona määrättiin operaatio zitadelleen, ja se oli siten mukana Kurskin taisteluissa, Belgorodissa ja neljännessä Harkovan taistelussa, jossa divisioona puolusti kaupunkia kymmenen päivää huolimatta neuvostojoukkojen suuresta ylivoimasta. Kaupungista vetäytyessään 23. elokuuta divisioona ilmoitti tuhonneensa 1 500. neuvostopanssarivaununsa. Kykenemättä pysäyttämään neuvostojoukkojen etenemistä Dneprillä divisioona vetäytyi Etelän armeijaryhmän mukana länteen. Erich von Manstein lähetti vetäytymisen aikana divisioonan tueksi 503. raskaan panssaripataljoonan, jolla oli 34 Tiikeri-panssarivaunua, sekä 23. panssarirykmentin II pataljoonan, jolla oli 47 Panther-panssarivaunua. Vahvistuksena saaduista pataljoonista ja 11. panssarirykmentin II pataljoonista muodostettiin 11. panssarirykmentin komentajan eversti Franz Bäken johtama Raskas panssarirykmentti Bäke.