Natalie Clifford Barney (31. lokakuuta 1876 – 2. helmikuuta 1972) oli yhdysvaltalainen runoilija, epigrammisti ja elämäkertakirjailija, joka piti Pariisissa yli 60 vuotta kirjallisuussalonkia. Barney kokosi salonkiinsa kirjoittajia ja taiteilijoita eri puolilta maailmaa, kuten monia Ranskan kirjallisuuden johtavia henkilöitä sekä yhdysvaltalaisia ja brittiläisiä modernisteja. Hän työskenteli etenkin edistääkseen naisten kirjallisuutta perustaen ”Naisten akatemian” vastauksena Ranskan akatemialle, joka kelpuutti naisia jäseniskeen vasta vuonna 1980. Barney tuki ja inspiroi myös useita mieskirjailijoita kuten Remy de Gourmontia ja Truman Capotea.
Barney oli seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaaliRobert Aldrich (toim.): Rakkaus samaan sukupuoleen, s. 244 (Multikustannus, 2006) ja aloitti rakkausrunojen kirjoittamisen naisille omalla nimellään vuonna 1900. Hänen mielestään tästä seurannut skandaali oli paras tapa päästä eroon kiusankappaleista”.Secrest, 275.
Barney puolusti kirjoituksissaan feminismiä, ateismia ja pasifismia. Barney oli myös polyamorinen ja hänellä oli useita lyhyitä ja pitkiä suhteita, mukaan lukien romanssit runoilija Renée Vivienin ja tanssija Armen Ohanianin kanssa sekä 50 vuotta kestänyt suhde taidemaalari Romaine Brooksin kanssa. Hänen elämänsä ja rakkaussuhteensa toimivat inspiraationa useille kirjoille, kuten ranskalaiselle bestsellerille Idylle Saphique ja Radclyffe Hallin teokselle Yksinäisyyden kaivo, jota pidetään 1900-luvun kuuluisimpana lesboutta käsittelevänä kirjana.Rodriguez, 94−95 ja 273−275
Varhainen elämä
thumb|Natalie Barney noin 13-vuotiaana, Alice Pike Barneyn maalaus Natalie Barney syntyi vuonna 1876 Daytonissa, Ohiossa Albert Clifford Barneyn ja Alice Pike Barneyn perheeseen.Rodriguez, 18−19. Hänen isänsä oli varakkaan englantilaisen veturitehtailijan poika, hänen äitinsä suku puolestaan oli lähtöisin Ranskasta, Alankomaista ja Saksasta.Rodriguez, 1−14.
Barneyn ollessa kuusivuotias hänen perheensä vietti kesää New Yorkin Long Beachissä hotellissa, jossa Oscar Wilde oli samanaikaisesti pitämässä puhetta Yhdysvaltojen luentokiertueellaan. Wilde sieppasi Barneyn syliinsä ohijuoksevasta lapsiryhmästä, laittoi hänet istumaan polvelleen ja kertoi hänelle tarinan.Rodriguez, 31 Seuraavana päivänä Wilde liittyi Barneyn ja hänen äitinsä seuraan rannalla, missä heidän keskustelunsa muutti Barneyn äidin elämän suunnan ja inspiroi häntä taiteen tekemiseen aviomiehen paheksunnasta huolimatta.Rodriguez, 30−31. Alice Pike Barney opiskeli myöhemmin Carolus-Duranin ja James McNeill Whistlerin opastamana.Haskell. Useat hänen maalauksensa ovat nykyisin Smithsonian American Art Museumissa.Alice Pike Barney: Biography
Kuten monet tuolloin eläneet tytöt, Natalie Barney sai heikon koulutuksen.Rodriguez, 62. Hänen kiinnostuksensa ranskan kieleen sai alkunsa, kun kotiopettajatar luki ääneen Jules Vernen tarinoita: ymmärtääkseen niitä Barney opetteli nopeasti ranskan kielen.Secrest, 262.
Myöhemmin Natalie ja hänen nuorempi siskonsa Laura Clifford Barney opiskelivat feministi Marie Souvestren perustamassa Les Ruches -sisäoppilaitoksessa.Rodriguez, 39. Barney puhui aikuisena sujuvaa ranskaa ilman aksenttia ja muutti sittemmin Pariisiin. Lähes kaikki hänen julkaistut teoksensa on kirjoitettu ranskaksi.
Barney kertoi tajunneensa 12-vuotiaana olevansa lesbo,Rodriguez, 52. ja hän päätti elää "avoimesti, mitään salaamatta”.Benstock, 272. Nähtyään kurtisaani Liane de Pougyn pariisilaisella tanssisalilla vuonna 1899, Barney esitteli itsensä de Pougyn asunnolla lähetiksi pukeutuneena ja julisti olevansa Sapfon lähettämä ”rakkauden lähettiläs”. Vaikka de Pougy oli yksi Ranskan kuuluisimpia naisia ja alinomaa varakkaiden ja ansioituneiden miesten mielenkiinnon kohteena, Barneyn uhkarohkeus hurmasi hänet. Heidän lyhyt suhteensa oli de Pougyn Idylle Saphique -romaanin aihe. Kun romaani julkaistiin vuonna 1901, siitä tuli suuri puheenaihe Pariisissa ja siitä otettiin ainakin 69 uusintapainosta. Barney tunnistettiin nopeasti yhdeksi kirjan henkilöiden esikuvista. Näihin aikoihin de Pougyn ja Barneyn suhde oli kuitenkin päättynyt riitoihin Barneyn yritettyä ”pelastaa” de Pougyn kurtisaanin elämältä.Rodriguez, 88−103.
Renée Vivien
Marraskuussa 1899 Barney tapasi runoilija Pauline Tarnin, joka on tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Renée Vivien. Vivienille se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kun taas Barney kiinnostui Vivienistä kuultuaan hänen lausuvan yhtä runoistaan.Rodriguez, 105−106. Heidän suhteensa myös inspiroi heitä molempia kirjoittamaan. Vivien omaksui Barnielta feminismin teorian, jota hän tutki runoudessaan.
Vivien koki Barneyn olevan hänen muusansa ja löysi Barneyn mukaan "uuden inspiraation minun kauttani, vaikka ei juurikaan tuntenut minua”.Barney, A Perilous Advantage, 19, 24−25. Vivien uskoi yksiavioisuuteen, toisin kuin Barney. Kun Barney vieraili perheensä luona Washingtonissa vuonna 1901, Vivien lakkasi vastaamasta hänen kirjeisiinsä. Barney yritti vuosien saatossa useita kertoja saada Vivienin takaisin. Eräällä kerralla hän palkkasi ystävänsä mezzosopraano Emma Calvén laulamaan Vivienin ikkunan alla, jotta Barney voisi heittää hänelle kukkakimpun, joka oli kääritty runon sisältävään paperiin. Sekä kukat että runo palautettiin.Jay, 11−15.
Vuonna 1904 Barney kirjoitti teoksen Je Me Souviens. Se oli intensiivinen ja henkilökohtainen heidän välisestään suhteesta kirjoitettu proosaruno, josta Barney teki käsin kirjoitetun version Vivienille saadakseen hänet palaamaan luokseen. He palasivat yhteen ja matkustivat Lesbokseen, jossa he elivät jonkin aikaa yhdessä ja suunnittelivat perustavansa runouskoulun naisille, samanlaisen kuin legendan mukaan Sapfo perusti sinne 2500 vuotta aikaisemmin. Vivien sai kuitenkin pian kirjeen rakastetultaan Hélèneltä (de Zuylen de Nyeveltin kreivitär) ja matkusti Istanbuliin lopettaakseen suhteen hänen kanssaan henkilökohtaisesti. Vivien suunnitteli tapaavansa Barneyn Pariisissa tämän jälkeen, mutta palasikin yhteen kreivittären kanssa ja tällä kertaa välirikosta tuli lopullinen.
Vivienin terveys heikkeni nopeasti tämän jälkeen. Vivienin ystävän ja naapurin Coletten mukaan hän ei syönyt juuri lainkaan ja joi runsaasti. Hän jopa huuhteli suunsa parfyymilla peittääkseen alkoholin hajun.Colette, 83−103. Vuonna 1908 Vivien yritti itsemurhaa oopiumista tehdyllä alkoholilla.Rodriguez, 116, 186−187. Hän kuoli seuraavana vuonna.
Runous ja näytelmät
Vuonna 1900 Barney julkaisi ensimmäisen kirjansa, runokokoelman nimeltään Quelques Portraits-Sonnets de Femmes. Kokoelman runot oli kirjoitettu vanhalla ranskan kielellä ja vanhanaikaiseen tyyliin. Näitä runoja on kuvailtu ”harjoitustöiksi”, mutta niiden ilmestymisen myötä Barneysta tuli Sapfon jälkeen ensimmäinen naisrunoilija, joka kirjoitti avoimesti naisten välisestä rakkaudesta.Rodriguez, 115. Hänen äitinsä teki pastellimaalauksia runojen aiheista, vaikkei tiennytkään, että kolme neljästä kuvien mallina olleesta naisesta kuului hänen tyttärensä rakastajiin.Kling, 137.
Arvostelut olivat enimmäkseen positiivisia ja ne vähättelivät runojen lesbolaista teemaa. Jotkut eivät huomanneet sitä lainkaan. Washington Mirror -lehden mukaan Barney ”kirjoitti oodeja miesten silmille ja huulille”.Washington Mirror, 9. maaliskuuta 1901. Siteerattu Rodriguez, 121. Paikallinen juorulehti otsikoi kuitenkin arvostelunsa ”Sapfo laulaa Washingtonissa”, mikä herätti Barneyn isän huomion. Hän osti ja tuhosi kustantajan varastossa jäljellä olleet kirjat sekä teoksen painolaatat.Rodriguez, 123.
thumb|left|Waterlily, muotokuva Barneyn serkusta Ellen Goinista. Kuva oli osa Barneyn esikoisteoksen kuvitusta. Välttääkseen isänsä suuttumusta Barney julkaisi seuraavan kirjansa Cinq Petits Dialogues Grecs (1901) salanimellä Tryphé. Kirjan nimi tulee Pierre Louÿsin teoksesta Bilitisin laulut. Louÿs auttoi häntä teoksen kirjoittamisessa ja myös oikoluki käsikirjoituksen.
Je Me Souviens julkaistiin 1910, vuosi Vivienin kuoleman jälkeen.Rodriguez, 203−204 Samana vuonna Barney julkaisi teoksen Actes et Entr'actes, kokoelman lyhyitä näytelmiä ja runoja. Yksi näytelmistä oli nimeltään Equivoque, revisionistinen versio Sapfon kuoleman legendasta.Benstock, 291. Tämän jälkeen Barney kirjoitti lähinnä muistelmia ja epigrammeja. Hänen viimeinen runokokoelmansa oli Poems & Poemes: Autres Alliances vuodelta 1920. Kokoelmassa oli romanttisia runoja sekä ranskaksi että englanniksi. Barney pyysi Ezra Poundia editoimaan runoja, mutta jätti huomioimatta tämän esittämät parannusehdotukset.Rodriguez, 255−256.
Salonki
Yli 60 vuoden ajan Barney emännöi kirjallisuussalonkia. Viikoittaisissa tapaamisissa ihmiset tapasivat toisiaan ja keskustelivat kirjallisuudesta, taiteesta sekä musiikista. Barney ponnisteli naisten kirjallisuuden puolesta, mutta kutsui salonkiinsa myös aikansa johtavia mieskirjailijoita.
Vuonna 1927 Barney perusti naisten akatemian naiskirjailijoiden kunniaksi. Se oli vastine Ludvig XIII 1600-luvulla perustamalle Ranskan akatemialle, jonka 40 jäsenestä ei yksikään ollut nainen. Naisten akatemia ei ollut virallinen organisaatio vaan lähinnä Barneyn kirjallisuussalongissa säännöllisesti kokoontuva vapaamuotoinen ryhmä. Sen jäseniä olivat muun muassa Colette, Gertrude Stein, Anna Wickham, Rachilde, Lucie Delarue-Mardrus, Mina Loy, Djuna Barnes.Wickes, 153, 167.
Epigrammit ja romaani
Èparpillements (1910) oli Barneyn ensimmäinen epigrammikokoelma. Tämä kirjallisuuden muoto on liittynyt Ranskan salonkikulttuuriin 1600-luvulta alkaen, kun tyylisuunta syntyi Madeleine de Souvrén salongissa.Conley, 20. Barneyn "ajatelmat" olivat lyhyitä, usein yhden lauseen mittaisia, kuten On olemassa enemmän pahoja korvia kuin pahoja suita" ja "Olla naimisissa tarkoittaa että ei ole yksin eikä yhdessä."Barney, A Perilous Advantage, 97.
Hänen kirjallinen uransa sai vauhtia kun hän lähetti kopion Èparpillements-teoksesta Remy de Gourmontille, ranskalaiselle kirjallisuuskriitikolle ja filosofille, josta oli tullut erakko hänen sairastuttuaan ihotuberkuloosiin 30-vuotiaana.Denkiger, (1148) De Gourmont oli vaikuttunut ja kutsui Barneyn kotiinsa sunnuntaitapaamiseen, mihin yleensä osallistui ainoastaan pieni ryhmä hänen vanhoja ystäviään. Barneylla oli virkistävä vaikutus de Gourmontin elämään. Hän houkutteli filosofin ulos kilpa-ajoihin, päivällisiin Rue Jacobilla, naamiaisiin ja jopa lyhyelle risteilylle Seinejoella. Hän muunsi osan heidän keskinäisistä keskusteluista kirjesarjoiksi, jotka hän julkaisi Mercure de France -lehdessä, käyttäen Barneystä nimitystä l'Amazone. Ranskankielinen sana voi tarkoittaa joko naisratsastajaa tai amatsonia. Myöhemmin kirjeet koottiin kirjaksi. De Gourmont kuoli vuonna 1915, mutta hänen Barneylle antamansa lempinimi säilyi koko tämän loppuelämän ajan – jopa Barneyn hautakivessä lukee "Remy de Gourmontin amatsoni". Keskusteluista koottu kirja Letters to the Amazon jätti lukijat kaipaamaan lisää tietoa naisesta, joka oli inspiroinut ne.Rodriguez, 191−196, 199−201.
Barneyn seuraava epigrammikokoelma Pensées d'une Amazone (Amatsonin ajatuksia), ilmestyi 1920 ja oli hänen ilmeisimmin poliittinen teoksensa. Sen ensimmäisessä osiossa "Sexual Adversity, War, and Feminism", hän kehitteli feministisiä ja pasifistisia teemoja kuvaten sotaa "ihmisen säätämäksi vastentahtoiseksi ja kollektiiviseksi itsemurhaksi."Benstock, 296. Epigrammien muoto tekee vaikeaksi määritellä Barneyn näkemysten yksityiskohtia. Jotkut "mietelmät" tuntuvat olevan ristiriidassa muiden kanssa.Rodriguez, 257−258.