Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön päätösasiakirja, joka tunnetaan nimellä Helsingin päätösasiakirja, oli toimenpide, joka viimeisteli Helsingissä vuoden 1975 heinä-elokuussa pidetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen (ETYK).Ylen elävä arkisto Kekkonen vastaanottaa vieraat ja avaa konferenssin Yhteensä 35 valtiota (Yhdysvallat, Kanada ja kaikki Euroopan valtiot Albaniaa ja Andorraa lukuun ottamatta) allekirjoitti asiakirjan, jonka tavoitteena oli parantaa länsimaiden ja sosialististen valtioiden välisiä suhteita.
Tausta Helsingin päätösasiakirjan allekirjoittamiseen huipentuneen liennytyksen edellytyksiä paransivat Saksan liittotasavallan uusi idänpolitiikka (Ostpolitik) ja suurvaltojen välisten aseriisunta- ja aserajoitusneuvotteluiden (SALT-neuvottelut) käynnistyminen. ETYK:n valmistelut käynnistyivät Helsingissä marraskuussa 1972.thumb|Erich Honecker (DDR, oikealla) ja Trygve Bratteli (Norja) ETYKissä Helsingissä 1975. thumb|Erich Honecker ja Itä-Saksan delegaatio ETYKissä Helsingissä 1975. thumb|Erich Honecker ja Itä-Saksan delegaatio saapumassa Finlandia-taloon.
Sopimuksen sisältö Päätösasiakirja hyväksyttiin 1. elokuuta 1975 Finlandia-talossa. Se jakautuu neljään pääkohtaan eli ”koriin”. Ensimmäinen käsitteli Euroopan turvallisuuskysymyksiä, toisessa päätettiin yhteistyöstä muun muassa taloudessa, tieteessä ja ympäristönsuojelussa, kolmas koski yhteistoimintaa humanitaarisilla aloilla ja neljäs konferenssin seurantaa ja tulevia kokouksia. Lisäksi toisen ja kolmannen korin välissä on lyhyt Välimeren alueen turvallisuuskysymyksiä käsittelevä osio. Tarkoituksena oli parantaa itä- ja länsiblokin vuorovaikutusta toisiinsa nähden.
Valtuuskuntien johtajien allekirjoittamassa ETYK:n päätösasiakirjassa osanottajamaat tunnustivat Euroopan maiden rajojen loukkaamattomuuden ja lupasivat ponnistella konfliktien rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi sekä niin sanottujen luottamusta lisäävien toimien aikaansaamiseksi. Päätösasiakirjassa mainittiin myös kansainvälisen vuorovaikutuksen ja ihmisten keskinäisen kanssakäymisen edistäminen sekä ihmisoikeuskysymykset.
Vastaanotto ja vaikutukset Sopimus oli merkittävä kylmän sodan jännitteiden lieventämisessä.
Länsivallat taipuivat ihmisoikeuskysymyksissä myönnytyksiin, jotka mahdollistivat toisinajattelijoiden vainon jatkumisen Neuvostoliitossa ja muissa itäblokin maissa. Toisaalta kolmannen korin sisällyttäminen Helsingin päätösasiakirjaan antoi kommunistimaiden toisinajattelijoille lupauksen paremmasta. 1970-luvun jälkipuoliskolla itäblokin maiden toisinajattelijat alkoivat perustaa niin sanottuja Helsinki-ryhmiä, jotka vaativat näiden maiden hallituksilta Helsingin päätösasiakirjan ihmisoikeuksia koskevien kohtien toteuttamista käytännössä. Näistä merkittävimmäksi muodostui Neuvostoliitossa toiminut Moskovan Helsinki-ryhmä. Myös Tšekkoslovakiaan syntynyt Charta 77 -ryhmä esitti samat vaatimukset.
Jälkeenpäin myönnytyksiä on arvosteltu, koska ne ilmeisesti pitkittivät kommunistisen järjestelmän pystyssäpysymistä. Syynä myönnytyksiin oli kuitenkin maailmanrauhaa järkyttävien kriisien puhkeamisen estäminen, mistä kylmän sodan aikaisessa liennytyspolitiikassa loppujen lopuksi oli kyse.
Konferenssiin osallistuneet valtiot
thumb|Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Schmidt, DDR:n presidentti Erich Honecker, Yhdysvaltojen presidentti Gerald Ford ja Itävallan liittokansleri Bruno Kreisky allekirjoittavat päätösasiakirjan.
Sopimuksen allekirjoittaneet valtiot ranskankielisessä aakkosjärjestyksessä.
(Länsi-Saksa) (Itä-Saksa)
Kypros
Espanja
Kreikka
Romania
Jugoslavian sosialistinen liittotasavalta
Sopimuksen allekirjoittaneet valtioiden ja hallitusten päämiehet Helmut Schmidt, Saksan liittotasavallan kansleri Erich Honecker, Saksan demokraattisen tasavallan valtioneuvoston puheenjohtaja Bruno Kreisky, Itävallan liittokansleri Todor Živkov, Bulgarian valtioneuvoston puheenjohtaja Pierre Trudeau, Kanadan pääministeri arkkipiispa Makarios III, Kyproksen presidentti Anker Jørgensen, Tanskan pääministeri Carlos Arias Navarro, Espanjan pääministeri Urho Kekkonen, Suomen presidentti Valéry Giscard d’Estaing, Ranskan presidentti Gerald Ford, Yhdysvaltain presidentti Harold Wilson, Britannian pääministeri Konstantinos Karamanlis, Kreikan pääministeri János Kádár, Unkarin sosialistisen työnväenpuolueen pääsihteeri Liam Cosgrave, Irlannin taoiseach Geir Hallgrímsson, Islannin presidentti Aldo Moro, Italian pääministeri Walter Kieber, Liechtensteinin pääministeri Gaston Thorn, Luxembourgin pääministeri Dom Mintoff, Maltan pääministeri André Saint-Mleux, Monacon valtioministeri Trygve Bratteli, Norjan pääministeri Joop den Uyl, Alankomaiden pääministeri Edward Gierek,Puolan yhdistyneen työväenpuolueen ensimmäinen sihteeri Francisco da Costa Gomes, Portugalin presidentti Nicolae Ceaușescu, Romanian presidentti Gian Luigi Berti, San Marinon kapteenivaltiohoitaja Agostino Casaroli, Pyhän istuimen kardinaalivaltiosihteeri Olof Palme, Ruotsin pääministeri Pierre Graber, Sveitsin valaliiton presidentti Gustáv Husák,Tšekkoslovakian presidentti Süleyman Demirel, Turkin pääministeri Leonid Brežnev, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Josip Broz Tito, Jugoslavian presidentti Leo Tindemans, Belgian pääministeri
Lähteet
Aiheesta muualla
Helsingin päätösasiakirjan koko teksti ETYJin kotisivuilla
Luokka:Kylmä sota päätösasiakirja Luokka:1975 Luokka:1900-luvun kansainväliset sopimukset Luokka:Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Luokka:Gerald Fordin presidenttikausi