Aljaksandr Ryhoravitš Lukašenka (, , s. 30. elokuuta 1954 Kopys, Valko-Venäjän SNT, Neuvostoliitto) on Valko-Venäjän presidentti. Hän on toiminut maansa presidenttinä yhtäjaksoisesti viran perustamisvuodesta 1994 lähtien. Vuonna 1996 hänen ensimmäistä kauttaan pidennettiin seitsemään vuoteen ja hänet on vaaleissa uudelleenvalittu kuusi kertaa. Presidentinvaaleja on maailmalla pidetty vilpillisinä.
Valko-Venäjää on kutsuttu Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi. Kun Lukašenka nousi valtaan, Valko-Venäjällä oli heikko kansallisidentiteetti vailla demokraattista perinnettä.https://carnegie.ru/2018/04/12/house-that-lukashenko-built-foundation-evolution-and-future-of-belarusian-regime-pub-76059 Lukašenkan mukaan Yhdysvallat on halunnut demokratisoida Valko-Venäjän, mutta ei esimerkiksi Saudi-Arabiaa. Syyksi Lukašenka näkee sen, että Saudi-Arabia on Yhdysvaltojen puolella. Lukašenka on myöntänyt, että hänellä on paljon valtaa, mutta 1990-luvulla hänen mukaansa maalla ei ollut vaihtoehtoa, vaan sen täytyi yhdentyä jonkin tai jonkun ympärille selvitäkseen.
Elokuun 2020 presidentinvaalien jälkeen Valko-Venäjällä puhkesi mielenosoituksia ilmeisen väärennetyn vaalituloksen vuoksi. Syksyllä 2020 Lukašenka kertoi Venäjän valtiolliselle medialle antamassaan haastattelussa saattaneensa jatkaa presidenttinä hieman liian kauan. Hän kuitenkin väitti olevansa ainoa henkilö, joka toistaiseksi pystyy suojelemaan maataan. Euroopan unioni ja Yhdysvallat eivät ole tunnustaneet Lukašenkaa Valko-Venäjän laillisena presidenttinä kiistanalaisten vaalien jälkeen.
Nuoruus Lukašenka syntyi virallisen vuoden 1997 elämäkertansa mukaan Kopysin kylässä Vitsebskin alueella. Vuoden 1994 presidentinvaalikampanjan aikana hän sanoi vielä syntyneensä viereisessä Aleksandrian kylässä Mahiljoun alueella. Lukašenka kasvoi ilman isää ja sai sukunimensä äidiltään. Isättä kasvanutta Lukašenkaa kiusattiin koulussa, ja on esitetty, että hänen isänsä voisi olla alkuperältään romani. Arviota ei ole vahvistettu.
Vuonna 1975 Lukašenka valmistui Mahiljoun pedagogisen instituutin historianlaitokselta. Hän nai opiskelijatoverinsa Halinan, ja heillä on kaksi poikaa.
Lukašenka työskenteli lukuisissa alemmissa valtion tehtävissä: kommunistisen nuorisojärjestön Komsomolin ohjaajana koulussa Škloussa vuosina 1975–1977, upseerinarvoisena poliittisen työn tekijänä rajavartiojoukoissa ja Neuvostoliiton armeijassa 1975–1977 ja 1980–1982, Komsomolin kouluttajana Mahiljoussa, kolhoosin varajohtajana Škloun piirissä 1983–1985, rakennusmateriaaleja tuottavassa tehtaassa varajohtajana ja puoluesihteerinä kollektiivitilalla 1985–1987.
Vuonna 1985 Lukašenka valmistui Valko-Venäjän valtiollisesta maatalousakatemiasta Horkista kolmen vuoden kurssien jälkeen.
Poliittisen uran alkuvuodet Vuonna 1990 Lukašenka valittiin Valko-Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan korkeimpaan neuvostoon. Hän perusti Kommunistit demokratian puolesta -ryhmän kommunistipuolueen sisälle, joka ajoi kommunismin periaatteita kunnioittavaa demokratiaa Neuvostoliittoon ja puolusti maan saavuttamaa suvereniteettia. Hän sanoo olleensa ainoa korkeimman neuvoston jäsen, joka äänesti joulukuussa 1991 Neuvostoliiton hajottavaa sopimusta vastaan. Neuvostoliiton hajottua Lukašenka palasi vähäksi aikaa valtion maatilan johtoon.
Saatuaan mainetta korruption vastustajana, Lukašenka valittiin vuonna 1993 parlamentin korruption vastaisen komitean johtoon. Vaikka hän piti yhteyttä vasemmistolaisiin kommunisteihin, hän joutui kommunistipuolueen epäsuosioon hyökkäyksillään puolueen nomenklatuurin korruptiota ja etuoikeuksia vastaan. Joulukuussa hän syytti 70 korkeaa virkamiestä, mukaan lukien Stanislav Šuškevitšia, parlamentin puhemiestä ja virkaatekevää presidenttiä valtion varojen kavalluksesta. Šuškevitšista tehtiin syntipukki noin sadan Yhdysvaltain dollariin kirjaamisesta jättämättä huvilansa rakennuksessa. Hän hävisi luottamusäänestyksen ja joutui eroamaan.
Valko-Venäjän presidentti
Ensimmäinen kausi (1994–2001) thumb|Vuoden 1994 vaalien äänestystulos. Uuden perustuslain jälkeisissä presidentinvaaleissa heinäkuussa 1994 sitoutumaton ehdokas Lukašenka voitti vaalin populistisella kampanjalla. Lukašenka sai ensimmäisellä kierroksella 45 prosenttia äänistä, Vjatšeslav Kebitš 15 prosenttia ja Šuškevitš vain 10 prosenttia. Toisella kierrokselle 10. heinäkuuta Lukašenka sai yli 80 prosenttia äänistä. Nuoren ja kokemattoman Lukašenkan voitto tuli monille yllätyksenä. Hän julisti puhdistavansa hallinnon korruptiosta, kannatti palkkojen ja työolojen säilyttämistä ennallaan ja Neuvostoliiton hajotessa menetettyjen säästöjen palauttamista ja yhteistyön vahvistamista Venäjän kanssa.
Lukašenka vastusti markkinatalousuudistuksia ja "ryöstöyksityistämistä". Hänen tullessaan valituksi vain kaksi prosenttia Valko-Venäjän taloudesta oli yksityistetty, ja riippuvuus Neuvostoliiton taloudesta johti 50 prosentin pudotukseen tuotannossa vuosina 1991–1994. Lukašenka kaksinkertaisti vähimmäispalkat ja määräsi tiukan hintasäännöstelyn. Valko-Venäjä on riippuvainen Venäjän kaupasta muun muassa kaasun- ja öljyntuonnissaan, jota oli mahdoton maksaa ilman valuuttaa. Tämä teki talousliitosta Venäjän kanssa välttämättömyyden.
Kahden ensimmäisen vuoden aikana Lukašenkan vastaiset äänet voimistuivat sekä koti- että ulkomailla. Vuonna 1995 Maailmanpankki ja Maailman kauppajärjestö (WTO) kieltäytyivät lainaamasta lisää rahaa Valko-Venäjälle talousuudistusten viipyessä.
Syyskuussa 1995 kaksi amerikkalaista siviililentäjää ajautui naapurimaassa järjestetyn kilpailun aikana kuumailmapallolla Valko-Venäjän ilmatilaan. Ilmavoimat ampui heidät alas vaikka kilpailusta ja siihen liittyvistä mahdollisista rajanylityksistä oli ilmoitettu ja sovittu hyvissä ajoin ennakkoon. Joulukuussa 1995 Lukašenka pääsi otsikoihin sanomalla saksalaisen Handelsblattin haastattelussa, ettei Hitlerin hallinto ollut pelkästään pahaksi Saksalle. Tämä tulkittiin niin että hänen mielestään vahvan johtajan malli voisi auttaa Valko-Venäjääkin.
Lukašenka järjesti 1995 kansanäänestyksen, jossa kysyttiin, pitäisikö yhteistyötä Venäjän kanssa vahvistaa, tehdä venäjästä virallinen kieli, palauttaa neuvostoaikaiset kansalliset symbolit pienin muutoksin ja antaa presidentille oikeus hajottaa parlamentti, jos se on rikkonut perustuslakia. Noin 75 prosenttia äänestäjistä vastasi kyllä kaikkiin neljään kysymykseen, mikä oli kova isku nationalisteille.
Uusi perustuslaki Toinen kansanäänestys uudesta perustuslaista ja presidentin kauden jatkamisesta kahdella vuodella järjestettiin 24. marraskuuta 1996. Äänestäjät saivat ottaa kantaa neljään presidentin ehdotukseen ja kolmeen parlamentin vastaehdotukseen. Lukašenka ja parlamentti olivat kuitenkin eri mieltä äänestyksen tavoitteista. Lukašenka piti äänestystä sitovana, kun taas parlamentin mukaan se oli vain neuvoa-antava. Parlamentti ehdotti myös presidentinviran lakkauttamista ja ajoi Lukašenkan tuomitsemista valtakunnanoikeudessa. Joukkotiedotusvälineet olivat kuitenkin lähes kokonaan presidentin valvonnassa. ETYJ piti äänestystä laittomana ja kieltäytyi lähettämästä tarkkailijoita seuraamaan sitä. Näissä olosuhteissa Euroopan unioni ja Yhdysvallat eivät hyväksyneet tulosta. Lukašenka ilmoitti 70,5 prosenttia äänestäjistä hyväksyneen aloitteen. Venäjän pääministeri Viktor Tšernomyrdin ja presidentti Jeltsin välittivät kiistassa Lukašenkan ja parlamentin välillä, mutta sopu ei kestänyt kauan.
Uuden perustuslain mukaan perustettiin uusi kaksikamarinen parlamentti korkeimman neuvoston tilalle. Presidentin valtaa kasvatettiin huomattavasti ja toimikautta pidennettiin. Uusi parlamentti koottiin 110:stä Lukašenkan tukijasta. Parlamenttiin perustettiin myös 60-paikkainen ylähuone, jonne presidentti sai nimittää itse kuusi jäsentä. Presidentti sai myös oikeuden nimittää puolet korkeimman oikeuden jäsenistä. Pääministeri ja kaksi muuta ministeriä erosivat protestina toimen johdosta, kuten myös seitsemän yhdestätoista korkeimman oikeuden jäsenestä. Marraskuun 1996 lopulla kokoontunut uusi parlamentti julistautui lailliseksi ja kumosi viraltapanosyytteet. Toisaalta noin 70 Lukašenkan vastustajaa entisestä parlamentista kokoontui toisella puolella kaupunkia, muttei saanut tehtyä päätöksiä vähälukuisuutensa vuoksi.CNN, 1996
Vuoden 1998 alussa Venäjän keskuspankki lopetti Valko-Venäjän ruplan kaupan, mikä johti valuutan arvon romahdukseen. Lukašenka otti keskuspankin haltuunsa ja määräsi valuuttakurssit entisille tasoilleen, mikä johti valuuttapakoon. Lukašena syytti sabotöörejä talousongelmista ja pidätytti 30 valtion virkamiestä ja satoja muita rangaistiin. Huhtikuussa hän karkotti Yhdysvaltain, Britannian, Ranskan, Saksan, Kreikan, Italian ja Japanin suurlähettiläät, joita hän syytti salaliitosta Valko-Venäjää vastaan. Kaikki nämä maat vetivät lähettiläänsä pois, kuten myös Venäjä väliaikaisesti.
Valko-Venäjä hankki valuuttatuloja 1990-luvulla viemällä 400 miljoonan dollarin arvosta aseita Iraniin, Sudaniin, Irakiin ja Jugoslaviaan. Kosovon sodan puhjetessa 1999 Lukašenka ehdotti Venäjälle ja Jugoslavialle "slaavien unionia". Idea sai vähän kannatusta ja haudattiin hiljaa. Irakin sodan jälkeen 2003 Yhdysvallat kertoi useiden korkea-arvoisten irakilaisten saaneen Valko-Venäjän passin. Yhdysvallat syytti Valko-Venäjää kaupasta ”pahan akselin” kanssa ja nimitti Lukašenkaa ”Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi”.
Euroopan unioni huolestui Valko-Venäjän tilanteesta Venäjältä toimitetun kaasun kulkiessa Valko-Venäjän läpi. Naapurimaiden Puolan, Latvian ja Liettuan liityttyä EU:hun, se otti erityisen kiinnostuksen maan asioihin. Jopa Venäjä, joka muodosti Valko-Venäjän kanssa löyhän talousliiton huhtikuussa 1998, huolestui liiton käytännön toteutuksesta.
1990-luvun lopulla Lukašenka ajoi valtioliittoa Venäjän kanssa. Neuvotteluja käytiin Boris Jeltsinin kaudella ja asiasta sovittiin periaatteessa 1996. Tavoitteena oli vuoteen 2005 mennessä pyrkiä yhteiseen valuuttaan ja yhtenäiseen lainsääntöön. Vladimir Putin suhtautui asiaan huomattavasti nihkeämmin, eikä toteutus edennyt.
Jatkoaika Vuoden 1996 kansanäänestys jatkoi Lukašenkan presidenttikautta vuoteen 2001. Yhdysvallat ja Euroopan unioni pitivät kansanäänestyksen avoimuutta kyseenalaisena.
Toinen kausi (2001–2006) Lukašenka kampanjoi syyskuun 2001 vaaleissa samankaltaisella pohjalla kuin edellisissäkin vaaleissa 1994; valtionomistuksen säilyttämisellä, liitolla Venäjän kanssa, mutta ilman šokkiterapiaa, vahvalla presidentinvallalla järjestyksen säilyttämiseksi, Naton laajenemisen estämisellä ja yleisellä länsivastaisuudella. Hänen merkittävimpänä vastaehdokkaanaan oli Uladzimir Hantšaryk. Lukašenka voitti vaalit ylivoimaisesti jo ensimmäisellä kierroksella, mutta Etyjin tarkkailijoiden mukaan vaalit eivät olleet hyväksyttävästi järjestetyt, vastaehdokkaita häirittiin järjestelmällisesti eikä heille annettu puheenvuoroa valtion mediassa.
Arvostelusta huolimatta Lukašenka sanoi hallintonsa olevan ainoa vaihtoehto epävakaudelle. Hän korostaa itseään kansan ihmisenä, ja häntä kutsutaan usein epävirallisesti termillä baćka, joka merkitsee isää, mutta on kannaltaan muinainen slaavien heimopäällikköä merkitsevä sana.
Syksyllä 2002 Valko-Venäjä karkotti Etyjin tarkkailijat, jolloin EU ja Yhdysvallat laittoivat Lukašenkan ja joukon korkeita valkovenäläisiä virkamiehiä viisumikieltoon. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjärjestö UNCHR ilmaisi päätöslauselmassaan huhtikuussa 2003 vakavan huolensa Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteesta.