Stefan Håkans (s. 25. heinäkuuta 1941 Koivulahti) on suomalainen liikemies, Alfons Håkans -laivaliikenneyhtiön entinen puheenjohtaja ja FC Inter Turku -jalkapalloseuran perustaja, omistaja ja kunniapuheenjohtaja. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.
Jalkapalloseura FC Interin taustayhtiö FC Inter Turku Oy kuuluu Alfons Håkans -konserniinJoakim Håkans vastaa väitteisiin FC Interistä. Iltalehti 2.3.2018, viitattu 23.1.2019.
Ura
Nuoruus Stefan Håkans syntyi Håkans-suvun kotikylässä Petsmossa, muutti vuoden ikäisenä Vaasaan. Hän valmistui diplomiekonomiksi ja vuonna 1968 kauppatieteen maisteriksi Helsingin Ruotsalaisesta kauppakorkeakoulusta. Alfons Håkans Oy Ab:n toimitusjohtajana hän aloitti vuonna 1975.
Stefan Håkans aloitti jalkapallon pelaamisen Vaasassa. Kun hän ja hänen ystävänsä eivät mahtuneet Vaasan IFK:hon, he perustivat oman joukkueensa, Akademisk Boll Clubin (ABC). Stefan pelasi vakavissaan ja sai jopa tarjouksia pelipaikasta Ruotsissa, mutta hän päätti kuitenkin jatkaa opintojaan Suomessa.
Perheen muutettua Vaasasta Turkuun Stefan suoritti asepalveluksensa Pansion laivastoasemalla. Stefan kirjoitti ylioppilaaksi laudatur-arvosanoin. Armeijan jälkeen Stefan lähti opiskelemaan Svenska Handelshögskolaniin Helsinkiin. Opiskeluaikana Stefan jatkoi jalkapallon pelaamista Gnistanissa Helsingissä. Vaikka joukkue oli ruotsinkielinen, harjoituksissa puhuttiin enimmäkseen suomea. Ruotsinkieliselle Stefanille suomen kieli tuotti aluksi haasteita, erityisesti armeija-aikana, mutta hän oppi pian kielen suomenkielisessä ympäristössä. Opiskeluaikanaan Stefan työskenteli yhden kesän Tanskassa, Kööpenhaminassa, missä hän hoiti varastotehtäviä ja postimyyntiä tavaratalossa. Työnsä kautta hän oppi puhumaan sujuvaa tanskaa, jonka lisäksi hän puhui suomen ja ruotsin lisäksi sujuvasti englantia ja saksaa.
Stefan teki maisterityönsä ulkomaisista investoinneista Suomeen ja valmistui ekonomiksi keväällä 1968, suorittaen opintonsa minimiajassa ja erinomaisin arvosanoin. Valmistumisensa jälkeen hän aloitti työskentelyn amerikkalais-ruotsalaisessa konsulttiyhtiössä Mec-Rastorissa, joka oli juuri rantautunut Suomeen. Stefanin kielitaito ja koulutustausta olivat hänelle eduksi työelämässä ja hän menestyikin urallaan edeten nopeasti yhtiön sisällä.
Alfons Håkans Oy:n johtoon Stefan Håkans otti Alfons Håkans OY:n vastuulleen isältään Alfonsilta ja äidiltään Idalta vuonna 1974. Alfons Håkansin terveys heikkeni vakavasti sukeltajantaudin ja diabeteksen vuoksi, mikä johti jalkojen amputointiin vuonna 1974. Tuolloin Mec-Rastorilla liikejohdon konsultoinnin johtotehtävissä toiminut Stefan Håkans muutti vaimonsa ja vastasyntyneen poikansa kanssa Helsingistä Turkuun. Taloudellinen tilanne varustamolla oli vaikea, eikä Stefan saanut aluksi palkkaa, mutta perheelle järjestyi asunto, ja elintason ylläpitämiseksi Stefan otti toisen työn Turun ylioppilaskyläsäätiön Ikituurin talousjohtajana.
Stefanin vastuulle varustamolla kuuluivat markkinointi ja toimintojen laajentaminen, kun taas Alfons jatkoi hinaaja Fartin päällikkönä. Varustamo oli pieni, ja sen toiminta pyöri vain muutaman avainhenkilön varassa. Stefanin johdolla kalustolle löydettiin uusia tehtäviä, kuten raskaskuljetukset ja yhteistyö turkulaisen Navire-telakan kanssa. Stefanin johdolla varustamo selvisi taloudellisista vaikeuksista. Kun Håkansin omistama hinaaja Simson upposi, se oli onneksi vakuutettu täydestä arvosta, ja vakuutuskorvaus investoitiin uuden hinaajan, Kraftin, hankintaan Kone Oy:ltä. Kraft oli moderni, jäävahvistettu hinaaja, joka osoittautui erittäin tehokkaaksi erityisesti Koneen raskaskuljetuksissa Itämeren alueella. Kraftin ansiosta Håkansin varustamo kykeni laajentamaan toimintaansa ja vahvistamaan markkina-asemaansa merkittävästi. Hinaaja osallistui moniin vaativiin erikoiskuljetuksiin, ja yrityksen taloudellinen tilanne parani huomattavasti. 1980-luvulla Alfons Håkans Oy hyötyi Suomen yksityistämisbuumista, joka vaikutti myös satamien ja merenkulun toimintoihin. Turun kaupunki, joka halusi eroon vanhasta jäänmurtaja Iso-Pukista, myi sen Håkansin varustamolle. Stefan Håkans ymmärsi, että perinteinen satamahinaus oli vähitellen menettämässä merkitystään, sillä laivat kehittyivät entistä ketterämmiksi. Tämän vuoksi hän alkoi hankkia uusia hinaajia, jotka pystyisivät tehokkaasti selviytymään jäänmurrosta, avovesihinauksista ja pelastusoperaatioista. Näihin tarpeisiin vastaavia vanhempia aluksia oli saatavilla, ja Håkans laajensikin laivastoaan merkittävästi.
Vuonna 1984 Håkansin laivastoon kuului jo useita hinaajia, kuten Fart, Kraft, Hurtig, Triton ja Jeppe. Näistä Kraft oli Itämeren voimakkain hinaaja. Håkans oli tässä vaiheessa ainoa suomalainen yritys, joka toimi kansainvälisessä hinauksessa. Suomessa yrityksen käytännössä ainoa merkittävä kilpailija oli Hangon Hinaus, jonka varustamojätti Effoa oli ostanut vuonna 1981 ja yhdistänyt meripelastusyhtiö Neptuniin. 1980-luvun lopulla yksityistämisen aalto jatkui Suomessa, ja erityisesti Kotkan ja Haminan satamakaupungit halusivat päästä eroon satamahinaajistaan. Tähän tilaisuuteen tarttuivat Håkans ja pieni kilpailija Merihinaus P. Murto Ky, jotka perustivat yhteisyrityksen nimeltä Finntugs. Finntugs osti Kotkan ja Haminan satamajäänmurtajat Viikarin ja Herman Kubben. Vuosien saatossa kaupungit ja myöhemmin myös Murto vetäytyivät yrityksestä, jonka jälkeen Finntugsista tuli Håkansin kokonaan omistama tytäryhtiö.
Yrityksen laajentuminen Vuonna 1988 Håkans pääsi tekemään merkittäviä yritysostoja. Helsingissä hinausyritys Harri Patanen ajautui konkurssiin, ja Håkans osti kerralla neljä hinaajaa. Samana vuonna Stefan Håkans sai tietää, että Effoa suunnitteli saneerausta ja aikoi myydä Hangon Hinauksen, Suomen suurimman hinaajavarustamon. Håkans onnistui neuvottelemaan rahoituksen ja osti Hangon Hinauksen, joka omisti 13 hinaajaa, yhden proomun ja harjoitti toimintaa Kaskisista Haminaan.
Tämän kaupan myötä Håkansista tuli Suomen suurin hinaajavarustamo ja yksi Itämeren suurimmista toimijoista. Yrityksen liikevaihto nousi 50 miljoonaan markkaan, työntekijöiden määrä ylitti yhdeksänkymmentä ja hinaajien määrä kasvoi 25:een. Håkans muuntui kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi, ja lehdistö arvioi Håkansin hallitsevan 90–95 prosenttia maan yksityisestä hinauksesta. Vaikka Håkansista tuli alan johtava toimija, Stefan Håkans painotti, että kyse oli toimialan luonnollisesta keskittymisestä eikä monopolipyrkimyksistä. Keskittymisen ansiosta toiminnan koordinointi helpottui ja kansainvälisille markkinoille suuntaaminen tuli mahdolliseksi.
Hangon Hinauksen ostamisen jälkeen Håkans jatkoi laajentumistaan. Seuraavaksi yritys osti Porin kaupungin hinaajan Porin Karhun sekä laajeni puskuproomujen markkinoille. Håkans muunsi Hangon Hinauksen Into-hinaajan Herakles-nimiseksi puskijaksi Rautaruukin tarpeisiin. Myös muut hinaajat, kuten Hepa ja Mercurius, muokattiin vastaamaan sementti- ja kalkkiteollisuuden kuljetustarpeita.
Elokuussa 1990 matkustajalaiva Viking Mariella joutui vaaratilanteeseen, kun sen konehuoneessa syttyi tulipalo Suomenlahdella. Laivan moottori tuhoutui ja sähkölaitteisto vaurioitui, jättäen aluksen ajelehtimaan avomerelle kahdeksaksi tunniksi ennen kuin pelastusoperaatio saatiin käyntiin.
Joulukuussa 1990 Finnlinesin puskuproomu Finn-Baltic joutui onnettomuuteen kovassa myrskyssä Hangon edustalla. Alus kaatui ja jäi ylösalaisin kellumaan, jolloin seitsemän miehistön jäsentä menehtyi. Pelastusoperaation aikana kaksi eloonjäänyttä saatiin pelastettua, mutta useita ruumiita ei koskaan löydetty. Finn-Balticin hylyn pelastustyöt johti Alfons Håkans, ja operaatiota pidettiin hyvin vaativana.
Samanaikaisesti, joulukuussa 1990, saksalainen rahtialus Transgermania ajautui Utön edustalla karille. Alus kuljetti kemikaaleja ja traktoreita, ja vaikka se pääsi irti karilta, se vuoti ja joutui merihätään. Transgermania onnistuttiin pelastamaan yhteistyössä merivartioston ja Håkansin kanssa, ja pelastustoimiin osallistuneet saivat tunnustusta onnistuneesta operaatiosta. Näistä kolmesta merkittävästä pelastustehtävästä vuonna 1990 Alfons Håkans Oy teki huomattavan tuloksen.
FC Interin perustaminen ja alkuvaiheet (1990-1999) Jalkapalloon nuoresta saakka intohimoisesti suhtautunut Stefan Håkans perusti Turun Inter -joukkueen vuonna 1990, Patrik Håkans, Stefanin 11-vuotias nuorempi poika harrasti tuolloin jalkapalloa Turun Nappulaliigan Linnan aluejoukkueessa. Kevättalvella 1990 yksi valmentajista pyysi Patrikin isää, Stefan Håkansia, vetämään turnauksen Impivaaran kentällä. Tämä johti siihen, että Stefan otti aktiivisemman roolin poikansa jalkapalloharrastuksessa.
Kun Patrik ja hänen ystävänsä lähestyivät 12 vuoden ikää, he eivät halunneet liittyä Turun suurimpiin jalkapalloseuroihin, kuten Åbo IFK:hon, TPS:ään tai TuToon, Stefan ehdotti, että he perustaisivat oman joukkueen. Seuran logo sai ilmeensä Kamerunin maajoukkeesta joka pelasi menestyksekkäästi vuoden 1990 Italian MM-kisoista. Nimeksi valikoitu Inter Turku, joka viittasi puolueettomuuteen ja monikulttuurisuuteen. Interin perustajavanhempina ja yhdistyksen perustajajäseninä toimivat Stefan ja Anneli Håkans, Göran Wikstedt, Frank Schauman, Olli Elomo, Jouko ja Barbro Sipilä sekä Taina Lehtimäki.
Kun nuorelle Inter Turku -seuralle ei löytynyt pelivuoroja kaupungin liikuntapaikoilta, kääntyi katse kolmosdivisioonassa menestyneeseen Nahkakuulaan. Nahkakuula oli kaveriporukan pyörittämä jalkapallojoukkue, joka tarvitsi enemmän taloudellista tukea kuin pelivuoroja. Seuran toiminta oli haastavaa, sillä se pyöri pitkälti pelaajien talkootyön ja niukkojen varojen varassa. Stefan Håkans oli seurannut Nahkakuulan pelejä Turun Parkin kentällä ja sai pian kutsun tukea joukkuetta taloudellisesti. Vastineeksi Nahkakuula sai käyttöönsä pelipalloja ja pelipaitoja, kun taas Interin juniorit saivat käyttöönsä pelivuoroja. Tämä yhteistyö johti lopulta seurojen yhdistymiseen, ja Inter Turku sai oman edustusjoukkueen. Yhdistymisen tavoitteena oli luoda ympäristö, jossa seuran nuorten pelaajien motivaatio ja tavoitteet voisivat kasvaa, samalla kun edustusjoukkue toimisi heille esikuvana. Vuonna 1993 Inter Turku tavoitteli sarjanousua. Kokenut jalkapallovalmentaja Timo Sinkkonen liittyi Inter Turkuun vetämään juniorijoukkueita. Hän toi mukanaan uusia pelaajia edustusjoukkueeseen, erityisesti TuTosta, näiden ilmaistua halunsa siirtyä pelaamaan Interiin. Stefan Håkans ja Timo Sinkkonen tapasivat tuolloin talousvaikeuksissa olleen TuTon edustajia, jotka ehdottivat koko joukkueen siirtymistä Interiin sarjapaikkaa myöden. Inter nousi II divisioonaan, kun TuTo luopui paikastaan väliaikaisesti ja Håkans maksoi TuTon velkoja.
Interin harjoitukset pidettiin iltaisin, koska sekä valmentajat että pelaajat olivat palkkatöissä. Stefan Håkans toimi joukkueenjohtajana ja oli aktiivisesti mukana joukkueen päätöksenteossa, aina pelaajasopimuksista alkaen.
Inter Turku nousi Veikkausliigaan vuonna 1996 vain kuusi vuotta perustamisensa jälkeen. Stefan Håkansin johdolla seura kasvatti nopeasti profiiliaan, houkutellen huippupelaajia ja luoden uudenlaista kannattajakulttuuria. Joukkueen tavaramerkiksi nousi sen käyttämä bussi, jonka rekisterinumero oli FC-1. “Iso-mustana” tunnettu bussi oli rock-yhtye Aerosmithin Paimiossa palamaan syttynyt keikkabussi, jonka Håkans oli lunastanut vakuutusyhtiöltä ja kunnostuttanut
Interin noustua Veikkausliigaan vuonna 1996 hehkutti Urheiluruutu Turun jalkapalloinnostusta ja totesi, että “jalkapallosta on tullut Turun uusi intohimo”. Ensimmäinen Turun paikalliskamppailu, eli Turun derby, päättyi tasatulokseen 1–1. Ottelu TPS:n ja Interin välillä keräsi Kupittaan jalkapallostadionille yli 8000 katsojaa. Interin ja perinteikkään TPS:n välinen kilpailu oli kiivasta, sillä molempien seurojen kannattajat olivat intohimoisia, ja vastakkainasettelu heijastui myös kentän ulkopuolella.