Merivehnä eli merihaprajuola (Elymus farctus ssp. boreoatlanticus, syn. Elytrigia juncea ssp. boreoatlantica) on Euroopassa merenrannoilla tavattava heinäkasvi. Laji on tunnusomainen erityisesti Atlantin rannikon hiekka- ja dyynirannoilla. Suomessa merivehnä on äärimmäisen uhanalainen ja rauhoitettu laji.Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 5.5.2009.Metsähallitus: Merivehnä Viitattu 5.5.2009.
Ulkonäkö ja koko Monivuotinen merivehnä kasvaa 20–50 cm korkeaksi. Kasvin kellertävä juurakko on pitkä ja suikerteleva. Koko kasvi on vaalean siniharmaa. Lehdet ovat kapeita, laidoilta ylös kiertyneitä, päältä tiheään korkosuonisia ja korvakkeettomia. Merivehnän vaalea kukinto on 8–10 cm pitkä ja vihneetön. Kypsyessään kukinto murenee palasiksi. Suomessa merivehnän kukinta-aika on elokuussa. Merivehnä muistuttaa läheisesti juolavehnää (Elymus repens), jonka kanssa se myös helposti risteytyy.Retkeilykasvio 1998, s. 600.
Levinneisyys Merivehnää tavataan Euroopan ja Pohjois-Afrikan rannikoilla. Suomessa tavattava lajin pohjoinen rotu on levinnyt Atlantin rannikolle Portugalista Etelä-Norjaan ja Itämerelle. Itämeren eteläosissa laji on yleinen, mutta harvinaistuu pohjoiseen päin tultaessa nopeasti. Suomesta tunnettiin pitkään vain yksi, vuonna 1937 löydetty merivehnän esiintymä Dragsfjärdin Öröstä.Rautiainen 1997, s. 141. Vuonna 2005 löydettiin myös Korppoon (nyk. Paraisten) Jurmosta pieni merivehnän kasvusto. Suomen esiintymät ovat Itämeren pohjoisimmat.
Hankoniemeltä on tavattu merivehnän ja juolavehnän risteymän (E. farctus × repens) esiintymä. Laji on kulkeutunut alueelle meriliikenteen mukana.
Elinympäristö Merivehnä on tyypillinen merenrantahietikoiden kasvi. Pitkän juurakon avulla kasvi menestyy kasvupaikoilla, jotka ovat tuulille alttiita ja joissa hiekka on jatkuvassa liikkeessä. Merivehnä sitoo kasvaessaan hiekkaa ja saattaa muodostaa kiinteitä dyynejä, joille muut kasvit juurtuvat. Merivehnä sietää hyvin suolaista vettä, joten se voi kasvaa lähellä vesirajaa. Molemmat Suomessa tavatut kasvupaikat sijaitsevat suojelualueilla.
Lähteet Rautiainen, Veli-Pekka: Merivehnä. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 141. Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
Aiheesta muualla Kasviatlas 2010: Merivehnän levinneisyys Suomessa
Luokka:Vehniöt Luokka:Suomen vaarantuneet kasvit