Sepikät (Eucnemidae) on kovakuoriaisheimo, johon Suomessa kuuluvat muun muassa, halavasepikkä (Hylochares cruentatus), kyrmysepikkä (Eucnemis zaitzevi), kuusisepikkä (Hylis procerulus) ja pikkusepikkä (Microrhagus pygmaeus).

Sepiköiden heimo on lajimäärältään keskikokoinen. Maailmasta tunnetaan noin 1 600 sepikkälajia, joista Pohjoismaissa ja Baltiassa on tavattu 20 lajia. Suomesta tunnetaan 12 lajia. Lajirunsaus on suurin tropiikissa ja useimmat lajit elävät lehtipuilla. s. 17, 28–31, 31–38, 43–44 ja 182–201

Piirteitä Sepikät ovat aikuisina lyhytikäisiä, hyvin lentäviä kovakuoriaisia. Yhteisenä piirteenä seppien ja rikkaseppien kanssa aikuisilla sepiköillä on ponnistusmekanismi, jonka avulla ne voivat selälleen jouduttuaan ponnahtaa oikeinpäin tai vaikka paeta saalistajiltaan. Aikuiset sepikät ovat 3–10 mm pituisia, tropiikissa jopa 30 mm pituisia, pitkänomaisia kovakuoriaisia. Tuntosarvet ovat rihmamaiset, sahamaiset tai kampamaiset, ja tuntosarven toinen jaoke lähtee ensimmäisen jaokkeen sivusta. Raajat ovat hennot ja ylähuuli jää piiloon otsan alle. Lajien sisäinen kokovaihtelu on suurta, ja naaraat ovat usein selvästi koiraita kookkaampia. Pohjoismaissa Microrhagus-suvun kampasepiköiden ja Ruotsista tavatun Dromaeolus barnabita lajin koirailla on ensimmäisessä nilkkajaokkeessa kampamainen rakenne.

Sepiköiden toukat ovat jalattomia ja hidasliikkeisiä, ja ne elävät lahopuussa. Toukkien suuosat ovat yleensä surkastuneita ja niiden leuat ovat ulospäin kaartuvia, niiden ulkoreunoissa on teräviä hampaita samoin kuin pääkapselin reunoilla. .

Elinympäristö ja elintavat Aikuiset sepikät eivät nauti ravintoa ja niiden korkeintaan parin viikon pituisen elämän ainoa tarkoitus on löytää uusia elinpaikkoja, joilla ne voivat lisääntyä. Useimmat lajit ovat liikkeellä heinäkuussa, muutamat kuitenkin jo kesäkuun alussa. Ne ovat hyviä lentäjiä ja etenkin lämpimällä säällä nopeita liikkeissään. Kuoriaiset ovat yleensä vähälukuisia, joskin sopivassa puussa niitä voi olla runsaastikin, ja elintavoiltaan piilottelevia, eikä niitä ole helppoa löytää. Samasta syystä niiden elintavat tunnetaan huonosti. Kuoriaiset parveilevat etenkin lämpiminä iltapäivinä isäntäpuiden rungoilla. Ruskosepikällä (Rhacopus sahlbergi) on huomattavan suuret silmät, mikä saattaisi viitata yöaktiivisuuteen. Kosiomenoihin liittyen kuusisepikällä (Hylis procerulus) ja kaulussepikällä (Melasis bupestroides) on varsin erikoisia parveilumenoja.

Toisin kuin aikuisina, toukkavaiheessa sepikät ovat pitkäikäisiä ja elävät lahoavassa puuaineksessa, jossa ne hankkivat ravintonsa sienirihmastosta. Ne liikkuvat hyvin hitaasti ja ruokailu tapahtuu oksentamalla ruuansulatusneste rihmastolle ja syntyneen ruokasulan toukka imeskelee sisäänsä. Toukkavaihe kestää yleensä kaksi vuotta. Toukat eivät ole kovin isäntäspesifisiä eli ne voivat elää monilla eri puulajeilla, mutta sen sijaan ne ovat vaateliaita puun lahoamistyypin ja siihen iskeytyneen kääpäsienen suhteen. Hylochares ja Melasis-sukujen toukat asuttavat vasta kuolleiden puiden kovaa puuainesta, johon ne kaivavat käytäviä jykevillä suuosillaan. Muut lajit etenevät ryömien haperoksi lahonneen puun säikeiden välissä. Kyrmysepikkä (Eucnemis zaitzevi) munii munansa mieluiten onttojen puiden onkaloihin. Eucneminae-alaheimossa ja osalla Microrrhagini-tribuksen lajeista toukilla esiintyy hypermetamorfoosi, jossa eri toukkavaiheet eroavat anatomisesti ja elintavoiltaan suuresti toisistaan.Luoteisen Jyrki Muona, Tyynenmeren alueen historiallinen eliömaantiede

Halavasepikkä (Hylochares cruentatus) on ainoastaan Suomessa elävä endeeminen lajii, joka on melko vasta eriytynyt.Luonnontieteellinen keskusmuseo 24.09.2009: Suomesta löytyi uusi kotoperäinen kovakuoriainen Viitattu 22.8.2010. Halavasepikkää (nimellä haapasepikkä) on pidetty hävinneenä, kunnes se löytyi 2004 Vantaalta Kaivokselan maastosta. Lajin löytövaiheessa sitä luultiin haavalle eläväksi lajiksi. Kun lajien ero ymmärrettiin, aiemmin kuvaamaton Suomen ulkopuolella elävä haapalaji kuvattiin tieteelle uutena nimellä Hylochares populi Brüstle & Muona, ja sille siirrettiin suomenkielinen nimi haapasepikkä.

Sepistä, sepiköistä ja jalokuoriaisista on valmistunut kirjahanke.

Vaikka Suomesta on tähän mennessä löytynyt vain tusina lajeja, viime vuosikymmenten aikan on tapahtunut paljon muutoksia. Pyökkisepikkä (Hylis olexai) on levinnyt Suomeen ja kyrmysepikkä (Eucnemis zaitzevi) on osoittautunut eri lajiksi kuin Länsi-Euroopassa yleinen Eucnemis capucinus, jona suomalaista lajia ennen pidettiin.

Lajit Suomessa Suomesta on tavattu 12 sepikkälajia, joista uhanalaisia ovat yksi äärimmäisen uhanalainen (CR) ja kolme erittäin uhanalaiseksi (EN) luokiteltua lajia. Lisäksi kolme lajia on luokiteltu silmälläpidettäviksi (NT).

halavasepikkä Hylochares cruentarius EN harjusepikkä Hylis cariniceps NT kaulussepikkä Melasis buprestoides EN kuusisepikkä Hylis procerulus kyrmysepikkä Eucnemis zaitzevi NT lehtosepikkä Hylis foveicollis liekosepikkä Microrhagus lepidus pajusepikkä Dirrhagofarsus attenuatus CR pikkusepikkä Microrhagus pygmaeus pyökkisepikkä Hyles olexai runkosepikkä Xylophilus corticalis EN ruskosepikkä Rhacopus sahlbergi NT

Lähteet

Aiheesta muualla Laji.fi: Sepikät (Eucnemidae) ITIS: Eucnemidae Iowa State University, Bug Guide: Family Eucnemidae - False Click Beetles