Irlanninsetteri (, ) on eloisa irlantilainen koirarotu, joka jalostettiin aikoinaan metsästykseen. Irlanninsetteristä on kaksi muunnosta, jotka FCI luokittelee virallisesti kahdeksi erilliseksi roduksi: punainen irlanninsetteri, jonka turkki on kastanjanruskea, sekä punavalkoinen irlanninsetteri. Tieteelliseksi nimeksi on aikoinaan esitetty Canis indexHamilton Smith, Charles. The Naturalist’s Library: Vol. XIX, Mammalia: Dogs, Vol. II, s. 197. Chatto & Windus: Piccadilly..

Punainen irlanninsetteri oli vuonna 2025 Suomen 48. eniten rekisteröity koirarotu. Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi joka vuosi noin 100–200 punaista irlanninsetteriä. Samana ajanjaksona rekisteröitiin vuosittain noin 10–20 punavalkoista irlanninsetteriä.

Punainen irlanninsetteri on rotuna jakautunut käyttö- ja näyttelykoiralinjoihin. Eri linjat eroavat toisistaan ulkomuodon ja käyttöominaisuuksien osalta. Käytännössä jakautuminen on niin selvää, että rodussa on kaksi erillistä populaatiota, joita ei juuri lainkaan käytetä keskenään jalostukseen.

Ulkonäkö Irlanninsetteri on keskikokoinen koira. Karvapeite on sileää ja keskipitkää (etenkin mahan alla, jaloissa ja hännässä). Hännässä hapsutus on melko pitkää ja kärkeä kohden vähitellen lyhenevää. Hapsutus on kaikkialla melko suoraa ja sileää, lisäksi korvissa ja raajoissa on hapsut. Kasvattajat toivovat mahdollisimman vähäkiharaisia koiria. Punaisen irlanninsetterin väri on syvän kastanjanruskea ilman vivahdusta mustaan. Valkoinen väri rinnassa, kurkussa ja varpaissa, pieni tähti otsassa tai kapea viiru tai pilkku kuonossa tai otsassa eivät ole hylkääviä virheitä. Joillain punaisilla irlanninsettereillä on rinnassa valkoinen laikku, joka useimmiten häipyy koiran kasvaessa aikuiseksi. Korvat ovat ohuet, riippuvat ja keskikokoiset, häntä melko pitkä.

Punavalkoinen irlanninsetteri poikkeaa punaisesta ainoastaan väritykseltään. Lisäksi se on hieman kevytrakenteisempi eikä yhtä tuuheaturkkinen.

Luonne ja käyttäytyminen Punaiset ja punavalkoiset irlanninsetterit ovat metsästys- ja perhekoiria. Ne on kehitetty Irlannissa metsästykseen käytettäväksi seisovaksi lintukoiraksi. Nykyään sitä käytetään tuntureilla, metsissä ja pelloilla tapahtuvassa kanalintujen metsästyksessä.

Rotumääritelmän mukaan punainen irlanninsetteri on luonteeltaan tarkkaavainen, uskollinen ja kestävä käyttökoira. Punaisen irlanninsetterin rotumääritelmässä hylkäävä luonteenpiirre on vihaisuus.

Käyttötarkoitus Ennen koirat olivat lähes kaikki metsästyskoiria. Nykyään on käyttö- ja näyttölinjan koiria, ja Suomessakin ero on selkeä. Suurin osa punavalkoisista irlanninsettereistä on näyttelykoirina ja vain harvat käytännön metsästyksessä. Suomen tunnetuin irlanninsetteri lienee Peggy Brown, Lentolaivue 24:n maskotti koko Jatkosodan ajan.

Alkuperä pienoiskuva|Punainen irlanninsetteri ukrainalaisessa postimerkissä. Kanakoirametsästys oli suosittu harrastus Britteinsaarilla, ja siellä onkin kehitetty useita lintukoirarotuja, kuten spanieleita, settereitä ja pointtereita. Viittauksia settereiden tyyppisiin koiriin on jo 1500-luvulta saakka. Punainen ja punavalkoinen irlanninsetteri on erotettu jo 1800-luvun puolivälissä toisistaan. Sitä ennen ne eivät olleet erillisiä rotuja, vaan ne sekoittuivat vapaasti. Osa koirista oli aina ollut punaisempia ja osa valkoisempia kuin toiset. Vaikka punaista irlanninsetteriä on jalostettu omana rotunaan jo pitkään, syntyy yhä vieläkin punaisia irlanninsettereitä, joilla on valkeita merkkejä. Irlanninsetterin ajatellaan polveutuvan irlanninspanieleista, joita risteytettiin muun muassa englannin- ja gordoninsetterin kanssa. Vuonna 1886 julkaistiin ensimmäinen rotumääritelmä.

Punavalkoinen setteri ei ole uusi eikä uudelleen herätetty rotu. Sen historia ulottuu 1750-luvulle, jolloin se oli suosittu ja yleinen koira ja yleisempi kuin punainen. Alkuperäinen punavalkea väritys vaihteli tuohon aikaan, joidenkin koirien ollessa punaisempia ja joidenkin ollessa valkeampia, mutta värit olivat puhtaita. Historiallisesti punavalkeita ei ole jalostettu punavalkeina tai punaisia punaisina, vaan jalostustyön tavoitteet olivat käyttöominaisuuksissa, eivät puhtaissa väreissä. Noihin aikoihin liikkuminen oli huomattavasti vaivalloisempaa ja kasvattajat käyttivät parasta saatavilla olevaa koiraa väristä välittämättä. Koirien jalostus tapahtui yleensä kartanoiden suurissa kenneleissä eristyneesti, ja linjan ulkopuolista verta oli harvoin saatavilla. pienoiskuva|Punavalkoinen irlanninsetteri Vuonna 1978 Irlannin Kennelklubi hyväksyi punavalkoisen omana rotunaan. IKC antoi rotuyhdistyksille Iris Red&White Setter Field&Show society ja The Red Setter Club tehtäväksi laatia rotumääritelmä punavalkoiselle irlanninsetterille. Lopullinen rotumääritelmä sinetöitiin vuonna 1984. Siinä ei ollut merkittäviä eroja verrattuna Mrs Cuddyn versioon vuodelta 1944, mutta rotumääritelmässä painotetaan punavalkoisen irlanninsetterin käyttöominaisuuksia. FCI hyväksyi punavalkoisen irlanninsetterin rotumääritelmän vuonna 1989.

Kanta Suomessa ja muualla pienoiskuva|Punainen irlanninsetteri Nykyinen kanta on 9 530 yksilöä. Tuontikoirat ovat olleet pääasiassa Pohjoismaista. Rekisteröintimäärä on vuosittain vaihdellut 200 yksilön molemmin puolin. Punainen irlanninsetteri on muunnoksista suositumpi. Suomeen tuotiin ensimmäiset punavalkoiset setterit vuonna 1992 Englannista ja Ruotsista. Saman vuoden lopulla syntyi ensimmäinen pentue.

Pohjoismaissa rotu on hyvin samanlinjainen kaikkialla, mutta osittain yhtymäkohdat ovat hyvin kaukana. Määrällisesti ja laadullisesti kanta on suurempi kuin Suomessa.

Punavalkoisen irlanninsetterin geenipohja on sekä Suomessa että maailmalla hyvin suppea ja geenipohjan laajentaminen onkin yksi jalostuksen keskeisimmistä tavoitteista.

Terveys Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Irlanninsetterit ovat yhtä sisäsiittoisia koirarotuja kuin muutkin. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Irlanninsetteriin jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut 29 %.

Punainen irlanninsetteri pienoiskuva|Punainen irlanninsetteri Punaisen irlanninsetterin keskimääräinen elinikä on noin 10 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rotuun kuuluneita. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet sekä luuston ja nivelten sairaudet. Punaisen irlanninsetterin merkittävimpiä terveysongelmia ovat muun muassa lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia, vatsalaukunkiertymä, kilpirauhasen vajaatoiminta, atopia ja allergiat.

Irlanninsettereillä yleistyi 1930-luvulla vakava PRA-silmäsairaus (Progressive Retinal Atrophy eli etenevä verkkokalvon rappeuma). Tilanne oli niin hälyttävä, että 1946 asetettiin Englannissa pentujen rekisteröinnin ehdoksi, ettei kummallakaan vanhemmalla ollut PRA:ta. Toimenpiteellä onkin ollut merkitystä ja sairaus on harvinaistunut.

Noin 72 %:lla punaisista irlanninsettereistä on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy vain noin 6 %:lla rotuun kuuluvista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E). Eriasteista kyynärniveldysplasiaa esiintyy 5 %:lla rotuun kuuluvista. Punaisen irlanninsetterin PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto.

Mahalaukun laajentuma ja kiertymä on suurikokoisilla, syvärintaisilla koirilla esiintyvä hengenvaarallinen, välitöntä hoitoa vaativa tila. Irlanninsetteri kuuluu rotuihin, jotka ovat alttiita saamaan sairauden. Syvärintainen ruumiinrakenne, suuret ruoka-annokset, syöminen vain kerran päivässä, ruoan hotkiminen ja liikunta juuri ennen tai jälkeen ruokailun ovat mahdollisia altistavia tekijöitä.

Irlanninsetterit ovat yksi kilpirauhasen vajaatoiminnan riskiroduista. Kilpirauhasen vajaatoiminta on tyypillisesti autoimmuuniperäinen sairaus, missä elimistön kiertävien kilpirauhashormonien määrä on liian vähäinen. Sairautta voidaan hoitaa tehokkaasti lääkityksellä.

Rodulla esiintyy jonkun verran atopiaa ja ruoka-aineyliherkkyyttä. Molemmissa elimistön puolustusmekanismi reagoi normaalista poikkeavalla tavalla tavallisiin, useimmiten vaarattomiin asioihin eli allergeeneihin. Atopia ja ruoka-aineyliherkkyys ovat elinikäisiä vaivoja, jotka ovat usein kontrolloitavissa, mutta eivät parannettavissa. Oireina ovat usein ihon kutina ja punoitus ja usein koira nuolee tai raapii kutisevia alueita. Korvatulehdukset ovat yleisiä atopiasta kärsivillä koirilla sekä myös tassujen ihotulehduksia voi esiintyä.

Punavalkoinen irlanninsetteri Rotu on niin harvinainen Suomessa, ettei kattavaa tietoa terveydestä ole vielä kerääntynyt. Punavalkoisen irlanninsetterin keskimääräinen elinikä on noin 10 vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rotuun kuuluneita.

Katso myös

Gordoninsetteri Englanninsetteri

Lähteet

KoiraNet-jalostustietojärjestelmä punainen irlanninsetteri KoiraNet-jalostustietojärjestelmä punavalkoinen irlanninsetteri Irlanninsetterit ry

Viitteet

Aiheesta muualla

Punaisen irlanninsetterin rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf) Punavalkoisen irlanninsetterin rotumääritelmä (Suomen Kennelliitto, pdf)

Luokka:FCI 7 Seisovat lintukoirat Luokka:Seisojat Luokka:Irlantilaiset koirarodut Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit