Perintövuokra oli ajallisesti rajoittamattoman vuokraoikeuden sisältävä maanvuokrasopimus, joka siirtyi perintönä vuokramiehen perillisille.Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana perintövuokra. Nimitys tarkoitti myös sellaista vuokrasuhdetta ja vuokraoikeutta. Tällaista vuokramaata voitiin käyttää maanviljelyn harjoittamiseen tai rakennuksen maapohjaksi.Iso tietosanakirja, Otava 1931–1939, hakusana perintövuokra.
Perintövuokra () käsitettiin roomalaisessa oikeudessa esineoikeudelliseksi, kun taas määräaikainen vuokra oli saamisoikeudellinen. Saksassa säädettiin 1900 laki, joka kielsi uusien perintövuokrasopimusten teon, mutta voimassaolleet sopimukset jäivät voimaan. Sallittuja olivat kuitenkin sopimukset, joilla luovutettiin maata rakennus- ja asumistarkoituksiin. Venäjällä säädettiin 1912 laki perintövuokrasta, jossa vuokra-aika sai olla 36–99 vuotta.Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1909–1919, hakusana perintövuokra.
Suomessa ei varhaisina aikoina ollut oikeudellisia määräyksiä maan omistajan ja uudisraivaajan oikeudellisista suhteista, kun kylien metsämaita otettiin viljelyskäyttöön. Vapaata maata oli vielä kylliksi ja valtaajan oikeus siirtyi perintönä hänen jälkeläisilleen. Vuoden 1734 lain rakennuskaaren 19 luvussa on säännöksiä tällaisesta valtauksesta. Tilanosan perintövuokra tuli mahdolliseksi 1767 annetun kuninkaallisen kiellon ansiosta. Sen mukaan perillinen sai perintöosan sijaan perustaa torpan (perintötorpan) talon ulkotiluksille. Perintötorppien perustaminen kiellettiin 1800 annetulla asetuksella.Iso tietosanakirja, hakusana perintötorppa. Käytännössä tällaisen torpan haltijan oikeuksien kestoksi alettiin katsoa 50 vuotta eli yhtäkauan kuin pisin vuokrakausi. Vuonna 1864 annettu asetus tilusten lohkomisesta ja vuokraehdoista määräsi perinnönjaon tehtäväksi tila lohkomalla tai palstoittamalla.
Lähteet
Luokka:Suomen asutus- ja yhteiskuntahistoria Luokka:Perintöoikeus