Imponderabiliat olivat oletettuja painottomia tai ainakin äärimmäisen kevyitä aineita, joiden avulla tieteessä vielä 1800-luvun alussa selitettiin lämpö-, valo-, sähkö- ja magneettiset ilmiöt. Valoa pidettiin Newtonin käsityksen mukaisesti aineellisten hiukkasten virtana, kun taas lämmön ja sähkön johtuminen samoin kuin hankaussähkö selitettiin olettamalla, että lämpö- ja sähköaine siirtyisi kappaleesta toiseen. Antoine Laurent Lavoisier sisällytti lämpöaineen eli kalorikin samoin kuin valon alkuaineiden luetteloonsa. Myöhemmin Berzelius oletti, että varsinaisten alkuaineiden ja niiden yhdisteiden lisäksi oli viisi painotonta "ainesta": positiivinen ja negatiivinen sähkö, magnetismi, valo ja kalorikki. Toisen käsityksen mukaan magnetoituvat aineet sisälsivät kahta "magneettista nestettä", joista aineen magnetoituessa toinen keskittyi magneetin pohjois- ja toinen etelänapaan.
Jo 1600-luvulla Francis Bacon oli esittänyt vaihtoehtoisen hypoteesin, jonka mukaan lämpö ei ole erityinen aine vaan aineen pienimpien osien liikettä.Baeyer, s. 23 Samoin jo Christiaan Huygens oli selittänyt valon aaltoliikkeeksi. Nämä käsitykset tulivat kuitenkin yleisesti hyväksytyksi vasta 1800-luvun alkupuolella. Vuonna 1820 Hans Christian Ørsted havaitsi, että sähkövirta vaikuttaa lähellä oleviin magneetteihin, ja pian tämän jälkeen André Marie Ampère selitti, että myös kestomagneettien magnetismi johtuu aineessa olevista alkeisvirtasilmukoistaKurki-Suonio, s. 14 Paljon myöhemmin sähkövaraus osoittautui erääksi alkeishiukkasten perusominaisuudeksi, mutta makroskooppisessa aineessa esiintyvät sähkövaraukset johtuvat nimenomaan elektronien siirtymisestä kappaleesta toiseen. Elektronit ovat tosin massallisia hiukkasia, mutta niiden massa on vain noin 1/1800 nukleonien massasta.
Kuvaannollisesti imponderabilioilla tarkoitetaan joskus asioita, joiden vaikutuksia on vaikea selvittää.
Lähteet
Luokka:Fysiikan historia Luokka:Kemian historia Luokka:Vanhentuneet tieteelliset teoriat