thumb|300px|Manhattan-projektin tulos, Plutoniumpommi The Gadget oli ensimmäinen räjäytetty ydinase.
Ydinaseohjelma on hanke, jonka avulla maa pyrkii hankkimaan itselleen ydinaseen. Ydinaseita on ainakin Yhdysvalloilla, Venäjällä, Britannialla, Ranskalla, Kiinalla, Intialla, Pakistanilla ja Pohjois-Korealla. Lisäksi Israelilla uskotaan olevan ydinase, jota se ei itse ole tunnustanut. Monilla muilla mailla uskotaan olevan kyky tehdä ydinaseita ja osalla niistä epäillään olevan ydinaseita kehittäviä ohjelmia.
Yhdysvaltain ydinaseohjelma
thumb|300px|Fat Man, toinen taistelutoimissa käytetty ydinase Yhdysvallat kehitteli ydinasetta 1942–1945 Los Alamosissa fyysikko Robert Oppenheimerin ja kenraali Leslie Grovesin johdolla niin sanotussa Manhattan-projektissa. Huippusalainen projekti työllisti tuhansia ihmisiä. Ensimmäinen ydinase, Plutoniumpommi lempinimeltään The Gadget (”Vempain”), räjäytettiin 5:30 aamulla 16. heinäkuuta 1945 Alamogordossa, New Mexicossa. Tämä ensimmäinen koe tunnetaan nimellä Trinity. Pommi räjäytettiin terästornissa. Räjähdyksen aiheuttamassa kuumuudessa hiekka ja kivi muuttuivat kraatterissa lasiksi. Räjähdysvoimaltaan pommi vastasi noin 20 kilotonnia TNT:tä.
Myöhemmin sitä että Yhdysvallat käytti ydinpommia on kritisoitu ja jotkut uskovat Yhdysvaltain käyttäneen ydinasetta vain testatakseen Manhattan-projektin tuloksia.
Neuvostoliiton ydinaseohjelma
Venäjällä on 15 ydinkäyttöistä sukellusvenettä. Ensisija on pelotusvaikutuksessa.Venäjä, Kovan linjan energiajätti, Anne Kuorsalo, Ilmari Susiluoto, Martti Valkonen, Edita 2007, s. 232
Toisen maailmansodan jälkeen Josif Stalin halusi Neuvostoliitolle ydinaseita, ja maa räjäyttikin yhdysvaltalaisen ydinaseen kopion vuonna 1949. Yhdysvaltalaisessa ydinohjelmassa mukana ollut Klaus Fuchs oli David Greenglassin ohella, antanut Neuvostoliitolle tietoja ydinaseista. Muiden ohella olivat Lise Meitner sekä Niels Bohr antaneet tukevia eli ydinaseen rakentamisen mahdollisuutta vahventavia tietoja Neuvostoliiton tiedusteluagenteille.Sudoplatov, P. A., 1994: s. 264, 282, 316 Ydinaseita kokeillut ryhmä testasi lämpöydinelementtejä sisältänyttä pommia vuonna 1953, ja varsinaista todellista Teller-Ulam -rakenteista vetypommia vuonna 1955. Neuvostoliitto alkoi kehitellä ohjuksia 1940-luvulla, ja päätyi mannertenvälisiin ohjuksiin 1950-luvun lopussa.
Venäjän atomienergiajärjestön mukaan Neuvostoliitto teki aikavälillä 29. elokuuta 1949–1990 keskimäärin yhden kokeen 23 päivän välein eli yhteensä 715 atomipommikoetta. Noin 500 koetta tehtiin Semipalatinskissa Kazakstanissa ja yli 130 koetta ja yli 220 räjäytystä Novaja Zemljalla aikavälillä 1955–1990. Andrei Sakharov yritti estää kokeita radioaktiivisuuden leviämisen estämiseksi.Ulla Klötzer, Säteilevä tulevaisuus. Osa 2: Atomit sodassa, Sahlgrenin kustannusliike 2006, Neuvostoliitto s. 62–67, Britannia s. 71–73, Ranska s. 67–71
Helmikuussa 1989 tunnettu kazakstanilainen runoilija Olzhas Suleimenov kertoi julkisesti radioaktiivisista aineista ja muista myrkyistä. Hän uhkasi julkisesti kaivostyöläisten lakolla, jos ydinkokeita ei lopeteta. Elokuussa 1989 Kazakstanissa 50 000 ihmistä osallistui Hiroshiman muistoksi järjestettyyn mielenosoitukseen. Ihmiset heittivät kiviä koealueelle. Kazakstanilaisen tavan mukaan kivien heitto ajaa pahat voimat pois. Presidentti Nursultan Nazarbajev sulki koealueen 29. elokuuta 1991.
Moskova päätti siirtää Semipalatinskin kokeet vuonna 1989 Novaja Zemljalle Kazakstanin vastustuksen vuoksi. Kanada, Norja, Ruotsi ja Suomi esittivät huolensa kokeista. Novaja Zemljalla tehtiin maailman suurimpia atomiräjäytyksiä. Alueella on myös radioaktiivisten aineiden dumppausta, käytetyn polttoaineen varastointia ja uponneita ydinsukellusveneitä. Ulla Klötzerin mukaan Jäämeren radioaktiivinen saastuminen on merkittävää. Viimeinen koe Novaja Zemljalla oli vuonna 1990. Alueella syöpätapaukset ovat lisääntyneet. Radioaktiivisuutta on vuotanut Novaja Zemljalta Ruotsiin ainakin vuosina 1987 ja 1984. Huhtikuussa 1992 tiedemiehet raportoivat tuhansista radioaktiivisten päästöjen aiheuttamista hylkeiden kuolemista Venäjällä Jäämeren rannikolla.
Britannian ydinase
Britannia alkoi kehitellä omaa ydinasettaan sodan jälkeen. Ensimmäinen fissiopommi koeräjäytettiin vuonna 1952. Fuusiopommin kehittely oli hankalampaa, mutta sekin saatiin räjäytettyä täysitehoisena vuonna 1957. Edeltävästi kehitettiin, kiihdytettyyn fissioon perustuva ydinpommi, joka oli tavanomaista fissio-asetta huomattavasti voimakkaampi.https://www.atomicheritage.org/history/british-nuclear-program Viitattu 28.12.2012.
Britannia teki 45 atomipommikoetta vuosina 1952–1958 Australiassa ja omistamillaan Tyynenmeren saarilla. Australiassa tehtiin 12 koetta ilmakehässä. Aboriginaaleja siirrettiin heidän pyhiltä mailtaan kokeiden vuoksi, mikä aiheutti sosiaalisia ongelmia. Radioaktiivisen saastumisen vuoksi palaaminen kotiseudulle myöhemmin ei taannut perinteistä elintapaa. Suuri osa maailman uraanista louhitaan aboriginaalien mailta Australiassa. Lisäksi britit ovat suunnitelleet ydinjätteidensä hautaamista aboriginaalien maille. Vuosina 1957–1958 britit altistivat 551 Uuden-Seelannin merisotilasta ydinkokeelle 80–200 kilometrin päässä suojanaan puuvillahuppu ja tummat lasit. Britit kiistävät sotilaiden altistuksen radioaktiivisuudelle. Yhteensä 551:stä koehenkilöstä oli vuonna 2006 elossa 160 henkeä. Monet sotilaista kuolivat 30–40 vuoden iässä. Veteraanien lapsista 50 prosenttia kärsii geneettisistä vaurioista (vertailuryhmässä 2,5 prosenttia).
Britit antoivat vuonna 1958 Joulusaaret yhdysvaltalaisten ydinkoealueeksi. Yhdysvaltalaiset tekivät Joulusaarilla 25 räjäytystä. Britannia ja Yhdysvallat tekivät atomiaseyhteistyötä vuosina 1962–2000. Britit osallistuivat 30 ydinkokeeseen Nevadan koealueella.
Ranskan ydinase
1930-luvulla Ranska oli eräs kaikkein kehittyneimpiä maita radiologiassa eli radioaktiivisuuteen liittyvässä tutkimuksessa. Sorbonnen yliopisto oli eräs keskeinen tutkimustaho, jossa mm. Curiet vaikuttivat. Tuohon aikakauteen liittyi ajatus radioaktiivisuuden "parantavasta voimasta". Erityisesti radium oli hyvin tutkittu ja suosittu aine tuolloin. Joitakin tutkijoita siirtyi Englantiin ja Yhdysvaltoihin.
Ranska räjäytti ensimmäisen ydinlatauksensa Algeriassa vuonna 1960 nimellä Gerboise Bleue (”Sininen hyppyrotta”) noin 70 kilotonnin voimalla. Pommin arveltiin olevan amerikkalaisen kehittyneen fissiopommin vakoilemalla saatu kopio, mikä selitti ensimmäisen kokeen poikkeuksellisen suuren räjähdystehon. 24. elokuuta 1968 Ranska räjäytti Tyynenmeren Fangataufan atollilla ilmakehässä Canopus-nimisen vetypommin 2,6 megatonnin voimalla.
Ranskan kehittäessä omia ydinaseitaan, sitä kritisoitiin myös YK:ssa. Myös Ranskan suorittaessa ydinkokeitaan sodan alaisessa Algeriassa kritisoitiin voimakkaasti. Vuoteen 1963 mennessä oli Ranska suorittanut 4 eri ydinkoetta, jotka enimmäkseen tehtiin Regganen lähistöllä. Ranska kävi samaan aikaan Algerian sotaa alueella.
Ranska teki atomipommikokeita 3. joulukuuta 1960 – 27. tammikuuta 1996 yhteensä 210 kappaletta eli keskimäärin 63 päivän välein. Pääosa kokeista tehtiin Ranskan Polynesiassa. Mururoan atolleilla tehtiin 175 koetta, Fangataufan-atollilla 12 koetta ja Algeriassa lähteestä riippuen 14–17 koetta. Ranskan ydinohjelma on tiukan salailun kohde. Ranska on onnistunut kehittämään boosted fission -tekniikkaan (ei lämpöydinpommi) perustuvista ydinaseistaan, hyvin keveitä (omamassa 700 kg ja sen allekin) ja suhteellisen voimakkaita (100–120 kT).https://nuclearweaponarchive.org/France/FranceArsenalDev.html Viitattu 14.12.2020.
Ranska on poistanut käytöstään kiinteät ydinaseiden laukaisujen tukikohdat. Ranskan ydinasepelote nojaa 2010-luvun lopulla ASMP-ohjuksiin, jotka laukaistaan lentokoneista, sekä M4 -tyypin pitkän kantaman (kantama n. 5 000 km) strategisiin monikärkisiin ydinohjuksiin. Ne voidaan laukaista ydinsukellusveneistä, joita Ranskan laivastolla on 4 kpl.
Kiinan ydinase
Kiina alkoi havitella ydinasetta 1955–1956. Neuvostoliitto toimitti Kiinaan ydintekniikkaa ja ohjuksia kunnes maiden välit katkesivat vuonna 1960. Kiina osti myös lännestä ydinteknisiä osia. Kiina pohjasi pomminsa kehittelyssä alussa helpompana räjäytettävänä pidettyyn uraaniin (U-235), ei plutoniumiin. Kiina räjäytti ensimmäisen ydinalatauksensa vuonna 1964 ja alkoi pian kehitellä vetypommia. Se näkyi parissa vuonna 1966 tehdyssä kokeessa, joissa oli mukana lämpöydinelementtejä. Kiina räjäytti täysitehoisen vetypommin vain kolmen vuoden kuluttua vuonna 1967. pienoiskuva|Kuva Kiinan tekemästä varhaisesta ydinasekokeesta, 1960-luvun puoliväliltä. Kiina on tehnyt vähintään 64 atomipommikoetta 16. lokakuuta 1964 alkaen. Kiinan koealue on Lop Norissa Xinjiangin alueella Tiibetin läheisyydessä. Alue on uiguurien kotiseutu. Aluetta käytetään myös radioaktiivisten aineiden dumppaukseen. Ulla Klötzerin mukaan alueella on ekologinen katastrofi radioaktiivisuuden vuoksi. Uiguurien mukaan leukemia on seitsemän kertaa yleisempää kuin muualla Kiinassa. Uiguurit ovat protestoineet kokeita vastaan. Vuonna 1986 maanalaisen kokeen radioaktiivinen pilvi havaittiin Yhdysvalloissa asti.
Israelin salainen ydinase
CIA:n mukaan Israel aloitti onnistuneen ydinaseiden tuotannon vuonna 1968. Yhdysvaltain tiedustelujärjestöjen arvioiden mukaan Israelilla oli 1990-luvun loppupuolella 75–140, joidenkin mukaan jopa 400 ydinasetta.
Vuonna 1975 P.W. Botha allekirjoitti Israelin puolustusministerin Shimon Peresin kanssa salaisen sotilasyhteistyösopimuksen. Israel myi Etelä-Afrikkaan aseita vuosien 1974–1993 välisenä aikana vuosittain 600 miljoonan dollarin arvosta, mikä teki Etelä-Afrikasta Israelin toiseksi tai kolmanneksi suurimman kauppakumppanin. Sasha Polakow-Suranskyn mukaan asekaupan kokonaisarvo ajanjakson aikana oli yli kymmenen miljardia dollaria. Etelä-Afrikka toimitti Israeliin 500 tonnia uraania sen ydinaseohjelmaa varten ja vastavuoroisesti Israel myi Etelä-Afrikalle 30 grammaa tritiumia neutronipommin rakentamiseksi. Syyskuussa 1979 maiden arvellaan suorittaneen yhteistyössä ydinkokeen Etelä-Atlantilla. Todisteena ydinkokeesta pidetään alkuperältään tuntemattomaksi jäänyttä ns. Etelä-Atlantin välähdystä 22. syyskuuta 1979, jonka amerikkalainen Vela Hotel satelliitti havaitsi. Muita todisteita ei ole.
Israel on ydinsulkusopimuksen ulkopuolella. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA antoi 2009 päätöslauselman Israelin ydinaseiden tarkastamisesta. Israel kieltäytyi yhteistyöstä IAEA:n kanssa; Israelin edustaja antoi lausunnon, ettei ”Israel tule miltään osin toimimaan päätöksen mukaan, jonka ainoa tarkoitus on vahvistaa poliittisia vihamielisyyksiä ja jakoa Lähi-Idässä.”Israel pressured on nuclear sites. Al Jazeera 18.9.2009
Intian ydinase
Vuonna 2003 Intialla arvioitiin olevan asekelpoista uraania 7–100 atomiräjäytykseen. Intia ei ole allekirjoittanut ydinsulkusopimusta. Intia teki Tharin autiomaassa ensimmäinen ydinkokeen toukokuussa 1974 ja viisi koetta toukokuussa 1998. Jälkimmäiset kokeet tehtiin varoitukseksi Pakistanille ja Kiinalle. Räjäytysalueesta 3,5 km:n päässä oli asutusta. Kyläläisiä ei evakuoitu. Sotilaat kehottivat ennakkoon asukkaita pysymään rakennusten ulkopuolella. Maa tärisi ja kyläläiset näkivät pölyspiraalin horisontissa. He kuulivat radiosta jälkeenpäin, mistä oli kyse. Asukkaat ovat tyytymättömiä saamiinsa 100–200 dollarin korvauksiin materiaalivahingoista. Eläimiä sairastui paljon. Asukkaat ovat huolissaan terveyshaitoista. Seurantatutkimuksia ei ole tehty. Lääkäreiden mukaan välittömät terveysongelmat johtuivat lämpimästä kesästä.Ulla Klötzer, Säteilevä tulevaisuus. Osa 2: Atomit sodassa, Sahlgrenin kustannusliike 2006, Kiina s. 73–74, Intia s. 75–76 ref. Reuters 17.6.2002