Vastatiedustelu tai vastavakoilu tarkoittaa tiedusteluorganisaation toimintaa, jolla pyritään ehkäisemään vihollisen tiedusteluorganisaatioiden tiedonhankinta eli vakoilu. Siihen sisältyy tietojen keräämistä ja muita toimia, joiden tarkoituksena on estää vakoilun ohella sabotaasia, salamurhia tai muiden vieraiden voimien tai henkilöiden hyväksi suoritettavaa tiedustelutoimintaa. Vastavakoilutoimintaan kuuluu myös väärän tiedon eli disinformaation levittämistä. Karkeasti vastavakoilun voi jakaa kolmeen pääluokkaan: puolustukselliseen vastavakoiluun, hyökkäävään vastavakoiluun ja vastavakoilun ehkäisemiseen.
Monissa maissa on useita organisaatioita, jotka keskittyvät vastatiedustelun eri osa-alueisiin, kuten kotimaiseen, kansainväliseen ja terrorismin torjuntaan. Joissain valtioissa se on osa poliisia, kuten Yhdysvaltain liittovaltion tutkintavirasto FBI, toisissa se on riippumaton elin, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan MI5. Joissain maissa sama virasto vastaa sekä tiedustelusta että vastatiedustelusta, kuten Kanadan CSIS.
Suomessa vastavakoilusta vastaa Suojelupoliisi.
Historia eri maissa Nykyaikainen vakoilutaktiikka ja omistautuneet hallituksen tiedustelupalvelut kehittyivät 1800-luvun lopulla. Keskeinen tausta tälle kehitykselle oli ”suuri peli” eli Brittiläisen imperiumin ja Venäjän keisarikunnan välinen strateginen kilpailu ja konflikti Keski-Aasiassa vuosina 1830–1895. Vastustaakseen Venäjän mahdollista uhkaa brittien asemalle Intiassa ja sen pyrkimyksiä alueella Intian virkamieskunta rakensi valvonta-, tiedustelu- ja vastatiedustelujärjestelmän.
Omistautuneiden tiedustelu- ja vastatiedustelujärjestöjen perustamisella oli paljon tekemistä Euroopan suurvaltojen välisen siirtomaakilpailun ja sotatekniikan kiihtyvän kehityksen kanssa. Vakoilun yleistyessä tuli välttämättömäksi laajentaa olemassa olevien poliisien ja sisäisten turvallisuusjoukkojen roolia ulkomaisten vakoojien havaitsemiseen ja torjuntaan. Itävallan keiarikunnassa vuonna 1850 perustetulla Evidenzbureau-virastolla oli 1800-luvun lopulta lähtien rooli Serbian ulkopuolella toimineen panslavistiliikkeen toiminnan vastustajana.
Ranskassa vastuu sotilasvastavakoilusta siirtyi vuosien 1894–1906 Dreyfus-tapauksen jälkeen vuonna 1899 Sûreté généralelle, joka oli alun perin vastannut järjestyksen täytäntöönpanosta ja yleisestä turvallisuudesta ja jota sisäministeriö valvoi.
Venäjän keisarikunnan Ohrana perustettiin alun perin vuonna 1880 torjumaan poliittista terrorismia ja vasemmistolaista vallankumouksellista toimintaa, ja sen tehtävänä oli myös vastustaa vihollisen vakoilua. Venäjän vallankumouksellise työskentelivät ja suunnittelivat kumouksellisia toimia usein ulkomailta, joten Ohrana perusti Pariisiin Pjotr Ratškovskin johtaman sivuliikkeen valvomaan heidän toimintaansa. Virasto käytti monia menetelmiä saavuttaakseen tavoitteensa, mukaan lukien salaiset operaatiot, salaiset agentit sekä yksityisen kirjeenvaihdon sieppaaminen ja lukeminen. Ohrana tuli tunnetuksi siitä, että se käytti provokaattoreita, jotka onnistuivat usein tunkeutumaan vallankumouksellisten ryhmien kuten bolševikkien toimintaan.
Myös hallitusten suoraan johtamia integroituja vastatiedustelupalveluja perustettiin. Ison-Britannian hallitus perusti Secret Service Bureaun vuonna 1909 ensimmäisenä riippumattomana ja osastojen välisenä virastona, joka hallitsi täysin kaikkea hallituksen vastatiedustelutoimintaa. Se keskittyi erityisesti Saksan keisarikunnan vastaiseen toimintaan ja sen ensimmäinen johtaja oli kapteeni Sir Mansfield Smith-Cumming. Salaisen palvelun toimisto jaettiin ulko- ja vastatiedustelupalveluun vuonna 1910. Jälkimmäisen tarkoituksena oli alun perin rauhoittaa yleisön pelkoa laajamittaisesta saksalaisesta vakoilusta. Salainen tiedustelupalvelu toimitti tiedusteluraporttinsa kaikille asiaankuuluville ministeriöille.
Luokat Kollektiivinen vastatiedustelu hankkii tietoa vastustajan tiedustelukyvystä, jonka tavoitteena on jokin entiteetti.
Puolustava vastatiedustelu estää vihamielisten tiedustelupalvelujen ponnistelut tunkeutua palveluun.
Hyökkäävä vastatiedustelu on tunnistanut vastustajan ponnistelut järjestelmää vastaan, yrittäen manipuloida näitä hyökkäyksiä joko ”muuttamalla” vastustajan agenteista kaksoisagentteja tai syöttämällä heille vääriä tietoja raportoitaviksi.
Vastatiedustelu, terrorismin vastainen toiminta ja hallitus Monet hallitukset järjestävät vastatiedustelupalveluja erillään tiedustelupalveluistaan. Useimmissa maissa vastatiedustelutehtävä jakautuu useisiin organisaatioihin, vaikka yleensä yksi on hallitseva. Yleensä on kotimainen vastatiedustelupalvelu, joka on yleensä osa suurempaa lainvalvontaorganisaatiota, kuten Yhdysvaltain liittovaltion tutkintavirastoa.
Yhdistyneessä kuningaskunnassa on erillinen turvallisuuspalvelu , joka tunnetaan myös nimellä MI5, jolla ei ole suoria poliisivaltuuksia, mutta joka tekee tiivistä yhteistyötä lainvalvontaviranomaisten kanssa, erityisesti Special Branch , joka voi suorittaa pidätyksiä, tehdä etsintöjä määräyksellä jne.
Venäjän federaation tärkein sisäinen turvallisuusorganisaatio on FSB , joka tuli pääasiassa Neuvostoliiton KGB: n toisesta pääosastosta ja kolmannesta pääosastosta .
Kanada erottaa yleisen puolustavan vastatiedustelupalvelun (contre-ingérence), turvallisuustiedustelun (hyökkäysvastatiedustelun suorittamiseen tarvittava tiedusteluvalmistelu), lainvalvontatiedustelun ja hyökkäysvastatiedustelun toiminnot.
Sotilasjärjestöillä on omat vastatiedustelujoukot, jotka pystyvät suorittamaan suojelutoimia sekä kotimaassa että ulkomailla. Maista riippuen ulkomaanoperaatioissa voi olla erilaisia siviili- ja sotilashenkilöstön sekoituksia. Esimerkiksi kun hyökkäysvastatiedustelu on Yhdysvaltain CIA :n National Clandestine Servicen tehtävä , puolustusvastatiedustelu on Yhdysvaltain ulkoministeriön diplomaattisen turvallisuuspalvelun (DSS) tehtävä , joka työskentelee henkilöstön ja ulkomailla käsiteltyjen tietojen suojaamiseksi. Yhdysvaltain suurlähetystöt ja konsulaatit.
Termi ”vastavakoilu” on todellakin ominaista HUMINTin torjuntaan , mutta koska käytännössä kaikki hyökkäävä vastatiedustelu sisältää ihmislähteiden hyväksikäytön, termiä ”hyökkäysvastatiedustelu” käytetään tässä välttämään epäselviä ilmaisuja.
Muut maat huolehtivat myös ulkomaan tiedustelupalveluita (FIS) vastaan vastaavan puolustuksen asianmukaisesta järjestämisestä, usein erillisillä yksiköillä, joilla ei ole yhteistä toimivaltaa hallituksen päämiehen alapuolella.
Esimerkiksi Ranska rakentaa kotimaista terrorismin vastaista toimintaansa lainvalvontakehykseen. Ranskassa terrorismin vastaisesta puolustamisesta vastaa vanhempi terrorismin vastainen tuomari. Ranskalaistuomareilla on useita tehtäviä, jotka ovat päällekkäisiä Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan tutkijoiden, syyttäjien ja tuomareiden tehtävien kanssa. Terrorin vastainen tuomari voi kääntyä Ranskan sisäisen tiedustelupalvelun Direction générale de la sécurité intérieure (DGSI) puoleen, joka voi työskennellä ulkomaisen tiedustelupalvelun Direction générale de la sécurité extérieure (DGSE) kanssa.
Espanja antaa sisäministeriölleen sotilaallisen tuen johdon kotimaisessa terrorismin torjunnassa. Kansainvälisistä uhista vastaa National Intelligence Center (CNI). Suoraan pääministerille raportoivan CNI:n henkilöstö on pääasiallisesti suoraan pääministerin toimiston alaista. 11. maaliskuuta 2004 Madridin junapommi-iskujen jälkeen kansallinen tutkinta havaitsi ongelmia sisäministeriön ja CNI:n välillä, ja sen seurauksena perustettiin kansallinen terrorismin vastainen koordinaatiokeskus. Espanjan 3/11 komissio pyysi tätä keskusta koordinoimaan toimintaa sekä keräämään ja levittämään tietoa. Armeijalla on orgaaninen vastatiedustelu tiettyjen sotilaallisten tarpeiden täyttämiseksi.
Vastatiedustelutehtävät Frank Wisner , tunnettu CIA:n operaatioiden johtaja , sanoi keskustiedustelupalvelun johtajan Allen W. Dullesin omaelämäkerrasta , että Dulles ”hylkää yleisen harhakäsityksen, että vastatiedustelu on pohjimmiltaan negatiivista ja reagoivaa toimintaa, että se liikkuu vain tai lähinnä reaktiona sille johtaneisiin tilanteisiin ja opposition tekemien aloitteiden vastaisesti.” Pikemminkin hän näkee sen olevan tehokkainta sekä tiedon keräämisessä että ystävällisten tiedustelupalveluiden suojelemisessa, kun se hyökkää luovasti mutta tarmokkaasti ”vihamielisten tiedustelupalvelujen rakennetta ja henkilökuntaa vastaan”. Nykyiset vastatiedustelutehtävät ovat laajentuneet siitä lähtien, kun uhka rajoittui kansallisvaltioiden hallinnassa oleviin ulkomaan tiedustelupalveluihin (FIS). Uhkat ovat laajentuneet koskemaan myös ei-kansallisten tai rajat ylittävien ryhmien uhkauksia, mukaan lukien sisäiset kapinalliset, järjestäytynyt rikollisuus ja kansainväliset ryhmät (kutsutaan usein ”terroristeiksi”, mutta se on rajoittavaa). FIS-termi on kuitenkin edelleen tavallinen tapa viitata uhkaan, jota vastaan vastatiedustelu suojaa.
Nykykäytännössä vastatiedusteluun liittyy useita tehtäviä kansallisesta kenttätasolle.
Puolustava analyysi on käytäntöä etsiä haavoittuvuuksia omasta organisaatiosta ja sulkea löydetyt aukot ottamalla huomioon riski ja hyöty. Hyökkäävä vastavakoilu on joukko tekniikoita, jotka ainakin neutraloivat löydetyt FIS-henkilöt ja pidättävät heidät tai, jos kyseessä ovat diplomaatit, karkottavat heidät julistamalla heidät persona non grataksi . Tämän minimin ylittyessä se käyttää hyväkseen FIS-henkilöstöä saadakseen tietoa omalle puolelleen tai manipuloi aktiivisesti FIS-henkilöstöä vahingoittaakseen vihamielistä FIS-organisaatiota. Vastatiedustelujoukkojen suojelun lähdeoperaatiot (CFSO) ovat ulkomailla toteutettavia ihmislähteitä koskevia operaatioita, joiden tarkoituksena on täyttää olemassa oleva aukko kansallisen tason kattavuudessa kenttäaseman tai joukkojen suojelemisessa terrorismilta ja vakoilulta. Vastatiedustelu on osa tiedustelusyklin turvallisuutta , joka puolestaan on osa tiedustelusyklin hallintaa . Tiedustelutietoturvan hallintaan kuuluvat myös useat turvallisuusalat, jotka täydentävät vastatiedustelua, mukaan lukien: Fyysinen turvallisuus Henkilöstön turvallisuus Viestintäsuojaus (COMSEC) Tietojärjestelmän suojaus (INFOSEC) Turvaluokitus Käyttöturvallisuus (OPSEC)
”Positiiviseen turvallisuuteen” liittyvät tieteenalat, toimenpiteet, joilla oma yhteiskunta kerää tietoa todellisesta tai mahdollisesta turvallisuudestaan, täydentävät turvallisuutta. Esimerkiksi kun viestintätiedustelu tunnistaa tietyn radiolähettimen vain tietyn maan käyttämäksi, lähettimen havaitseminen oman maan sisällä viittaa vakoojaan, johon vastatiedustelupalvelun tulisi kohdistaa. Erityisesti vastatiedustelulla on merkittävä suhde HUMINTin keruualaan ja ainakin jonkin verran suhdetta muihin. Vastatiedustelu voi sekä tuottaa tietoa että suojella sitä.
Kaikki Yhdysvaltain osastot ja virastot, joilla on tiedustelutoimintoja, ovat vastuussa omasta turvallisuudestaan ulkomailla, paitsi ne, jotka kuuluvat operaation päällikön alaisuudessa.
Hallitukset yrittävät suojella kolmea asiaa:
Heidän henkilöstönsä Heidän asennuksensa Heidän toimintansa
Monissa hallituksissa vastuu näiden asioiden suojelemisesta on jaettu. Historiallisesti CIA on antanut vastuun henkilöstönsä ja toimintojensa suojaamisesta turvallisuustoimistolleen, kun taas se antoi operaatioiden turvallisuuden useille ryhmille operaatioiden pääosastossa: vastatiedusteluhenkilöstölle ja alue- (tai toiminnalliselle) yksikölle, kuten Neuvosto-Venäjä-divisioonalle. . Yhdessä vaiheessa vastatiedusteluyksikkö toimi melko itsenäisesti James Jesus Angletonin johdolla . Myöhemmin operatiivisilla osastoilla oli alisteisia vastatiedusteluosastoja sekä pienempi keskusvastatiedusteluhenkilöstö. Aldrich Ames oli Euroopan vastatiedusteluosaston osastolla, jossa hän vastasi Neuvostoliiton tiedusteluoperaatioiden analyysin ohjaamisesta. Yhdysvaltain armeijan jako on ollut samanlainen ja vieläkin monimutkaisempi.