Lisääntyminen biologiassa tarkoittaa eliön ominaisuutta tuottaa kaltaisiaan jälkeläisiä. Kaikki tunnetut eliöt lisääntyvät, ja lisääntymistä pidetäänkin yhtenä elävän luonnon muusta luonnosta erottavana seikkana. Jotta tietyn lajin yksilömäärä säilyisi samana, täytyy jälkeläisiä kuolleisuuden vuoksi tuottaa enemmän, kuin yksilöitä edellisessä sukupolvessa oli. Eläimillä lisääntymiseen vaaditaan yleensä eri sukupuolta olevien yksilöiden seksuaalista kanssakäymistä.
Lisääntymistavat Suvuton lisääntyminen
Suvuton lisääntyminen on yksinkertaisin keino lisääntyä. Siinä perimäaines kopioidaan suoraan jälkeläisille, joten jälkeläiset ovat emonsa klooneja, ellei mutaatiota synny. Lähes kaikki yksisoluiset eliöt (bakteerit, alkueläimet) lisääntyvät suvuttomasti, samoin monet monisoluiset kasvit, esimerkiksi sanikkaiset ja siemenkasvit.
Jakautuminen esimerkiksi tohvelieläin, bakteeri
Monistuminen esimerkiksi ameba
Itiöt esimerkiksi sienet osittain, sammalet, sanikkaiset
Silmikoituminen esimerkiksi hiivat, meduusat
Palasesta esimerkiksi rihmalevä
Kasvullinen lisääntyminen Mukulat esimerkiksi peruna Sivusipulit esimerkiksi sipulikasvit Juurivesat esimerkiksi haapa Maavarsi esimerkiksi juolavehnä
Suvullinen lisääntyminen
Tässä lisääntymistavassa uusi jälkeläinen saa alkunsa erityisistä haploidisista sukusoluista eli gameeteista. Uusi yksilö on ainutlaatuinen yhdistelmä kahden yksilön geenien alleeleja, jotka syntyvät geneettisen rekombinaation seurauksena. Kahden sukupuolen gameetit yhtyvät siitoksella, joka voi olla:
sisäinen: siittiöt ruiskutetaan suoraan naaraan sisään hedelmöittämään munasolut lähes kaikki maaeläimet
ulkoinen: hedelmöitys tapahtuu vanhempien ulkopuolella vedessä tai ilmassa esimerkiksi sammakot, kalat, kasvit jne.
Suvullisen lisääntymisen etu on, että sen yhteydessä tapahtuu ominaisuuksien vaihdosta eli kahden eri yksilön ominaisuudet sekoittuvat. Uudet ominaisuudet saattavat olla parempia kuin aikaisempien yksilöiden ja edistävät siten yksilön selviämis- ja lisääntymismahdollisuuksia. Itsehedelmöityksessä geenit tulevat yhden ja saman yksilön eri sukusoluista, ja perinnöllinen vaihtelu on pientä.
Partenogeneesi
Partenogeneesissä eli neitseellisessä lisääntymisessä uusi yksilö kehittyy hedelmöittämättömästä munasolusta. Näin syntyvät muun muassa mehiläiskoiraat. Partenogeneettisesti syntyviä kasveja on paljon enemmän kuin eläimiä.
Partenogeneettisen lisääntymisen seurauksena kuhnurit ovat kromosomistoltaan haploidisia. Sen sijaan mehiläisnaaraat kehittyvät hedelmöittyneistä munasoluista, joten ne ovat kromosomistoltaan diploidsia. Tosin esimerkiksi kirvat lisääntyvät partenogeneettisesti, mutta niillä on diploidinen kromosomisto sillä niiden munasolun kromosomit kahdentuvat, vaikka solulima ei jakaudukaan.
Nisäkkäillä partenogeneesi on äärimmäisen harvinainen poikkeusilmiö, mutta joillakin liskolajeilla se on ainoa lisääntymistapa. Sitä esiintyy myös linnuilla, sammakkoeläimillä, matelijoilla ja kaloilla, vaikka se ei yleensä olekaan niiden pääasiallinen lisääntymistapa.
Sienten lisääntyminen Sienikunta on biologialtaan niin moninainen, että sillä tavataan useanlaisia lisääntymistapoja ja elinkiertoja.
Katso myös Ihmisen lisääntyminen Lapsettomuus Vapaaehtoinen lapsettomuus
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
OpetusTV, biologia: Lisääntyminen
Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit