Nils Turesson Bielke (5. marraskuuta 1569 Hörningsholmin linna, Mörkö, Södermanland – 17. joulukuuta 1639 Salsta, Tensta, Uplanti) oli Suomen ensimmäinen kenraalikuvernööri, ruotsalainen valtaneuvos ja Turun hovioikeuden ensimmäinen presidentti.
Suku ja koulutus Hänen vanhempansa olivat valtaneuvos Ture Pedersson Bielke (1514–1577) ja Sigrid Svantesdotter Sture (1538–1613), joka oli valtaneuvos, kreivi Svante Steninpoika Sture Natt och Dagin ja Märta Eriksdotter Leijonhufvudin tytär. Hänen vanhempi veljensä oli valtakunnankansleri Svante Bielke (1567–1609).
Hän opiskeli Rostockin yliopistossa vuonna 1587–1588 ja Sienan yliopistossa vuonna 1591. Palattuaan Ruotsiin hänestä tuli vuonna 1592 Kaarle IX:n kamarijunkkari.
Kruunun ja kuninkaan virkamies Bielke oli Ruotsin kuningas Kaarle IX:n suosikkeja, hänet nimitettiin jo vuonna 1594 kuninkaan neuvostoon, mutta on jäänyt historiallisessa arvioinnissa esimerkiksi Axel Oxenstiernan varjoon, sillä hän ei pitänyt melua tekemisistään. Siksi häntä onkin pidetty Kaarlen tahdottomana avustajana. Suomea hän luonnehti kurjaksi barbaarien kulmakunnaksi. Pian nimityksensä jälkeen hän pyysi eroa tehtävästä muun muassa sillä perusteella, ettei hän osannut suomea.
Nils Bielke oli taustaltaan Bielken aatelissukuun kuuluva, hyvin koulutettu hallintomies. Hänet nimitettiin Suomen kenraalikuvernööriksi kesäkuussa 1623. Tämä oli osa kuningas Kustaa II Aadolfin keskittämispolitiikkaa, jolla Suomi pyrittiin saamaan tiukasti Tukholman kontrolliin. Tämän toteuttamisen välineitä olivat Turun hovioikeus ja verojen kantamisesta vastannut Turun kamari. Vuonna 1624 Bielke, jonka velvollisuutena oli huolehtia Baltiassa sotaa käyvien joukkojen huollosta, lähetti voudeille kuninkaallisen määräyksen, jossa vaadittiin kansaa toimittamaan Liivinmaalla taisteleville joukoille turkkeja, sukkia ja jalkineita. Maaliskuussa 1625 Bielke käski vouteja viivyttelemättä kokoamaan rahvaalta elintarvikkeita (viisi kappaa ruista, erä kuivattua lihaa ja kalaa sekä herneitä), jotka oli kuljetettava Helsingin kaupungissa sijainneeseen kruunun muonavarastoon asianmukaisesti säilytettäviksi.
Yksi hänen tehtävistään oli ottaa vastaan alamaisten valitukset, jotka aikaisemmin oli osoitettu suoraan kuninkaalle. Hän ei kuitenkaan ollut oikeusoppinut. Hän joutui loputtomasti riitelemään verojen keräämisestä vastanneita virkamiehiä vastaan, koska nämä pyrkivät ottamaan osan tuotoista itselleen. Hän riitautui syvästi myös Turun piispa Eerik Sorolaisen kanssa, koska piispa pyrki pitämään valtaa käsissään.
Bielke asetti Isaacus Rothoviuksen uudeksi piispaksi vuonna 1627. Tämä oli osoitus siitä, että myös kirkko alistetaan valtion tahtoon. Viimeisetkin katolisuuden jäänteet haluttiin karsia kirkon piiristä.
Avioliitto ja jälkeläiset Bielke avioitui 12. maaliskuuta 1605 Tukholmassa vapaaherratar Ingeborg Oxenstierna af Eka och Lindön (1581–1661) kanssa, joka oli valtaneuvos ja vapaaherra Bengt Gabrielsson Oxenstiernan ja kreivitär Sigrid Gustafsdotter Tre Rosorin tytär.
Heille syntyivät lapset:
Ture Bielke (1606–1648), valtaneuvos; Sigrid Bielke (k. 1634), avioitui valtaneuvos ja sotamarsalkka Åke Henriksson Tottin kanssa; Christina Bielke (1609–1609); Carin Bielke (1612–1694), avioitui valtaneuvos ja valtakunnanmarsalkka Axel Banérin kanssa; Gustaf Bielke (1618–1661), valtaneuvos; Svante Bielke (1620–1645); marsalkka Carl Gustaf Wrangelin jalkaväkirykmentin majuri Brita Bielke (k. 1670), avioitui valtaneuvos ja sotamarsalkka, vapaaherra Gustaf Banérin kanssa; Sten Bielke (1624–1684), valtiovarainhoitaja.
Lähteet
Luokka:Ruotsalaiset aateliset Luokka:Valtaneuvokset Luokka:Vuonna 1569 syntyneet Luokka:Vuonna 1639 kuolleet Luokka:Suomen hovioikeuksien presidentit Luokka:Suomen kenraalikuvernöörit