pienoiskuva|oikea|Haisusavikan levinneisyys. pienoiskuva|oikea|Haisusavikka kuvattuna William Woodvillen teoksessa Medical Botany vol. 3 (1793). Haisusavikka (Chenopodium vulvaria) on savikoiden sukuun kuuluva yksivuotinen, matalakasvuinen kasvi. Se haisee mädältä kalalta ja on pahanhajuinen.Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 114.
Ulkonäkö ja koko Haisusavikka kasvaa 5–30 senttimetriä korkeaksi. Sen harmaa varsi on rento tai koheneva, hyvin jauhoinen sekä usein runsas- ja pitkähaarainen. Myös lehdet ovat väriltään harmaanvihreitä ja ne ovat varressa kierteisesti. Lehtien lapa on kasvin keskiosassa kooltaan 1–2 cm:n pituinen, ehytlaitainen, tylppäkärkinen ja vaihtelee muodoltaan vinoneliömäisestä kulmikkaan leveänpuikeaan. Haisusavikan vihreä kukinto on pienikokoinen ja lehdetön. Pienet, tähkämäiset ja tiheät sykerökukinnot sijaitsevat lehtihangoissa ja varren haarojen kärjissä. Suomessa haisusavikka kukkii heinä-elokuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Kiiltävän mustat siemenet ovat 1–1,2 millimetriä pitkiä, ympärykseltään lähes pyöreitä ja pinnaltaan lähes sileitä.Retkeilykasvio 1998, s. 126–127, 129.
Levinneisyys Haisusavikka on kotoisin Välimeren alueelta.Retkeilykasvio 1998, s. 129. Lajia tavataan vakiintuneena Pohjois-Afrikassa Marokosta Tunisiaan ja Välimeren pohjoispuolella Pyreneiden niemimaalta läpi Etelä- ja Keski-Euroopan aina Ukrainaan, Kaukasuksen alueelle, Turkkiin ja Syyriaan asti. Pohjoisessa se on levinnyt Britteinsaarten eteläosiin, Pohjois-Saksaan ja Pohjois-Puolaan saakka. Satunnaisena lajia on tavattu Euroopassa Fennoskandian etelä- ja keskiosissa, Etelä-Baltiassa ja Länsi-Venäjällä. Lajista on havaintoja myös Libyasta, Egyptistä, Irakista, Iranista sekä monin paikoin Keski-Aasiasta ja Etelä-Siperiasta. Ihmisen mukana haisusavikka on levinnyt myös paikoin Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Australiaan.Den virtuella floran: Stinkmålla (myös levinneisyyskartat) Viitattu 26.2.2013. Suomessa haisusavikka on hyvin harvinainen uustulokas, jota on tavattu lähinnä rannikkokaupungeista Uudeltamaalta Pohjois-Pohjanmaalle Oulun korkeudelle saakka. Tiedot lajin esiintymisestä ovat vanhoja eikä sitä ilmeisesti ole löydetty enää 1950-luvun jälkeen.Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Haisusavikan levinneisyys Suomessa. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 26.2.2013.
Elinympäristö Haisusavikka kasvaa muun muassa merenrannoilla ja erilaisilla joutomailla. Suomessa haisusavikkaa on tavattu satamissa ja kaatopaikoilla.
Lähteet Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
Aiheesta muualla Kasviatlas 2020: Haisusavikan levinneisyys Suomessa.
Luokka:Savikat