Austin Motor Company

Austin Motor Company Limited oli brittiläinen moottoriajoneuvojen valmistaja, jonka perusti Herbert Austin vuonna 1905. Austin ja sen kilpailija Morris Motors Limited yhdistyivät vuonna 1952 yhtiöksi British Motor Corporation Ltd (BMC), jossa Austin ja Morris olivat omat erilliset automerkkinsä. Austin oli automerkkinä käytössä vuoteen 1987. Nykyisin oikeudet nimeen ja tuotemerkkiin omistaa Shanghai Automotive Industry Corporation (SAIC), jolle ne siirtyivät fuusiossa Nanjing Automobilelta, joka taas oli hankkinut ne MG Rover Groupilta heinäkuussa 2005.

Historia

1905–1918: Perustaminen ja kehitys pienoiskuva|Austin Motors showroom, Long Acre, London, circa 1910

Työskennellessään Wolseley Sheep Shearing Machine Companyssa, joka valmisti lampaiden koneelliseen keritsemiseen kehitettyjä laitteita, Herbert Austin etsi uusia tuotteita, joiden valmistus tasoittaisi tehtaan vuodenajoista riippuvaa tuotantoa. 1800-luvun lopulla uusi innovaatio, polkupyörä, vaikutti kaupallisesti lupaavalta ja Wolseley aloitti niiden tuotannon. Samoihin aikoihin, alkaen 1895, Austin suunnitteli ja rakensi vapaa-ajallaan kolme autoa, jotka olivat Britannian ensimmäisten joukossa. Kolmas auto, joka oli jo nelipyöräinen, valmistui vuonna 1899. Wolseleyn johtokunnassa ei nähty moottoriajoneuvoilla olevan minkäänlaista tulevaisuutta eikä kaupallista menestystä, joten Austin lähti yhtiöstä vuonna 1901. Hän muodosti yhdessä Vickers-yhtiön kanssa autojen valmistukseen keskittyvän tehtaan, jonka nimeksi tuli Wolseley Tool and Motor Car Company.

Vuonna 1905 Herbert Austin lopetti yhteistyön Thomas ja Albert Vickersin kanssa ja jätti Wolseley Motors -yhtiön, josta oli kasvanut Britannian suurin autojen valmistaja. Teräsmagnaatti Frank Kayserin tuella Austin loi omaa nimeään kantavan yrityksen. Kayser hankki yhtiölle rahoitusta panttauksin ja lainoin, joukkovelkakirjoin ja takausjärjestelyin, mikä turvasi Austinille täyden omistuksen yhtiössään. Lisää talousapua oli tulossa Dunlop-ilmakumirenkaiden patentin haltijalta, Harvey du Cros’lta.

Marraskuussa 1905 Herbert Austin hankki omistukseensa tyhjäksi jääneen tehdaskiinteistön pienestä Longbridgen kylästä Worcestershirestä, seitsemän mailia lounaaseen Birminghamin kaupungista. Joulukuussa perustettiin Austin Motor Company Limited. Huhtikuun viimeisellä viikolla 1906 suuri joukko kiinnostuneita matkusti Longbridgeen tutustumaan uuteen Austin-autoon. Sen moottori oli nelisylinterinen ja voimansiirto toteutettu ketjuvedolla. Malleina oli 15/20 hp, valmiina autona hintaan 500 £ tai alustana 425 £ sekä 25/30 hp hintaan 650 £, alustana 550 £. pienoiskuva|Vuoden 1907 Austin 30hp. pienoiskuva|Vuoden 1908 Austin 100hp Grand Prix. Yhtiö tarvitsi lisää pääomaa, minkä myötä William Harvey Du Cros (1846–1918) liittyi yhtiön johtokuntaan vuonna 1906. Tämän jälkeen Harvey Du Cros junior Swift Cycle Co:sta ja Austin omistivat Austin Motor Companyn suunnilleen puoliksi. Herbert Austin toimi yhtiössä sekä hallituksen puheenjohtajana että toimitusjohtajana.

Austinin autot, kuten aiemmat Wolseleyt, olivat ylellisyystuotteita, kuten sen ajan Euroopassa oli tapana. Julkaistu asiakasluettelo sisälsi Venäjän tsaariperheen, prinsessoja, piispoja, Espanjan hallituksen korkea-arvoisia virkamiehiä sekä ison joukon Britannian korkeinta aatelia.

1906 1907 1908 1909 1910 1911 1912 1913 Liikevaihto £ 14 771 84 930 119 744 169 821 209 048 276 195 354 209 425 641 Valmistuneet autot 31 180 218 1 107 1 500 Työntekijöitä 270 2 300 Huomionarvoista on, että vuonna 1912 Wolseley myi 3000 autoa.

Helmikuussa 1914 Austin valmisti tourer-, limousine-, landaulette- ja coupé-korisia autoja, joihin oli saatavissa 15, 20, 30 ja 60 hevosvoiman moottorit. Myös sairaankuljetus- ja muut hyötyajoneuvot kuuluvat tuotevalikoimaan.

Austinista tuli pörssiyhtiö vuonna 1914, kun sen pääoma oli kasvanut 650 000 puntaan. Tuolloin yhtiö oli Britannian viidenneksi suurin autojen valmistaja, Wolseleyn, Humberin, Sunbeamin ja Roverin jälkeen.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Austin Motor Companyn tuotanto kasvoi valtion tilausten ansiosta huomattavasti. Sopimukset käsittivät lentokoneita, kranaatinkuoria, raskaita tykkejä ja moottoreita sekä 1 600 kuorma-autoa, valtaosin Venäjälle. Työvoiman määrä kasvoi 2 500 henkilöstä 22 tuhanteen.

Sotien välinen kausi pienoiskuva|Austin Twenty Tourer 1920 pienoiskuva|1926 Austin 7 box saloon Maailmansodan jälkeen Herbert Austin määräsi tehtaan tuottamaan autoja, jotka kaikki perustuivat saman 3 620 kuutiosenttimetrin, 20 hevosvoiman moottorin ympärille. Tuotantoon kuului henkilö- ja hyötyajoneuvoja sekä traktori, mutta myyntimäärät eivät saavuttaneet sodan aikaista tasoa. Yhtiö joutui selvitystilaan vuonna 1921, mutta nousi jaloilleen uudelleenjärjestelyjen ansiosta. Herbert Austin säilytti paikkansa yhtiön hallituksen puheenjohtajana, mutta joutui luopumaan toimitusjohtajan tehtävästä. Tästä eteenpäin yhtiön toimintaa johti toimitusjohtajan sijasta komitea.

Velkojien ja luotottajien vaatimuksesta yhtiöön nimettiin vuonna 1922 uusi talousjohtaja Ernest Payton sekä uusi tehtaanjohtaja Carl Engelbach vastaamaan autotuotannosta. Kolmikko Austin, Payton ja Engelbach luotsasi yhtiötä sotien välisen ajanjakson.

Pyrkimyksenä laajentaa markkinoita esiteltiin vuonna 1922 uudet pienet automallit. Ensin 1661 cm³ Twelve, sekä myöhemmin samana vuonna edullinen ja yksinkertainen Austin 7, joka oli ensimmäisiä suurille massoille suunnattuja ajoneuvoja Britanniassa. Yksi syy Austin 7:n kaltaisten autojen valmistamiselle oli myös Britannian autovero, joka määräytyi moottorin porauksen mukaan. Tällainen veron laskutapa suosi pitkäiskuisia moottoreita, joissa oli pieni sylinterin läpimitta. Lisäksi samankokoisella moottorilla varustetuilta tuontiautoilta perittiin isompi vero. Näin pyrittiin suojaamaan oman maan tuotantoa. Austin 7 oli suosittu automalli, jota valmistivat lisenssillä toimintaansa aloitteleva saksalainen BMW nimellä Dixi, japanilainen Datsun, Yhdysvalloissa American Austin Car Company nimellä Bantam sekä ranskalainen Rosengart. Britanniassa Austin oli myydyin merkki vuonna 1930. American Austin Car Company toimi itsenäisenä tytäryhtiönä vuodesta 1929 vuoteen 1934. Yhtiön konkurssin jälkeen tuotanto organisoitiin uudestaan ja autoja valmistettiin nimellä American Bantam vuodesta 1937 vuoteen 1941.

Austin 7-mallin tuoman menestyksen turvin Austin selviytyi taloudellisista vaikeuksistaan ja pysyi voitollisena läpi 1930-luvun. Tehdas esitteli uusia malleja, joissa oli kokoteräksinen kori, Girling jarrut ja synkronoitu vaihteisto. Moottorit pysyivät kuitenkin pitkään samoina sivuventtiilikoneina. Hallituksen varapuheenjohtajasta Ernest Paytonista tuli puheenjohtaja vuonna 1941, I Longbridgen paroni Austinin kuoltua. Vuonna 1938 yhtiön hallitukseen nimetystä Leonard Lordista tuli hallituksen puheenjohtaja vuonna 1946 Ernest Paytonin kuoltua.

pienoiskuva|vasen|Datsun 16 pienoiskuva|Austin Seven Ruby Nissan 1930-luvun alussa japanilainen Datsun valmisti autoja, jotka rikkoivat Austinin patenttioikeuksia, mutta vuodesta 1934 Datsun alkoi valmistaa autoja Austin 7:n lisenssillä. Tämä Austinin kanssa aloitettu yhteistyö pohjusti osaltaan Nissanin myöhempää kansainvälistä menestystä.

Vuonna 1952 Austin teki Nissanin kanssa sopimuksen 2 000 puolivalmiin auton maahantuonnista, loppukokoonpanosta ja myynnistä Austin-nimen alla. Sopimus edellytti, että Nissan järjestää kaikkien loppuvaiheen kokoonpanon osien paikallisen valmistuksen kolmen vuoden kuluessa, minkä tavoitteen Nissan saavutti. Nissan valmisti ja markkinoi Austineja seitsemän vuoden ajan. Sopimus antoi Nissanille myös oikeudet käyttää Austinin patentteja omien moottoreidensa kehittelyssä. Vuonna 1955 Nissan ryhtyi valmistamaan Austin A50 -mallia kokoonpanon sijasta alusta asti, alkuperäistä hieman isommalla korilla ja 1489 cm³ moottorilla. Nissan valmisti kaikkiaan 20 855 kappaletta Austineita vuosien 1953 ja 1959 välillä.

1939–1958: Toinen maailmansota ja sodan jälkeiset vuodet pienoiskuva|1954 Austin A30 Toisen maailmansodan aikana Austin jatkoi henkilöautojen valmistamista, mutta tuotantoon kuului myös kuorma-autoja ja lentokoneita, muun muassa Lancaster-pommikoneita.

Sodan jälkeinen mallisto julkaistiin vuonna 1944, ja tuotanto alkoi vuonna 1945. Mallit olivat peräisin 1930-luvun lopulta, mutta uutuutena esiteltiin 16 hp, jonka voimanlähteenä oli yhtiön ensimmäinen kannen yläpuolisilla venttiileillä varustettu OHV-moottori.

Austin of England Vuoden 1950 lopulta vuoden 1952 puoliväliin tuotteissa, myyntiesitteissä ja ilmoituksissa oli valmistajan nimenä Austin of England, vastavetona Morrisin Nuffield Organisation-nimelle. Tämän nimen alle oli koottu kaikki organisaatioon kuuluvat yhtiöt, se siis oli eräänlainen ”sateenvarjo”, olematta virallinen yhtiön nimi. Tällainen käytäntö aiheutti paheksuntaa tavarantoimittajissa ympäri Yhdistynyttä kuningaskuntaa, ja Austin-yhtiötä muistutettiin muun muassa siitä että heidän Longbridgen laitoksissaan työskenteli paljon siirtolaisia. Nimen käytöstä luovuttiin, kun yhtiö fuusioitui Morrisin kanssa BMC-yhtiöksi.

BMC Vuonna 1952 Austin Motor Company Ltd fuusioitiin pitkäaikaisen kilpailijan Morris Motors Ltd:n kanssa uudeksi British Motor Corporation Ltd:ksi. Austinin toimitusjohtajana oli tuolloin Leonard Lord, joka oli toiminut myös Morrisin toimitusjohtajana 1932–1938. Uuden yhtiön ensimmäinen hallituksen puheenjohtaja oli lordi Nuffield, mutta hän vetäytyi pian tehtävästä. Hänen tilalleen nimettiin 1954 Leonard Lord, joka oli aikoinaan riitaantunut Morrisin kanssa ja Austinille siirryttyään vannonut ”repivänsä [Morrisin] Cowleyn-laitokset palasiksi tiili tiileltä”. Lord pyrki varmistamaan, että Austin olisi BMC:n hallitsevampi osapuoli ja että sen hiljattain kehitetyt OHV-moottorit tulivat valtaosan tuotteista voimanlähteeksi. Yhtiössä jatkettiin jo Morrisin omaksumaa käytäntöä markkinoida samaa autoa kosmeettisin muutoksin ja eri nimellä. Tuolloin käytössä oli hivenen halventava englanninkielinen termi badge-engineering; nykyisin puhuttaisiin brändäyksestä, ja käytäntö on autoteollisuudessa hyvin yleinen. pienoiskuva|Austin A40 Countryman

Austin-Healey Vuonna 1952 Austin teki tuotantosopimuksen tunnetun autosuunnittelija Donald Healeyn kanssa. Sopimuksen perusteella aloitettiin uuden merkin, urheiluauto Austin-Healeyn valmistus.

1959–1969: Muutosten aikakausi pienoiskuva|Vuoden 1963 Austin Mini Cooper S. Vuonna 1956 Suezin kriisin aiheuttama epävarmuus raakaöljyn toimituksissa antoi alkusysäyksen uuden mallin suunnittelulle. Alec Issigonis, joka oli suunnitellut malleja Morrisille jo vuosina 1936–1952, sai Leonard Lordilta tehtävän suunnitella uusi pikkuauto. Tämän työn tuloksena esiteltiin vuonna 1959 monin tavoin vallankumouksellinen Mini. Austinin versio nimettiin aluksi Austin Seveniksi, mutta Morrisin Mini Minor -nimi sai alusta asti enemmän huomiota. Myös Morris-version myynti oli Austinia parempaa, joten Austinkin nimettiin pian Miniksi. Vuonna 1970 British Leyland pudotti erilliset Austin- ja Morris-nimet Minien yhteydestä: automalli oli siitä lähtien yksinkertaisesti Mini, jonka valmistajana toimi BLMC:n Austin–Morris-divisioona.