Abd-ul-Mejid I eli Abdülmecid I (25. huhtikuuta 1823 Konstantinopoli – 25. kesäkuuta 1861 Konstantinopoli) oli Osmanien valtakunnan sulttaani vuosina 1839–1861. Huolimatta siitä, että Abd-ul-Mejid kuoli nuorena, hän ehti toteuttaa valtakunnassaan lukuisia uudistuksia, joista hänet tunnetaan edelleen.
Suku ja koulutus Abd-ul-Mejid syntyi Konstantinopolissa (nyk. Istanbul). Hänen vanhempansa olivat Mahmud II ja Bezmialem Kadın (1807–1853), Valide Sultan. Hänen äitinsä oli georgialaista syntyperää. Hän sai nuorena hyvän koulutuksen. Hän oli ensimmäinen Osmanien valtakunnan sulttaani, joka osasi puhua ranskaa.
Sulttaani Abdülmecid I nousi 16-vuotiaana isänsä kuoleman jälkeen valtaistuimelle heinäkuussa 1839. Hallituskauden alku oli hankala, sillä osmanien armeija oli kesäkuussa 1839 kärsinyt Nizipin taistelussa murskaavan tappion Egyptin varakuninkaan joukoille.
Ulkopolitiikassa sulttaani pyrki säilyttämään valtakunnan yhtenäisyyden solmimalla hyvät suhteet eurooppalaisiin suurvaltoihin. Vain liitto Euroopan suurvaltojen kanssa pelasti Osmanien valtakunnan ankarilta rauhanehdoilta, kun maa solmi Lontoossa rauhan Egyptin kanssa heinäkuussa 1840. Egypti pysyi Osmanien valtakunnan hallinnassa ja joutui maksamaan vuosittain 80 000 kultarahan suuruisen veron, mutta sulttaanin oli tunnustettava Muhammad Ali Paššan ja tämän poikien oikeus edelleen hallita Egyptiä.
Kun Irlannin nälänhädän helpottamiseksi kerättiin varoja vuonna 1847, Abd-ul-Mejid oli aikeissa lahjoittaa 10 000 puntaa (vuoden 2022 rahassa 819 453 puntaa) sekä kolme laivalastillista viljaa, lääkkeitä ja muita tarvikkeita. Brittiläiset diplomaatit pyysivät kuitenkin, että sulttaanin lahjoitus jäisi vain 1 000 puntaan. Syynä tähän oli se, että kuningatar Viktoria oli jo ehtinyt lahjoittaa 2 000 puntaa, ja olisi ollut kiusallista lahjoittaa enemmän kuin maan kuningatar.
Venäjän tavoitellessa pääsyä Välimerelle puhkesi Krimin sota. Osmanien valtakunta sai apua Venäjää vastaan Ranskalta, Englannilta ja Sardinialta. Sota päättyi maaliskuussa 1856 solmittuun Pariisin rauhaan. Osmanien valtakunta välttyi aluemenetyksiltä.
Abdül-Mecidin hallituskauden jälkipuoliskolla Euroopan suurvallat pyrkivät estämään Osmanien valtakunnan otteen vahvistumista Balkanilla. Länsimaiden painostuksesta sulttaanin oli myös myönnettävä Libanonille laaja autonomia vuonna 1861.
Uudistuksia
Varmistaakseen valtakuntansa sisäisen yhtenäisyyden sulttaani aloitti hallittuaan vasta neljä kuukautta uudistushankkeen, joka oli osittain käynnistynyt jo hänen isänsä hallituskaudella.
Hallitsijana Abdül-Mecid oli vapaamielinen. Hänen hallituskaudellaan toteutettiin monenlaisia sisäpoliittisia uudistuksia. Armeijaa uudistettiin vuonna 1842. Sotaoikeuksia kehitettiin siten, että niissä oli turkkilaisten tuomarien lisäksi myös eurooppalaisia tuomareita. Uudistuksia toteutettiin myös oikeuslaitoksessa ja koulujärjestelmässä. Sulttaanin aloitteesta perustettiin opetusministeriö sekä perustettiin peruskouluja ja sotilaallista koulutusta antavia oppilaitoksia. Vuonna 1858 tehtiin aloite maanomistusolojen korjaamiseksi. Tämä kuitenkin jäi toteuttamatta samoin kuin monet muutkin uudistukset, koska Abdül-Mecidin seuraajat olivat taantumuksellisia.
Abdül-Mecid ehti toteuttaa joitakin merkittäviä rakennushankkeita. Hän korjautti Hagia Sofian moskeijan ja rakennutti asunnokseen vuonna 1856 valmistuneen uudenaikaisen Dolmabahçen palatsin sekä perusti Konstantinopoliin ranskalaisen teatterin.
Kuolema ja perilliset Abd-ul-Mejid I kuoli 38-vuotiaana tuberkuloosiin, kuten isänsäkin. Hänet haudattiin lähelle aiemman edeltäjänsä Selim III:n hautaa Selim I:n moskeijaan (Yavuz Selim Camii).
Abd-ul-Mejidiä seurasivat aikanaan hallitsijoina hänen nuorempi veljensä Abd-ul-Aziz ja omat pojat Murad V, Abd-ul-Hamid II, Mehmed V ja Mehmed VI, joka oli Osmanien valtakunnan viimeinen sulttaani. pienoiskuva|Abd-ul-Mejid I, Konstantin Cretius 1846. pienoiskuva|Liittolaiset Osmanien valtakunnan sulttaani Abd-ul-Mejid I, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin kuningatar Viktoria sekä Ranskan presidentti Napoleon III ennen vuotta 1852. Piirros on kuvitteellinen, ennen vuotta 1867 Osmanien sulttaani ei matkustanut vierailemaan länsimaihin.
Vaimot Abdülmecidillä oli yksi dynastian suurimmista haaremeista. Hänen tiedetään olevan ensimmäinen sulttaani, jonka haaremi ei koostunut orjattarista, vaan orjuuden asteittaisen lakkauttamisen myötä Ottomaanien valtakunnassa vapaasyntyisistä tytöistä, olivatpa he aatelisia tai porvarillisia, jotka perheet lähettivät sulttaanille omasta tahdostaan. Hän oli myös ensimmäinen sulttaani, jonka haaremi omaksui määritellyn hierarkkisen rakenteen, johon kuului neljä kadınia (puoliso), neljä ikbalia (suosikkijalkavaimo), neljä gözdea (suosikki) ja vaihteleva määrä alempiarvoisia jalkavaimoja.
Abd-ul-Mejid I:llä oli ainakin 26 vaimoa, joista vain kaksi, Rahime Perestu Kadin ja Bezmiara Kadın olivat virallisia laillisia puolisoita. Jälkimmäinen erosi sulttaanista vuonna 1859.
Servetseza Kadin (1823–1878): baş kadin (ensimmäinen puoliso), syntyjään tšerkessialainen tai georgialainen prinsessa Temruko. Abd-ul-Mejid ei tuntenut häntä kohtaan vetoa; heille ei syntynyt lapsia. Sulttaani kuitenkin arvosti häntä ja uskoi hänelle lastensa Mehmed V Reşadin, Fatma Sultanin ja Refia Sultanin kasvatuksen näiden menetettyä äitinsä. Servetseza rakasti myös Murad V:tä kuin omaa poikaansa. Hoşyar Kadin (1825–1849). Toinen kadın (sulttaanin puoliso). Georgialaisen aatelismies Zurab Bey Tuskian tytär tuli haaremiin vuonna 1839. Hän sai tyttären. Hänen sisarensa toimi haaremin kolmantena rahastonhoitajana ja nautti suurta arvostusta. Kuoli tuberkuloosiin. Şevkefza Kadın (1820–1889); toinen kadın (sulttaanin puoliso) Hoşyarin kuoleman jälkeen. Tšerkessi, kasvattajana toimi Nurtab Kadın, Mahmud II:n puoliso. Hän oli Murad V:n äiti ja myöhemmin Valide Sultan (hallitsevan sulttaanin äiti), hänellä oli myös tytär vuonna 1839 solmitusta ensimmäisestä liitosta. Tirimüjgün Kadin (1819–1853): tšerkessitaustainen kolmas kadın (sulttaanin puoliso), toimi aluksi haaremissa palvelijana (kalfa); vuonna 1841 solmitusta liitosta syntyivät prinsessa Seniha ja Abd-ul-Hamid II. Gülcemal Kadin (1826–1851): bosnialaistaustainen, neljäs kadın (sulttaanin puoliso); vuonna 1843 solmitusta liitosta hänellä oli neljä tytärtä ja poika Mehmed V. Verdicenan Kadın (1825–1889), syntyjään abhaasialainen prinsessa Saliha Açba; avioitui 1852 Abdülmecidin kanssa poliittisista syistä. Shehzade Ahmed Kamaleddin (1848–1905) ja tyttären äiti, adoptoi Mediha Sultanin tämän äidin kuoltua. Kuuluisan runoilija Leyla Açban täti; joka toimi myös hänen hovineitonaan. Şayan Kadın (1829–1860). Neljäs kadın (sulttaanin puoliso) Gülcemalin kuoleman jälkeen. Tšerkessi, syntynyt Sotšissa; äiti Kucba-suvun prinsessa. Sulttaanin puolisona hän käytti vaikutusvaltaansa auttaakseen Kaukasuksen alueelta tulleita pakolaisia. Asui palatsissa äitinsä kanssa. Ei omia lapsia, adoptoi Behice Sultanin tämän äidin kuoltua. Gülistu Kadın (1830–1861). Neljäs kadın (sulttaanin puoliso) Şayanin kuoleman jälkeen. Syntyjään abhaasialainen prinsessa Fatma Çaçba, anoppi Bezmiâlem Sultanin suosikkiminiä. Vuonna 1854 solmitusta liitosta syntyi tytär Mediha (1856–1928) ja viimeisenä sulttaanina hallinnut Mehmed VI. Rahime Perestu Kadin (1830–1906). Hän oli Abdülhamid I:n tyttären Esma Sultanin ottotytär ja Abdülmecidin ensimmäinen laillinen aviopuoliso. Hänestä tuli neljäs kadın (sulttaanin puoliso) Gülistun kuoleman jälkeen. Hänellä ei ollut omia lapsia, mutta hän toimi Abdülhamid II:n ja Cemile Sultanin kasvattiäitinä. Bezmiara Kadın (k. 1909). Hänellä oli viidennen kadınin (sulttaanin puoliso) arvonimi, joka myönnettiin hänelle sulttaanin toisena laillisena puolisona; avioliitto solmittiin vuonna 1847. Aatelisperheestä adoptoitu nainen ei koskaan sopeutunut haaremiin ja otti eron sulttaanista vuonna 1859, hän oli ensimmäinen nainen, joka teki niin. Hän sai sulttaanin kanssa tyttären, joka kuoli vastasyntyneenä. Myöhemmin hän avioitui vielä kahdesti ja sai tyttären toisen aviomiehensä kanssa. Mahitab Kadın (1830–1888). Tšetšeenitaustainen Mahitab oli yksi Abdülmecidin suosikkipuolisoista, minkä vuoksi hänelle myönnettiin viidennen kadınin (sulttaanin puoliso) arvonimi. Hän sai pojan ja tyttären. Düzdidil Hanım (1826–1845). Baş ikbal (sulttaanin suosikkijalkavaimo) tai kolmas kadın (sulttaanin puoliso). Abhaasitaustainen Düzdidil kasvoi hovissa päärahastonhoitajan suojatattarena. Hän sai neljä tytärtä, mutta joutui eroon heistä sairastuttuaan tuberkuloosiin; hänet eristettiin muista ja hänen hoitonsa uskottiin hänen serkulleen Cican Hanımille. Nükhetseza Hanım (1827–1850). Baş ikbal (sulttaanin suosikkijalkavaimo) Düzdidilin kuoleman jälkeen. Abhaasi- ja georgialaistaustainen nainen, jonka oikea nimi oli Hatice. Hän sai kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Hän kuoli tuberkuloosiin. Neveser Hanım (1841–1889). Baş ikbal (sulttaanin suosikkijalkavaimo) Nükhetsezan kuoleman jälkeen. Abhaasialaisen aatelismies Misost Bey Eşban tytär, oikea nimi Esma Eşba. Saapui palatsiin 1853 ja sai viiden vuoden ajan koulutusta ennen kuin hänestä tuli sulttaanin puoliso. Ei omia lapsia, adoptoi Şehzade Mehmed Burhaneddinin tämän äidin kuoltua. Harrasti ratsastusta, ja sulttaani rakennutti hänelle Dolmabahçen palatsin taakse paviljongin, jossa hän saattoi levätä ratsastusretkiensä jälkeen; myöhemmin hän muutti sinne pysyvästi, Abd-ul-Hamid II:n valtakaudella hän asui Yıldızin palatsin alueella sijaitsevassa paviljongissa. Veljentytär Şemsinur Hanım siirtyi Mehmed VI:n ensimmäisen puolison Emine Nazikeda Kadınin palvelukseen. Zeynifelek Hanım (1824–1842). Toinen ikbal (sulttaanin suosikkijalkavaimo). Abhaasialainen, kuului Kılıç-sukuun. Kasvoi palatsissa sisarensa ja serkkujensa kanssa, ja Bezmiâlem Sultan valitsi hänet hallitsijan puolisoksi. Hän sai tyttären ja kuoli tuberkuloosiin. Nesrin Hanım (1826–1853). Toinen ikbal (sulttaanin suosikkijalkavaimo) Zeynifelekin kuoleman jälkeen. Georgialaisen aatelismies Manuçar Bey Asemianin tytär sekä kolmen pojan ja yhden tyttären äiti. Menehtyi suruun menetettyään kolme lapsistaan. Ceylanyar Hanim (1830–1855). Toinen ikbal (sulttaanin suosikkijalkavaimo) Nesrinin kuoleman jälkeen. Tšerkessi, oikea nimi Nafiye. Hän oli pojan äiti. Serfiraz Hanım (1837–1905). Toinen ikbal (sulttaanin suosikkijalkavaimo) Ceylanyarin kuoleman jälkeen. Syntyjään abhaasialainen prinsessa Ayşe Liah (tai Lakh). Yksi sulttaani Abd-ul-Mejidin suosikkihovinaisista, menetti suosion jouduttuaan skandaalin keskelle rakastuttuaan armenialaispoikaan. Hänellä oli kaksi poikaa ja tytär: liitosta syntyi poika Shehzade Sulaiman (1861–1909). Nalandil Haseki Kadın (1829–1890): liitosta syntyi yksi tytär. Abd-ul-Mejid I:llä oli ainakin 46 lasta, joista 29 lasta kuoli jo alle 5-vuotiaina.
Murad V (1840–1904), äiti Şevkefza Kadın. Fatma Sultan (1840–1884), äiti Gülcemal Kadın. Äidin kuoleman jälkeen Servetseza Kadın adoptoi hänet. Hän oli kahdesti naimisissa, ja hänellä oli yksi poika ja kaksi tytärtä. Behiye Sultan (22. helmikuuta 1841 – 3. kesäkuuta 1847), äiti Zeynifelek Hanım, kuoli 6-vuotiaana. Refia Sultan (1842–1880), äiti Gülcemal Kadın. Hatice Sultanin kaksoissisar. Äidin kuoleman jälkeen Servetseza Kadın adoptoi hänet. Kerran naimisissa, ja hänellä oli tytär. Abdülhamid II (1842–1918), äiti Tirimüjgan Kadın. Äidin kuoleman jälkeen Rahime Perestu Kadin adoptoi hänet. Cemile Sultan (1843–1915), äiti Düzdidil Hanım. Äidin kuoleman jälkeen Rahime Perestu Kadın adoptoi hänet. Kerran naimisissa, ja hänellä oli kolme poikaa ja kolme tytärtä. Münire Sultan (1844–1862), äiti Verdicenan Kadın. Kahdesti naimisissa. Mehmed V Reşad (1844–1918), äiti Gülcemal Kadin. Äidin kuoleman jälkeen Servetseza Kadin adoptoi hänet. Şehzade Ahmed Kemaleddin (1848–1905), äiti Verdicenan Kadin. Hänellä oli puoliso ja kaksi tytärtä.