Heikki Pentti Ilmari Kinnunen (s. 8. huhtikuuta 1946 Raahe)Kuka kukin on 2007, Otava 2006 on suomalainen näyttelijä ja laulaja. Monisäikeisen ja mittavan teatteriuransa ohella Kinnunen on ollut luomassa suomalaista sketsipohjaista televisioviihdettä.
Kinnunen aloitti ammattiuransa näyttävästi Lapualaisoopperassa vuonna 1966, minkä jälkeen hän näytteli muutaman vuoden Suomen Kansallisteatterissa. Vuosina 1971–1977 Kinnunen näytteli Turun kaupunginteatterissa, jossa hän kuului ensembleen, joka nosti teatterin maineen uudelle tasolle. Ajanjakson huomattavin saavutus oli voimallinen uustulkinta Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Vuosina 1977–1979 Kinnunen näytteli KOM-teatterissa, mitä seurasi parin vuoden rupeama vapaana taiteilijana. Vuonna 1982 Kinnunen aloitti Helsingin kaupunginteatteriissa, jossa hän näytteli vuoteen 1990. Vuonna 2002 Kinnunen kiinnitettiin Tampereen Teatteriin, josta hän eläköityi 2009. Eläkevuosinaan Kinnunen on työskennellyt vapaana taiteilijana.
Televisio yleistyi vinhaa vauhtia Kinnusen uran alkuvuosina ja toi hänelle julkisuutta. Televisiorooliensa kautta hän on profiloitunut eritoten koomikoksi. Kinnunen loi oivaltavia karikatyyreja 1970- ja 1980-luvun suosituissa sketsisarjoissa kuten Ällitälli ja Soitinmenot. Myös Kinnusen elokuvatehtävät painottuvat komediaan. 1990-luvulla hän näytteli Vääpeli Körmyä viiden sotilasfarssin verran. Kinnusen koomikkoparina oli etenkin 1970- ja 1980-luvuilla Leo Lastumäki. 2010-luvulla Kinnunen näytteli suositun Mielensäpahoittajan.
Hupihahmojen suosiosta huolimatta Kinnusen roolirekisteri ei ole missään vaiheessa rajoittunut komediaan. Hän on ottanut taiteellisia voittoja myös vakavassa draamassa, kuten Kirsikkapuistossa. Kinnunen on tehnyt vaikuttavaa jälkeä myös musikaaleissa ja lastennäytelmissä. Näyttelijäntyössään Kinnunen on painottanut tekstilähtöisyyttä ja hänen erinomainen rytmitajunsa on ollut hyödyksi komedioissa, joissa repliikkien ajoitus on ratkaisevaa. Komediaa hän on sanonut tekevänsä mielellään tragiikan kautta.Heilala, s. 89 ja 308
Kinnunen on Komediateatteri Arenan perustajajäsen ja hän näytteli teatterin produktioissa vuoteen 1999 asti, mukaan luettuna Pygmalion, jossa hän teki miespääosan tuolloista puolisoaan Satu Silvoa vastaan.
Kinnunen on myös levylaulaja: hän on levyttänyt noin 170 laulua ja useita studioalbumeja.
Vuonna 2009 Kinnunen palkittiin Pro Finlandia -kunniamerkillä. Vuonna 2012 hänet palkittiin elämäntyöstään Kultaisella Venlalla.Kultaiset Venlat jaettiin jälleen
Kinnunen oli uransa alkuaikoina monien kulttuurialan työntekijöiden tavoin hyvin vasemmistolainen, jopa taistolainen, mutta sittemmin hänen mielipiteensä muuttuivat.Heilala, s. 101–102 Vuoden 2012 presidentinvaaleissa hän tuki Sauli Niinistöä. Kinnusen elämäkerta Heikki Kinnunen – Tarinankertojan elämät ilmestyi vuonna 2016.
Lapsuus ja nuoruus
Kinnusen sukujuuret juontavat Itä-Suomeen kummankin vanhemman puolelta. Hänen isänsä Paavo Henrik KinnusenTeatterin maailma 1965, s. 218 suku oli karjalaista. Hänen äitinsä Aino Anna Maria Tenhusen suku puolestaan oli Pohjois-Karjalan Tohmajärveltä. Paavo oli syntynyt Viipurissa 1909 ja Aino Impilahdella 1903.Heilala, s. 15 Paavo ja Aino Kinnunen asuivat alkuun Helsingissä, missä perheeseen syntyi kolme lasta. Perhe muutti tiuhaan ratavartijana työskennelleen Paavo Kinnusen kulloisenkin pestin perässä. Joensuussa Kinnusten lapsikatras tuplaantui kuuteen. Seitsemäs lapsi syntyi Lapin kylässä Paavolassa lähellä Oulua. Kahdeksantena syntyi Heikki Kinnunen, synnyinpaikaksi kirjattiin Raahe. Kaksi vuotta Heikin jälkeen syntyi Kinnusten kuopus. Paavo ja Aino Kinnunen adoptoivat vanhimman tyttärensä tyttären 1954, joten perheen lopullinen lapsiluku oli kymmenen.Heilala, s. 18–20
Kinnuset muuttivat Paavolasta Kontiomäelle lähelle Kajaania. Heikki oli oppinut puhumaan Lapin kylässä ja Kontiomäellä hän oppi Kainuun murretta. Myös Heikin taiteilijuus alkoi orastaa Kontiomäellä: muutaman vuoden ikäisenä hän esitti lauluja työläisille maksua vastaan. Kun Heikki lähestyi kouluikää perhe muutti Mikkeliin. Siellä hän sai ensituntuman teatterimaailmaan esiintymällä avustajana lastennäytelmissä.Heilala, s. 31–35 Hän teki ensimmäisen roolinsa jo 9-vuotiaana Lumikki ja 7 kääpiötä -satunäytelmässä Jörönä.
"Suorastaan maagista", Heikki Kinnunen kuvaili tunnelmiaan Mikkelin teatterista. Koulussa Kinnunen ei niinkään viitsinyt menestyä. Yhteiskoulu jäi kesken, minkä jälkeen Kinnunen kokeili kauppakoulua, mutta horisontissa häämötti jo teatterikoulu.Heilala, 36 ja 39
12-vuotiaana Kinnunen näytteli Mikkelin kansalaisopistossa Pölhö-Kustaan roolin musiikillisessa kansankomediassa Tukkijoella. Ohjaajana oli Alpo Vuolle. Länsi-Savon Irma Toivakka kehui Kinnusen suoritusta – siitä puuttui "opetetun maku", Toivakka arvioi.Heilala, 41 ja 43 Aija Talvi-Oksanen ohjasi Kinnusta näyttelemisen ohella lausunnan pariin, eikä suotta, sillä Kinnunen voitti valtakunnallisen lausuntakilpailun Jyväskylässä. Kinnunen eteni myös puheteatterissa, ja sai alati vaikeampia rooleja. Näytelmässä Saimaan rannalla keväällä 1961 hän loisti sulhaspoikana. Osasuorituksen arvioitiin osoittavan ”todellista näyttelijän lahjakkuutta”.Heilala, s. 44–46
Teatterikouluun Kinnunen pyrki ja pääsi 1964. Hän teki vaikutuksen eritoten laulutaidollaan. Raadissa oli muun muassa Ralf Långbacka. Samalle kurssille hyväksyttiin parikymmentä näyttelijänalkua, Kinnusen lisäksi muun muassa Kinnusen tuleva hyvä ystävä Pekka Autiovuori.Heilala, s. 53–54 Teatterikoulun taso ei ollut kovin korkea, mikä turhautti Kinnusta. Opiskelukaverit olivat kuitenkin mainioita persoonia ja Kinnuselle opiskeluvuosien saldo oli lopulta positiivinen.Heilala, s. 57
Teatteriura Lapualaisooppera
Vuonna 1966 Kinnunen pääsi mukaan sittemmin ikoniseksi muodostuneeseen Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperaan. Tuotannon ohjasi Kalle Holmberg, joka oli tutustunut Kinnuseen jo Mikkelin teatterissa. Lapualaisooppera heijasteli ajan henkeä ja sen valmisteluprosessi oli nuorta intoa pullollaan. Mukana olivat muun muassa Kaj Chydenius, Kaisa Korhonen ja Aulikki Oksanen sekä Arja Saijonmaa ja Vesa-Matti Loiri.Heilala, s. 64–65 Lapualaisooppera sai ristiriitaisen vastaanoton, Uuden Suomen Katri Veltheim luonnehti sitä "tunnekylläiseksi poliittiseksi teatteriksi" ja oli vaikuttunut sen älyllisyydestä. Kauppalehden Annikki Vartia sitä vastoin oli varovaisempi, hänen mielestään teoksen väkivallan vastainen julistus oli tekopyhää, sillä teos itsessään sortui fanaattisuuden ja väkivallan ihannointiin.Heilala, s. 67–68
Suomen Kansallisteatteri
"Lyö kiinni", Paavo Kinnunen sanoi pojalleen, kun tämä kysyi hänen mielipidettään kiinnityksestä Suomen Kansallisteatteriin. Aino Kinnusen mielestä kiinnitys Suomen päälavalle oli kuin meno museoon.Heilala, s. 73 Kinnusen tulorooli Kansallisteatterissa oli Silvestren osa Molièren farssissa Scapinin kujeet. Farssia oli esitetty 1900-luvun alussa nimellä Scapin'in vehkeilyt. Elina Lehtikunnaksen ohjaama tuotanto sai ensi-iltansa keskiviikkona 27. syyskuuta 1967. Kinnusen kanssa näyttelivät muun muassa Pekka Autiovuori ja Rose-Marie Precht.
Debyyttiä seurasi litania erilaatuisia tehtäviä, kuten Mortus komediassa Päivänsankari ohjaajanaan Veli-Matti Saikkonen. Siinä näyttelivät myös Ansa Ikonen, Rauni Luoma ja Rauha Rentola, muiden muassa. Kansallisteatterin vuosinaan Kinnunen sai tutustua edellä mainittujen taitureiden lisäksi myös Tauno Palon ja Joel Rinteen kaltaisiin 1900-luvun näyttelijäsuuruuksiin. Kinnusen Mortus upposi kriitikoihin. Helsingin Sanomien Leila Arpiainen: "Näyttelijän lopullinen koetinkivi lienee siinä, miten asianomainen pystyy tekemään itsensä tiettäväksi roolissaan ilman repliikkejä. Heikki Kinnunen pystyy."Heilala, s. 78
Kinnunen menestyi myös lastennäytelmissä, kuten Jack Witikan ohjaamassa Peter Panissa, joka sai ensi-iltansa joulun alla 1969. Lapsiyleisöä Kinnunen piti vaativampana kuin aikuisia.Heilala, s. 80 Kinnusen ensimmäinen päärooli Kansallisteatterissa oli nimiosa Veijo Meren näytelmässä Nuorempi veli. Se sai ensi-iltansa vapun alla 1970. Vastaanotto oli positiivinen. Maija Savutie oli vaikuttunut Kinnusen ”roolitulkinnan aitoudesta ja repliikin ilmaisevuudesta”. Myös Kinnunen itse pitää Nuorempaa veljeä yhtenä muistettavimmista tehtävistään, tosin lähinnä näyttelijäkaartin ansiosta. Vanhempaa veljeä näytteli Kosti Klemelä, mukana olivat myös muun muassa Eeva-Kaarina Volanen ja Maija Karhi.Heilala, s. 84
Syyskaudella 1970 Kinnunen näytteli muun muassa Victorien Sardoun klassikkokomediassa Rouva Suorasuu. Tuotannossa näytteli edustava otos 1900-luvun suomalaisen teatteritaiteen tunnetuimpia nimiä aina Jussi Jurkkaa myöten. Pian tulikin Kinnusen aika muuttaa Turkuun.
Turun kaupunginteatteri
Ralf Långbacka ja Kalle Holmberg alkoivat kaavailla siirtymistä Turun kaupunginteatteriin 1970. Mukaan tarvittiin etevä ensemble, johon kuuluivat muun muassa Heikki Kinnunen ja Esko Salminen sekä Kinnusen ensimmäinen puoliso Rose-Marie Precht. Ennestään Turussa oli jo Kapo Manton kaltaisia vahvoja näyttämötaiteilijoita.Heilala, s. 108 Turun maine teatterikaupunkina kasvoi aiemmasta, ja taiteellisesti antoisia vuosia 1971–1977 alettiin kutsua Kotkien kaudeksi.
Turun kaupunginteatterissa Kinnunen debytoi nuoren homoseksuaalisesti suuntautuneen miehen roolissa Martin Sperrin näytelmässä Ajojahtia Ala-Baijerissa. Esitys sai ensi-iltansa 17. syyskuuta 1971. "Heikki Kinnusen Abram ja Juha Mujeen Rovo ovat esityksen sinänsä varsin tasaveroisten näyttelijäsuoritusten parhaita kuvia --- neuroottisten asenteiden murskaavasta voimasta", Turun Sanomien Jyrki Vuori arvioi näytelmää.Heilala, s. 111
Kinnusen Turun vuosien tapaus oli Aleksis Kiven romaaniin perustuva Seitsemän veljestä Ritva Holmbergin dramatisoimana ja Kalle Holmbergin ohjaamana. Holmbergien tuotannon olennaisia eroja aiempiin, runsaslukuisiin sovituksiin oli veljesten toiminnallisuus ja Kaj Chydeniuksen säveltämän musiikin olennainen osuus.Heilala, s. 119 Seitsemän veljestä sai ensi-iltansa 15. joulukuuta 1972. Näytelmästä tuli eittämättä eräs suomalaisen teatterihistorian puhutuimmista ja kehutuimmista produktioista.Heilala, s. 122 Kinnunen teki Aapon roolin, Juhanin näytteli Esko Salminen ja Tuomaan Juha Hyppönen. Myöhemmin Tuomaan saappaisiin astui Vesa-Matti Loiri. Näytelmä sai erittäin hyvän kriitikkovastaanoton. Aamulehden Olavi Veistäjä arvioi Kinnusen osasuoritusta: ” --- Kinnunen antaa Aapolle hikerryttävän humoristisen, hienosti eritellyn ja taitavaakin taitavammin toteutetun hahmon”. Seitsemän veljestä sai noin 150 000 katsojaa ja sitä esitettiin myös ulkomailla. Siitä tehtiin myös televisiotaltiointi,Heilala, s. 124 joka julkaistiin DVD:nä 2010-luvulla.
Turun kaupunginteatterissa rinnan Aapon roolin kanssa Kinnunen näytteli kappaleissa Dantonin kuolema, Galilein elämä ja Kirsikkapuisto. Viimeksi mainitussa Kinnunen oli Trofimovina. Hän näytteli Esko Salmista vastaan, ja näytelmä jäi molempien mieleen näyttämötaiteen juhlana, joka nousee tavanomaisempien tuotantojen yläpuolelle.Heilala, s. 125 Viimeisenä näytelmänään Turun kaupunginteatterissa Kinnunen näytteli Kiven farssissa Olviretki, joka oli erinomainen päätös taiteellisesti voittoisalle Turun kaudelle.Heilala, s. 136
KOM-teatteri
Holmbacka ja Långberg jättivät Turun 1977, ja menestynyt ensemble hajosi. Kinnunen siirtyi helsinkiläisen KOM-teatterin kaartiin. Hän näytteli muun muassa lentojätkä Komulaista teoksessa Etappi ja räätäli Halmetta teoksessa Pohjantähti. KOM teki paljon kiertueita ja palkat olivat matalat. Kinnusen KOM-kausi kesti pari vuotta.Heilala, s. 145–150
Helsingin kaupunginteatteri