Gammelstadin kirkkokylä () on Luulajan kunnassa, Gammelstadin taajamassa Luulajan taajamasta noin kymmenen kilometriä luoteeseen sijaitseva kirkkokylä. Se on Ruotsin parhaiten säilynyt ja koko Skandinavian mittakaavassa ainutlaatuinen esimerkki perinteisestä kirkkokylästä. Kirkkokylässä on 424 kirkkotupaa sekä porvariston asuma-alue. Kohde hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Maailmanperintöalueeseen kuuluu myös vuonna 1492 käyttöön otettu Alaluulajan keskiaikainen kirkko. Kuten kirkkokylissä yleensäkin, kirkon ympärille rakennettuja kirkkotupia käytettiin kauempaa tulevien kirkossakävijöiden majoitukseen, koska pitkien välimatkojen ja hankalien matkustusolosuhteiden takia he eivät ehtineet palata kotiin saman päivän aikana.
Maailmanperintöstatus tuo Gammelstadin taajamalle paljon näkyvyyttä ja kehittämismahdollisuuksia, mutta se vaatii myös hyvin organisoitua hallintoa. Kirkkokylässä käy vuosittain yli satatuhatta matkailijaa. Alueella on ravintola-, kahvila- ja majoituspalveluita. Kirkkokylän laidalla sijaitsee myös Hägnanin ulkoilmamuseo, jonne on sijoitettu eri puolilta Norrbottenia peräisin olevia rakennuksia.
Yleiskuvaus Luulajan Gammelstadin kirkkokylän maailmanperintökohde koostuu Alaluulajan kirkosta, sitä ympäröivästä kirkkokylästä, vanhoista kortteleista, historiallisista julkisista rakennuksista ja osasta myöhemmin rakennettuja pysyviä asuinrakennuksia. Kirkkokyläperinne, johon kuuluu yöpyminen kirkkotuvissa kirkkovierailujen yhteydessä on olennainen osa kohteen maailmanperintöasemaa. Unescon mukaan kohde yhdistää kaupunkimaisen ja maalaiskylien elämän erityisellä tavalla ja kirkkokyläperinne on onnistuttu säilyttämään elinvoimaisena ja autenttisimpana suhteessa muihin säilyneisiin kirkkokyliin.
Kirkkokylä ja -tuvat Kirkkokylässä on 424 kirkkotupaa, jotka on jaettu 555 erilliseen huoneeseen.Luulajan kunnan sivuston mukaan kirkkotupia tosin on 408, jotka on jaettu 553 huoneeseen. Kirkkotupien välissä on kapeita kujia, jotka antavat kylälle erikoisen ja elävän muodon. Kirkkotuvat on tarkoitettu tilapäiseen majoittumiseen, eikä niissä asuta pysyvästi. Perinteisesti kirkkokylässä yöpyivät talonpojat käydessään jumalanpalveluksissa, markkinoilla, käräjillä ja veronkeräämisen yhteydessä. Kirkollisten juhla-aikojen yhteydessä kirkkokylässä vietettiin useampiakin vuorokausia. Muina aikoina kirkkotupien ikkunaluukut olivat kiinni ja kylän kadut ja torit olivat lähes autioita. Kirkkokyläelämän kahden luonteen ja ajanjaksojen vaihtelun kontrasti oli valtaisa – vallitsevan autiuden ja hiljaiselon katkaisivat lyhyet ja intensiiviset purskaukset kaupunkimaista elämää. Kirkkotupien käyttöperinne on säilynyt Gammelstadissa jo 400 vuotta, mikä on ainutlaatuista Ruotsin kirkkokylien joukossa. Perinne on vaikuttanut myös huomattavasti kylän koko elämäntapaan ja rakennustyyliin.
thumb|left|Kirkkotupia ja niiden välissä olevia kujia Kaikki kirkkotuvat on rakennettu puusta. Lähes kaikki tuvat ovat yksikerroksisia, vain kourallinen kaksikerroksisia. Tuvat on maalattu punaisiksi, ovien ja ikkunoiden karmit valkoisiksi. Kirkkotupien ovien ja ikkunaluukkujen ulkonäkö voi vaihdella. Useimmissa ovissa on pyramidimainen motiivi, mikä kuvaa alttaria ja sillä palavaa uhritulta. Kirkkotupien alkuperäiset katot oli rakennettu puusta. Peltikattorakenteiden yleistyttyä enemmistö kattorakenteista on nykyisin peltiä, mikä on myös hyväksytty perinteisten kattomateriaalien joukkoon. Vaikka tuvat näyttävät ulospäin lähes identtisiltä, niiden huonejärjestys ja pohjaratkaisut vaihtelevat. Tavallisesti tuvissa on ainakin tilava keittiö, jossa on myös nukkumapaikkoja () sekä eräänlainen kuisti. Jotkut tuvat on rakennettu yhteen, ja ne jakavat yhden ulkoseinän.
Kirkko ja muut merkittävät rakennukset
thumb|Alaluulajan kirkko Vuonna 1492 käyttöön vihitty Alaluulajan kirkko on lajityyppinsä suurin pohjoisessa Skandinaviassa. Kirkon koristelivat tukholmalaiset taiteilijat. Vuonna 1852 käyttöönotettu kellotapuli on rakennettu kirkosta hieman erilleen, mikä on poikkeuksellista Norrbottenin alueella.
Muita huomattavia rakennuksia alueella ovat 1600-luvun porvaristokaupunginosassa kirkosta itään sijaitsevat lääkärin vastaanottona, kouluna ja majatalona toiminut Gästgarden, Borgmästargården sekä Kaptensgården. Nykyisin nämä talot ovat yksityisomistuksessa. Margaretas Wärdshus rakennettiin 1800-luvun alkupuolella. Se oli alkujaan suuren kauppamaatilan päärakennus, ja nykyään se on ravintola. Heti kirkon eteläpuolella sijaitsee 1790 rakennettu pitäjänmakasiini (Sockenmagasinet), jonne varastoitiin muun muassa talonpoikien maksamat papin palkat. Sitä käytettiin myös siemenviljan varastointiin huonojen satovuosien varalle. Vuonna 1754 rakennettua pitäjätaloa (Sockenstugan) on käytetty muun muassa käräjäsalina, huoltorakennuksena, kunnan konttoritiloina ja kokoushuoneena. Nykyisin talossa on seurakunnan ylläpitämä kahvila. Separatistitaloa (Separatiststugan) käyttivät 1800-luvun alussa kirkosta erkaantuneet ”separatistit”, jotka vastustivat kirkon uusia opillisia kirjoja ja järjestivät omia hengellisiä kokouksiaan. Alun perin kestikievarina (1806–1908) ja sittemmin baptistikirkkona toimineessa Betelkapelletissa sijaitsee nykyisin matkailupalveluiden keskus, kahvio ja näyttelytila.
Historia Kaupankävijöiden kohtauspaikka 1100–1200-luvuilla Ensimmäiset merkit Gammelstadin kirkonmäen asutuksesta on ajoitettu 1100-luvulle, jolloin alue oli pienehkö saari Luulajanjoen suulla. Alueelta on löydetty jäänteitä laitureista ja yksinkertaisista rakennuksista. 1200-luvulle ajoitettuja löytöjä on enemmän, ja alueen on arveltu tuolloin vakiinnuttaneen strategisen asemansa kolmen vesireitin risteyskohtana. Luulajanjoki yhdisti rannikon sisämaahan, ja Pohjanlahden rannikkoa pitkin merenkulkijoita tuli niin Tukholmasta kuin Suomesta ja Venäjältäkin. Paavi oli määrännyt samoihin aikoihin uusia paastosäännöksiä, minkä johdosta kalan kysyntä ja vienti Keski-Eurooppaan kasvoi merkittävästi. Kalakaupan pohjalta syntyneitä markkinoita lienee pidetty jo 1200-luvun lopulla.
Kirkon ja yhteiskunnan organisoituminen 1300–1500-luvuilla Alaluulajan kivikirkon paikalla aluksi olleista kirkkorakennuksista ei ole säilynyt juurikaan tietoa. Kirkko alkoi lähettää alueelle pappeja vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan jälkeen. Ruotsin valtio jakoi kirkon ja aatelin suurmiehille Luulajanjokilaaksosta läänityksiä vuonna 1327. Läänitysten tarkoituksena oli kolonisoida jo tuolloin jonkin verran asutettu jokilaakso ja sen ympäristö perustamalla alueelle hallinnollinen pitäjä ja kirkko sekä alkaa kerätä veroja. Luulajan pitäjä, jonka tärkein markkinapaikka ja keskus kirkonmäki oli, kattoi aluksi lähes koko nykyisen Norrbottenin läänin, pinta-alaltaan noin Benelux-maiden kokoisen alueen. Svenaldin testamentti -nimisen dokumentin mukaan ensimmäinen jumalanpalvelus Luulajassa pidettiin 1339, jolloin paikalla oli luultavasti jo yksinkertainen puukirkko. Pappila kirkon vieressä on ollut nykyisellä paikallaan 1370-luvulta lähtien. Keskiaikaista kivikirkkoa eli nykyistä Alaluulajan kirkkoa alettiin rakentaa 1300–1400-lukujen vaihteessa ja se vihittiin käyttöön vuonna 1492. Luulajan pitäjä jaettiin pienempiin osiin vuonna 1470. Vuoden 1543 verotuslistojen mukaan pitäjässä oli 47 kylää ja yhteensä noin 400 maatilaa ja alue oli tuolloin Ruotsin vauraimpia.
Kirkkokylän synty ja kehittyminen 1500-luvun jälkipuoliskolta 1700-luvulle Ensimmäinen dokumentoitu maininta Luulajan pitäjän kirkkokylästä ja Ruotsin kirkkokylistä yleensäkin on vuoden 1600 joululta. Johannes Bureus vieraili tuolloin pitäjässä ja kuvaili kirkonmäellä sijaitsevaa kirkkokylää seuraavasti: ”Kaikilla talonpojilla on omat kirkkotupansa kirkon vieressä, paikassa nimeltä ’’Bärghet’’, 2, 3, 4, tai 5 jokaisessa tuvassa. He tulevat sinne joka lauantai […] ja lähtevät kotiinsa joko sunnuntai-iltana tai maanantaina.” Bureus ei kuitenkaan maininnut, kuinka vanha kirkkokyläperinne oli hänen tehdessään muistiinpanonsa. Kirkkohistorian mukaan tarve kirkkotuville kehittyi viimeistään 1500-luvun jälkipuoliskolla, ellei aiemminkin. Bureuksen muistiinpanoista ja pitäjän väkiluvusta on voitu päätellä, että vuonna 1600 kirkkotupien määrä oli 200–300. Kirkon ympärillä pitäjän keskellä ei kuitenkaan ollut pappilaa lukuun ottamatta vakituista asutusta edes 1500-luvun loppuun mennessä. Kirkkokylä siis rakennettiin välittömästi kirkon ympärille ilman, että se kehittyi sinänsä minkään muun olemassa olevan rakennuskannan yhteyteen.
Kirkkokylän syntyyn vaikutti kolme tekijää. Kirkon ympärillä oli markkinapaikka ja kaupantekijät tarvitsivat yöpymispaikkoja. Kirkkokyläksi kehityttyään Luulajan pitäjänkeskuksesta tuli virallisesti kaupankäyntierioikeudet saanut kaupunki () vuonna 1621. Kyseisellä säädöksellä pyrittiin keskittämään ja kontrolloimaan tiukemmin alueella käytävää kauppaa. Rahvas tarvitsi myös kirkkotalleja hevosilleen kirkkokäyntien yhteydessä. Kolmantena syynä oli Ruotsissa 1500- ja 1600-luvuilla yleistynyt kirkossakäyntivelvollisuus. Kirkossakäynti oli pakollista 1500- ja 1600-luvun lakien mukaan sunnuntaisin ja tärkeimpinä kirkkopyhinä. Vuonna 1681 pohjois-Norlannin alueen suhteen säädettiin erityisesti, että kymmenen kilometrin säteeltä ihmisten tuli käydä kirkossa joka sunnuntai, kahdenkymmenen kilometrin säteeltä joka toinen sunnuntai ja kolmenkymmenen kilometrin päästä joka kolmas sunnuntai ja niin edelleen. Tärkeimpinä kirkkopyhinä ja rukouspäivinä tuli kaikkien paitsi karjanhoidon kannalta välttämättömiä tehtäviä suorittavien olla paikalla. Tärkein tekijä kirkkokylän syntyyn olivat siten yleisesti Norrbottenin pitkät välimatkat ja yöpymistarve.
thumb|650px|Luulajan vanha kaupunki () noin 1698–1701 (Kuva: Eric Dahlberg (1625–1703), Jan van den Aveelen (1655–1722): Suecia antiqua et hodierna). Kuvan oikeassa laidassa kuvattuna vielä tuolloin kirkonmäen lähistölle ulottunut Pohjanlahden () vesialue Luulajanjoen suulla. Kirkon vasemmalla puolella kuvattuna ensimmäinen, vuonna 1650 rakennettu ja myöhemmin purettu kellotapuli. Kirkkotuvat ryhmittyivät omistajiensa kotikylien mukaan. Tietystä osasta pitäjää kirkkoon tulevat talonpojat rakensivat kirkkotupansa kirkosta katsottuna kotikylänsä suuntaan. Täten kirkkokylä heijasti ja edelleen heijastelee pitäjän kylärakennetta. Kirkkokylän asemakaava ja sisääntulotiet leviävät jokaiseen ilmansuuntaan. Kaupankäyntierioikeuksien yhteydessä vuonna 1621 Luulajan porvarit ehdottivat omaa kaavaa markkina-alueelle. Porvarien tontit sijoitettiin kirkon koillispuolella sijaitsevalle alueelle, jonka rakenne eroaakin muista kirkkokylän osista huomattavasti. Alue kehittyi kuitenkin nimenomaan kirkkokyläksi ennemmin kuin tavanomaiseksi markkinapaikaksi. Tämä johtui maankohoamisesta, mikä teki vanhan sataman käyttökelvottomaksi jo 1600-luvun alkupuolella varsin pian kaupankäyntierioikeuksien virallistamisen jälkeen. Pitäjän kaupankäynnin keskus ja satama jouduttiin siten siirtämään Luulajan kaupungin nykyiselle paikalle vuonna 1649. Tämän jälkeen aluetta vanhan pitäjänkirkon ympärillä alettiin kutsua nimillä Luleå gamla stad eli Luulajan vanha kaupunki tai Gammelstaden.