pienoiskuva|Majakkalaiva Breeveertien Majakkalaiva on valolaitteella varustettu kelluva merenkulun turvalaite, joka on ankkuroitu paikkaan, jonne kiinteän turvalaitteen pystyttäminen ei ole ollut mahdollista. Majakkalaivoja käytetään varoittamaan merenkululle vaarallisista kohteista, kuten karikoista ja matalikoista, tai ohjaamaan satamaan saapuvia aluksia väylän alkuun. Yleensä majakkalaivat on maalattu punaisiksi, jotta ne erottuisivat paremmin muutoin siniharmaasta ympäristöstään.
Yleistä
Majakkalaivan kannelle on rakennettu majakan kaltainen matala tornimainen rakennelma, ja sen huippuun on sijoitettu majakoissa käytettävän kaltainen linssilaitteisto. Joissakin aluksissa on ollut kiinteä maston huippuun sijoitettu lyhty tai mastoa/mastoja pitkin nostettava ja laskettava lyhtyrakenne. Alkuaikoina lyhdyt toimivat öljyllä, aluksi nauris- tai hamppuöljyllä, joskin jo 1800-luvun lopussa siirryttiin petroliin, koska pohjoisissa oloissa kasviöljyt jäätyivät pakkasella. 1900-luvun alkupuolella öljyvalot vaihdettiin asetyleenillä toimiviin kaasuvaloihin. Sähkökäyttöisiä majakoita oli Suomessa vain yhdessä majakkalaivassa ja siinäkin suhteellisen lyhyen ajan. Nykyisin lähes kaikki käytössä olevat majakkalaivat on varustettu sähkövilkuin.
Lisäksi miltei kaikissa aluksissa oli kiinteä sumumerkinantoasema. Ensimmäiset sellaiset olivat voimakasäänisiä laivakelloja, sittemmin tulivat käsikammella toimivat sumusireenit, jotka jo 1800-luvun lopussa vaihtuivat paineilmakäyttöisiin torviin, joita kutsutaan tyfooneiksi. Niiden myötä aluksille ilmestyivät ensimmäiset apukoneet, jotka olivat pääasiassa kuulamoottoreita.
Hiukan myöhemmin tyfoonit korvattiin höyrykäyttöisillä sireeneillä. Tämän vuoksi koneettomiin majakkalaivoihin ryhdyttiin 1900-luvun alussa asentamaan höyrykattiloita, jotka paitsi kehittivät tehoa sumusireeneille, myös majakkalaivoille tärkeään ankkurivinssiin sekä lopulta myös alusten lämmitykseen. Joissakin aluksissa oli molemmat sumumerkkijärjestelmät.
Pohjoismaissa alettiin majakkalaivoja 1800-luvun lopuilla varustaa höyrykoneilla, koska uudet, joskus vaarallisissakin oloissa toimivat vartiopaikat ja eritoten liikennekauden piteneminen niin keväästä kuin syksystäkin pakottivat tähän ratkaisuun: koneettomat, vain purjeilla liikkuvat majakkalaivat olivat varsin avuttomia jääkeleissä. Samoihin aikoihin käyttöön otettiin myös kaarivalolla toimivat valonheittimet. Useimmat majakkalaivat toimivat myös luotsivartiopaikkoina, ja voimakas valonheitin oli tarpeellinen pimeällä tapahtuvassa luotsinannossa. Ensimmäinen asennettiin uuteen Äransgrundin majakkalaivaan vuonna 1901.
Uuden laitteen myötä paineilmasireenin käyttökoneeseen liitettiin erillinen sähkögeneraattori. Muut valot aluksilla olivat pitkälle 1910-luvulle asti öljylamppuja. 1920-luvulla aluksiin asennettiin ensimmäiset sähkösireenit eli nautofonit, tämän johdosta höyrykoneiden yhteyteen asennettiin erillinen höyryturbiinilla toimiva turbogeneraattori. Näitä asennettiin vain höyrykoneilla varustettuihin majakkalaivoihin. Majakkalaiva Helsinki oli ensimmäinen, jossa tällainen voimakone oli jo alun alkaen, koska aluksessa oli alun perin sähkövilkku.
thumb|Majakkalaiva Helsingin merkinantotykki syksyn 2005 asussaan
Majakkalaivan valolaitteisto on yleensä huomattavan tehokas, sillä sen korkeus merenpinnasta on rajallinen. Päivällä joidenkin majakkalaivojen tunnuksena ovat mastossa olevat pallokuviot.
Majakkalaivojen synty Englannissa
Ensimmäinen majakkalaiva oli brittiläisten liikemiesten Robert Hamblinin ja David Averyn vuonna 1731 hankkima, Thamesjoen suistossa olevalle Noren särkälle ankkuroitu yksimastoinen sluuppi Nore, jonka maston raa'annokkiin oli sijoitettu kaksi voimakasvaloista ankkurilyhtyä. Kuningas Yrjö II myönsi kumppanuksille oikeuden periä majakkamaksua tästä palvelusta.Laurell 1988, s. 7.
pienoiskuva|Viimeinen majakkalaiva Nore museoituna. Saint Katharine Docks, Lontoo.
Ison-Britannian korkein majakkaviranomainen Trinity House ei hyväksynyt ikiaikaisten majakanpito-oikeuksiensa loukkaamista. He saivatkin aluksen käyttökieltoon, mutta koska tähän uuteen palveluun ihastuneet laivanvarustajat ja meriupseerit toimivat majakkalaivan puolesta, suostui Trinity House lopulta sallimaan aluksen käytön ja lunastamaan sen haltuunsa maksamalla aluksesta oikeuksineen entisille omistajille ja näiden jälkeläisille 100 puntaa vuodessa 61 vuoden ajan. Noren majakkalaiva uusittiin moneen kertaan ja oli paikallaan vuoteen 1955 asti jolloin se poistettiin. Viimeinen näistä laivoista museoitiin Lontooseen.
Vanhoilliset Trinity Housen lordit suhtautuivat edelleen nuivasti majakkalaivoihin.Laurell 1988 Yleinen mielipide kääntyi majakkalaivojen puolelle, kun vuonna 1787 sattui myrsky, jonka seurauksena Norfolkin karikoihin tuhoutui 23 laivaa ja noin 600 merimiestä hukkui. Merenkulkijoiden mukaan onnettomuus olisi ehkä vältetty, jos karikot olisi merkitty majakkalaivalla.Laurell 1988, s. 8. Majakkalaivoja alettiin rakentaa, nyt varta vasten tehtävään suunniteltuina.
Koska kiinteitä majakoita ei pystytty rakentamaan merenkululle vaarallisiin paikkoihin, alkoi alusten määrä kasvaa. Suurimmillaan määrä oli 1930-luvulla. Silloin aluksia oli koko maailmassa noin tuhat. Toisesta maailmansodasta alkoi hiljainen määrän lasku. Yksi syy tähän oli vesirakennustekniikan oleellinen kehittyminen, joka mahdollisti pohjamajakoinen rakentamisen.Laurell 1988, s. 11.
Tosin vanhin kasuunimajakoista ja edelläkävijä monessa mielessä on nykyisin muistomerkkinä toimiva saksalainen Roter Sandin majakka Weserjoen suistossa. Majakka valmistui vuonna 1885. Sen korvasi uusi ja tehokkaampi kasuunimajakka Alte Weser vuonna 1964.Laurell, s. 30. thumb|Roter Sand -kasuunimajakka.
Yleistietoa majakkalaivoista
Monissa majakkalaivoissa ei ollut aluksen liikutteluun tarvittavaa koneistoa, vaan alukset hinattiin ankkuripaikalleen ja sieltä pois. Suomessa majakkalaivat hinattiin asemapaikoilleen jäidenlähdön jälkeen ja noudettiin pois myöhään talvella. Suomesta alkoi myös käytäntö varustaa majakkalaivoja koneistoilla, mikä lisäsi niiden merikelpoisuutta. Ruotsalaiset omaksuivat käytännön saman tien, ja heiltä se levisikin laajemmalle; ensimmäinen koneistettu majakkalaiva oli vuonna 1879 valmistunut Storkallegrund.
Nykyisin kaikissa miehitetyissä majakkalaivoissa on oma koneisto. Koneettomiin aluksiin ilmestyi kyllä jo varhain ns. donkey-kattila joka kehitti höyryvoimaa aluksi ankkurivinssille ja sittemmin myös höyrysireenille ja myös lämmitykseen.
Majakkalaivat ankkuroidaan asemapaikalleen koko purjehduskaudeksi. Yleensä laivat sijaitsivat sellaisilla paikoilla, joihin veden syvyyden, tai merenpohjan muotojen tai koostumuksen vuoksi ei voida sijoittaa kiinteää majakkaa. Monessa majakkalaivassa käytettiin puolipallon muotoista lyijyllä raskaasti painotettua ns. sieniankkuria.
thumb|Museoidun majakkalaiva Finngrundetin radiohytti ja radistinukke
Muistomerkkejä Majakkalaiva Storbrottenin sieniankkuri ja pienempi tukkimallinen keula-ankkuri ovat muistomerkkeinä; pitkään ne olivat Merenkulkulaitoksen toimitalon edessä ensin Olympialaiturilla ja sittemmin vuoteen 2011 Porkkalankadulla Helsingissä. Nykyisin muistomerkki on Kotkan Merikeskus Vellamon pihalla kun entinen Merenkulkulaitoksen talo meni Meritaito Oy:lle.
Ruotsissa on säilynyt useitakin entisiä majakkalaivoja. Yksi niistä eli 1903 valmistunut Finngrundet on sijoitettu Tukholmaan museolaivaksi, se on tosin muutettu 1930-luvulla moottorilaivaksi.Sjöhistoriska museet: Finngrundet Luettu 25.8.2020.
Ruotsalainen Bolinder-kuulamoottorilla varustettu majakkalaiva VINGA tuotiin Suomeen kunnostettavaksi 2010-luvun alussa. Sen vakinainen paikka on Hylkysaaren laiturissa. thumb|200px|Majakkalaiva VINGA Lyypekinlaiturissa Helsingin Eteläsatamassa syyskuussa 2018
Silakkamarkkinoiden aikana vuosina 2018 ja 2019 alus siirrettiin Kauppatorin rantaan jossa se toimi kahvilana.
thumb|Majakkalaiva Storbrottenin ankkurit muistomerkkinä
Tilanne nykyään
Nykyisin monet majakkalaivat on korvattu kiinteillä pohjamajakoilla eli ns. kasuunimajakoilla tai muilla kiinteillä tai kelluvilla merimerkeillä.
Yksi maailman kuuluisimmista majakkalaivoista, New Yorkin ulkopuolella ollut Ambrose, korvattiin samalle paikalle tuodulla texasilaisella öljynporauslautalla, joka muutettiin automaattimajakaksi ja maalattiin samalla kirkkaanpunaiseksi.
Yksi alkuperäisistä majakkalaivoista, kolmanneksi viimeinen paikalla, viimeinen höyrylaiva, viralliselta koodiltaan United States Lightship LV-87, poistui käytöstä vuonna 1964 ja siirrettiin moninaisten vaiheiden jälkeen vuonna 1989 New Yorkin satamaan Batteryn laituriin museolaivaksi.
Sen seuraaja, ensimmäinen dieselöity majakkalaiva, United States Lightship LV111 / WAL 533, poistettiin käytöstä vuonna 1969 ja romutettiin vuonna 1984. Viimeinen, United States Lightship WLV 613, poistettiin käytöstä elokuussa 1967 ja myytiin yksityiselle.
Joitakin majakkalaivoja on korvattu automaattisilla LANBY-poijuilla.
Se on iso litteä lautta jossa on majakkamasto ja joka ankkuroidaan tarvittavaan paikkaan. Laitteisto on täysautomaattinenLaurell 1988, s. 24
Huomattavin majakkalaivojen varustamo on aina ollut ja on edelleen brittiläinen Trinity House -majakkalaitos, joka ylläpitää maailman laajinta majakka-aluskantaa.
Joitakin miehitettyjä aluksia on edelleen käytössä. Nykyisin kaikissa käytössä olevissa majakkalaivoissa on helikopterikenttä. Trinity Housen helikopterilentäjät huolehtivat alusten huoltokuljetuksista ja miehistövaihdoista, itse alukset tulevat satamaan vain suurempia korjauksia varten sekä määräajoin telakalle luokitustarkastusta varten.
Majakkalaiva Suomessa
Edeltäjät Suomessa majakkalaivan edeltäjä oli Hailuodon Marjaniemen edustalle 1794 ankkuroitu ns. Porttiviitta-alus. Tässä aluksessa ei ollut valolaitetta eikä miehistöä, mutta sen massiivinen koko herätti huomion jo kaukaa, osoittaen samalla luotsin kohtauspaikan sekä merivirran suunnan.
15 laivan joukko Suomen ensimmäinen majakkalaiva Snipan (1920-luvulle asti Quarken) sijoitettiin Merenkurkkuun Snipansgrundin matalikolle Raippaluodon luoteispuolelle vuonna 1868. Yhteensä Suomen merialueilla on ollut 15 majakkalaivaa. Kun laivan asemapaikkaa vaihdettiin, muutettiin myös laivan nimi asemapaikan mukaiseksi.
Miehistöt, varustukset ja työvuorot Majakkalaivoissa oli yleensä noin kymmenen hengen vahvuinen miehistö. Alusten päällikkönä oli majakkalaivuri eli tulituslaivuri, kuten 1800-luvulla kutsuttiin. Hän oli yleensä merikapteeni tai itämerenlaivuri. Lisäksi aluksella oli perämies eli tulitusvartija, konemestari, kokki, messipalvelija - joka hoiti kaikki talousaputyöt siivouksesta tiskaukseen - sekä 4 - 5 kansimiestä. Majakkalaiva Storkallegrundissa yksi kansimiehistä vaihdettiin lämmittäjäksi. Kokki ja konemestari olivat päivämiehiä, muut ajoivat vahteja. Kokki ja messipalvelija olivat usein naispuolisia.
Kaikkien palkkaan kuului luontoisetuna vapaa ruoka ja työvaatteet. Ennen jatkosotaa kaikilla Merenkulkulaitoksen merimiehillä, myös majakkalaivamiehillä, oli samankaltainen merimiespuku kuin sotalaivastolla. Vain puseron alla pidetty paita oli erilainen: laivaston valkean sijaan se oli kesällä raidallinen ja talvisin harmaa villapaita.
Lakkien otsanauhoissa oli aluksen kulloinenkin nimi. Päälliköllä, perämiehellä ja konemestarilla oli kavaijipuku ja kokardilla varustettu koppalakki. Kokardit ja hihatunnukset uusittiin viimeisen kerran vuonna 1963.
pienoiskuva|Tarkastusalus SUUNNAN lämmittäjä Merenkulkulaitoksen virkapuvussaan kevättalvella 1941
Merimiespuvut takavarikoitiin laivastolle jatkosodan alussa.
Sodan jälkeen miehistö sai niiden tilalle kavaijipuvut ja suikat
Luotseilla oli oma skanssinsa ja omat muonansa. He eivät osallistuneet laivatyöhön kuin hätätilassa.