pienoiskuva|pysty=1.4|Livio Lorenzon vuonna 1959. Livio Lorenzon (6. toukokuuta 1923 Trieste – 23. joulukuuta 1971 Latisana) oli italialainen elokuvanäyttelijä, joka on kuuluisa lukuisista ”pahiksen” rooleistaan.
Lorenzon osallistui toiseen maailmansotaan, kokeili eri ammatteja ja työskenteli Radio Triesten kuuluttajana. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Nerino Florio Bianchin Ombre su Trieste (”Triesten varjot”, 1951), jossa hän esiintyi salanimellä Elio Ardan.
Siirryttyään Roomaan Lorenzon näytteli muutamissa italialaiskomedioissa kuten Dino Risin Il vedovo (”Leski”) ja Mario Monicellin Suuri sota (La grande guerra, molemmat 1959). Voimakaspiirteinen, kalju ja mustapartainen näyttelijä erikoistui pian seikkailu- ja peplum-elokuvien sadististen roistojen rooleihin, mutta esitti joskus myös positiivisia henkilöhahmoja. 1960-luvun loppupuolella Lorenzon esiintyi useissa spagettiwesterneissä käyttäen toisinaan taiteilijanimeä Charlie Lawrence. Hän teki myös parodiaelokuvia ja työskenteli televisiossa.
Lorenzon tunnettiin Cinecittàssa hyväsydämisenä juoppona. Hänen veljensä Gianni Solaro oli myös näyttelijä ja hänen vaimonsa toimi kuubalaisen Chelo Alonson sijaisnäyttelijänä.
Elokuvia Afrodite, dea dell’amore, 1958 Goliat ja barbaarit, 1959 Voittamaton gladiaattori, 1961 Ursuksen kosto, 1961 I sette gladiatori, 1962 Zorro ja kolme muskettisoturia, 1963 Ercole contro Roma, 1964 Viimeinen gladiaattori, 1964 Ercole, Sansone, Maciste e Ursus gli invincibili, 1964 Ercole contro i tiranni di Babilonia, 1964 Spartan gladiaattorit, 1964 La vendetta dei gladiatori, 1964 Il gladiatore che sfidò l’impero, 1965 Hyvät, pahat ja rumat, 1966
Lähteet
Aiheesta muualla Elonet: Livio Lorenzon Internet Movie Database: Livio Lorenzon
Luokka:Italialaiset näyttelijät Luokka:Vuonna 1923 syntyneet Luokka:Vuonna 1971 kuolleet