thumb|Joidenkin jihadistijärjestöjen 1990-luvulta alkaen käyttämä lippu Jihadismi on salafistinen ja islamistinen liike, joka käy jihadia eli pyhää sotaa väkivaltaisena hyökkäyssotana. Jihadistien tavoitteena on aluksi yhdistää koko islamilainen uskonyhteisö yhden kalifin alaisuuteen, minkä jälkeen jihadistien pitkän tähtäimen tavoitteena on koko maailman islamisoiminen.
Jihadismi syntyi 1960-luvulla vallankumouksellisena islamismina, jonka tavoitteena oli syrjäyttää islamilaisten maiden epäislamilaisiksi katsotut hallinnot. Puolustussotana jihadia käyvän klassisen jihadismin kausi alkoi 1980-luvulla Afganistanin sodan yhteydessä. Osama bin Laden laajensi 1990-luvulla jihadin hyökkäyksen kohteena olevalta alueelta kaikkialle, myös vihollisen omalle alueelle kuten Yhdysvaltoihin ja muualle länsimaihin, mistä seurasi useita näyttäviä terroritekoja. 2010-luvulla johtava jihadistinen liike on ollut kalifaattinsa Irakin ja Syyrian alueelle perustanut Isis.
Jihadistit pitävät itseään ainoina tosiuskovaisina. Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa ja myös uskonnollisten kirjoitusten mukaista. Jihadistien tärkeimpiä vihollisia ovat maltilliset muslimit, jotka vastustavat jihadismia tai ylläpitävät maallisia muslimihallintoja.
Historia Taustaideologia Jihadismin kolme tärkeintä ideologia ovat Muhammad ibn Abd-al-Wahhab, Hassan al-Banna ja Said Qutb.
Muhammad ibn Abd-al-Wahhab oli 1700-luvulla Arabian niemimaalla toiminut salafisti. Hän saarnasi tiukan puhdasoppista ja fundamentalistista islamia, wahhabismia, jossa etenkin pyhimysten palvontaan suhtaudutaan kielteisesti. Wahhabismia on kutsuttu jihadistisen terrorismin opilliseksi alkulähteeksi. Moni jihadistinen ajattelija onkin hyväksynyt wahhabismiin olennaisesti kuuluvan ideologisen puritanismin sekä kaikkien ankaraa puhdasoppisuutta noudattamattomien julistamisen vääräuskoisiksi ja siten viholliskohteiksi. Toisaalta monet jihadistit myös vieroksuvat wahhabismia, koska wahhabilainen liike erottaa maallisen ja uskonnollisen vallan jyrkästi toisistaan ja on jihadistien silmissä saudien jumalattomana pidetyn kuningashuoneen talutusnuorassa.Kaleva 2018, s. 95–99.
1900-luvulta alkaen sunnalaisten ääriryhmien keskuudessa levisi käsitys siitä, että jihadia voidaan käyttää ilman oppineiston laajaa hyväksyntää. He tulkitsivat jihadia siten, että islamilaisten maalliset hallitukset eivät toteuta islaminuskontoa kunnolla, joten valtiot ovat epäislamilaisia. Näin hallitukset ovat luopuneet islamista ja heitä vastaan voidaan käydä puolustustaistelua islamin puolesta.Hämeen-Anttila 2004, s. 218. Egyptiläinen islamisti Hassan al-Banna perusti Muslimiveljeskunnan vuonna 1928. Hänen tavoitteensa oli maailman kaikkien muslimien yhdistäminen yhden, puhtaasti Koraanin ja šaria-lain periaatteiden mukaan hallitsevan islamilaisen kalifin alaisuuteen. Muslimiveljeskunta teki jatkuvasti väkivaltaisia iskuja Egyptin hallintoa vastaan, ja liike kiellettiin. Hassan al-Banna salamurhattiin vuonna 1949.Kaleva 2018, s. 102–106.
Vaiheet Jihadistisen liikkeen historia voidaan jakaa kolmeen opilliseen vaiheeseen, jotka kehittyivät ajallisesti toisiaan seuraten ja henkilöityvät kukin oman aikansa johtaviin jihadistisiin ajattelijoihin.Kaleva 2018, s. 57.
Vallankumouksellinen islamismi Alkuvaiheen vallankumouksellisen islamismin syntyyn 1960-luvulla vaikuttivat erityisesti Egyptissä toimineen Said Qutbin kirjoitukset. Qutb tavoitteli muslimimaiden epäislamilaisina pitämiensä hallintojen syrjäyttämistä sotilasvallankaappauksen kautta ja piti vallankumouksellista toimintaa muslimimaissa jihadin tärkeimpänä muotona. Qutb piti jihadia pysyvänä ilmiönä islamissa, koska Jumala Koraanissa ja profeetta Muhammed lausunnoissaan viittasivat jihadiin niin usein. Vallankumoukselliset islamistit Egyptissä, Syyriassa ja Algeriassa 1970-luvulta 1990-luvulle julkaisivat tekstejä ja saarnoja, joissa hyökättiin voimakkaasti korruptiota, sortoa ja huonoa hallintoa vastaan. Väkivallan laaja käyttö hyväksyttiin osana kampanjaa.Kaleva 2018, s. 56–59.
Klassinen jihadismi Vallankumouksellista islamismia seurasi Abdallah Azzamin innoittama klassisen jihadismin kausi. Klassinen jihadismi muodostui Afganistanissa 1980-luvulla Abdallah Azzamin koordinoidessa maata miehittäneen Neuvostoliiton vastaiseen jihadiin saapuvien vierastaistelijoiden virtaa. Hän julisti, että jokaisen muslimimiehen on puolustettava muslimien hallitsemaa aluetta kun vääräuskoiset hyökkäävät sinne. Opillisesti klassinen jihadismi on hyvin samankaltainen kuin valtavirran muslimien tulkinta jihadista, joka perustuu Koraaniin ja haditheihin. Koska Azzamin klassinen jihadismi ei ollut yhtä poliittista ja hyökkäävää kuin vallankumouksellinen jihadismi, se saavutti laajan kansansuosion ja oppineiden hyväksynnän. Myös Saudi-Arabian kuningashuone oli hyvillään kotoperäisten jihadistiensa häipymisestä kauas Afganistaniin.Kaleva 2018, s. 59–60.
Globaali jihad-liike thumb|376px|Salafistis-jihadististen liikkeiden määrän kasvu maailmalla vuosina 1988–2013. Kolmas vaihe on globaali jihad-liike ja al-Qaidan aika, jonka kiistaton johtohahmo oli Osama bin Laden. Bin Laden laajensi 1990-luvulla jihadin hyökkäyksen kohteena olevalta alueelta kaikkialle, myös vihollisen omalle alueelle, ja samalla laajensi jihadisteille sallittujen keinojen kirjoa. Hän yllytti kannattajiaan verisiin terroritekoihin kaikkialla maailmassa erityisesti länsimaisuutta edustavissa kohteissa. Bin Ladenin johtaman al-Qaida-järjestön globaali jihadismi nousi jihad-liikkeen hallitsevaksi ideologiaksi.Kaleva 2018, s. 60–62. Kaikissa näissä tapauksissa radikaaliryhmät käyttivät jihad-retoriikkaa, mutta yhdessäkään ei ollut oppineiston yksimielistä kannatusta.Hämeen-Anttila 2004, s. 219. Sen sijaan monet uskonoppineet ovat katsoneet, että palestiinalaisten aseellinen toiminta israelilaisia miehittäjiä vastaan on jihad.Hämeen-Anttila 2004, s. 217.
Ideologisesti johdonmukaisen bin Ladenin kuoltua al-Qaidan johtajaksi nousi Aiman al-Zawahri. Hän ryhtyi solmimaan ja katkaisemaan liittolaissuhteita vaihtelevista poliittisista syistä, mikä vieraannutti monia alatason jihadisteja liikkeestä. Al-Qaidan tilalle jihadistisen liikkeen johtajaksi nousi islamilaisen kalifaatin Irakin ja Syyrian alueelle perustanut Isis, jonka kalifaatti tarjosi kiintopisteen jihadistien toiminnalle. Vaikka Isis on toiminut hyvin raa’asti, se sai kuitenkin fundamentalististen salafistien hyväksynnän Muhammedin ajan yhteiskunnallisen ihanteen esimerkkinä.Kaleva 2018, s. 62–64.
Isisin perustaman kalifaatin kulta-aika kesti kesästä vuoden 2015 loppuun. Menestyksensä aikana sille vannoivat uskollisuudenvalansa monet muutkin jihadistiset järjestöt kuten Nigerian Boko Haram. Vuoden 2016 alussa Isisiä vastaan käyneet Yhdysvaltain, Irakin, kurdien ja muiden armeijat alkoivat ajaa sitä ahtaalle, ja kalifaatti kukistui lopullisesti lokakuussa 2017.Kaleva 2018, s. 192.
Alueensa menettäneen Isisin lisäksi 2010-luvulla toimivia jihadistijärjestöjä ovat olleet Arabian niemimaan al-Qaida, Islamilaisen Maghrebin al-Qaida, Boko Haram Nigeriassa, Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa, Ansar al-Sharia Libyassa, Ansar al-Sharia Tunisiassa, Al-Shabaab Somaliassa, Abu Sayyaf Filippiineillä, Jemaah Islamiyah Indonesiassa ja Ansar Beit al-Maqdis Siinailla.
Jihad-liikkeen sirpaloituminen Jihadistisen liikkeen neljäntenä vaiheena voidaan pitää globaalin jihad-liikkeen sirpaloitumista eri ryhmittymiin, joilla on enenevässä määrin toisistaan poikkeavia piirteitä. Tässä vaiheessa liike on siirtymässä organisaatioista ideologisiin verkostoihin.Kaleva 2018, s. 56–57.
Länsimaiden jihadistit Vuonna 2016 jihadistit ovat aiempaa useammin länsimaissa eläviä "yksinäisiä susia", jotka ovat radikalisoituneet nopeasti ja toteuttavat iskuja jihadistijärjestöjen innoittamana mutta ilman suoraa yhteyttä järjestöihin. Isis on yllyttänyt nuoria muslimeja tekemään iskuja länsimaissa sitä mukaa, kun järjestö itse on joutunut ahtaalle Irakissa ja Syyriassa.
Jihadistisen liikkeen tukijat länsimaissa kuuluvat salafistiseen vastakulttuuriin, joka on kasvanut ja radikalisoitunut 2010-luvulla. Esimerkiksi Saksassa oli vuonna 2014 jo 7 500 salafistia. Jihadisteiksi ryhtyneet länsimaalaiset löysivät ensin salafismin ja liittyivät sitä kautta jihadiin, ja osa heistä lähti Irakiin ja Syyriaan vierastaistelijoiksi. Radikaali salafistinen liike tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden kapinoida länsimaiden politiikkaa, demokratiaa, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia vastaan sekä saarnaa vihamielisyyttä "uskottomia" kohtaan. Liike tarjoaa myös järjestystä ja mustavalkoisen maailmankuvan, jossa sääntöjen noudattamisen perusteella joko päästään taivaaseen tai joudutaan helvettiin. Liike tarjoaa jäsenilleen myös yhteisöllisyyttä ja hyväksyntää. Salafismista on Euroopassa tullut nuorisokulttuuri, josta ovat kiinnostuneet muutkin kuin muslimiksi kasvaneet tai uskonnolliset ihmiset.Neumann 2016, s. 111–113.
Euroopan salafistit ovat hyvin aktiivisia internetissä, he jakelevat Koraaneja, ja heitä näkee mielenosoituksissa pitelemässä kylttejä, joissa kannatetaan šariaa, ennustetaan islamin ylivaltaa ja vastustetaan demokratiaa. He ovat myös hyvin verkostuneita, ja Länsi-Euroopan eri maiden salafistijärjestöt ovat nimenneet itsensä usein samalla tavalla: esimerkiksi Ranskassa on Sharia4France, Belgiassa Sharia4Belgium ja Alankomaissa Sharia4Holland. Myös Norjassa ja Tanskassa on omat salafistijärjestönsä. Salafisteihin on Euroopassa 2010-luvulla alkanut liittyä aiemmasta poiketen myös naisia, joista osa lähti myös Isisin vierastaistelijoiksi. Naispuoliset jihadistit ovat ideologisesti usein yhtä kiihkeitä kuin miespuolisetkin ja heillä on samat motiivit. Taistelutehtävät heiltä on kuitenkin kielletty jihadistien nykyisen doktriinin pohjalta.Neumann 2016, s. 115–123.
Yhdysvaltoihin ei ole havaittu muodostuneen järjestäytynyttä jihadistista liikettä tai vastakulttuuria. Maassa vuoden 2001 jälkeen tehdyt harvat jihadistiset terrori-iskut ja -suunnitelmat ovat olleet ulkomaisten yhteyksien tai internetin kautta radikalisoituneiden yksittäisten tekijöiden suorittamia. Ainoa poikkeus tähän on Minneapolisin somalikaupunginosa, josta on lähtenyt taistelijoita al-Shabaabin riveihin.Neumann 2016, s. 139–142.
Jihadismi Suomessa Suomessa on tehty yksi jihadistinen terrori-isku, Turun isku elokuussa 2017. Syyrian ja Irakin taistelualueille jihadististen äärijärjestöjen riveihin on Suomesta matkustanut taistelemaan 80–90 henkilöä.Kaleva 2018, s. 197–199. Huhtikuussa 2019 julkaistun Jihadistinen liikehdintä Suomessa -tutkimuksen mukaan jihadistinen toiminta on Suomessa enimmäkseen hajanaista ja organisoitumatonta sekä vaatimatonta verrattuna muihin Länsi-Euroopan maihin. Jihadismia julkisesti kannattavia järjestöjä ei Suomessa ole, eikä sellaista tukevia radikaaleja moskeijoita, vaan jihadistinen toiminta on valtaosaltaan värväyksen ja rahoittamisen kaltaista väkivallatonta tukea. Jihadistinen toiminta on kuitenkin kasvanut oleellisesti aikaisemmasta.
Ideologia Jihadistit ovat aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä islamisteja. Jihadistit jakavat maailman ”islamin alueeseen” (Dar al-Islam) ja ”sodan alueeseen” (Dar al-Harb). He pyrkivät väkivalloin palauttamaan yhtenäisen, islamilaista lakia noudattavan islamilaisen kalifaatin alueille, jotka ovat joskus olleet islamin alaisia ja näin ollen kuuluvat jo nyt islamin alueeseen vaikka ovat uskottomien (kafir) hallussa. Näihin islamille kuuluviksi alueiksi he lukevat muun muassa koko Lähi-idän, Venäjän, Kiinan, Espanjan ja osia Ranskasta. Kalifaatin perustamisen jälkeenkin sen ulkopolitiikan on oltava ikuista jihadia. Tässä he suhteessa modernit jihadistit seuraavat klassista tulkintaa, jonka mukaan jihadia on periaatteessa jatkettava kunnes "koko ihmiskunta on joko omaksunut islamin tai alistunut islamilaisen valtion alaisuuteen".