Richard Burton

pienois|pysty|Richard Burton elokuvan Prince of Players (1955) mainoskuvassa. pienois|pysty|Richard Burton elokuvassa Näin hänen kuolevan (1953). Richard Walter Burton (synt. Jenkins; 10. marraskuuta 1925 Pontrhydyfen, Wales – 5. elokuuta 1984 Céligny, Sveitsi) oli walesilainen näyttelijä, joka teki pitkän ja menestyksekkään uran Hollywoodissa. Hänen tunnetuimpiin elokuviinsa lukeutuvat Näin hänen kuolevan (1953), Nuori viha (1959) ja Kleopatra (1963).

Burton aloitti uransa näyttämöllä Britanniassa ja siirtyi Hollywoodiin vuonna 1952. Loistokkaasti alkanut teatteriura sai jotkut ennakoimaan hänestä Laurence Olivierin manttelinperijää brittiläisen näyttämötaiteen suurena mestarina, mutta suuret odotukset eivät lopulta täyttyneet. Shakespearea rakastanut Burton sai elokuvaurallaan esiintyä useassa Shakespeare-filmatisoinnissa. Hän oli seitsemän kertaa Oscar-ehdokkaana muttei saanut palkintoa kertaakaan. Hän tuli tunnetuksi älykkäiden ja artikuloitujen miesosien esittäjänä, jotka olivat maailmaan kyllästyneitä, kyynisiä tai itsetuhoisia.

pienois|pysty|Richard Burton Markus Antoniuksena ja Elizabeth Taylor Kleopatrana.

Elämä ja ura

Varhaisvaiheet Richard Jenkins syntyi 10. marraskuuta 1925 Pontrhydyfenin nokisessa kaivoskylässä Walesissa kolmetoistalapsisen perheen 12. lapsena. Äiti kuoli Richardin ollessa alle kaksivuotias, kuusi päivää perheen nuorimmaisen Grahamin syntymän jälkeen. Perheen isä oli kaivostyöläinen ja tunnettu paikkakunnalla ”12 tuopin miehenä”. Richard oli paitsi nimetty isänsä mukaan, myös muistutti tätä ulkonäöltä. Äidin kuoltua Richardin kasvatuksesta vastasi hänen isosiskonsa Cecilia eli ”Cis” puolisoineen. Toinen tärkeä hahmo nuorelle Richardille oli hänen 19 vuotta vanhempi veljensä Ifor, jonka jalanjälkiä hän seurasi rugbyn pariin.Mann William J.: Elizabeth Taylor. Hollywoodin kuningatar, s. 365.

Richard menestyi koulussa niin lukuaineissa, pelikentällä kuin koulunäytelmissä. Philip Burton, yksi Richardin opettajista, huomasi hänen kykynsä jo varhain ja otti pojan lopulta holhokikseen tämän ollessa teini-ikäinen. Burton opetti Richardille äänenkäyttöä ja auttoi tätä saamaan rooleja BBC:n kuunnelmissa. Vuonna 1943 Burton järjesti Richardille stipendin Oxfordin yliopistoon. Kiitollisuudesta hyväntekijälleen tämä otti ammattinimekseen Burton.

Burton aloitti tupakanpolton kahdeksanvuotiaana ja säännöllisen alkoholinkäytön 12-vuotiaana. Näitä tapoja hän piti yllä koko elämänsä ajan ja poltti jopa sata savuketta päivässä. Myös Burtonin alkoholinkäyttö lisääntyi iän myötä ja johti vakaviin terveysongelmiin 1970-luvulla.

Uran alku teatterissa ja elokuvissa Burtonin ensimmäinen näyttämöesiintyminen oli vuonna 1943 näytelmässä Pygmalion, ja hän sai tunnustusta jo ensimmäisestä roolitehtävästään. Yliopistossa hän otti yleisön haltuunsa Angelon roolissa näytelmässä Mitta mitasta. Burton oli koe-esiintymisessä tulkinnut Hamletin ”Ollako vai eikö olla” -yksinpuhelun, ja näytelmän ohjannut professori Neville Coghill oli kertomansa mukaan ”täysin myyty”. Jo tuolloin Burtonille povattiin uraa suurena näyttelijänä, sillä hänessä oli elinvoimaa, miehekkyyttä ja sisäistä paloa.Mann, William J.: Elizabeth Taylor. Hollywoodin kuningatar, s. 367, 368.

Sotapalvelus Kuninkaallisten ilmavoimien navigaattorina viivästytti hiukan Burtonin uraa. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 hän jatkoi näyttämöesiintymisiään. Seuraavana vuonna hän debytoi elokuvassa The Last Days of Dolwyn ja saavutti ensimmäisen todellisen näyttämövoittonsa Christopher Fryn näytelmässä The Lady’s Not for Burning. Vuonna 1950 Burton debytoi samassa näytelmässä Broadwaylla.

Burtonia pidettiin aikakautensa suurena nuorena lupauksena, ja monet suuret brittiläisnimet kuten John Gielgud ylistivät häntä. Vuonna 1951 hän herätti suurta huomiota prinssi Halin roolissa näytelmän Kuningas Henrik IV ensimmäisessä osassa. Burton eteni nopeasti huipulle esiintymällä ensin näytelmässä Montserrat Lyric Theatressa ja sen jälkeen legendaarisessa Old Vic -teatterissa useissa Shakespeare-rooleissa. Häntä pidettiin jopa itsensä Laurence Olivierin perillisenä.Mann, William J.: Elizabeth Taylor. Hollywoodin kuningatar, s. 369.

Burton päätyi Hollywoodiin 1952, kun Alexander Korda kiinnitti hänet Olivia de Havillandin vastanäyttelijäksi elokuvaan Serkkuni Raakel (1952). Seuraavaksi Burton näytteli elokuvassa Näin hänen kuolevan (1953), josta tuli yleisöhitti. Hän sai näistä elokuvista ensimmäiset Oscar-ehdokkuutensa. Seuraavat elokuvat eivät kuitenkaan menestyneet yhtä hyvin, ja hän palasi pian Britanniaan, jossa näytteli elokuvissa Katkera voitto (1957) ja Nuori viha (1959). Etenkin jälkimmäinen oli arvostelumenestys ja ensimmäisiä brittiläisen uuden aallon elokuvia.

Burton oli luonnonlahjakkuus ja vaistonäyttelijä, ja halveksi näyttelijäkoulutusta, joka oli tuolloin muodissa New Yorkissa. Huolimatta suosiosta ja ylistyksistä näytteleminen ei koskaan viehättänyt Burtonia erityisemmin. Se merkitsi hänelle enemmänkin omien voimavarojen ja tunteiden houkuttelemista esiin sisimmästä.Mann, William J.: Elizabeth Taylor. Hollywoodin kuningatar, s. 368.

pienois|pysty|Richard Burton ja Peter O’Toole elokuvassa Becket (1964).

Hollywood-tähteys

1960-luvun alkuvuosina Richard Burton palasi lähes pysyvästi Hollywoodiin, jossa hänestä tuli vuosikymmenen kassamagneetti. Massiivisen Kleopatra-elokuvan kuvauksissa hänen ja Elizabeth Taylorin välille kehkeytyi kiihkeä ja hyvin julkinen romanssi. He ottivat eron aiemmista puolisoistaan ja avioituivat vuonna 1964. Tuossa vaiheessa Burtonin alkoholiongelma kuitenkin syveni entisestään. Hänen nuoruusiän atleettinen olemuksensa oli ehtinyt rapistua, mutta hänen karhea äänensä oli saanut lisää arvokkuutta, ja tämä tuntui vain parantavan hänen roolisuorituksiaan. Burton todisti kykynsä muun muassa elokuvissa Becket (1964), Liskojen yö (1964) ja Vakoilija kylmästä (1965). Burtonin roolisuoritusta etenkin viimeksi mainitussa elokuvassa kehuttiin lähes täydelliseksi. Hän oli 1960-luvulla peräti neljästi Oscar-ehdokkaana ja yksi tuon ajan suosituimmista ja parhaiten palkatuista elokuvatähdistä.

Burton sai samaan aikaan edelleen ylistävää kritiikkiä teatteriesityksistään. Hän näytteli Shakespeare-tuotannoissa Lontoon Old Vicissä vuosina 1953–1956 ja antoi ikimuistoisen Hamlet-suorituksen John Gielgudin pitkäaikaisessa Broadway-tuotannossa vuonna 1964. Burtonin muita Broadway-rooleja olivat Jean Anouilhin Time Remembered (1957), musikaali Camelot (1960–1963 ja 1980) sekä Noël Cowardin Rakastan sinua marakatti (Private Lives, 1983), jossa hän esiintyi entisen vaimonsa Elizabeth Taylorin rinnalla. Rooli kuningas Arthurina Camelotissa toi Burtonille Tony-palkinnon.

Burton teki Kleopatran lisäksi Taylorin kanssa muutamia menestyselokuvia, kuten Kuka pelkää Virginia Woolfia? (1966) ja Kuinka äkäpussi kesytetään (1967). 1970-luvulla Burtonin ja Taylorin myrskyisä avioliitto tuli tiensä päähän. He avioituivat uudelleen vuonna 1975, mutta uusi avioliitto päättyi jo seuraavana vuonna.

Myöhempi ura pienois|pysty|Richard Burton vuonna 1983. Burton teki vielä 1970-luvullakin hienoksi luonnehdittuja elokuvia, joihin lukeutuivat muun muassa Hevonen (1977) ja Villihanhet (1978), joka oli suuri katsojamenestys. Hevosesta hän sai seitsemännen ja viimeiseksi jääneen Oscar-ehdokkuutensa. Burton esiintyi myös satunnaisesti televisiossa, näytellen Winston Churchilliä tv-elokuvassa The Gathering Storm (1974) ja Richard Wagneria minisarjassa Wagner, joka julkaistiin myöhemmin kokoillan elokuvana.

Burtonin terveysongelmat olivat edenneet kuitenkin hyvin pitkälle. Hän miltei joi itsensä hengiltä Klansman-elokuvan kuvauksissa vuonna 1974, ja hänellä todettiin muun muassa maksakirroosi 1980-luvun alkuvuosina. Burtonin viimeiseksi elokuvarooliksi jäi ikoninen kiduttajarooli vuoden 1984 Orwell-filmatisoinnissa 1984.

Richard Burton sai urastaan vuonna 2013 tähden Hollywood Walk of Famelle.

Avioliitot, suhteet ja lapset Richard Burtonin kaksi myrskyisää avioliittoa näyttelijä Elizabeth Taylorin kanssa vuosina 1964–1974 ja 1975–1976 tekivät heistä suihkuseurapiirien seuratuimman parin. Paparazzit seurasivat heitä kaikkialle, ja heitä kutsuttiin viestimissä nimellä ”Liz ja Dick”. Vuonna 1974, avioeronsa ja uudelleen avioitumisensa Taylorin kanssa välillä, Burton oli lyhyesti kihloissa Jugoslavian prinsessan Jelisaveta Karađorđevićin kanssa.

Burtonin pisin avioliitto oli Sybil Williamsin kanssa vuosina 1949–1963. Williams luopui omasta näyttelijäurastaan heidän saatuaan kaksi lasta. Myöhemmin Burton oli naimisissa malli Suzy Millerin kanssa vuosina 1976–1982 ja tuotantoassistentti Sally Hayn kanssa vuodesta 1983 kuolemaansa asti. Ensimmäisen avioliiton aikana Burtonilla oli pitkä romanssi Claire Bloomin kanssa, jonka hän oli tavannut heidän näytellessään yhdessä Loppiaisaatossa.

Burtonilla oli ensimmäisestä liitosta kaksi tytärtä, näyttelijä Kate Burton (s. 1957) ja Jessica Burton (s. 1959). Jessicalla todettiin lapsena autismi, ja hän on elänyt pääosan elämästään hoitolaitoksessa. Burton nimettiin myös Elizabeth Taylorin adoptoiman, vuonna 1961 syntyneen saksalaisen Maria-tytön isäksi. Hän adoptoi myös Taylorin tyttären Liza Toddin (s. 1957).

Viimeiset vuodet pienois|pysty|Richard Burtonin hauta Sveitsin Célignyssä. Burton asui viimeiset vuotensa jo vuonna 1959 hankkimassaan Le Pays de Galles -huvilassa Célignyssä Genevenjärven rannalla.

Vaikea alkoholismi vaikutti Burtonin kuolemaan aivoverenvuotoon 58-vuotiaana elokuussa 1984.Esittely Michael Munnin elämäkerrasta Richard Burton: Prince of Players Amazon.co.uk. Viitattu 6.1.2009. Richard Burton on haudattu vanhalle hautausmaalle Célignyyn.

Filmografia