Mutta rakkauteni ei kuole koskaan () on vuonna 1913 valmistunut italialainen mykkäelokuva. Mario Caserinin ohjaaman melodraaman pääosia esittävät Lyda Borelli ja Mario Bonnard. Elokuva oli suuri menestys Italiassa ja ulkomailla. Se käynnisti Lyda Borellin uran aikansa suosituimpana elokuvadiivana.
Juoni Ylellistä elämää viettävä nuori seikkailija Moise Stahr tavoittelee Wallensteinin suurherttuakunnan sotilaskomentajan Julius Holbeinin tytärtä Elsaa. Hänen todellinen tarkoituksensa on varastaa suurherttuakunnan linnoitussuunnitelmat. Varkauden paljastuttua Holbein tekee itsemurhan ja Stahrin apuriksi syytetty Elsa pakenee Rivieralle, jossa hän alkaa esiintyä Diana Cadoleur -nimisenä näyttelijänä ja laulajattarena. Elsa rakastuu alakuloiseen nuorukaiseen, joka todellisuudessa on Wallensteinin suurherttuan poika, prinssi Maximilian. Paikalle ilmestyvä Stahr yrittää jälleen vietellä Elsan ja uhkaa paljastaa tämän henkilöllisyyden suurherttualle. Maximilian kutsutaan kotiin, ja Elsa astuu viimeisen kerran näyttämölle juotuaan sitä ennen myrkkyä. Elsa menehtyy rakastajansa syliin ja kuiskaa hänelle viimeiset sanansa: ”Mutta rakkauteni ei kuole!”
Näyttelijät
Tuotanto, teema ja vastaanotto Torinolaisen Gloria Filmin tuottama Mutta rakkauteni ei kuole koskaan on Giovanni Pastronen Cabirian (1914) ohella Italian mykkäelokuvan kultakauden kuuluisin teos ja ohjaaja Mario Caserinin ensimmäinen merkittävä melodraama. Se on dekadentti intohimodraama, jonka teemana on Lyda Borellin esittämän femme fatalen hallitsematon, miehiä tuhoava seksuaalisuus. Borellin ekspressionistisesti tyyliteltyä näyttelijäsuoritusta ja äärimmilleen viritettyä juonta korostavat taitava kameratyö sekä yläluokkaiseen ympäristöön sijoitettu hienostunut lavastus ja puvustus.
Elokuva oli suuri arvostelu- ja yleisömenestys sekä Italiassa että ulkomailla. Se teki Lyda Borellista aikansa suosituimman elokuvadiivan ja synnytti lukuisia jäljitelmiä aina 1920-luvulle saakka. Wladimiro Apolloni ohjasi elokuvasta Mario Bonnardin tähdittämän uusintaversion L’amor mio non muore vuonna 1921. Samanniminen Giuseppe Amaton elokuva vuodelta 1938 perustuu kokonaan eri tarinaan.
Lyda Borellin elokuvia esitettiin aikanaan myös Suomessa, mutta niiden suomenkielisistä nimistä ei useinkaan voi päätellä alkuperäisteosta. Juonikuvauksen perusteella kyseessä voi olla Helsingissä tammikuussa 1915 näytetty Lemmen ja kuoleman karkelo. Myöhemmin elokuvaa on esitetty elokuvateatteri Orionissa nimellä Mutta rakkauteni ei kuole koskaan.
Restaurointi ja DVD-julkaisu Mutta rakkauteni ei kuole koskaan on restauroitu vuonna 2013 Italian elokuva-arkistossa säilyneen alkuperäisnegatiivin pohjalta. Torinon kansallisen elokuvamuseon ja Bolognan elokuva-arkiston tuottama mustavalkoinen 78 minuutin pituinen versio sisältää Italian elokuvasensuurin aikanaan poistaman suudelman ja elokuvan aistillisen loppuhuipennuksen. DVD:llä julkaistu elokuva on varustettu myös englanninkielisellä tekstityksellä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Melodraamat Luokka:Italialaiset mykkäelokuvat Luokka:Vuoden 1913 italialaiset elokuvat