Pappilanmäki on hiekkainen kukkula Eurassa, Euran aukeaksi kutsutulla peltoaukealla, noin 500 metriä Euran kirkolta luoteeseen. Se on kuuluisa rautakautisesta kalmistostaan, josta on löytynyt hyvin varusteltuja ruumishautoja ajanjaksolta 550–1150 jaa. Komein löytö on rengasmiekka 600-luvulta jaa. Saman mäen päälle on vuonna 1843 rakennettu Euran pappilan empiretyylinen päärakennus, joka on säilynyt hyvässä kunnossa. Mäki kuuluu nykyään pappilan pihapiiriin, johon kuuluvat myös pohjoinen varasto ja läntinen varasto. Pihan vierestä on myös otettu hiekkaa. Noin 600 metriä itä-koilliseen sijaitsee toinen suuri rautakautinen kalmisto Lauhianmäki, joka toimii nykyään Euran seurakunnan hautausmaana.
Tutkimushistoria thumb|Pappilanmäen miekka KM 65:1 kunnostettuna Kansallismuseosta.Euralaiset tiesivät kalmistosta jo varhain, sillä vuonna 1753 kirkkoherra Johan Laihiander kirjoitti, kuinka paikalliset olivat kaivaneet sieltä esille ihmisten luita ja messinkiketjua. Pappilanmäen ensimmäiset esineet, jotka toimitettiin Kansallismuseoon, on luetteloitu tunnuksesta KM 52 alkaen. Pappila rakennettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1843 ja talon perustuksia kaivettaessa löydettiin upea, hopeakoristeinen ristiretkiajan miekka (KM 65:1 ), jollaisia valmistettiin muun muassa Gotlannissa. Aikaisempia tutkimuksia ovat suorittaneet K. E. F. Ignatius (vuonna 1870, KM 1120:1–2) ja Theodor Schvindt (vuonna 1890). Myös vuodelta 1876 on irtolöytöjä Pappilanmäen kalmistosta (KM 1822:1–6) yhdessä neljän keihäänkärjen (Petersenin tyyppiä E, yksi tyyppiä ”Salmo Taf.XIV:1”) ja yhden katkelman kanssa. Kun pihamaan poikki vedettiin vuonna 1927 (tai ehkä 1929) vesijohto, tutki Nils Cleve tämän työmaan. Nämä löydöt, jotka sisälsivät kolme miekkaa, kaksi keihäänkärkeä, soljen ym., on luetteloitu tunnuksella KM 9164:1–7.
Ollessaan kaivamassa Nuoranteen kalmistoa vuonna 1934, kuuli Sakari Pälsi, että pappilan käytävää kaivettaessa oli tullut esiin keihäänkärki. Hän suoritti pappilassa pienimuotoiset pelastuskaivaukset. Rakennettavav tien linjauksesta hän löysi 4–5 hautaa, joiden hautarakenteet erottuivat huonosti, mutta joiden esineitä saatiin talteen. Hän päätteli esineiden perusteella, että hauta I oli miehen hautaus, haudat II ja III muodostivat kaksoishautauksen, jossa olivat mies ja nainen, ja hauta IV oli naisen hautaus. Pälsi päätteli silloin, että koko Pappilanmäki oli samaa kalmistoa.
Helmer Salmo saapui vuonna 1939 suorittamaan pariviikkoiset kaivaukset yhdessä O. Keskitalon, Ville Luhon ja Anna-Liisa Tannerin kanssa. Saapumiseen oli syynä kevättalvella löydetty miekkahauta päärakennuksen alla. Salmo ei tutkunt enää rakennuksen alustaa, vaan kiirehti kaivamaan pihamaata avautun ojan reitiltä. Reitti sivusi Pälsin vuonna 1934 tutkimaa aluetta. Vaikka kaivettu pinta-ala oli pieni, ehtivät he tutkia 22 vierekkäistä hautausta. Pälsin ja Salmon kaivama alue oli yhteensä 170 m² suuruinen.
Avatut 22 hautaa olivat vain osittain säilyneitä, sillä toiset hautaukset oli osuneet aikaisempien hautojen kohdalle. Siksi vain viimeiset hautaukset olivat siistissä kunnossa ja muut olivat toisiinsa sekoittuneita. Sellaiset esineet, joita ei voitu kytkeä mihinkään tiettyyn hautaan, on luetteloitu Kansallismuseossa tunnuksella KM 11068:1–238. Niitä on julkaistu monissa yhteyksissä (esimerkiksi: ). Alla on esitelty muutama hautaus, mutta Salmon nopeat tutkimukset ja ylimalkaiset raportit eivät anna mahdollisuutta kovinkaan seikkaperäisille esitykselle.
Kun pappilan autotallin perustuksia kaivettiin, löydettiin maatuneiden hautojen värjäytymiä 0,5–1,0 metrin syvyydessä maan pinnasta. Esinelöydöt olivat kuitenkin pettymys, sillä ne käsittivät ainoastaan pronssisen spiraalin, pronssirenkaan ja kaksi helmenpuolikasta (KM 14793:1–4). Euran kiinteiden muinaisjäännösten inventoinnissa vuonna 1959 ojennettiin Anna-Liisa Hirviluodolle pihamaasta löytynyt keihäänkärki (ajoitettu 950–1000 jaa., KM 14656, ). Vuonna 1964 Helmer Salmo kävi toteamassa, että pappilan pihamaalla kaivettiin vesiputkea varten ojaa ja että ojasta erottui kymmenen hautaa poikki leikattuna. Yhdestä haudasta oli valunut ojan pohjalle viikate ja keihäänkärki (ajoitettu 950–1000 jaa., KM 16272, ). Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander teki paikalla pienen koekaivauksen, jotta selviäisi kalmiston läntinen raja. Hän löysi kaksi kuopannetta, jossa ei kuitenkaan ollut hauta-antimia. Hän oli kuitenkin vakuuttunut, että koko rinne sisälsi hautoja. Myöskään Leena Koivisto ei havainnut hautauksia valvoessaan ojankaivuuta pappilan pihamaalla vuonna 1999, putkenvetoa vuonna 2005 ja öljysäiliön poistoa vuonna 2007.
Vuonna 2006 ja 2007 kokeiltiin Eurassa ja sen ympäristökunnissa maatutkan käyttöä hautausten tunnistamisessa. Tutkimukset suorittivat Rauno Vaara, Janne Hymälä ja Markus Livistö. Maatutkan lähettämät sähkömagneettiset aallot heijastuvat takaisin maan erilaisten esimerkiksi maakerrosten rajapinnoista ja metalliesineistä. Pappilanmäellä tutkittiin tukalla noin 200 m² alue parin metrin syvyydeltä. Maaperässä näkyikin runsaasti heijastuspintoja. Kun samassa kohdassa verrattiin eri syvyyksistä tulleita heijastuksia toisiinsa, alkoi hahmottua syvyysrakenteita, joista valittiin lupaavia hautojen kohtia noin kymmenen. Osa heijastuksista olivat niin voimakkaita, että syyksi otaksuttiin metalliesineitä.
Tutkimatonta kalmistoa on mahdollisesti jäljellä päärakennuksen luoteis-pohjois- ja koillisreunalla. Pappilanmäen historiallisen ajan kerrostuma käsittää mäellä osin säilyneet pitäjän pappilan rakennusryhmän jäännökset, jotka sijaitsevat Pappilanmäen ympäristössä ruumiskalmistoa huomattavasti laajemmalla alueella. Vuoden 2013 inventoinnissa kaikki kohteet vaikuttivat hyvin säilyneiltä.
Nykytilanne Pappilanmäestä on tutkittu arkeologisin keinoin 25 hautaa. Erilaisissa yhteyksissä on kuitenkin saatu viitteitä muista hautauksista. Salmo huomasi noin kymmenen hautaa kaivetussa ojassa, päärakennuksen alta löytyi yksi ja 1800-luvulla havaittiin niitä monia. Niitä ei kuitenkaan ole tutkittu. Näiden lisäksi maatutkalla on löydetty viitteitä muistakin hautauksista. Suurta yleisöä sykähdyttävät aina koreat hauta-antimet, ja niitä Pappilanmäki on tarjonnut keskimääräistä enemmän. Päähuomio on kiinnittynyt miekkoihin, joita on tavattu paljon. Niiden runsaus antaa kuitenkin vääristyneen kuvan kalmiston annista. Useimmat miekat on kerätty talteen lapiota käyttäviltä työmiehiltä, jotka ovat kiinnittäneet huomionsa suuriin esineisiin. Pieniä ei ole huomattu tallettaa. Siksi hajalöydöistä puuttuvat naisille ja lapsille kuuluva osuus.
Kalmisto Kalmiston tutkittu osa sijaitsee pappilanrakennuksen länsi- ja eteläpuolella. Maa on siellä hiekkaista ja paikalla on sijainnut pappilan puutarha. Hautoja on löydetty myös talon perustuksia, maakellaria ja autotallia kaivettaessa. Kalmistosta on löydetty vain ruumishautoja mutta ei Suomen rautakaudella tyypillisiä polttohautoja. Alla esitellään kalmistoa joiltakin osin.
Pälsin hauta I Miehen hauta oli kaivettu rinteeseen ja vainaja oli sen vuoksi haudattu vinolle pohjalle. Hauta oli pyöreäpohjainen kuoppa, mistä ei erottanut puuarkkua. Vainajan oikeasta reisiluu ja vasen sääriluu oli jättänyt hiekkaan erivärisen maatuman. Vainaja oli sijoitettu pää lounaaseen päin. Miekka oli laskettu vainajan viereen kärki jalkojen suuntaan. Keihäs sijaitsi miekan vieressä kärki pään suuntaan. Viitan pronssisolki makasi keihään kärjen päällä ja niiden välistä löytyi jäänne neliniitisestä villakankaasta. Soljen vierestä löytyi vielä veitsenterä. Vainajan pohjoispuolella sijaitsi hopeasormus ja pronssinen hihnansolki, jotka ovat voineet kuulua hautaan, mutta jotka kaivauksessa olisi heitetty lapiolla sivuun. Kaikkien neljän haudan löydöt ovat Kansallismuoseossa luetteloituna tunnuksella KM 9855:2–5.
Pälsin hauta II ja III Miehen ja naisen vaakasuora kaksoishautaus sijaitsi parin metrin päässä Pälsin haudasta I. Vainajat makasivat rinnakkain päät eri suuntiin niin, että miehen pää oli lounaaseen. Mitään vainajien jäänteitä ei havaittu. Miehen puolella sijaitsivat vain keihäänkärki ja pronssisolki, mutta naisen puolelta löytyivät helmi, koristeltu tuohenpala , pelvaharjan harjasta ja tulusrauta.
Pappilanmäen rengasmiekkahauta Kun kevättalvella 1939 kaivettiin pappilan päärakennuksen alla pannuhuoneelle tilaa, vierähti hiekasta esiin kaksiteräinen rengasmiekka (KM 11002:5 ). Hautauksen muut säilyneet varusteet olivat pronssiheloja, joista on koottu niin sanottu permalainen vyö, ja joitakin muita koristeita, jotka kuuluivat miekan tuppeen, sekä rengasneula, pinsetit ja väkipuukko. Mukana oli ratsastusvarusteita, koska löytöihin kuului päitsien koriste, rautaiset rengaskuolaimet, ja spiraalipäinen riipus.
Rengasmiekka on kunnostettu ja huotra on osin entisöity. Miekan ponsi ja väistin olivat kullalla ja hopealla päällystettyjä ja koristelussa oli käytetty germaanista eläinaiheista ornamentiikkaa. Miekka on ajoitettu merovingiaikaan 600-luvun lopulle. Miekan huotra oli säilynyt vain osittain ja sitä koristi tyylitelty kasvosuojuksen muotoinen hela ja toinen härkäpäisen kalan muotoinen hela. Väkipuukko oli ollut 41 senttimetriä pitkä. Puukon kahvassa oli koristehelat ja pronssinastat, ja osittain tuhoutuneen kahvan pinnassa näkyi vielä puuleikkauskuvioita. Puukon puisessa tupessa oli ollut nahkapäällyste ja terää vastaan suojasi rautainen suuhela. Helassa ja tupen keskivaiheella oli kantorenkaat, joilla puukkoa kannettiin vyöllä poikittaisessa asennossa. Vyön rekonstruktiota varten piti tutkia itävenäläisiä vöitä.
Rinnalta löytynyneen rengasneulan rengas oli valmistettu pronssista ja neulan terävä pää taas raudasta. Renkaan varresta riippui lippa, ja siitä ketjun päässä pinsetit. Unto Salon mukaan rintaneula on kiinnostava juuri koristelunsa takia. Lipassa on kasviköynnös, joka voidaan liittää kristillisyyteen ja pinsetissä oli kirjain Χ (), joka voi tarkoittaa Kristusta.
Salmon hauta III Naisen hautaus oli tehty lounais-koillisen suuntaisena siten, että vainajan pää osoitti lounaaseen. Hänet oli haudattu puuarkussa, josta löytyi värjäytymiä pääpuolen hiekasta. Vainaja oli peitetty tuohella, jonka päältä löytyi kerros tummaa maata. Vaikka tuohi ja kangas eivät yleensä säily suomalaisessa maaperässä, säilyttävät pronssiesineet usein tuohta, puuta, kangasta ja vainajan luita omalta kohdaltaan. Nytkin oli pronssin alta säilynyt tuohenpalasia ja kangastilkkuja. Myös vainajan pääkallosta ja raajoista oli säilynyt näkyvät hahmot hiekkaan, mutta nämäkin luut olivat maatuneet pehmeiksi. Vainajan vasemmalla puolella oli tuntemattomaksi ruostunut rautaesine, joka Salmon mukaan voisi olla sirppi. Lantion päällä poikittain sijaitsi puukko, rinnan päällä hopeasolki, ja vasemmalla puolella (sormessa) löytyi sormus. Asusteeseen kuuluivat myös kaksi hihnanjakajaa. Pään kohdalta löytyi ristin muotoon asetellut pronssikierteet (päähine ?) ja lyhyt pronssiketju. Esineet on luetteloitu kansallismuseossa tunnuksella KM 11063:257–271.
Salmon hauta IV