Kristinusko on yksijumalainen uskonto, joka perustuu Raamatun Uudessa testamentissa kuvatun Jeesuksen elämään ja opetuksiin. Kristinusko on maailman suurin uskonto, jolla on yli 2,4 miljardia seuraajaa, noin 31 prosenttia maailman väestöstä.
Kristinusko syntyi ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisuuden piirissä. Kristinuskon kannattajat uskovat, että Jeesus on Kristus eli Pelastaja. Juutalaisuuden ja islamin tavoin kristinusko on monoteistinen kirjauskonto eli sen opit on tallennettu pyhään kirjaan, Raamattuun.
Kristinuskon perusta on usko kolmiyhteiseen Jumalaan – Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Joskus myös kaksiluonto-oppi sisällytetään kristinuskon uskontotieteelliseen määritelmään.https://tieteentermipankki.fi/wiki/Teologia:kaksiluonto-oppi Kristittyjen mukaan Jeesuksen tulosta ennustettiin heprealaisessa Raamatussa eli Vanhassa testamentissa. Uskontunnustuksen mukaan Jeesus on Jumalan Poika, joka kuoli ristillä, mutta nousi kuolleista ihmiskunnan pelastamiseksi. Kristinuskon mukaan uskovat saavat pelastuksen eli ikuisen elämän kuoleman jälkeen.
Sanaa kirkko käytetään sekä kristillisestä yhteisöstä että kirkkorakennuksesta eli kristillisestä pyhäköstä. Käsitykset uskonopista sekä rituaaleista, kuten kasteesta ja ehtoollisesta, eroavat kristinuskon sisällä. Useilla kirkoilla on papisto, jonka jäsenet johtavat jumalanpalveluksia.
Kristinusko on historiansa aikana jakautunut moniin eri kirkkokuntiin ja suuntauksiin. Vuonna 1054 vahvistui jako läntiseen katoliseen ja itäiseen ortodoksiseen kristikuntaan. 1500-luvulla katolisesta kirkosta erkaantui protestanttisia kirkkokuntia. Noin 51 prosenttia kristityistä on katolisia, 12 prosenttia ortodokseja ja 12 prosenttia perinteisiä protestantteja, kuten anglikaaneja, reformoituja ja luterilaisia. Protestantismiin voidaan lukea myös muut suuntaukset, joita on noin neljännes kristikunnasta. Näitä ovat helluntailaisuus, karismaattisuus, evankelisuus ja tunnustuskuntiin kuulumattomat kirkot. Kristityistä 67 prosenttia elää globaalissa etelässä.
Kolminaisuusoppia tunnustamattomien Jeesus-liikkeen suuntausten ja kristillisperäisten uskontojen (esim. Jehovan todistajat, mormonismi tai ykseyshelluntailaisuus) luokittelemisesta kristinuskon sisälle vallitsee niin uskontotieteessä kuin julistustyössäkin eriäviä näkemyksiä.https://byustudies.byu.edu/article/is-mormonism-christian-reflections-on-a-complicated-questionhttps://scriptoriumdaily.com/oneness-pentecostalism-an-analysis/ Varhaiskirkon historiaa tutkittaessa on kuitenkin tapana puhua kristinuskosta tai varhaiskristillisyydestä, vaikka Jumalan kolmiyhteinen luonne ei olisi ollut tarkasteltavaan aikaan selvänä pidetty asia.https://helda.helsinki.fi/bitstreams/01a3a119-44f1-4ef4-b248-c73cd434673b/download Jeesuksen sovituskuoleman kieltäviä uskontoja, joissa Jeesus kuitenkin tunnetaan, ei nykyisin katsota kristinuskoon kuuluviksi (ks. esim. Jeesus islaminuskossa).https://suomenkuvalehti.fi/rajalla/2016/07/26/islam-ja-kristinusko-puhuvat-samasta-jumalasta/?shared=1057-73b74adc-1 Historiallisesti on ollut yleistä puhua harhaopeista kristinuskon sisällä, ei niinkään erillisestä uskonnosta, jonkun kirjoittajan tai ryhmittymän muokattua merkittävästi käsitystä Jumalan olemuksesta. On olennaista huomioida, että keskiajalla kristillinen käsitys uskontojen jaottelusta (oikea usko, harhaopit, juutalaisuus ja pakanuus) poikkesi merkittävästi modernista uskontotieteestä.https://www.mdpi.com/2077-1444/15/9/1033
Suomen suurin kirkkokunta on Suomen evankelis-luterilainen kirkko, johon kuuluu 61 prosenttia väestöstä. Kirkon sisällä on useita herätysliikkeitä. Vuonna 2024 suomalaisista 20 prosenttia uskoi kristinuskon Jumalan olemassaoloon. Kyselyn mukaan yli neljännes uskoi, että Jeesus sovitti ihmisten synnit eli pahat teot, ja 34 prosenttia uskoi, että Jeesus oli Jumalan poika.
Historia
Varhaiskristillisyys
pienois|pysty|Via Dolorosa, Jerusalem. Taustalla Pyhän haudan kirkko. pienois|pysty|Varhainen kristillinen symboli iktys, Jeesus-kala. Kreikan kielen sana ’Iktys’ on myös lyhenne sanoista ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Pelastaja”. Kristinusko syntyi ajanlaskun alun Palestiinassa juutalaisuuden sisäisenä liikkeenä.Christianity in its Relation to Judaism. Jewish Encyclopedia. Kristittyjen tausta oli Tanakin eli Vanhan testamentin opiskelussa ja muussa juutalaisessa kulttuurissa, ja he uskoivat Jeesus Nasaretilaisen oleva juutalaisuudessa luvattu messias. Jeesuksen tultua ristiinnaulituksi 30-luvun alussa jaa., hänen seuraajansa pian uskoivat hänen ylösnousseen kuolleista. Kirkko sai alkunsa, ja alkuseurakunnan lähettiläät eli apostolit levittivät sen sanomaa eli evankeliumia. Keskeisiä vaikuttajia olivat muun muassa apostolit Paavali (Paulus) ja Pietari (Petros).
Kristinuskoa tunnustavaa henkilöä kutsutaan kristityksi. Nimitys perustuu Jeesuksesta käytettyyn kreikankieliseen nimitykseen, voideltu (khristós) eli Kristus. Apostolien tekojen mukaan nimitys kristitty otettiin käyttöön ensimmäisenä Antiokian seurakunnassa.
Kristinusko omaksuttiin alkuun etenkin Rooman valtakunnan juutalaisissa diasporayhteisöissä, mutta kirkkoon liittyi enenevissä määrin myös ei-juutalaista taustaa olevia. Se alkoi vähitellen erkaantua juutalaisuudesta. Kohdatessaan hellenistis-roomalaisia filosofioita kristityt omaksuivat vaikutteita muun muassa platonismista,Kärkkäinen 2008, s. 25. jossa nähtiin olevan pilkahduksia Jumalan antamasta totuudesta. Alkukristityille tärkeää oli kirkollinen yhteisöllisyys, joka huipentui ehtoollisen vietossa. Heidän keskuudessaan kehittyivät kirkon virat ja Vanhan testamentin ohelle muodostuivat Uuden testamentin kirjoitukset. Kirkkoa alettiin kutsua katoliseksi, ja termillä erotettiin oikeaoppiseksi katsottu kirkko harhaoppisista suuntauksista.Laato 2005, s. 227.
Ensimmäisinä vuosisatoina kristinuskon leviäminen Rooman valtakunnassa oli nopeaa. Lähetystyön mahdollistavia tekijöitä olivat kristinuskon syntymisen ajoittuminen Pax Romanaksi kutsutulle rauhanajalle. Valtakunnan eri osia yhdisti hyvä tieverkosto sekä kreikan ja latinan tuntemus. Kristinusko oli lisäksi erottuva uskonto synkretismiin taipuvaisten uskontojen joukossa. Valtionuskonto ei tarjonnut samalla tavalla vastauksia kysymyksiin elämästä ja kuolemasta ja oli menettämässä asemaansa. Kristinusko veti puoleensa naisia ja köyhiä suvaitsevaisuudellaan syntyperää ja yhteiskunnallista asemaa kohtaan. Ajatus kaikille mahdollisesta pelastuksesta ja yhteisöstä viehätti osaa sivistyneistöstäkin, jonka kiinnostus tavoitettiin lisäksi filosofisten perustelujen kautta. Vainot ja marttyyrit lisäsivät kristinuskon tunnettuutta.
Konstantinolainen käänne
pienois|Kristinuskon levinneisyys vuonna 600. 300-luvulla kristinuskon asema mullistui. Keisari Konstantinus Suuren kristittyjä suosiva politiikka merkitsi kristittyjen vainojen loppua. Konstantinus kutsui vuonna 325 koolle ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen, jonka tarkoitus oli ratkoa opillisia riitoja.Kärkkäinen 2008, s. 30–31. Keisari Julianus yritti vielä 300-luvun puolivälissä palauttaa vanhojen uskojen aseman. Vuonna 380 kristinuskosta tuli Rooman virallinen valtionuskonto Theodosius I:n kaudella. Kristinuskosta kasvoi vuosisadan loppuun mennessä valtakunnan enemmistöuskonto. Pakanauskontoja tukahdutettiin, mikä pyrittiin viimeistelemään 500-luvulla Itä-Roomaa hallinneen Justinianus I:n aloittamassa kehityksessä. Pakanakulttien lisäksi hänen kohteenaan olivat kristinuskon harhaopit, kuten areiolaisuus.
Kristinuskon levittäjät eli lähetystyöntekijät käänsivät osia Raamatusta paikallisille kielille. Usein uskontoon sekoittui paikallisten kulttuurien erikoisominaisuuksia. Noin 900-luvulla islam kuitenkin syrjäytti kristinuskon valtauskontona Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. Egyptissä ja Syyriassa vanhat kristilliset yhteisöt ovat silti säilyneet vähemmistöinä nykyaikaan saakka ja Etiopiassa pitkään valtaväestönäkin. Muslimit hallitsivat jonkin aikaa myös Espanjaa, mutta kristityt valloittivat sen takaisin vuoteen 1492 mennessä. Tähän aikaan kristinusko oli valtauskontona koko Euroopassa, mutta ei muissa maanosissa joitakin pieniä alueita lukuun ottamatta. Pian kristinuskoa alettiin nopeasti levittää muualle maailmaan, varsinkin Amerikan mantereelle.
Kirkon jakautuminen
pienois|Rogier van der Weyden, Jeesusta lasketaan ristiltä, 1435. Katolisen ja apostolisen kirkon katsottiin olevan kaikille kristityille yhteinen. Sen yhtenäisyys alkoi kuitenkin rakoilla jo ensimmäisinä vuosisatoina opillisten riitojen seurauksena. Kirkosta erosi ryhmiä ja paikalliskirkkoja, esimerkiksi nestoriolaiset, jotka eivät hyväksyneet joitakin oppeja. Rooman valtakunnan jakauduttua eri valtioihin alkoi myös jäljellä ollut läntisten ja itäisten kristittyjen välinen yhtenäisyys vähitellen kadota. Muun muassa erimielisyydet filioque-lisäyksestä ja Rooman piispan eli paavin asemasta johtivat lopulta suureen skismaan vuonna 1054. Tuolloin kirkon voidaan katsoa jakaantuneen läntiseen katoliseen kirkkoon ja itäiseen ortodoksiseen kirkkoon.Kärkkäinen 2008, s. 48–51.
Ortodoksinen kirkko poikkeaa Rooman paavin johtamasta kirkosta eron jälkeen myös siten, että se koostuu itsehallinnollisista paikalliskirkoista. Noin vuosina 1500–1900 katolisen kirkon yhteyteen liittyneitä tai liitettyjä ortodoksisia kirkkoja kutsutaan uniaattikirkoiksi. Kaikkia Rooman kirkon yhteyteen kuuluvia itäisiä kirkkoja kutsutaan idän katolisiksi kirkoiksi.
Protestanttinen reformaatio
pienois|pysty|Erasmuksen kirjoitukset vaikuttivat reformaatioon ja katoliseen reaktioon. Reformaatio eli uskonpuhdistus alkoi 1500-luvun alussa. Useissa maissa katolista kirkkoa nousi arvostelemaan protestanteiksi kutsuttuja uudistajia. Reformaattorit, joista keskeisimpiä olivat Martti Luther ja Jean Calvin, katsoivat, että kirkossa vallitsi useissa kohdin harhaoppeja. Katolisen kirkon puolella protestantteja pidettiin yhtä lailla harhaoppisina. Seurauksena oli, että useat hallitsijat perustivat maihinsa katolisuuden tilalle omat valtionkirkkonsa ja katolinen kirkko toteutti suuria sisäisiä uudistuksia. Protestanttiset kirkot myös lakkauttivat luostarit ja vaatimuksen pappien naimattomuudesta.
Kuningas Kustaa Vaasa toteutti Ruotsin reformaation vuonna 1527. Myöhemmin Ruotsin kirkon oppi määriteltiin evankelis-luterilaiseksi. Sana tarkoittaa, että evankelis-luterilainen kirkko on syntynyt evankelisen uudistusliikkeen seurauksena, jonka käynnisti Martti Luther. Reformaation synnyttämä uskonnollinen rajalinja on edelleen olemassa Euroopassa, ja se noudattaa suurin piirtein jakoa, jossa pohjoiset osat ovat protestanttista aluetta ja eteläiset osat katolista. Poikkeuksia ovat katoliset Irlanti, Puola ja Liettua.
Protestanttisuus levisi myös Pohjois-Amerikkaan ja myöhemmin Australaasiaan eurooppalaisen siirtomaavallan myötä. Koska paavi tai kansalliset hallitukset eivät hallinneet uskontoa, uuden mantereen protestanttisuus pirstoutui lukuisiin eri suuntauksiin. Etelä-Amerikassa, jonne uskonto oli tullut espanjalaisten ja portugalilaisten mukana, säilyi katolisen kirkon voimakas vaikutus.
1800- ja 1900-luvuilla monet kristinuskon poliittisesti hallitsemat valtiot etenkin Euroopassa kehittyivät yhä uskontoriippumattomampaan suuntaan.
center|Kaavio kristillisten kirkkojen jakautumisestaKaavio kristillisten kirkkojen jakautumisesta
Kristinusko nykyisin
pienois|pysty|Paul Landowski, Rio de Janeiron Kristus-patsas, 1931. Kristinusko on suurin uskonto koko maailmassa noin 2,4 miljardilla kannattajallaan. Suurin kristinuskon haaroista on katolinen kirkko, jolla on noin 1,28 miljardia kannattajaa eli noin puolet kaikista kristityistä. Toiseksi suurin haara on uudet protestanttiset suuntaukset. Näitä ovat helluntailaisuus, karismaattiset suunnat ja tunnustuskuntiin kuulumattomat kirkot. Ortodokseja on maailmassa noin 260 miljoonaa ja anglikaaneja 80 miljoonaa. Lisäksi on lukuisia pienempiä kristinuskon haaroja, joista merkittävimpiä ovat perinteiset protestanttiset suuntaukset, kuten luterilaisuus ja reformoidut kirkot.