Brooklynin teatteripalo syttyi illalla 5. joulukuuta 1876 Brooklyn Theatressa Brooklynissa, New Yorkissa. Palossa kuoli ainakin 278 ihmistä, joidenkin lähteiden mukaan jopa yli 300.
Kuolonuhrien määrällä mitattuna Brooklynin teatteripalo on Yhdysvaltain kolmanneksi tuhoisin tulipalo julkisessa rakennuksessa vuoden 1903 Iroquois Theatren palon (yli 600 kuollutta) ja vuoden 1942 Coconut Groven yökerhopalon (492 kuollutta) jälkeen.
Teatteri thumb|left|Teatteri Washington Streetiltä nähtynä. Vasemmassa reunassa, osin puiden takana, on Dieter Hotel, jonka kahdella sivulla teatterirakennus oli. Brooklyn Theatre avattiin 2. lokakuuta 1871. Thomas R. Jacksonin suunnittelemassa teatterirakennuksessa oli Brooklynin poliisin palopäällikkö Patrick Keadyn mukaan paremmat hätäpoistumistiet kuin monessa muussa Brooklynin julkisessa rakennuksessa.
Teatteri sijaitsi L-kirjaimen muotoisella tontilla Johnson Streetin ja Washington Streetin kulmassa. Teatterin proskenion sijaitsi suuremmassa siivessä (39 × 21 metriä), jonka julkisivu oli Johnson Streetillä. Johnson Streetille avautuivat 6,1 metriä leveät kulissien ovet, joista saatiin kuljetettua suuria lavasteita. Näyttämön ovet olivat pienempiä, mutta niistäkin mahtui sisään raskaiden taakkojen kanssa. Nämä ovet olivat teatteriväen käytössä, eikä yleisö juuri käyttänyt niitä. Pienemmässä siivessä (8,2 × 12,2 metriä), jonka julkisivu oli Washington Streetillä, sijaitsi alakerrosten pääsisäänkäynti ja erillinen portaikko kolmannen kerroksen parvelle. Ne oli tarkoitettu yleisön käyttöön, ja suunnittelija Jacksonin mukaan nämä sisäänkäynnit olivat riittävän suuria, jotta täysi katsomo – 1 450 ihmistä – saataisiin tarvittaessa tyhjennettyä viidessä minuutissa.
Jackson oli lisäksi suunnitellut kolme ovea erityisiksi hätäuloskäynneiksi. Nämä ovet avautuivat Flood’s Alleylle, pienelle Johnson Streetin sivukujalle. Jokainen ovi oli 1,8 metriä leveä. Eteläisin näistä ovista sijaitsi toisen kerroksen parvelle johtavan portaikon alla. Keskimmäinen ovi sijaitsi permannon vieressä ja pohjoinen lähellä näyttämöä ja orkesterimonttua. Ovet olivat yleensä lukittuna luvattoman teatteriin tunkeutumisen estämiseksi.
Sisätilat thumb|Teatterin pohjapiirros.A. Eteläinen Flood’s Alleyn ovi.B. Portaikko toisen kerroksen parvelle.C, D ja E. Ovet aulasta permannolle.F. Portaikko suoraan kadulta kolmannen kerroksen parvelle.G. Portaikko yläkerrosten asuntoihin ja toimistoihin.H. Käytävä näyttämöltä aulan lipunmyyntiin.I ja K. Näyttämön ovet Johnson Streetille.L. Hätäuloskäynti Flood’s Alleylle. Brooklyn Theatressa oli istumapaikkoja kolmella tasolla. Pohjakerroksen permannolla oli 600 ja toisen kerroksen parvella 550 paikkaa. Kolmannen kerroksen parvella, joka ulottui rakennuksen eteläseinään saakka, oli 450 paikkaa. Kolmannen kerroksen parvelle oli oma portaikkonsa ja lipunmyyntinsä, joten siellä istuvat katsojat eivät yleensä olleet tekemisissä alempien kerrosten katsojien kanssa.
Kauimpana näyttämöstä ja lähellä kattoa sijainneella kolmannen kerroksen parvella oli halvimmat paikat, ja myös sisäänkäynti sinne oli mutkittelevin. Parvelta kuljettiin ensin verhojen läpi ja laskeuduttiin lyhyitä portaita eteläseinän viereiselle tasanteelle. Tämän jälkeen vuorossa oli käännös ja uudet, eteläseinään kiinnitetyt portaat, jotka johtivat käytävälle toisessa kerroksessa. Kolmannesta kerroksesta tulevien piti kääntyä oikealle ja kulkea käytävää länsiseinän viertä pitkin toisen kerroksen lipunmyyntitoimiston luo, kääntyä käytävää vasemmalle ja kulkea alas portaita. Ne johtivat lyhyelle käytävälle pohjakerroksessa ja lopulta Washington Streetille.
Toisen kerroksen parvelle kulkeminen oli helpompaa. Sinne kuljettiin kolme metriä leveää portaikkoa, joka lähti pohjakerroksesta, aulan nurkasta. Toisessa kerroksessa oli myös hätäuloskäynti, ovi ja portaat Flood’s Alleylle. Tämä ovi oli kuitenkin pohjakerroksen ovien tapaan yleensä lukossa.
Näyttämö Ajan teattereille tyypillisesti Brooklyn Theatren näyttämö koostui esiintymislavan lisäksi lavastepajasta ja varastosta. Erilaisia ympäristöjä saatiin luotua maalatuilla taustoilla ja puukehyksiin kiinnitetyillä kankaisilla lavasteilla, joita nostettiin ja laskettiin tarpeen mukaan taljoilla ja väkipyörillä. Jos näytelmään sisältyi paljon maisemanvaihdoksia, näyttämöllä saattoi olla suuria määriä maalattua kangasta. Onnettomuusiltana lavalla olivat esitetyn The Two Orphans -näytelmän lavasteiden lisäksi myös lavasteet Julius Caesar -näytelmään, joita varastoitiin siellä väliaikaisesti.
Näyttämö oli valaistu kaasuvaloilla, joita voitiin hallita ohjauspöydästä. Valoja voitiin ohjauspöydästä käsin sytyttää sähkökipinällä, ja niiden kirkkautta voitiin muuttaa säätelemällä kaasun virtausta. Kaasulamppujen sytyttäminen tulitikulla ja tupakointi oli näyttämöllä kielletty.
Tulipalo thumb|Palon eteneminen.1. Lavaste syttyy tuleen kaasulampun liekistä.2. Näyttelijät yrittävät rauhoitella yleisöä. Siitä huolimatta syntyy paniikki.3. Paniikista huolimatta permanto saadaan evakuoitua.4. Toisen kerroksen parven portaikko (oranssilla) tukkeutui ensin panikoivista katsojista, mutta poliisit ja palomiehet saivat palautettua järjestyksen ajoissa.5. Paksu, tappava savu nousee kolmannen kerroksen parvelle ennen kuin puolet siellä olevista on ehtinyt poistua. Ainoa portaikko (punaisella) tukkeutuu, kun liian moni ihminen yrittää poistua yhtä aikaa. Tiistai-iltana 5. joulukuuta 1876 teatterissa oli noin tuhat katsojaa. Arvioiden mukaan permannolla oli noin 250, toisen kerroksen parvella 360 ja kolmannen kerroksen parvella 400 katsojaa. Esitys sujui normaalisti neljännen ja viidennen näytöksen väliseen väliaikaan (noin kello 23) asti. Esirippu oli alhaalla ja orkesteri soitti väliaikamusiikkia. Esiripun takana näyttelijät ottivat paikkojaan eli asemiaan lavasteissa, jotka kuvastivat vanhaa venevajaa Seinen rannalla. Lavasteet koostuivat puukehikkoon kiinnitetystä maalatusta kankaasta.
Palon havaitseminen Noin kello 23:20, kun viimeistä näytöstä valmisteltiin, näyttämöpäällikkö J. W. Thorpe huomasi pienen liekin lavasteissa näyttämön yleisöstä nähden vasemmalla reunalla. Kangas roikkui osittain irti lavasteen kehikosta, ja Thorpe päätteli sen osuneen kaasuvalon liekkiin. Hän arveli palavan kohdan olevan korkeintaan kämmenensä kokoinen. Vaikka näyttämöllä oli joskus pidetty vesiämpäreitä ja siellä oli edelleen paloletku, kumpikaan näistä ei ollut välittömästi käytettävissä. Thorpe harkitsi paloletkun käyttöä, mutta sen edessä oli Julius Caesarin lavasteita. Hän totesi, että palo ehtisi levitä liikaa paloletkun käyttöä valmisteltaessa, ja pyysi kahta puuseppää sammuttamaan palon käytettävissä olevilla keinoilla. He yrittivät sammuttaa liekkejä hakkaamalla niitä kepeillä tässä kuitenkaan onnistumatta.
Palon sammutustöiden ollessa käynnissä esirippu nousi ja viimeinen näytös alkoi. Sokeaa orpotyttöä esittänyt Kate Claxton sanoi ensimmäiset vuorosanansa ennen kuin kulisseissa vuoroaan odottanut näyttelijä kuiskasi hänelle tiedon tulipalosta, kehotti jättämään näytelmän kesken ja poistumaan lavalta. Claxtonkin näki palon hiljalleen kasvavan, mutta jatkoi muiden näyttelijöiden kanssa esitystä päätellen ilmeisesti, että epätavallinen käytös lietsoisi paniikkia.
Palon sammuttaminen ei kuitenkaan onnistunut. Itse asiassa sammutusyrityksessä irronneet palavat kappaleet levittivät palon myös muualle lavasteisiin. Kun palavia kappaleita alkoi putoilla näyttämölle, näyttelijöiden oli pakko lopettaa näytelmän esittäminen. Monet katsojat, jotka olivat jo alkaneet tulla levottomiksi, nousivat paikoiltaan ja alkoivat poistua rakennuksesta.
Näyttelijät Kate Claxton, H. S. Murdoch ja J. B. Studley kehottivat aluksi yleisöä pysymään rauhallisena ja istumaan paikoillaan. Yleisön keskuudessa syntyi kuitenkin pian paniikki, jota näyttelijät yrittivät hillitä. Panikoivat ihmiset eivät kuitenkaan totelleet näyttelijöiden kehotusta poistua rauhallisesti. Tässä vaiheessa myös näyttelijät, jotka olivat lähes täysin palon ympäröiminä, päättivät poistua rakennuksesta.
Claxton ja toinen näyttelijätär Maude Harrison poistuivat naisten pukuhuoneesta lipunmyyntiin johtavan käytävän kautta, ohittaen suuren osan aulan ihmismassasta. Murdoch ja Claude Burroughs puolestaan uskoivat, että oli tarpeeksi aikaa hakea jotain lämmintä päällepantavaa rooliasujen päälle. He kuitenkin jäivät loukkuun eivätkä päässeet pakoon. Jotkut henkilökunnan jäsenet poistuivat näyttämön takaosan ovista Johnson Streetille, mutta tuli esti pian näiden ovien käytön. Jäljelle jäivät vain uloskäynnit Washington Streetille ja Flood’s Alleylle.
Evakuointi Näyttelijöiden yrittäessä hillitä paniikkia paikannäyttäjä Thomas Rocheford meni aulaan avaamaan siellä olevaa Flood’s Alleylle johtavaa hätäuloskäyntiä. Koska ovea käytettiin harvoin, sen lukkomekanismi oli ruosteessa, eikä hän saanut ovea auki ennen kuin löysi metallinpalan ja käytti sitä apunaan. Tämän ansiosta katsojat saatiin evakuoitua permannolta varsin nopeasti. Avoimista ovista tuli kuitenkin sisään ilmaa, ja tulipalo näyttämöllä kasvoi välittömästi.
Permanto Katsojien keskuudessa aluksi levinneestä paniikista huolimatta katsojat saatiin evakuoitua permannolta alle kolmessa minuutissa. Heidän käytössään oli uloskäyntejä sekä Washington Streetin että Flood’s Alleyn puolella, eikä heidän poistumisreitillään ollut portaita. Niinpä vähiten väkeä sisältäneen katsomonosan poistumisreitit olivat parhaat.
Toisen kerroksen parvi Toisen kerroksen parvelta piti poistua portaita pitkin. Pääportaikko johti aulaan ja sitä kautta Washington Streetille; sen lisäksi käytössä oli pienempi portaikko Flood’s Alleylle. Useimmat valitsivat pääportaikon, sillä sitä kautta he olivat tulleet sisään ja tunsivat jo reitin. Portaikko oli yli kaksi metriä leveä, ja rakennuksen suunnitelleen Jacksonin arvion mukaan kaikkien olisi pitänyt päästä sitä kautta ulos alle kolmessa minuutissa.
Arviossa oletettiin kuitenkin, että ihmiset poistuvat rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä. Todellisuudessa kaikki pyrkivät portaisiin yhtä aikaa ja syntyi ihmisryntäys. Ihmiset jumittuivat oviaukkoihin ja kaatuilivat ihmismassan aiheuttaman paineen alla. Heidän jalkansa tarttuivat porraskaiteisiin, he kompastelivat ja kaatuivat.
Ihmisryntäys Kun toisesta kerroksesta poistuvat ihmiset saapuivat portailta aulaan, heidän edessään oli suuri ihmisvirta permannolta Washington Streetin uloskäynneille. Thomas Rochefordin avattua portaiden alla sijainneen hätäuloskäynnin aulaan muodostui myös portailta tulevia vastaan kulkeva ihmisvirta tälle ovelle. Näiden kahden virran risteyskohtaan portaiden alapäähän syntyi pian ihmisryntäys, joka pysäytti ihmisten etenemisen portailla. Taaempana olleet ihmiset eivät kuitenkaan olleet tästä tietoisia. He jatkoivat edellään olevien työntämistä sillä seurauksella, että portaiden alaosa tukkeutui täysin. Viereiseltä poliisiasemalta saapunut ylikonstaapeli John Cain arvioi, että hänen saapuessaan paikalle portaissa oli jumissa noin 150 ihmistä. Hän alkoi muiden poliisien ja teatterin henkilökunnan avustuksella purkaa ihmissumaa yrittäen saada väen taas liikkeelle. He irrottivat ihmisiä tungoksesta ja käyttivät pamppua niihin, jotka yrittivät kiirehtiä tai työntää edessään olevia.
Hätäuloskäynnin käyttöyritys Osa niistä toisen kerroksen parvella olleista, jotka tunsivat teatterin paremmin, yrittivät poistua hätäuloskäynnin kautta. Portaat alas kuljettuaan joukko huomasi oven olevan lukossa. Siinä ajassa, jona he kulkivat portaat alas ja takaisin ylös, palo oli levinnyt jo koko näyttämölle, eikä heillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin liittyä pääportaita alas pyrkivään joukkoon. Palopäällikkö Keadyn mukaan paikalta ei löytynyt todisteita siitä, että toisen kerroksen hätäuloskäynti olisi saatu avattua.
Kolmannen kerroksen parvi pienoiskuva|Teatterin pohjapiirros, johon on merkitty kolmannen kerroksen parven portaikon reitti.