Viktor Emanuel II (); (4. maaliskuuta 1820 Torino, Sardinian kuningaskunta – 9. tammikuuta 1878 Rooma, Italian kuningaskunta) oli Piemonten, Savoijin ja Sardinian kuningas vuosina 1849–1861. Hän otti käyttöön 18. helmikuuta 1861 myös arvonimen Italian kuningas, ja oli yhdistyneen Italian ensimmäinen kuningas. Viktor Emanuel piti tätä arvonimeä hallussaan kuolemaansa asti.

Suku Viktor Emanuelin vanhemmat olivat Carignanin prinssi Kaarle Albert ja Itävalta-Toscanan arkkiherttuatar Maria Teresia (1801–1855), joiden vanhin poika hän oli. Hänellä oli kaksi nuorempaa sisarusta, joista veli Ferdinandosta (1822–1855) tuli Genovan herttua, joka avioitui Saksin prinsessa Elisabetin kanssa; heidän tyttärensä oli Italian kuningatar Margherita.

Kaarle Albert nousi Sardinian kuninkaaksi vuonna 1831, jolloin Viktor Emanuelista tuli kruununprinssi. Viktor Emanuelin koulutus oli ajan prinsseille tyypillinen painottuen uskontoon ja sotilasopintoihin. Tämä näkyi hänen myöhemmässä elämässään, sillä hän viihtyi tavallisten sotilaiden parissa kenttäoloissa paremmin kuin hovissa.

Isä Kaarle Albert soti vuonna 1848 Itävaltaa vastaan, mutta kärsi tappion Novaran taistelussa seuraavana vuonna. Viktor Emanuel komensi tuolloin divisioonaa, ja vaikkei hän ollutkaan tavallista taitavampi komentaja, hän oli kuitenkin rohkea sotilas.

Avioliitot ja jälkeläiset Vuonna 1842 Viktor Emanuel II avioitui serkkunsa Itävallan arkkiherttuatar Maria Adelheidin (1822–1855) kanssa. Maria Adelheid kuoli 32-vuotiaana vuonna 1855 synnytyksen jälkeiseen infektioon 12 päivää viimeisen lapsensa syntymän jälkeen.

Heille syntyi kahdeksan lasta: Maria Clotilde (1843–1911), avioitui Napoléon Joseph Charles Paul Bonaparten (1822–1891) kanssa. Umberto (1844–1900), myöhempi Italian kuningas. Amedeo (1845–1890), myöhempi Espanjan kuningas. Oddone Eugenio (1846–1866), Monferraton herttua, sairasti perinnöllistä sairautta, kuoli 19-vuotiaana. Maria Pia (1847–1911), avioitui Portugalin kuningas Ludvig I:n kanssa. Carlo Alberto (1851–1854), Chablais’n ruhtinas, kuoli 3-vuotiaana. Vittorio Emanuele (1852), kuoli alle vuorokauden ikäisenä Vittorio Emanuele (1855), Geneven kreivi, kuoli puolivuotiaana.

Rosa Theresa Vercellona Guerrieri (lempinimeltään La Rosina) oli Viktor Emanuelin rakastajatar.

Heille syntyi kaksi lasta:

Vittoria Guerrieri (2. joulukuuta 1848 – 29. joulukuuta 1905), avioitui kolme kertaa: Giacomo Spinolan, Luigi Spinolan ja Paolo DeSimonen kanssa. Emanuele Alberto Guerrieri (16. maaliskuuta 1851 – 24. joulukuuta 1894), Mirafiorin ja Fontanafreddan kreivi.

Kuningas Viktor kosi Rosaa kuningattaren kuoleman jälkeen. Italialaiset eivät olisi hyväksyneet Rosaa kuningattareksi, joten he solmivat morganaattisen avioliiton. Tällöin heidän perillisillään ei olisi kruununperimysoikeutta. Parin kirkollinen vihkiminen järjestettiin vuonna 1896 Viktor Emanuelin ollessa hyvin sairas, jolloin hänen pelättiin kuolevan. La Rosinan lisäksi Viktor Emanuelilla oli myös muita, joskin lyhyitä, suhteita ainakin kuuden eri naisen kanssa, joista syntyi yhteensä kahdeksan lasta.

Sardinian kuningas Kaarle Albert luopui kruunusta, ja Viktor Emanuelista tuli Sardinia-Piemonten kuningas 24. maaliskuuta 1849. Hän joutui valtakautensa alussa tukahduttamaan tasavaltalaisen vasemmiston liikehdinnän sekä maksamaan sotakorvaukset Itävallalle, mikä aiheutti närää kuningaskunnassa.

Isäänsä verrattuna Viktor Emanuel oli konservatiivisempi, muttei kuitenkaan lakkauttanut isänsä aikana käyttöön otettua perustuslakia. Vuonna 1850 uskossa oleva kuningas hyväksyi myös lain, jolla kirkon etuoikeuksia karsittiin. Kaksi vuotta myöhemmin kuningas nimitti pääministeriksi Camillo Cavourin, joka oli arvomaailmaltaan kuta kuinkin Viktor Emanuelin täydellinen vastakohta. Kaksikko alkoi kuitenkin suunnittelemaan yhtenäisen Italian luomista.

Krimin sodan aikana Sardinian kuningaskunta liittyi Yhdistynyt kuningaskunnan ja Ranskan puolelle, mitä Cavour hyödynsi saadakseen nämä kaksi puolelleen. Hän neuvotteli salaa myös Napoleon III:n kanssa Sardinian ja Ranskan välisestä liitosta Itävaltaa vastaan.

Italian kuningas ja maan yhdistäminen

Itävalta ja Sardinia ajautuivat sotaan vuonna 1859. Viktor Emanuel komensi henkilökohtaisesti joukkoja. Kuningas hyväksyi vastoin Cavourin neuvoa Villafrancan aselevon, minkä nojalla Lombardia-Venetsian kuningaskunnan Lombardian puoliskosta tuli osa Sardiniaa. Cavourin neuvottelujen tuloksena Napoleon salli Sardinian myöhemmin liittää itseensä muun muassa Toscanan suurherttuakunnan. Vastineeksi tästä Sardinia luovutti Nizzan ja Savoijin alueet Ranskalle.

Vuonna 1860 Viktor Emanuel rohklaisi Giuseppe Garibaldia hyökkäämään Molempain Sisiliain kuningaskuntaan ja etenemään sieltä kohti pohjoista, josta Viktor Emanuel itse lähtisi tulemaan häntä vastaan. He kohtasivat lopulta Teanon kunnassa. Viktor Emanuel julistettiin Italian kuninkaaksi Torinossa 17. maaliskuuta 1861. Hän ei ottanut hallitsijanimekseen muotoon Viktor Emanuel I, koska halusi painottaa jatkuvuutta Sardinian ja Italian välillä.

Cavour kuoli vuonna 1861, minkä jälkeen Viktor Emanuel alkoi johtaa valtiota aiempaa enemmän itse. Hänen johdollaan Italia laajentui aluksi Venetsiaan vuonna 1866 ja sitten Roomaan.

Viktor Emanuel saapui Roomaan 20. syyskuuta 1870, julisti sen Italian pääkaupungiksi ja teki Quirinalen palatsista kuninkaallisen palatsin. Paavi Pius IX ei hyväksynyt Italian laajenemista Roomaan, ja tästä alkoi niin sanottu Vatikaanin vankeus. Hän myös julisti ekskommunikaatioon kaikki sellaiset, jotka osallistuivat jollain tavalla Kirkkovaltion valloittamiseen. Tähän kuuluivat sekä Cavour että Viktor Emanuel. Roomassa järjestettiin kansanäänestys Italian kuningaskuntaan liittymisestä, mitä suurin osa äänestäneistä kannatti. Paavi kieltäytyi kaikesta kanssakäymisestä Italian hallituksen kanssa. Italia sääti marraskuussa 1870 lain, jonka nojalla se tunnusti paavin suvereniteetin kirkon johtajana ja tarjosi tälle vuotuista rahallista korvausta menetetyistä maista. Pyhän istuimen puolelta tähän suostuttiin vasta lateraalisopimuksen yhteydessä vuonna 1929. Viktor Emanuel oli kuitenkin salaa kirjeenvaihdossa Pius IX:n kanssa siinä toivossa, että kirkon ja Italian välit paranisivat.

Viimeiset vuodet ja kuolema pienoiskuva|Vittorio Emanuele II:n hauta Pantheonissa Roomassa. Italian yhdistämisen jälkeen Viktor Emanuel keskittyi lujittamaan asemaansa Italian kuninkaana ja rakentamaan uutta maata. Hän sai lisänimen "Isänmaan isä ()".

Viktor Emanuelin ja La Rosinan siviilivihkiminen suoritettiin lokakuussa 1877. Hieman ennen Viktor Emanuelin kuolemaa Pius IX pyörsi kuninkaan ekskommunikaation ja salli hänen saada sairaan voitelun ennen kuolemaansa. Viktor Emanuel kuoli Quirinalen palatsissa 9. tammikuuta 1878. Pius IX myös salli Viktor Emanuelin haudattavan Pantheoniin. Pius IX itse kuoli hieman alle kuukausi Viktor Emanuelin jälkeen.

Kunnianosoituksia

Italialaiset 55x55px Pyhimmän ilmoituksen ylimmän ritarikunnan ritari (Italia, 1836) 55x55px Pyhän Joosefin ritarikunnan suurristi (Toscana)

Ulkomaalaiset 55x55px Pyhän Tapanin ritarikunnan suurristi (Itävalta, 1869) 55x55px Kultaisen taljan ritarikunnan ritari (Itävalta, 1841) 55x55px Uskollisuuden ritarikunnan ritari (Baden, 1864) 55x55px Zähringenin leijonan ritarikunnan suurristi (Baden, 1864) 55x55px Leopoldin ritarikunnan suurristi (Belgia, 1855) 55x55px Kamehameha I:n ritarikunnan suurristi (Havaiji, 1865) 55x55px Sukkanauharitarikunnan kunniaritari (Yhdistynyt kuningaskunta, 1855) 55x55px Pyhän Hubertuksen ritarikunnan ritari (Baijeri, 1869) 55x55px Elefanttiritarikunnan ritari (Tanska, 1861) 55x55px Meksikon kotkan keisarillinen ritarikunta ketjulla (Meksiko, 1865) 55x55px Mustan kotkan ritarikunta ketjulla (Preussi, 1875) 55x55px Pour le Mérite -mitali (Preussi, 1872) 55x55px Tuoksuruutakruunun ritarikunnan ritari (Saksi, 1850)

Galleria

Lähteet

Aiheesta muualla

Luokka:Italian kuninkaat Luokka:Sardinian kuninkaat Luokka:Vuonna 1820 syntyneet Luokka:Vuonna 1878 kuolleet