Hankasalmen vanha kirkko

Hankasalmen vanha kirkko oli 1798–1892 käytössä ollut evankelis-luterilainen, hirsistä rakennettu ristikirkko, joka alun perin tehtiin rukoushuoneeksi hankasalmelaisille.Häkkinen s. 38 ja 84. Kirkko oli alun perin suoranurkkainen ristikirkko, joka 1836 purettiin ja vanhan perustuksen varaan rakennettiin uusi sisäviisteinen ristikirkko.Häkkinen s. 38 ja 40. Se oli seurakuntalaisten käytössä vuoteen 1892, jolloin jumalanpalvelusten pito aloitettiin Hankasalmen nykyisessä kirkossa.Häkkinen s. 84.

Kirkko 1798–1836 Rakennuslupa

Hankapohjan seudun asukkaat anoivat vuonna 1800 tuomiokapitulilta vapautusta emäkirkon kappalaiselle kerättävistä maksuista. Anomuksessaan he kertoivat rakentaneensa 1796–1798 kirkon. Tämä hämmästytti tuomiokapitulin jäseniä, sillä he olivat siinä luulossa, että seudulla oli rukoushuone. Tuomiokapituli halusi tietää kirkon muodon ja koon sekä sen, miten piirustuksille oli saatu vahvistus ja rakentamiselle lupa.Häkkinen s. 38–40.

Jo vuoden 1686 kirkkolaki sisälsi määräyksen, että kirkon rakennushankkeesta oli ilmoitettava Ruotsin kuninkaalle ja kirkollisille viranomaisille. Myöhemmin tuli voimaan säännös, jonka mukaan seurakuntien tuli lähettää piirustukset viranomaisten vahvistettaviksi. Hankasalmen kirkkoasiaa käsiteltäessä oli voimassa 1776 annettu säädös, jonka mukaan kirkkojen rakennuttajilta vaadittiin piirustukset ja kustannusarvio. Ne tuli toimittaa maaherralle, joka lähetti ne kuninkaalle. Tämä pyysi niistä yli-intendentinviraston lausunnon ennen niiden mahdollista vahvistamista. Lisäksi säädökset edellyttivät kirkkojen rakentamista kivistä tai jos haluttiin tehdä puukirkko, niin poikkeuslupa tuli hankkia kuninkaalta.

Hankasalmen kappeliseurakunnan perustamiskokous pidettiin lokakuussa 1800. Siellä lupa-asiat tulivat uudelleen puheeksi. Asukkaat kertoivat erehtyneensä kirkkoasiassa kutsumalla rukoushuonettaan kirkoksi, ja he tulkitsivat säädöksiä niin, ettei rukoushuoneen tekoa varten tarvinnut ottaa yhteyttä maan keskushallintoon. Silloisissa säädöksissä ei ollut nimenomaista mainintaa rukous- tai saarnahuoneista ja kirkonkin viranomaiset yhtyivät kansan käsitykseen tällaisten rakennusten lupa-asiassa.

Rakennus

Rukoushuoneesta on jälkipolville säilynyt varsin vähän tietoja. Se oli 42 kyynärää (25 metriä) pitkä ja saman verran leveä puinen ristikirkko, jossa oli torni, pieni kirkonkello sekä alttari ja saarnastuoli. Rakennuksen piirustuksia on tuskin ollutkaan, ainakaan niitä ei ole säilynyt, ja rakennustyöstäkään ei tiedetä mitään, eikä tiedetä, johtiko työtä joku kirkonrakennusmestari. Rakennustyö on saatettu tehdä talonpoikien omana työnä, jota on johtanut joku kansanrakentaja. Rakennuksen ristimuotoa kutsutaan tavanomaiseksi, mikä viitannee tasavartiseen suoranurkkaiseen ristikirkkoon. Ristivarsien tarkkaa leveyttä ei tiedetä, mutta perustusten jäänteistä on päätelty leveyden olleen noin 15 kyynärää (9 m). Rukoushuone oli siis varsin kookas, kun sitä käyttävien asukkaiden määrä oli noin 800 henkeä.

Kirkoksi vihkiminen

Joukko talollisia pyysi jo 1800 tuomiokapitulia määräämään Rautalammin kirkkoherran Gabriel Krogiuksen vihkimään rukoushuoneen kirkoksi. Anomuksesta puuttui kuitenkin kirjoittajan nimi. Siinä oli vain talollisten puumerkit, joten tuomiokapituli ei ryhtynyt pyydettyyn toimeen. Vasta kun Hankasalmesta 1802 muodostettiin kappeliseurakunta, asia eteni, joskin hitaasti. Rautalammin kirkkoherran poika, Savon kevyen jalkaväkirykmentin pastori Gustaf Krogius vihki rakennuksen kirkoksi maaliskuussa 1805.

Vuonna 1829 pidetyssä pitäjänkokouksessa todettiin kirkon kunnostaminen välttämättömäksi, sillä katto ja moni muukin kohta oli kovin huonossa kunnossa. Työt alkoivat samana vuonna pitäjän palkkaaman, Hankamäellä asuneen seppä Juho Kauppisen johdolla. Talolliset toimittivat paikalle hirsiä ja lautoja, joiden määrän ratkaisi tilan manttaalin suuruus. Lisäksi jokaisen tilan oli annettava kirkon katon tervausta varten 20 kannua (52 litraa) tervaa. Muutaman vuoden kuluttua purettiin huonokuntoinen kirkon torni, eikä tilalle rakennettu uutta, vaan kahden kirkonkellon sijoituspaikaksi tehtiin rakennuksen lähelle kellotapuli, joka valmistui 1832.

Seurakuntalaisten määrän lisääntyessä tarvittiin 1830-luvulla lisää penkkejä. Kirkko todettiin jo niin huonokuntoiseksi, että katsottiin parhaaksi purkaa se ja rakentaa vanhojen perustusten varaan uusi puukirkko. Ensimmäinen kirkko purettiin mahdollisesti 1836 ja käyttökelpoiset hirret käytettiin uuteen kirkkoon.

Kirkko 1838–1892

Uudelleenrakentaminen

Uudelleen rakennettavaa kirkkoakaan varten ei ilmeisesti laadittu piirustuksia, mutta kirkon rakentaja tiedetään. Hän oli Petäjäveden kirkon rakentajan Jaakko Klemetinpoika Leppäsen pojanpoika Eerikki Leppänen Jyväskylän pitäjästä. Hänen ammattitaitoonsa luotettiin, sillä hän oli tehnyt jo Hankasalmelle kellotapulin. Osa puretun kirkon hirsistä kelpuutettiin uuteen kirkkoon ja loput saatiin talollisilta. He toivat hirsiä, lautoja, tervaa ja muita tarpeita manttaalilukuun perustuvan määrän. Kirkko rakennettiin taksvärkkityönä, johon olivat velvollisia osallistumaan tilallisten lisäksi myös tilaton väestö. Rahaa tarvittiin vain Leppäsen palkkioon, joka oli 180 pankkoruplaa.

Kirkko valmistui 1838. Se oli sisäviisteinen ristikirkko eli 12-kulmainen puukirkko oli muuttunut 16-kulmaiseksi. Tällaista pohjaratkaisua oli käytetty Suomen kirkoissa jo 1700-luvulla, mutta kyseessä ei ollut niinkään tyyliseikat, vaan tarve saada lisää tilaa. Vaikka ristisakaroita ei pidennetty, sisänurkkien viistämisellä saatiin lisäpenkeille tilaa. Hirsien salvostyö tosin lisääntyi, mutta lyhyillekin hirsille oli paikkansa. Kirkon ristikeskuksen yläpuolelle tehtiin rakenne, jota toiset nimittivät kupoliksi ja toiset torniksi, mutta tarkemmin asiasta ei tiedetä.Häkkinen s. 41.

Korjaustyöt tarpeen

Kirkon rakenteissa havaittiin vuonna 1843 ongelmia. Seinät olivat alkaneet pullistua ja torni katolla huojui. Paikalle pyydettiin asiantuntijaa tutkimaan Leppäsen tekemiä rakenteita. Apuun saatiin parhaillaan Rautalammilla kirkkoa rakentaneen Axel Magnus Tolpon poika Theodor Johannes Tolpo. Hänen mielestään torni ei ollut tukevasti kiinnitetty ja kirkon katto pitäisi korjata, jotta se pitäisi vettä.Häkkinen s. 42–45.

Kesäkuussa 1844 pidetyssä pitäjänkokouksessa sovittiin, että Juho Kauppinen ryhtyisi johtamaan korjaustyötä ja talonpojat toisivat puutavaraa. Maaliskuussa 1845 emäseurakunnan kirkkoherra Johan Hirn ihmetteli pitäjänkokouksessa, miksei mitään ollut tapahtunut. Pitäjän miehet olivat tuumineet asiaa tarkemmin ja tulleet siihen tulokseen, että korjaus voitaisiin tehdä samalla kun ulkoseinien lautavuoraus joskus tulevaisuudessa tehtäisiin. Rasituksia oli tapana pyrkiä lykkäämään tuonnemmaksi, mutta vitkutteluun varmaan vaikutti sekin, että niihin aikoihin hankasalmelaiset joutuivat osallistumaan Rautalammin kirkon rakentamiseen.

Kesällä 1845 pidetyssä pitäjänkokouksessa kirkkoherra Hirn saneli isännille, että kirkko oli korjattava, vuorattava ja katto tervattava seuraavan vuoden juhannukseen mennessä. Kappeliseurakunnan miehet olivat tosin sitä mieltä, että Kauppisen kanssa tehty sopimus oli huono, kun siinä oli määrätty vain päiväpalkka, mutta ei työn kestoa. Työtä johtamaan hankittiinkin loismies Iisakki Hänninen Säkinmäen kylästä ja hänen kanssaan sovittiin kiinteä urakkasumma. Syrjään joutunut Kauppinen valitti asiasta kuvernöörille, mutta apua hän ei asiaansa saanut.

Hännisen johdolla torni oli tarkoitus purkaa ja rakentaa tilalle kevytrakenteisempi versio. Seinät piti vuorata laudoilla ulkopuolelta ja kattokin tuli tervata. Korjaustyön kestoa jouduttiin kuitenkin pidentämään, sillä kaikki eivät olleet halukkaita osallistumaan rakennusaineiden hankintaan ja tekemään päivätöitä. Lopulta kuudennusmies Heikki Pääkkönen määrättiin hankkimaan puuttuvat tarvikkeet ja laskuttamaan niiden hinta velvollisuutensa laiminlyöneiltä talollisilta. Lisäksi jokaisen kinkerikunnan oli valittava mies valvomaan päivätöiden järjestystä ja työtahtia.

Vaikka korjaustyöt olivat sujuneet kangerrellen, seurakuntalaiset suunnittelivat lisää työkohteita. Kirkkoon päätettiin rakentaa eteiset, jotta olisi suojaisempi reitti kulkea sisään. Nämäkin työt urakoi Iisakki Hänninen, mutta pitäjäläisten haluttomuus tuoda rakennustarvikkeita työmaalle hidasti niiden valmistumista. Helmikuussa 1847 pidetyssä pitäjänkokouksessa päätettiin vielä yhdestä lisätyöstä eli kirkon ulkomaalauksesta. Talollinen ja kirkon kuudennusmies Kaapro Nyrönen Hankamäen kylästä valittiin johtamaan työtä. Seinät maalattiin keltaisiksi, nurkkalaudat ja ikkunoiden puitteet ja pielet valkoisiksi sekä räystäiden alustat, torni ja ulkokoristeet vihreiksi. Kaikki oli maalattava kolmeen kertaan. Päivätöiden tekijöiksi hyväksyttiin vain kelvollisia ihmisiä ja heidän tuli tuoda omalta tilaltaan puutavara telineisiin. Tilaton väestö eli torpparit, loiset, rengit ja piiat maksoivat telineaineet, maalit ja pellavansiemenöljyn. Kirkko saattoi olla Hankasalmen ensimmäinen öljymaalipintainen rakennus. Kaikki oli valmista syksyllä 1847.Häkkinen s. 44–46.

Viinikellari

Ehtoollisviiniä säilytettiin kirkon lämmittämättömässä sakastissa, jossa se kovilla pakkasilla tahtoi jäätyä. Syksyllä 1863 pidetyssä pitäjänkokouksessa päätettiin viiniä varten rakentaa parempi ja varmempi säilytyspaikka sakastin lattian alle. Jotkut epäilivät, että kaivamisen estäisi kallio, mutta sitä ei työn aikana löytynyt. Sen sijaan veden tuloa estämään täytyi rinteeseen rakentaa viemäröinti. Viinikellarin rakensi torppari Heikki Pellinen ja tarveaineiden toimittaminen jätettiin talollisten vastuulle. He siirsivät tarvittavat kivet rakennuspaikalle.Häkkinen s. 46–47.

Viinikellarin pohjan ala oli 12 neliökyynärää (noin 4,2 neliömetriä) ja korkeus 3 kyynärää (noin 1,8 metriä), joten pitkä mies joutui kulkemaan kumarassa. Kellariin johtavaan portaikkoon kuljettiin sakastin lattiaan tehdystä aukosta, jota peitti siisti luukku.

Ehtoollisviinistä vastasi erityinen luottamusmies, jota kutsuttiin viinihoitajaksi eli viinihollariksi. Hän osti viinin ja keräsi seurakuntalaisilta viinijyvät ja viiniäyrit sekä huolehti myös ehtoollisleivistä. Viinihollari joutui pitämään toimistaan kirjanpitoa, jonka pitäjänkokous vuosittain hyväksyi. Tätä luottamustointa hoitamaan löytyi helposti mies, joka usein oli kirkon lähellä asunut talollinen tai joskus jopa seurakunnan pappi. Hankasalmen vanhin säilynyt viinitili on vuodelta 1804. Viinihollarin toimista myös valitettiin pitäjänkokouksissa, joissa osallistujia tavallisesti kismitti joko viinin maku tai tilien hoitaminen. Vuonna 1830 kappalaisena toiminut Erik Johan Terenius moitti viinihollari Matti Fästin toimittaman viinin muistuttavan sekä ulkonäöltään että maultaan kaljaa. Kokous päättikin lopettaa ”kaljatarjoilun”, erottaa Fästin, ja valita uudeksi viinihollariksi Tereniuksen. Myös viinin hankintamääriä seurattiin tarkasti niin, että 2005 henkilön käyttöön vuonna 1861 ostettua 52 kannun (noin 135 litran) erää pidettiin suurena, ja seuraavana vuonna tultiinkin toimeen 44 kannulla (noin 115 litralla).

Valaistus

Kirkon valaisemiseen käytettiin kynttilöitä, jotka alkuaikoina kiinnitettiin kolmeen puiseen kattokruunuun. Puukruunut korvattiin 1830-luvulla kolmella metallikruunulla, joista yksi oli valmistettu messingistä ja kaksi rautapellistä. Myöhemmin peltikruunuja oli neljä kappaletta. Kynttilöitä varten oli myös kymmeniä rautapeltisiä kynttilänjalkoja ja kaksi 1800-luvun keskivaiheilla hankittua messinkistä kynttilänjalkaa. Vuonna 1879 Aatami Nykänen lahjoitti alttarilla käytettäväksi lasisen kynttilänjalan, joka oli tarkoitettu paksulle kynttilälle. Siitä ei tullut pitkäaikaista alttarin koristetta, sillä kuumuus halkaisi sen jouluna 1886.Häkkinen s. 61–62.