Aarno Erik Raninen (27. huhtikuuta 1944 Kuhmoinen – 3. syyskuuta 2014 Tuusula) oli suomalainen kapellimestari, säveltäjä, sovittaja, laulaja ja kosketinsoittaja.
Ura
Raninen vietti pääosan lapsuudestaan ja nuoruudessaan Kotkassa, jossa hän tutustui sikäläisiin tunnettuihin kevyen musiikin nimiin, kuten Juha Vainioon, Reijo Taniin ja Pertti Metsärinteeseen. Hän tähtäsi musiikkiuralle jo varhain ja opiskeli muun muassa pianon ja harmonikan soittoa. Hän aloitti uransa keikkamuusikkona jo 14-vuotiaana.Aarno Raninen - Suomi-viihteen yksi Suurista Elvis ry. Viitattu 3.9.2014. Raninen keikkaili mm. Onni Gideonin yhtyeessä sekä Smokings-yhtyeessä.
Raninen muutti Helsinkiin vuonna 1966, jolloin Toivo Kärki kiinnitti hänet heti Finnlevyn levytyskapellimestariksi ja sovittajaksi.Kärki, Kalervo: Sydämeni sävel: Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 586. Helsinki: Mediapinta, 2015. Jouduttuaan erimielisyyksiin Kärjen kanssa Raninen siirtyi jo seuraavana vuonna Johan Vikstedtin johtamaan Discophon-levy-yhtiöön, jossa hän alkoi työskennellä Carolan ja vahvassa nousussa olleen Seija Simolan kanssa.Kärki 2015, s. 605. Raninen osallistui laulajana vuoden 1968 Eurovision laulukilpailun karsintaan Rauno Lehtisen kappaleella ”On hetki”. Lontoossa pidettyyn kilpailuun lähetettiin Esko Linnavallin säveltämä, Juha Vainion sanoittama ja Kristina Hautalan esittämä kappale ”Kun kello käy”, joka ei menestynyt. Sittemmin säveltäjän, sovittajan ja kapellimestarin työt veivät Ranisen niin täysin, että laulaminen jäi miltei kokonaan. Hän ehti kuitenkin laulaa levylle toistasataa kappaletta 1960- ja 1970-lukujen aikana.Kärki 2015, s. 692.
Ranisen tunnetuimpia sävellyksiä ovat muun muassa ”Näin on” (ensimmäisen Syksyn sävel -kilpailun voittaja), ”Lapponia”, ”Huilumies” sekä joululaulu ”Tule joulu kultainen”. Lisäksi hän sävelsi salanimellä George Romain televisiosarjojen ÄWPK – Älywapaa palokunta ja Soitinmenot laulut sekä Kymppitonnin tunnusmusiikin. Aarno Raninen sovitti muun muassa Seija Simolan laulut ”Kun aika on”, ”Maritza”, ”Rakkaus kasvoista kasvoihin” ja ”Sulle silmäni annan”. Raninen teki paljon yhteistyötä muiden muassa Lasse Mårtensonin, Spede Pasasen ja Pertti Reposen kanssa.
Ranisen säveltämä ja Monica Aspelundin laulama ”Joiku” oli tammikuussa 1976 mukana Eurovision laulukilpailun Suomen karsinnassa, mutta ei päässyt varsinaiseen kilpailuun, jonne lähetettiin Fredi. Seuraavana vuonna Ranisen säveltämä ja jälleen Aspelundin laulama ”Lapponia” valittiin edustamaan Suomea Lontooseen. Kappale sijoittui kymmenenneksi saatuaan 51 pistettä. Vuonna 1978 Raninen ja Aspelund saivat Rostockin iskelmäfestivaaleilla ensimmäisen palkinnon kappaleella ”Kultaa, hopeaa”.Von Bagh & Hakasalo, s. 459.
1980-luvun jälkipuoliskolla Raninen pyöritti omaa levymerkkiä Wildu, joka julkaisi Heikki Kinnusen ja Aake Kallialan laulamaa musiikkia. Kinnusen tulkinta Veikko Lavin kappaleesta ”Rinsessan sukkanauha” sai kehuja Levyraadissa ja myi kultaa, mutta kaikkiaan hanke tuotti tappiota niin, että Raninen joutui luopumaan omistamistaan ravihevosista ja omakotitalostaan Nurmijärven Nukarilla. Parisuhdekin purkautui, ja Raninen muutti asumaan yksin kerrostaloon Helsingin Laajasaloon.
Vuonna 1989 Aarno Raninen soitti kinourkuja ja viihdepianoa Miljoonasateen albumilla Vain nopeat elävät. Samana vuonna Raninen oli mukana myös Miljoonasateen joulusinglellä Kyyneleitä joulupuurossa Hammondin soittajana ja a-puolen laulun säveltäjänä.
Raniselle myönnettiin täysimääräinen taiteilijaeläke vuonna 2005.
Yksityiselämä Aarno Raninen oli naimisissa kahdesti. Hänellä oli kolme lasta.Isoviita, Kikka: Arskan kauniit naiset. Seura 15/1994, s. 2–5. Yhtyneet Kuvalehdet.
Raninen oli yksi matkustajista, joka oli kokemassa 30. syyskuuta 1978 tapahtunutta Oulun lentokonekaappausta.
Raninen kuoli syyskuussa 2014 kotonaan Tuusulan Jokelassa sattuneessa tulipalossa, joka syttyi tupakoinnista sohvalla.Tupakointi syynä Ranisen talon paloon. Helsingin Sanomat 13.9.2014, s. A23.Säveltäjä Aarno Ranisen kuolemaan liittynyt tulipalo alkoi sohvalla tupakoinnista. Helsingin Sanomat 12.9.2014. (Internet Archive.) Ranisen hauta on Nastolan hautausmaalla.
Salanimet Jouni Pohjola George Romain Savinainen
Laajempia teoksia Orjan poika, oopperafantasia Eino Leinon runoon 1970, libretto Seppo Mattila Credo – Minä uskon 1975, sanat Monica Aspelund Kotkan ruusu, musikaali 1981, libretto Ere Kokkonen, laulujen sanat Vexi Salmi ja Juha VainioLaitinen, Kikka: Aarno Raninen, Pomus.net. Viitattu 3.9.2014.
Diskografia
Elokuvamusiikkia Pölhölä (1981) Lentävät luupäät (1984) Hei kliffaa hei (1985) Liian iso keikka (1986) Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva (1990) Rampe & Naukkis – kaikkien aikojen superpari (1990) Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet (1991) Naisen logiikka (1999)
Näyttelijänä Mitäs me sankarit (1980) - Kapellimestari Hei kliffaa hei (1985) - ravintolaorkesterin johtaja ja helistinten soittaja Nuoruuteni savotat (1988) - Matti Neulikko Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät (1992) - kansishakin pelaaja Syrjähyppyjä (1996) - George Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies (1998) - Haitarinsoittaja
Lähteet
Aiheesta muualla Haastattelu - Selvis-lehti 01/2005 Aarno Raninen pomus.net tietokannassa
Ylen Elävä arkisto – Aarno Raninen & Matti Oiling: Unit 7 Aarno Ranisen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa (Internet Archive -arkistossa= Aarno Ranisen albumeita kuunneltavissa suoratoistona verkkosivustolla Spotify Aarno Ranisen diskografia tekijätietoineen verkkosivustolla Discogs.com (englanniksi)
Luokka:Suomalaiset iskelmämusiikin säveltäjät Luokka:Suomalaiset pianistit Luokka:Suomalaiset kosketinsoittajat Luokka:Suomalaiset kapellimestarit (viihdemusiikki) Luokka:Suomalaiset sovittajat Luokka:Suomalaiset laulajat Luokka:Tulipalossa kuolleet Luokka:Vuonna 1944 syntyneet Luokka:Vuonna 2014 kuolleet