Cookinsaaret (, rarotongaksi Kūki 'Āirani) on itsehallinnollinen saariryhmä, joka sijaitsee Polynesiassa Tyynessämeressä. Se on käytännössä itsenäinen, mutta pitää yllä perustuslaillisia yhteyksiä Uuteen-Seelantiin. Uusi-Seelanti vastaa esimerkiksi maan puolustuksesta ja ulkopolitiikasta. Cookinsaarilla oli vuonna 2020 17 900 asukasta, ja saarten pääkaupunki on sen väestöltään suurimmalla saarella Rarotongalla sijaitseva Avarua. Saarten talous perustuu pitkälti turismiin.
Maantiede pienoiskuva|vasen|Cookinsaarten kartta. Sijainti ja koko Cookinsaarten maapinta-ala on yhteensä noin 236 km² ja meripinta-alaa on noin kaksi miljoonaa neliökilometriä. Sijainniltaan ne ovat suurin piirtein Tahitin ja Amerikan Samoan puolivälissä. Rarotongan saari on noin 1 260 kilometrin päässä Tahitista ja noin 3 450 kilometrin päässä Uuden-Seelannin Aucklandista. Cookinsaaret jaetaan eteläisiin ja pohjoisiin saariin, joita erottaa lähes 1 000 kilometriä tyhjää merta.Lonely Planet 1998, s. 39 Cookinsaarten yhteensä 15 saaresta kuusi kuuluu pohjoisiin ja yhdeksän eteläisiin saariin.
Pinnanmuodot ja koko Cookinsaaret ovat kaikki yhden tai useamman tulivuoren huippuja, mutta suurin osa saarista on jo matalia ja tasaisia. Rarotongaa kuitenkin hallitsee edelleen 652 metriin kohoava Te Manga. Eteläisistä saarista monilla on erilaisia atollin ja vuoristoisen saarten piirteitä. Eteläiset saaret muodostavat noin 90 % koko Cookinsaarten pinta-alasta. Suuri osa niistä on hyvin vanhoja ja esimerkiksi Mangaia kuuluu eteläisen Tyynen valtameren vanhimpiin saariin. Pohjoisista saarista kaikki paitsi Nassau ovat atolleja.
Saaret ovat niin pieniä, ettei niillä ole juurikaan pintavettä. Suurimmilla saarilla on joitakin puroja, ja osalla saarista on pieniä lampia. Atollien sisällä on kuitenkin suolaisia laguuneja.
Ilmasto Cookinsaaret kuuluvat tropiikkiin, vaikkakin eteläisimmät saaret ovat enää tropiikin rajoilla. Saarten lämpötilaan vaikuttavat sitä leudontavat kaakkoiset pasaatituulet. Vuoden keskilämpötila on eteläisellä Rarotongalla 24 astetta, kun se on pohjoisella Tongarevalla 28 astetta. Sadanta on jokseenkin vaihtelevaa, vaikka sitä saadaan suurin piirtein saman verran ympäri maata. Rarotongan vuotuinen sadanta on 2 000 millimetriä.
Cookinsaarille iskee hirmumyrsky kerran tai kahdesti vuosikymmenen aikana. Hirmumyrskykausi on joulukuusta maaliskuulle. Erityisesti pohjoiset saaret ovat myös alttiita kuivuuskausille.
Luonto 230px|thumb|oikea|Metsää Atiulla. Cookinsaarten ainoat kotoperäiset nisäkkäät ovat lepakoita. Paikalliset lepakot ovat hedelmälepakoihin kuuluvia lentäviäkoiria. Ihmisten saapuessa niitä esiintyi Mangaialla, mutta ihmiset veivät niitä myös Rarotongalle. Ihmisten mukana tulivat myös kanat, koirat, siat ja vuohet sekä kotoperäisille lajeille tuhoa aiheuttaneet rotat. Mustarotta on ollut erityisen tuhoisa.
Kotoperäisiä lintulajeja on useita ja monia niistä esiintyy vain muutamalla saarella. Näihin lukeutuvat esimerkiksi kiitäjiin kuuluva Atiulla luolissa pesivä cookinsalangaani, kuningaskalastajiin kuuluva boraborankalastaja (Todiramphus tutus) sekä kakeori-nimellä tunnettu rarotonganmonarkki (Pomarea dimidiata). Suwarrowin saarella on suuria muuttolintujen yhdyskuntia. Pihamaina tuotiin saarille vuonna 1906 rajoittamaan kookoksia syövien hyönteisten määrää. Nykyisin se kuuluu saarten yleisimpiin lintuihin ja se on aiheuttanut monen kotoperäisen linnun kantojen alamäen.Lonely Planet 1998, s. 40
Cookinsaaret on tunnettu erilaisista trooppisista kukista, mutta juuri mikään niistä ei ole kotoperäinen. Eteläisillä saarilla on useita erilaisia kasvillisuustyyppejä vaihdellen viidakosta suohon. Atollien kasvisto on paljon köyhempää. Cookinsaarilla on yksi kansallispuisto, Suwarrow, joka on perustettu vuonna 1978. Sen laillinen asema taattiin kuitenkin vasta vuonna 2001.Lonely Planet 1998, s. 41
Historia 190px|thumb|vasen|Piirros rarotongalaisesta arikista eli päälliköstä vuodelta 1839. Varhainen historia Cookinsaaret asutettiin noin 1 500 vuotta sitten pääasiassa Seurasaarilta ja Ranskan Polynesiasta käsin. Kirjallisia tietoja saarten historiasta on vasta eurooppalaisten ajoilta, mutta saarten perimätieto ulottuu noin 1 400 vuoden päähän. Cookinsaaria hallitsivat paikalliset ariki-nimellä tunnetut päälliköt, joiden alapuolella oli mataiapo- ja rangatira-nimillä tunnettuja alipäälliköitä. Maat oli jaettu tapere-nimisiin yksiköihin, joita johti mataiapo. Taperea asutti yleensä yksittäiset suvut. Saarilla oli koutu-nimisiä tapaamispaikkoja, joihin kokoonnuttiin esimerkiksi uskonnollisia menoja varten. Koutou oli myös arikin kotipaikka.Lonely Planet 1998, s. 22 Päälliköiden ja tavallisen kansan lisäksi saarilla oli pappeja ja eri alojen tietäjiäLonely Planet 1998, s. 23.
Eurooppalaisten tulo Ensimmäiset eurooppalaiset Cookinsaarilla olivat espanjalaisia tutkimusmatkailijoita. Álvaro de Mendaña de Neira kävi Pukapukan saarella vuonna 1595 ja Pedro Fernándes de Quirós kävi Rakahangassa vuonna 1606. Espanjalaisten jälkeen tulivat britit. James Cook havaitsi saaret laivastaan ensimmäisen kerran vuonna 1773 ja kartoitti suuren osan alueesta vuoteen 1777 mennessä. Cook nimesi Cookinsaarten eteläiset saaret alun perin Herveysaariksi, mutta 50 vuotta myöhemmin venäläinen Johann von Krusenstern nimesi saaret Cookin mukaan Cookinsaariksi teoksessaan Atlas de l'Océan Pacifique. Tutkimusmatkailijoiden jälkeen tulivat lähetyssaarnaajat, joista ensimmäisiä oli John Williams, joka saapui alueelle vuonna 1821. Lähetyssaarnaajat asettivat voimaan tiukat uskontoon perustuneet lait ja hävittivät alkuperäiset uskonnot. Lähetyssaarnaajien mukana tulivat myös taudit kuten isorokko ja punatauti. Saarten asukasluku kääntyi laskuun ja monin paikoin syntyvyys ylitti jälleen kuolleisuuden vasta 1900-luvulla.Lonely Planet 1998, s. 24 Tuhoa aiheuttivat 1860-luvulla myös etenkin pohjoisilla Cookinsaarilla orjakauppiaat, jotka veivät saarten asukkaita Peruun.Lonely Planet 1998, s. 25
Protektoraatti ja itsenäisyys pienoiskuva|Cookinsaarelaisia mies- ja naispuolisia päälliköitä ja Uuden-Seelannin pääministeri Richard Seddon puolisoineen kuvattuna vuonna 1900. Paljolti Ranskan muodostaman uhan ja paikallisten arikien pyyntöjen takia Cookinsaarista tehtiin Britannian protektoraatti vuonna 1888. Cookinsaarten merkitys Brittiläiselle imperiumille oli kuitenkin pieni ja Uuden-Seelannin pyynnön jälkeen alueesta tehtiin osa Uutta-Seelantia vuonna 1901. Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat rakennutti tukikohtia saarille, mutta ne jäivät kuitenkin sodasta sivuun. Muiden siirtomaavaltojen hajotessa Uusi-Seelanti antoi Cookinsaarten itsenäistyä ja 4. elokuuta vuonna 1965 alue sai sisäisen itsemääräämisoikeuden.
Nykypäivä Itsenäisten Cookinsaarten ensimmäinen pääministeri oli itsenäisyysliikkeessä toiminut Albert Henry. Henryn kaudella maa yhtenäistyi mutta hänen hallintonsa kaatui vuoden 1974 äänestysskandaalissa, jossa hänen edustamansa Cook Islands Party lennätti äänestäjiä ulkomailta vaaleihin. Vaalit voitti lopulta Cook Islands Democratic Party. Seuraavien vuosien ajan valta vaihteli näiden kahden puolueen välillä. 1990-luvulla syntyi talouskriisi, kun ulkomailta otettiin liikaa velkaa. Valtio vähensi runsaasti työntekijöitään ja monet työttömäksi jääneet muuttivat muualle. Kriisistä selvittiin lopulta Uuden-Seelannin taloudellisen avun turvin.Lonely Planet 1998, s. 26
Politiikka 230px|thumb|oikea|Cookinsaarten parlamenttitalo. Cookinsaaret on Uuden-Seelannin liitännäisvaltio. Uusi-Seelanti vastaa saarten ulkopolitiikasta ja puolustuksesta. Cookinsaaret on kuitenkin tehnyt itsenäisesti diplomaattisia suhteita ja liittynyt kansainvälisiin sopimuksiin. Sisäisissä asioissa Cookinsaarilla on täysi itsenäisyys, ja sillä on myös oikeus päättää yksipuolisesti itsenäistyä koska hyvänsä.
Saaret ovat parlamentaarinen demokratia, mutta Cookinsaarten valtionpäämiehenä toimii Britannian monarkki Charles III, jonka edustaja saarilla on vuodesta 2013 ollut Tom Marsters. Uudella-Seelannilla on myös Cookinsaarilla edustaja, joka on vuodesta 2019 ollut Rachel Bennett. Paikallishallinnon toimeenpaneva valta on hallituksella, jota johtaa pääministeri. Hallituksen asettaa saarten yksikamarinen parlamentti. Parlamenttivaalit on neljän vuoden välein. Niissä valitaan 24 edustajaa yhtä monesta vaalipiiristä. Mark Brown aloitti lokakuussa 2020 pääministerinä, kun edellinen pääministeri Henry Puna oli eronnut tehtävästä. Cookinsaarten valtapuolueet ovat Cookinsaarten puolue ja Cookinsaarten demokraattinen puolue.
Cookinsaarilla on toiminnassa myös perinnöllisten johtajien arikien neuvosto, jolla on hallitusta neuvova tehtävä. Se käsittelee muun muassa maanomistukseen ja perinteisiin liittyviä asioita.
Talous Cookinsaarten bruttokansantuote on yksi Tyynenmeren saarivaltioiden korkeimpia. Saarten talouteen liittyy kuitenkin monia haasteita. Ne ovat ensinnäkin syrjässä kansainvälisiltä kauppareiteiltä, niillä on vain vähän luonnonvaroja, ja niiden työvoimavarat ovat pienet. Saarille on tästä huolimatta kehittynyt varsin hyvin toimiva matkailuala. Se onkin saarten keskeisin talouden ala, ja melkein 70 prosenttia bruttokansantuotteesta tulee matkailusta.
Myös finanssiala on tärkeä tekijä, ja saarivaltio on merkittävä offshore-pankkikeskus. Cookinsaarilla toimii myös maailman suurimpia pimeitä laivastorekistereitä niin sanotuille varjotankkereille. Cookinsaaret eivät peri näiltä aluksilta tuloveroa, pääomatuloveroa eikä arvonlisäveroa.
Maanviljely on lähinnä pienimuoitoista, mutta maataloustuotteita viedään myös Uuteen-Seelantiin. Kaupallista kalastusta hallitsevat taiwanilaiset, eteläkorealaiset ja japanilaiset, jotka tulevat Cookinsaarille Amerikan Samoalta. Valmistusteollisuus on pienimuotoista, mutta saarilla tuotetaan vaatteita ja kenkiä sekä ruokatarvikkeita Uuteen-Seelantiin. Kasvatetut helmet ja kalat ovat myös tärkeitä vientituotteita.
Liikenne 230px|thumb|vasen|Air Rarotongan Saab 340A. Cookinsaarten eri saarien välillä on sekä meri- että lentoliikennettä. Kansainvälisestä lentoliikenteestä vastaa pääasiassa Air New Zealand, joka liikennöi Rarotongalla sijaitsevalle kansainväliselle lentokentälle. Liikennettä tulee Rarotongalle Uudesta-Seelannista, Tahitilta ja Havaijilta. Keskeisen asemansa takia se toimii myös muualle Polynesiaan menevien lentojen pysähdyspaikkana. Saarten sisäisillä lentoreiteillä toimii paikallinen Air Rarotonga. Yhteensä Cookinsaarilla on 10 lentokenttää, mutta niistä vain yksi on päällystetty. Kaksi niistä on alle 914-metrisiä. Tieverkkoa saarilla on yhteensä 320 kilometrin verran, josta päällystettyä tietä on 33 kilometriä. Cookinsaarten kauppalaivasto koostuu 34 aluksesta.
Väestö Cookinsaarten hallinnon arvion mukaan saarilla asui maaliskuussa 2020 noin 17 900 asukasta. Joulukuussa 2019 asukkaita oli ollut 21 800. Väestön väheneminen johtui koronaviruspandemista, jonka takia maan rajat laitettiin kiinni. Joulukuussa 2019 Cookinsaarilla oli ollut noin 5 000 väliaikaista asukasta, kun niitä maaliskuussa 2020 oli enää 300.
Cookinsaarten vuoden 2016 väestönlaskennan mukaan saarilla asui 17 434 ihmistä. Cookinsaarten asukasluku kasvoi 1900-luvulla aina 1970-luvulle saakka. Huipussaan se kävi vuonna 1971, kun saarilla asui 21 322 ihmistä. Rarotongan kansainvälisen lentoaseman valmistuttua vuonna 1974 monet päättivät lähteä Uuteen-Seelantiin, minkä jälkeen asukasluku pieneni reilun vuosikymmenen ajan. Väestönkasvu kääntyi uudestaan negatiiviseksi vuonna 1996, mutta pääsaaren Rarotongan väkiluku on kuitenkin kasvussa. Vuonna 2016 siellä asui 13 007 ihmistä eli 74,6 prosenttia koko maan väestöstä.Cook Islands Population Census 2016: Report, s. 15–16.