John Birks ”Dizzy” Gillespie (21. lokakuuta 1917 Cheraw, Etelä-Carolina, Yhdysvallat – 6. tammikuuta 1993 Englewood, New Jersey, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen jazzmuusikko ja trumpetisti. 1940-luvulla Gillespie oli aikakautensa vaikutusvaltaisimpia oman instrumenttinsa soittajia ja hänessä henkilöityi 1940-luvun bebop-vallankumous. Hän opetti auliisti nuorempia muusikoita, mikä osaltaan vaikutti bebopin vakiintumiseen jazzin päälinjaksi.
Gillespie oli virtuoosinen soittaja, joka toisaalta teki esiintymisistä yleisölle myös viihdyttäviä ja ymmärrettäviä.
Gillespie oli ensimmäisiä latinorytmejä jazziin tuoneista muusikoista. Hän teki yhteistyötä kuubalaisen lyömäsoittaja Chano Pozon kanssa. Hän toimi uransa aikana monien big bandien johtajana. Yksi näistä yhtyeistä kiersi Yhdysvaltain kulttuurilähettiläänä vuosina 1956–1957. Gillespie esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa Helsingin Kulttuuritalolla 1961 yhteisillassa John Coltranen yhtyeen kanssa, uudelleen Helsingissä 1965 sekä Helsinki Jazz Festivaalilla 1968, Pori Jazz -festivaaleilla vasta vuosina 1979 ja 1990, Helsingissä UMO-yhtyeen vierailevana solistina sekä Kajaanissa Kainuun Jazzkevät -tapahtumassa vuonna 1989.
Elämä
Lapsuus ja nuoruus
Gillespie syntyi köyhän yhdeksänlapsisen perheen kuopukseksi 21. lokakuuta 1917 Cheraw’n kaupungissa Etelä-Carolinassa Yhdysvalloissa.Fraser 1979, s. 14 Kodissa oli piano, kitara, rumpusetti ja ”iso punainen yksikielinen bassoviulu”.Fraser 1979, s. 16. Gillespie oli soittimista kiinnostunut, muttei varsinaisesti harjoitellut soittamista.Fraser 1979, s. 16–17. Nelivuotiaana Gillespie osasi pianolla yhden sävelmän, mutta hänen henkinen kypsyytensä näkyi siinä, että opettajanaapuriltaan saamansa opin vuoksi hän osasi jo viisivuotiaana, Robert Smallsin kansakouluun astuessaan aakkoset, laskea yli sataan ja lukeakin hieman.Fraser 1979, s. 18 Koulussa hän sai useasti ruumiillista kuritusta ja tappeli toisten lasten kanssa.Fraser 1979, s. 18–22
Gillespien kiinnostus musiikkiin heräsi kolmannella luokalla, ja hän alkoi osallistua koulun minstrel show’hun noin 13-vuotiaana.Fraser 1979, s. 32. Koulun orkesterissa hän soitti aluksi vetopasuunaa,Fraser 1979, s. 33. mutta ihastui eniten naapurissa asuvan opiskelutoverinsa trumpettiin. Ennen nousemistaan maineeseen ”kaupungin parhaana trumpetistina”Fraser 1979, s. 39. hän oli valkoisten keskuudessa ”melkoisen tanssijan maineessa” ja ansaitsi sillä lama-aikaan nähden melko hyvin.Fraser 1979, s. 38 Trumpetistina hän ei maineestaan huolimatta aluksi kuitenkaan osannut soittaa kuin yhdessä sävellajissa, Bb:ssä.
Gillespie muutti kotoaan loppukesällä 1933 opiskellakseen Laurinburg Institutessa Pohjois-Carolinassa. Gillespien pääasiallinen tehtävä oli täyttää koulun parhaan trumpetistin paikka, mutta hän sanoi myös oppineensa paljon maataloudesta, oppilaitoksen varsinaisesta oppiaineesta.Fraser 1979, s. 44–45, ???. Bändin lisäksi Gillespie myös pelasi ahkerasti koulun amerikkalaisen jalkapallon joukkueessa, mutta lopetti, kun oivalsi hampaittensa saattavan vahingoittua.Fraser 1979, s. 49.
Ammattilaisura alkaa
Loppuvuodesta 1935 Gillespie muutti Philadelphiaan, sai ensimmäisen oman trumpettinsaFraser 1979, s. 63. ja pääsi eri orkestereihin soittamaan. Tuolloin hän ei kuitenkaan aluksi improvisoinut soolojaan, vaan otti ne valmiina suurimmalta idoliltaan, Roy Eldridgeltä.Fraser 1979, s. 58. Kutsumanimen ”Dizzy” hän sai myös näihin aikoihin.Fraser 1979, s. 59.
Philadelphiassa Gillespie pääsi ”ensi kertaa sisälle latinalaisiin rytmeihin” jammailtuaan Chick Webbin orkesterin kanssa ja tutustuttuaan sen ykköstrumpetistiin, kuubalaiseen Mario Bauzáan, jonka kanssa hän myöhemmin soitti myös Cab Callowayn yhtyeessä.Fraser 1979, s. 68, 99 Vähän tämän jälkeen, hieman alle kaksikymmenvuotiaana, Gillespie pääsi Teddy Hillin orkesterin mukana ensimmäiselle Euroopan-kiertueelleen.
Bebopin synty
Gillespien soiton edistyneisyyteen vaikutti hänen mukaansa erityisen paljon se, että hän oli jo varhaisessa vaiheessa niin hyvin perehtynyt pianoon ja sitä kautta jazzin harmoniaan.Fraser 1979, s. 58, ???. Bebopissa erittäin tärkeä alennettu kvintti oli ensimmäisiä harmonisia oivalluksia, joka vaikutti syvästi Gillespien musiikkiin. Tähän hän törmäsi vuonna 1938 Edgar Hayesin yhtyeessä.Fraser 1979, s. 84–85.
Henkilötasolla ensi askeleet bebopin historiassa otettiin, kun Gillespie ja Charlie Parker tapasivat Kansas Cityssä vuonna 1940. Gillespie sanoi kohtaamisesta ”siinä samassa kun kuulin [Parkerin] soittavan, minä tuumin että tässä minulla on hengenheimolainen. ... [Parker] ja minä olimme menossa samaan suuntaan, mutta kumpikaan meistä ei tiennyt sitä.”Fraser 1979, s. 101. Gillespie oli tosin soittanut jo Thelonious Monkin kanssa vuosien 1937 ja 1938 paikkeilla.Fraser 1979, s. 110.
Ensimmäinen soittopaikka, jossa bebop alkoi toden teolla kehittyä, oli Minton’s Playhouse New Yorkissa. Gillespien mukaan hän ja Monk tekivät monia uraauurtavia keksintöjä Minton’silla vuonna 1942, mutta tuolloin voimassa olleen muusikoiden liiton määräämän levytyskiellon vuoksi niitä ei ole taltioituna.Fraser 1979, s. 111. Vuonna 1944 tapahtui jotain, josta Gillespie sanoi muistelmissaan: ”Ensi-iltamme [52. kadun] Onyx-klubilla merkitsi bebop-kauden syntyä.” Parker ei vielä tuolloin ollut ehtinyt mukaan, mutta myöhemmin Three Deucesissa, jossa Gillespien mukaan bebop koki ”huippuhetkensä”, soitti muun muassa kvintetti, jossa olivat Gillespien lisäksi Parker, rumpali Max Roach, pianisti Bud Powell ja basisti Curley Russell.Fraser 1979, s. 152, 168.
Huomattavimpina bebopin alkuvaiheen muusikoina Gillespie piti Monkin ja Parkerin ohella rumpali Kenny Clarkea ja basisti Oscar Pettifordia, joista jälkimmäisen soitto pohjautui Gillespien mukaan kitaristi Charlie Christianin tyylille. Kitaristeista Gillespie arvosti John Collinsia C. Christiania korkeammalle.Fraser 1979, s. 113–114.
Oman panoksensa bebopin kehitykseen Gillespie koki antaneensa erityisesti afroamerikkalaisen ja latinalaisamerikkalaisen rytmin sekä uudenlaisen harmonian alalla.Fraser 1979, s. 115
Latinalaisvaikutteet
1940-luvun vaihteessa ensi kertaa tapaamansa trumpetisti Mario Bauzán ansiosta Gillespie ryhtyi ”toden teolla ymppäämään [latinalaisamerikkalaisia] ja erityisesti afrokuubalaisia vaikutteita” musiikkiinsa. Hän ei kuitenkaan ennen vuotta 1947 ollut valmis toden teolla siihen.Fraser 1979, s. 99. Tällöin hän juuri Bauzán suosituksesta sai yhtyeeseensä kuubalaisen congarumpalin. Chano Pozo oli Gillespien mukaan ”ensimmäinen jazzbändissä soittanut congarumpali”.Fraser 1979, s. 223.
Gillespien mielestä ”bossa nova on samban vesitetty muoto. Samba on aito asia.”Fraser 1979, s. 305.
Euroopassa 1948
Gillespien oman orkesterin ensimmäinen Euroopan-kiertue kesti tammikuusta maaliskuuhun 1948. Ensin orkesteri soitti kiertueen Ruotsissa – ”[yleisön] ikä vaihteli kuudesta kuuteenkymmeneen! Me näimme jopa kainalosauvojen varassa hoippuvien ukkojen taputtavan ja hihkuvan”.Fraser 1979, s. 232. Seuraavaksi orkesteri soitti Ranskassa, jossa juuri Gillespien Parkerin kanssa levyttämät levyt olivat ensimmäisiä, jota ranskalaiset saivat vapautuksen jälkeen kuunneltavakseen. Molemmissa maissa valkoinen yleisö suhtautui mustiin muusikoihin nimenomaan autenttisina ”modernin jazzin” esittäjinä, minkä reaktion vastakohta, valkoisten jäljittelijöiden tuomitseminen, nimettiin lehdistössä ”crow-jimiksi” (vastakohtana rotuerottelulle, ”Jim Crow’lle”).
Bebop ja julkisuus Yhdysvaltain lehdistö ei etenkään vuodesta 1946 ”bebop-muodin” päättymiseen saakka Gillespien mukaan kohdellut bebopiksi nimittämäänsä ilmiötä hyvin.Fraser 1979, s. 189. Kliseet kertoivat kovasta huumeidenkäytöstä, rotujen välisistä epäsovinnaisista suhteista ja muusta aikakautta huolestuttavasta. Muistelmissaan Gillespie sanoo, että monissa syytöksissä oli paljon perääkin, mutta että itse musiikki uhkasi hukkua sensaatiouutisoinnin alle.
”Diplomaattina” pienois|oikea|Gillespie vuonna 1955. Vuonna 1956 Gillespie oli Yhdysvaltain ulkoministeriön rahoittamalla kiertueella Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa. Gillespien omien sanojen mukaan tavallinen kansa piti hänestä, mitä ilmeisimmin siksi, että hän jakoi ilmaisia lippuja ja käski päästää köyhemmänkin väestönosan kuulemaan musiikkiaan.Fraser 1979, s. 293, 300, 302.
Newportin jazzfestivaalin sekä vuoden 1963 työpaikkoja ja vapautta ajavan marssin tukemisesta sai vakavammin alkunsa kampanja, jossa Gillespie pyrki ensimmäistä kertaa presidentiksi.Fraser 1979, s. 326. Kampanja keskittyi lähinnä muusikkojen oikeuksiin ja rotuerottelun vastaisuuteen, mutta oli muuten varsin kevyt ja humoristinen.Fraser 1979, s. 330–332. Toisen kerran Gillespie pyrki maan johtavaan virkaan 1972, mutta peruutti kampanjansa konsultoituaan uskonnollisia neuvonantajiaan.Fraser 1979, s. 333. Hän sanoi, ettei ollut varsinaisesti tavoitellut poliittista asemaa, vaan halunnut ainoastaan ”kiinnittää huomiota siihen, miten välttämätöntä on lähentää maailman kansoja toisiinsa, jotta kaikista sodista tulisi loppu.”
Yksityiselämä
Rodullinen identiteetti
Jo lapsuudestaan lähtien Gillespie tunsi itsensä samanarvoiseksi valkoisten kanssa.Fraser 1979, s. 29. Sen lisäksi hänellä oli mielestään monia muita mustia selvempi käsitys ”mustasta tietoisuudestaan”.Fraser 1979, s. 202. Gillespie sai apua taistelussaan rotuerottelua vastaan promoottori Norman Grantzilta, jonka Jazz at the Philharmonic -kiertuesarja perustettiin syrjinnän nujertamiseksi. Gillespie esiintyi kiertueella vuodesta 1946 lähtien.Fraser 1979, s. 286–287.
Suhde päihteisiin
Nuorena Gillespie ei juonut eikä käyttänyt muitakaan päihteitä.Fraser 1979, s. 63, 194. Kannabiksen polton hän aloitti vanhemman muusikon kehotuksesta 1937, mutta niin sanottuihin koviin huumeisiin Gillespie ei kokaiinia lukuun ottamattaFraser 1979, s. 194–195. lainkaan koskenut. Heroinistina tunnettu Parker ei tohtinut koskaan tunnustaa ankaralle Gillespielle käyttöään, vaikka jäikin kerran ystävänsä edessä siitä kiinni.Fraser 1979, s. 171.
Rakkauselämä Vuonna 1937 Gillespie tapasi vaimonsa Lorrainen.Fraser 1979, s. 77. He menivät virallisesti naimisiin 9. toukokuuta 1940.Fraser 1979, s. 106.
Uskonto Gillespie anoi Vapaamuurareiden jäsenyyttä, mutta vihkitodistuksessaan olleen silloisen epäselvyyden vuoksi ei tullut hyväksytyksi.Fraser 1979, s. 105.
Gillespie liittyi Bahá´í-uskoon noin vuonna 1968.Fraser 1979, s. 339, 347. Hän ei koskaan ollut muslimi, vaikka kerran hänet yllytettiinkin Life-lehden kuvaussessioissa esittämään Mekkaan päin kumartavaa rukoilevaa muslimia, mitä hän sanoi myöhemmin hävenneensä.Fraser 1979, s. 204. Se, että niin monet yhdysvaltalaiset muusikot kääntyivät rotuerottelun voimassaoloaikana muslimeiksi, tapahtui Gillespien mukaan ”enemmän yhteiskunnallisista kuin uskonnollisista syistä”.
Taiteilijakuva Vaikutteet pienois|vasen|Gillespie esiintymässä vuonna 1973. Gillespie sanoi saaneensa ”useimpien mustien muusikkojen tapaan” suuren osan varhaisista vaikutteistaan kirkosta.Fraser 1979, s. 41. Trumpetissa Gillespien suurin esikuva oli Roy Eldridge.Fraser 1979, s. ???. Gillespien mukaan vaikutteitten ottaminen oli esimerkiksi 1930-luvun lopulla hyvin helppoa, sillä muusikot ”jakelivat tuolloin ideoitaan auliisti muiden tietoon”.Fraser 1979, s. 89. Gillespie sanoi oppineensa paljon muun muassa Thelonious Monkilta, ja Parkerista hän sanoo, että ”rytmisesti [Parker] oli tosi pitkällä, siinä miten hän jakoi fraasit ja siirtyi sävelestä toiseen. ... minä aloin soittaa rytmisesti enemmän hänen tavallaan.”Fraser 1979, s. 142.