Jihad [jihad t. džihad]Iso sivistyssanakirja, WSOY 2008 (myös džihad tai dhihad, ) tarkoittaa Pyhää sotaa, jota käydään ei-muslimeita vastaan. Islamilaisen selityksen mukaan sana on johdettu termistä mujahada, joka merkitsee sodankäyntiä uskonnon puolesta.
Uskonsodan käsite ilmestyi islamiin 800-luvun alussa, jolloin kalifi al-Mamun nousi valtaan ja ensimmäiset islamista kertovat tekstit julkaistiin. Profeetta Muhammedin elämäkerrasta, joka perustuu Ibn Ishaqin teokseen 760-luvulta, valtaosa kertoo Muhammedin sotaretkistä, joita oli yhteensä 65.Ibn Hisham, 1999; Ibn Ishaq, 1955 Se osoitti jihadin suurta merkitystä varhaisessa islamissa, missä sen tuloksena nähtiin islamilaisen suurvallan nopea syntyminen.David Cook, 2005, s. 13 Ibn Ishaqin (k. 767) teos tekee selväksi, ettei maailmassa ollut mitään parempaa kuin taistella islamin, Jumalan ja hänen lähettiläänsä puolesta. Muhammedin elämäkerran kirjoittanut arabisti Hans Jansen on arvellut, että Ibn Ishaqin elämäkerran sotaisa painotus kertoi siitä, että tarinat oli pääosin koottu arabikalifaatin sotilasleireistä. Tähän viittaa myös Ibn Ishaqin oma biografia. Myöhemmin 800-luvulla julkaistuissa haditheissa jihad on esillä varsinkin kokoelmassa Sahih al-Bukhari.
Muhammedin ja "neljän oikeaan johdetun kalifin" sotaretket islamin kulta-ajalla liitettiin uskonnolliseen perusteluun, joka teki ne oikeutetuiksi ja lupasi niihin osallistujille suoran pääsyn Paratiisiin. Islamilaisessa perinteessä maailma on jaettu islamin alueeseen (dar al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-harb). Jälkimmäinen tarkoittaa kaikkia niitä maita, jotka eivät ole alistuneet islamilaiseen lakiin vaikka kutsu (da'wa) on esitetty. Islam rauhan uskontona tarkoittaa, että muslimit tarpeellista väkivaltaa käyttäen kukistavat ”sodan alueen”. Reliance of the Traveller, 2017, s. 602 (o9.8) ja 946 (w4.5) islamilaisen valtion päämiehen eli kalifin velvollisuus on käydä sotaa tällaisia maita vastaan. Rauha tulee, kun uskottomat on alistettu, ja he maksavat veroa muslimeille.Reliance of the Traveller, 2017, s. 602 (o9.8)Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb tiivisti asian seuraavasti: ”Kyllä, se on rauhan uskonto, mutta siinä mielessä, että islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Allahia ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan.” Historiallisesti islamilaisen valtion sodankäynti on aina ymmärretty jihadiksi eli sodaksi uskonnon puolesta. Sodat saattoivat olla valloitusyrityksiä tai pelkästään ryöstöretkiä, joissa tavoiteltiin sotasaalista. Modernit jihadistijärjestöt kuten Isis käyvät jihadia hyökkäyssotana, jonka tavoitteena on islamilaisen kalifaatin perustaminen.
800-luvulta alkaen kootuissa hadith -kokoelmissa alkoi esiintyä myös jihad -käsitteen metaforinen käyttö. Sellainen oli "naisten jihad ", joka tarkoitti osallistumista pyhiinvaellukseen. Suufilaisten uskonoppineiden keskuudessa syntyi jo 800-luvulla metafora "sisäisestä jihadista", joka oli taistelua ihmisen alempaa minää (nasf) vastaan.Cook, 2005, 35 Metaforaa "sisäisestä" tai "suuremmasta" jihadista yksilön henkisenä kamppailuna kehitti edelleen suufilainen mystikkofilosofi Al-Ghazali 1000-luvulla. Se ei tällöin tarkoittanut vain rauhanomaista toimintaa vaan saattoi yhtä hyvin liittyä sotilaallisen mielenlaadun kehittämiseen. Cook, 2005, 37; Hämeen-Anttila, 2012, s. 97 Keskiaikainen šariakäsikirja 1300-luvulta, Reliance of the Traveller, tuntee kuitenkin vain sotilaallisen jihadin. Psykologinen "suurempi" jihad onkin noussut etualalle vasta nykyaikana. Jotkut uskonoppineet pitävät edelleen sitä epäaitona ja ymmärtävät jihadin aina pyhänä sotana.
Nykyaikana rauhanomaisempaan islamin tulkintaan sitoutuneet oppineet katsovat, että aseellinen jihad on oikeutettua vain puolustussotana, ja esimerkiksi ryöstöretket ovat islamin vastaisia. Suomalainen arabisti Jaakko Hämeen-Anttila on pitänyt islamia aina vahvasti rauhan uskontona. Suhteessa jihadin tulkintaan islam on monimuotoinen ja sisältää vastakkaisia näkemyksiä.
Sota klassisessa islamissa Klassisella islamilla tarkoitetaan usein islamin kehitysvaihetta 800-luvulta suunnilleen 1300-luvulle, jolloin islam oppina vakiintui ja sai pysyvän muotonsa. Islaminuskon sisältö tiivistyi neljän kuuluisan lakikoulun ja niiden perustajien oppeihin. Heitä olivat Abu Hanifa (k. 768), Malik ibn Anas (k. 795), Muhammad al-Shafi‘i (k. 820) ja Ahmad ibn Hanbal (k. 855). Klassisessa islamissa jihad tarkoittaa sotaa uskottomia vastaan.
Klassisen käsityksen mukaan islamilaisen yhteisön eli umman velvollisuus oli kalifin (tai imaamin) johdolla levittää islamin herruus koko maailmaan joko hyvällä tai pahalla niin, että šaria lopulta vallitsee kaikkialla. Patricia Cronen mukaan jihad on klassisessa mielessä lähetystyön kaltaista sotaa, jonka ainoaksi syyksi riittää uskottomien pelkkä olemassaolo. Uskottomia kutsutaan ensin kääntymään tai vähintäänkin hyväksymään muslimien herruus ja heidän tarjoamansa suojelu dhimmeille, mihin sisältyy heille määrätty erikoisvero (jizya). Joidenkin lakikoulukuntien mukaan oikeus dhimmi -asemaan ja oman uskonnon säilyttämiseen koskee vain kristittyjä, juutalaisia ja mahdollisesti zarathustralaisia. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että pakanalliset arabit voivat valita vain kuoleman tai kääntymisen islamiin.Crone kirjoittaa (Spoerlin mukaan): “In classical law jihad is missionary warfare. It is directed against infidels, who need not be guilty of any act of hostility against Muslims (their very existence is a cause of war)….”
Islamin klassisen asenteen tuo esiin Ibn Khaldun (1332–1406) teoksessa Muqaddimah: Muslimiyhteisössä pyhä sota on uskonnollinen velvollisuus islamin universaalin luonteen vuoksi sekä siksi, että kaikki ihmiset on velvollisuus käännyttää islamiin joko suostuttelemalla tai voimakeinoin. Sen vuoksi kalifaatti ja maallinen valta ovat islamissa yhdistyneet, jotta vallanpitäjä voisi suunnata käytettävissä olevat voimat samanaikaisesti molempien toteuttamiseen.Ibn Khaldun 2015, s. 183 (tai 291)Islamin ensimmäisinä vuosikymmeninä kharijiitit katsoivat, että jihad kuuluu islaminuskon pilareihin.
Nykyiset muslimivaltiot eivät nojaudu klassisen islamin aggressiivisiin käsityksiin sodasta vaan katsovat, että sota on oikeutettua vain, jos islamia pitää puolustaa. Monet muslimit ovat pyrkineet tulkitsemaan Koraania ja Muhammedin esikuvaa (sunna) siten, että tekstien väkivaltainen eetos kuuluisi vain menneisyyteen.
Jihad Koraanissa
Koraanin suurista löytyy kehityskaari suhtautumisessa kirjan esittämän julistuksen vastustajiin. ”Selkeästä varoituksesta” (22:49) edetään askel kerrallaan hyökkäyssotaan uskottomia vastaan (9:29).
Sanan jihad esiintymiskerrat Uskonsodan käsite esiintyy vain pari kertaa niissä suurissa, jotka Nöldeken luokittelun mukaan kuuluvat kaikkein varhaisimpaan puolikkaaseen. Niissä sana jihad esiintyy kuusi kertaa, joista korkeintaan puolessa sana saattaa viitata väkivaltaan. Jihad- sanojen vastineet on seuraavassa kuvauksessa lihavoitu: Väkivaltaan saattaa viitata seuraava katkelma: "Mutta jotka taistelevat asiamme puolesta, heidät johdatamme teillemme" (29:69). Sisäiseen kamppailuun viittaa seuraava jihad -sitaatti: "Ja ken ponnistelee, hän tekee sen oman sielunsa hyväksi." (29:6).
Myöhemmissä Medinan ajan suurissa sana jihad alkaa esiintyä useammin ja saa yleensä sotilaallisen merkityksen. Ne käsittelevät muun muassa taistelemista, sotavankien kohtelua, aselepoa, puolueettomuutta, sotataktiikoita, sodan aloittamista ja lopettamista sekä sotasaalista. Kolmasosa kaikista Koraanin jihad -sanoista löytyy sotaisasta yhdeksännestä suurasta.
Šariakäsikirjan Reliance of the Traveller kommentaarin mukaan jihadin tärkein tekstipohja Koraanissa ennen oppineiden 800-luvulla luomaa yksimielisyyttä löytyy seuraavista kohdista:Reliance of the Traveller, 2017, s. 599 (o9.0) "Teidät on määrätty sotimaan, vaikka se on teille vastenmielistä" (2:216); "ottakaa heidät kiinni ja surmatkaa, missä heidät kohtaattekin" (4:89); "taistelkaa pakanoita vastaan, kuten he taistelevat teitä kaikkia vastaan" (4:89).
Jihad ja qital Arabisti Chase Robinson on todennut, että vajaa neljäsosa Koraanissa esiintyvistä j-h-d-juurta käyttävistä sanoista tarkoittaa varmuudella aseellista taistelua. Toinen sanajuuri (q-t-l), joka voi tarkoittaa "tappaa", "taistella" tai "sota", esiintyy paljon useammin sotilaallisessa yhteydessä. Koraanin perusteella voisi olettaa, että lainoppineet 800- ja 900-luvuilla olisivat käyttäneet sanaa qital eikä jihad sodasta puhuttaessa. Näin ei tapahtunut, vaan jostain syystä "jihad" nousi hallitsevaksi termiksi. Robinson 2009, s. 222
Selityksiä Koraanin sotaisille kohdille
Koraanista löytyvän kehityskaaren kohti suurempaa sotaisuutta on Ibn Ishaqin Muhammed -elämäkerran (Sirat rasul Allah) pohjalta tulkittu siten, että Mekassa Muhammed oli tavallinen kansalainen, kun taas Medinassa hänestä tuli myös valtiojohtaja. Historiallisista lähteistä löytyy myös vaihtoehtoinen selitys sotaisille kohdille. Koraanin syntyvaiheista löytyy merkintöjä Bysantin keisarin Leo III:n (717–741) ja kalifi Umar II:n (717–720) kirjeenvaihdosta, missä esitetään väitteitä Koraanin kokoamisesta:“Umar [=toinen kalifi], Abu Turab [=Ali] ja Salman Persialainen kokosivat sen [= sinun Pourkanisi] vaikka keskuudessanne onkin levitetty tietoa, että Jumala olisi lähettänyt sen taivaasta... Mitä kirjaanne tulee, olette jo antaneet näytteitä sellaisista väärennöksistä, ja muiden ohella tunnetaan muuan Hajjaj, nimittämänne Persian kuvernööri, joka lähetti miehiä kokoamaan muinaisen kirjanne, jonka hän korvasi toisilla, itse kirjoittamillaan ja mieleisillään, jotka hän levitti kaikkialle valtakunnassanne".Persian raakuudestaan tunnettu kuvernööri al-Hajjaj ibn Yusuf oli kalifi al-Malikin palveluksessa 700-luvun alussa. Keisarin kirjeessä hänen väitetään itse kirjoittaneen osia Koraanista. Historiakriittisen Koraanin tutkimuksen eräiden teorioiden mukaan Koraanin vanhimmat osat olisivat syyrialais-kristillisen kirkon liturgisia tekstejä, kun taas myöhempään kerrostumaan olisi päässyt vaikuttamaan Koraanin käyttötarkoituksen muutos. Tällöin pyhiä tekstejä olisi muokattu valtionuskonnon tarpeisiin Bysantin keisarin pilkallisen kirjeen kuvaamalla tavalla.
Erilaisia näkemyksiä Jihad tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, ja sen päämerkityksestä on useita tulkintoja. Lähi-idän tutkimuksen professori Michael Bonnerin mukaan jihadin merkitys on joskus kommentoijan valinnasta riippuen joko sellainen, joka osoittaa islamin sisäänrakennetun väkivaltaisuuden ja sivistymättömyyden, tai sellainen, joka osoittaa sen rauhanomaisuuden ja sisäänpäin suuntautuneisuuden.
Islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan maltillisen muslimienemmistön kannalta jihadissa on kyseessä niin sanottu suurempi eli sisäinen jihad, joka tarkoittaa kamppailua sisäistä pahuutta vastaan. Jokaisen ihmisen täytyy kamppailla uskonnollisin ja tietoisin keinoin itsessään olevaa sisäistä pahuutta vastaan, ettei se saa yliotetta. Vastaavasti niin sanottu pienempi eli ulkoinen (aseellinen) jihad tarkoittaa taistelua islamin vihollista vastaan, mutta sen katsotaan olevan oikeutettu ainoastaan puolustustilanteessa. Tämä pienempi jihad on harvinaisempi ja rajatumpi.Hämeen-Anttila 2001, s. 38. Hämeen-Anttila on vahvasti puolustanut ajatusta, että islam on rauhan uskonto. Tätä todistaa se, että ”Valtaosa muslimeista kautta aikojen on elänyt rauhassa." Hämeen-Anttila, 2004, 158 Tämä saattaa olla totta, vaikka esimerkiksi Osmanien valtakunta oli 600-vuotisen historiansa aikana koko ajan jossakin päin sodassa.