Siuntio () on Suomen kunta, joka sijaitsee Uudenmaan maakunnassa. Kunnassa asuu ihmistä ja sen pinta-ala on km², josta km² on vesistöjä. Väestötiheys on asukasta/km².
Siuntio sijaitsee Pikkalanlahden rannalla ja kunta lukeutuu Uudenmaan parhaisiin maatalousalueisiin. Maanviljelyä on harjoitettu Siuntiossa keskiajalta asti. Asutusta alueella on ollut ainakin kivikaudelta asti. Maisemallisesti Siuntio on vaihtelevaa. Pohjoisosassa on jylhiä murroslaaksoja ja etelässä jokilaakso levenee laajoiksi, tasaisiksi peltomaiksi. Kallioiden välissä kasvaa satunnaisesti pieniä lehtoja.
Siuntio on kaksikielinen ja enemmistönä prosenttia asukkaista puhuu suomea ja prosenttia puhuu ruotsia. Siuntion suomenkielinen seurakunta kuuluu Espoon ja ruotsinkielinen seurakunta Porvoon hiippakuntaan. Ensimmäiset kirjalliset maininnat Siuntion alueesta ovat vuodelta 1382.
Nimen alkuperä Nimen Siuntio alkuperästä ei ole täyttä varmuutta. Nimen on esitetty olevan ainakin Aurajoesta laskettuna seitsemäs joki, joka esiintyy ruotsinkielisenä nimenä Sjundeå Sjundbyn kohisevan kosken mukaan annettu nimi
Historia Pronssikausi Pronssikaudella Ruotsista saapuneet asuttajat toivat mukanaan eurooppalaisista maanviljely-yhteisöistä tutun uuden uskonnon; esi-isien palvonnan. Tuon aikaisesta uskonnon harjoittamisesta on Siuntiossa jäljellä monumentaalisia hautaröykkiöitä, eli hiidenkiukaita. Näistä tunnetuin hautaröykkiökokonaisuus sijaitsee Krejansbergetin huipulla. Röykkiöt ovat lailla suojeltuja muinaisjäännöksiä.
Rautakausi Rautakaudella Siuntion asutus oli harvahkoa. Vanhimmat talot ovat sijainneet Tjusträskin lähistöllä. Kylien nimiä ovat olleet mm. Karhu (nyk. Karuby), Purnu (nyk. Purnus) ja Kyynärä (nyk. Kynnar). Länsi-Siuntion jokivarsilla on myös ollut asutusta, kuten myös Siuntion etelä- ja pohjoisosissa. Pohjois-Siuntion rautakautinen asutus on liittynyt Lohjan keskuksiin, jonne myös alueen paikannimet viittaavat. Esimerkiksi nykyisin ruotsalaiseen muotoon taivutettu Aiskos viitannee Lohjan Askolaan ja Veijans Lohjan Veijolaan. Siuntiossa sijaitsee myös rautakautinen Skällbergetin muinaislinna. Samalta ajalta on peräisin myös Siuntion Backan uhrikivi, joka liittyy esikristillisen viljelijäväestön hedelmällisyyskulttiin.Koskivirta 2010, s. 13
Siuntio valtiovallan alle pienoiskuva|Sjundbyn linna alt=Suitian linna|pienoiskuva|Suitian linna Ensimmäisenä valtiovaltana Uudenmaan rannikolle ja Siuntioon rantautui Tanska ristiretkien myötä 1200-luvulla. Sen ote Uudestamaasta ei kuitenkaan kestänyt pitkään ja jo 1200-luvun puolivälissä Ruotsin vaikutus alueella oli selvästi Tanskaa voimakkaampi.
Vanhin Siuntiota koskeva asiakirja on peräisin vuodelta 1382. Asiakirja kertoo lahjoituksesta Lohjan kirkolle.
Siuntion, kuten muunkin Uudenmaan, ruotsinkielinen väestö on peräisin 1200- ja 1300-luvun ruotsalaisten kolonisaatiosta. Ruotsalaiset tulivat Siuntioon ilmeisesti Siuntionjokea pitkin ja vähä vähältä asuttivat koko pitäjän alueen. Ruotsinkielinen asutus on nuorempaa kuin vastaavat asutus Inkoossa ja Karjaalla tai Kirkkonummella. Siuntion asuttaneet ruotsalaiset olivat pääosin kotoisin Sveanmaalta, mutta joukossa on ollut väkeä myös Smoolannista. Lisäksi Siuntioon on aikojen saatossa muuttanut väestöä esimerkiksi Virosta ja Liivinmaalta.
Siuntio kuului Ruotsin verohallinnossa ensin Porvoon linnalääniin ja 1730-luvulta lähtien Raaseporin linnalääniin. Omaksi hallintopitäjäkseen Siuntio muodostui ehkä jo vuonna 1407, kun Raaseporin linnalääni jaettiin tuolloin omiin hallintopitäjiin. Itsenäisenä pitäjänä Siuntio mainitaan ensimmäisiä kertoja 1420-luvulla muodoissa Siundo, Siuendo, Syndo, Sywnda tai Szenda.Koskivirta 2010, s. 20
Siuntion keskiaikainen harmaakivikirkko on valmistunut vuosien 1460 ja 1489 välillä. Kunnassa on myös kaksi linnoiksi kutsuttua kartanoa 1400-luvulta, Suitian kartano ja Sjundbyn kartano. Toisen maailmansodan jälkeen Siuntion eteläkärki kuului Porkkalan vuokra-alueeseen.
Porkkalan vuokra-aika Jatkosodan päätyttyä Suomi sitoutui rauhanehtojen §8 mukaan vuokraamaan Neuvostoliitolle Porkkalanniemen ja sitä ympäröivän maa- ja merialueen 50 vuodeksi. Siuntio menetti yli neljäsosan maa-alastaan. Rajan taakse jäivät muun muassa Sjundby, Pikkala, sekä asemanseutu liikkeineen ja kunnallispalveluineen. Käytännössä raja kulki Lappträskin, Sjundbyn ja rantaradan takaa Fallin eteläpuolelle jättäen kaiken rajan eteläpuolella olevan Neuvostoliitolle. Yhteensä vuokra-alueelle jäi Siuntiosta 135 asuinkiinteistöä tai maatilaa, joiden joukkoon kuului neljä kulttuurihistoriallisesti arvokasta kartanoa. Yhteensä vuokra-alueelta ja rajavyöhykkeeltä evakuoitiin lähes 1400 henkeä.Koskivirta 2010, s. 122 +Siuntion kunnan ja luovutetun alueen väestö ja maa-ala 1940Koko alueLuovutettu alueVäestö4 3541 099 (25,2%)Maa-ala (km²)26570,7 (26,6%) Siuntion ja Kelan rautatieasemille perustettiin evakuointitoimistoja, sillä sekä vuokra-alueelle jääneet asunnot, että Suomen puoliselle rajavyöhykkeelle jääneet asunnot piti evakuoida irtamistoineen. Osa asukkaista päätyi polttamaan osan irtaimistoaan. Kotinsa ja tulonlähteensä menettäneitä avustivat huoltoviranomaiset, Porkkalan liitto, sekä Svensk-Finlands vänner i Stockholm -järjestö.Koskivirta 2010, s. 124
Kulttuuri- ja sivistyskohteista Porkkalaan jäi muun muassa Aleksis Kiven Fanjunkarsin torppa, joka tuhoutui vuokra-aikana täysin. Kunnallispalveluista rajan taakse jäi muun muassa lääkärintalo ja kunnantoimisto. Kunnan elinkelpoisuus ei kuitenkaan vaarantunut merkittävästi, sillä Siuntio ei koskaan menettänyt kirkkoaan tai kirkonkyläänsä, jonne kunnan hallinnollinen keskus ja palvelut evakuoitiin. Junien piti peittää ikkunansa kulkiessaan Porkkalan läpi.
Vuonna 1955 Neuvostoliiton merisotalaivasto määräsi Porkkalan tukikohdan purettavaksi, sillä ydinaseiden kehittyminen teki Helsingin valtaamisen mahdolliseksi myös Neuvostoliitosta. Uutinen Porkkalan palauttamisesta otettiin riemulla vastaan, ja Siuntiossa asiaa juhlistettiin suuren kirkonkellon soitolla. Riemu muuttui pian kuitenkin huoleksi, kun entiselle vuokra-alueelle päästiin ensi kertaa käymään. Monet vanhat maamerkit olivat tuhoutuneet täysin ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaat Sjundbyn linna ja Pikkalan kartano olivat kärsineet laajoja vahinkoja. Siuntion vanhoista asuinrakennuksista oli tuhoutunut 182, eli yli 40 prosenttia. Talousrakennuksista jäljellä oli vain 15 prosenttia alkuperäisestä. Lisäksi säästyneiden rakennusten arvioitiin menettäneen 70 prosenttia arvostaan 1950-luvun asumistasolla mitaten.Koskivirta 2010, s. 141
Kuntaliitos Siuntion kunnanvaltuusto hyväksyi 9. marraskuuta 2011 vuoden 2013 alusta voimaan tulevaksi tarkoitetun kuntaliitoksen Lohjan ja Nummi-Pusulan kanssa.Siuntio ja Nummi-Pusula päättivät liittyä Lohjaan Helsingin Sanomat 9.11.2011 Valtuuston kokouksessa 23. huhtikuuta 2012 oli määrä antaa lausunto kunnallishallinnon rakennetyöryhmän 8. helmikuuta 2012 julkaisemasta ehdotuksesta kuntarakenteeksi, mutta sekavien vaiheiden jälkeen Siuntio ei lopulta saanut annettua minkäänlaista lausuntoa. Lohja ja Nummi-Pusula päättivät toteuttaa kuntaliitoksen ilman Siuntiota,Uusi Lohja syntyy ilman Siuntiota Länsi-Uusimaa 24.5.2012, viitattu 30.6.2012 sillä jos Siuntio olisi vetäytynyt liitoksesta määräajan umpeuduttua, olisi samalla kaatunut myös Lohjan ja Nummi-Pusulan liitos.
Maantiede pienoiskuva|Siuntion kunnanraja Suitiantien varrella. Siuntio sijaitsee Suomenlahden rannikolla Helsingin länsipuolella. Sen naapurikunnat ovat Inkoo, Kirkkonummi, Lohja ja Vihti. Entisiä naapurikuntia olivat Degerby ja Lohjan kunta (tällöin Lohjan kaupungilla oli Siuntion kanssa vain noin puolen kilometrin raja). Lohjan maalaiskuntaan liitettiin vuonna 1953 Siuntion pohjoisosassa sijainnut Nummenkylä ja Lieviö. Virkkalan laitamilta liitettiin Siuntiosta pieni alue Lohjan kuntaan vuonna 1975.
Osittain tai kokonaan Siuntion alueella sijaitsevia Natura-kohteita ovat Pytbergin tammimetsä, Torsgårdin metsän arvokas vanhan metsän kohde, Meiko-Lappträskin alue Siuntion ja Kirkkonummen rajalla sekä Siuntionjoen pääuoman ja kuuden sivujoen vesialueita kattava kohde. Siuntionjoki on yksi harvoista Uudenmaan joista, joissa on jäljellä luontaisesti lisääntyvä alkuperäinen meritaimenkanta.
Siuntion eteläosassa sijaitsee Störsvikin luonnonsuojelualue, joka on osa Kopparnäs-Störsvikin virkistysaluetta.
Vesistöt Siuntion merialue käsittää Pikkalanlahden ja Pikkalanselän. Saaria on useita, suurimpina Vårdö, Kalvö, Klobben ja Svinö. Siuntiossa on yhteensä 33 järveä, joista suurimmat ovat järjestyksessä Karhujärvi, Vikträsk ja Tjusträsk. Järvistä syvin on Vikträsk, joka yltää 15 metrin syvyyteen.
Aluerakenne Kylät Aiskos, Annila, Backa, Barråsa, Bläsaby, Bocks, Bollstad, Broända, Bäcks, Böle, Dansbacka, Engisby, Fall, Fjällskifte, Flyt, Fågelvik, Förby, Gammelby, Grisans, Grotbacka, Gåsarv, Grännäs, Grönskog, Gårdskulla, Gårsböle, Gåsarv, Gårdsböle, Gästans, Harvs, Hollstens, Hummerkila, Hästböle, Järvans, Järvinummi, Kahvimaa, Kalans, Kanala, Karskog, Karuby, Kela, Kirkonkylä, Kokkila, Kopula, Kynnar, Lappers, Lempans, Lieviö, Malm, Munks, Myllykylä, Myrans, Mörsbacka, Niemenkylä, Nordanvik, Nummenkylä, Palmgård, Pappila, Paturs, Pellas, Pikkala, Pulkbacka, Purnus, Påvals tai Påvalsmalm, Pölans, Raivio, Siggans, Siuntion asema, Sjundby, Skinnars, Störsby, Störsvik, Suitia, Sunnanvik, Svartbäck, Tyyskylä, Tupala, Tupala Uusikylä, Veijola, Vikars, Västerby, Yövilä, Ängsholm.
Taajamat Vuoden 2018 lopussa Siuntiossa oli 6 134 asukasta, joista 2 947 asui taajamissa, 3 091 haja-asutusalueilla ja 96:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Siuntion taajama-aste on 48,8 %. Siuntion taajamaväestö jakautuu viiden eri taajaman kesken:
# Taajama Väkiluku(31.12.2018) 1 Siuntion asemanseutu 2 313 2 Siuntion kirkonkylä 351 3 Störsvik 247 4 Saarlammi* 26 5 Lohjan keskustaajama* 10
Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain. Lohjan keskustaajama ulottuu pääosin Lohjan kaupungin ja Saarlammin taajama Kirkkonummen kunnan alueelle.
Väestö Väestönkehitys Siuntiossa oli vuoteen 1980 asti ruotsinkielinen enemmistö. Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.
Asuminen
Siuntion suosituin asumismuoto on omakotitalo, jossa asuu valtaosa kunnan asuntokunnista (77,7 % vuonna 2024). Toiseksi suosituin asumismuoto on rivitalo, jossa asuu noin 11,9 prosenttia asuntokunnista. Kerrostaloissa asuu noin 10,4 prosenttia asuntokunnista.
Yksinasuvien osuus Siuntion asuntokunnista on 31,1 prosenttia eli noin 830 asuntokuntaa. Kahdestaan asuvien osuus on 37,4 prosenttia eli noin 990 asuntokuntaa. Kolmen asukkaan asuntokuntia on 14,0 prosenttia eli noin 370, 4–6 asukkaan asuntokuntia 17,1 prosenttia eli noin 450 ja seitsemän tai useamman asukkaan asuntokuntia 0,5 prosenttia eli noin 10.
Kieli ja etnisyys Siuntion väestöstä oli vuonna 2023 suomenkielisiä 65,7 prosenttia, ruotsinkielisiä 26,3 prosenttia ja vieraskielisiä 8,0 prosenttia. Siuntiossa asui vuoden 2023 lopussa 375 ulkomaan kansalaista, mikä on 6,1 prosenttia kunnan väestöstä. Suurin yksittäinen ulkomaalainen väestöryhmä on virolaiset, joita asuu Siuntiossa 149 henkeä. Seuraavaksi suurimmat väestöryhmät ovat ukrainalaiset (34) ja venäläiset (29).
Hallinto ja politiikka
Kunnallinen päätöksenteko Siuntion kunnanjohtajana on vuodesta 2025 lähtien toiminut Inka Tikkanen. Siuntion kunnanvaltuusto valitsi Tikkasen uudeksi kunnanjohtajaksi vuonna 2024 entisen kunnanjohtajan Juha-Pekka Isotuvan ilmoitettua jäävänsä eläkkeelle. Tikkanen aloitti kunnanjohtajana maaliskuussa 2025.
Ylintä päätösvaltaa Siuntion kunnassa käyttää 27-jäseninen kunnanvaltuusto. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimii kaudella 2025–2029 Mervi Lahtinen (sd.), 1. varapuheenjohtajana Stefan Svanfeldt (r.) ja 2. varapuheenjohtajana Mikael Nuotio (kok.).